Viestintä, brändi ja markkinointi

Podcastissa Vaasan yliopiston energian ja kestävän kehityksen VEBIC-tutkimusalustan johtaja Suvi Karirinne ja projektivastaava Karita Luokkanen-Rabetino puhuvat kiertotaloudesta. Mitä kiertotalous on? Miten kuluttajien ja yritysten tulisi muuttaa ajatteluaan? Ja voiko kiertotalous synnyttää työpaikkoja ja yritystoimintaa? Haastattelijana on Miia Kahila Radio Vaasasta.

Linkki podcast-jakson kuunteluun: https://soundcloud.com/univaasa/oivalluksia-jakso-10-kiehtova-kiertotalous-suvi-karirinne-ja-karita-luokkanen-rabetino
 

(musiikkia lyhyesti)

MIEHEN ÄÄNI:

Oivalluksia – Vaasan yliopiston podcast

Miia Kahila:

Olen siivoamassa mummolan ullakkoa ja löydän lipastosta vanhan perukirjan. Perukirjaan on listattu vainajan koko omaisuus ja myös tarve-esineet ja vaatteetkin. Ennen vanhaan tavarat tehtiin kestämään isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Tätä tuotteiden pitkäikäisyyttä, korjaamista ja materiaalien kierrättämistä toivoisi enemmän myös nykyaikana, sillä ilmastonmuutos uhkaa, luonnonvaroista on pulaa ja jätteet ovat iso ongelma varsinkin kehittyvissä talouksissa.

Yhdeksi tärkeäksi ratkaisuksi merten muoviroskaan, päästöihin, jäteongelmaan ja luonnonvarojen ylikulutukseen on tullut kiertotalous. Mutta mitä kiertotalous oikein on? Onko se vain kierrätystä? Entä tuoko se ihan oikeita ratkaisuja, vai onko kyseessä vain hypetys tai muotisana? Mikä voisi olla minun roolini kuluttajana kiertotaloudessa? Entä voiko kiertotalouteen syntyä kannattavaa liiketoimintaa ja työpaikkoja?

Minä olen toimittaja Miia Kahila ja kiertotaloudesta kertovat meille kaksi aiheeseen perehtynyttä tohtoria: projektivastaava Karita Luokkanen-Rabetino ja johtaja Suvi Kalliorinne Vaasan yliopiston energian ja kestävän kehityksen VEBIC-tutkimusalustalta. Tervetuloa Oivalluksia-podcastin vieraaksi Karita ja Suvi.

Karita Luokkanen-Rabetino ja Suvi Karirinne:

Kiitos!

Miia Kahila:

Mennään tästä heti aluksi asiaan, eli mitä kiertotalous Karita oikein tarkoittaa?

Karita Luokkanen-Rabetino:

Se onkin hyvä kysymys, koska se on erittäin laaja käsite, joka ei välttämättä ole helposti määriteltävissä, ja usein tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Mutta jos lähdetään miettimään kiertotaloutta sellaisten perusperiaatteiden kautta, jotka tavallaan määrittävät sen sisältöä, niin puhutaan järjestelmätason asiasta. Jotkut käyttävät sanaa talousjärjestelmä. Tällainen itseään uudistava regeneroiva järjestelmä, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun otetaan luonnosta raaka-aineita materiaaleja ja tehdään erilaisia toimintoja, niin pyritään koko ajan pitämään mielessä se, että luonto ikään kuin palautuu ja ympäristö palautuu ennalleen niiden toimenpiteiden jälkeen jollakin aikajänteellä. Sitten myöskin suunnitellaan esimerkiksi teolliset taloudelliset aktiviteetit niin, että siellä olisi mahdollisimman vähän jätteitä tai hukkaa tai saasteita. Eli lähtökohtaisesti se design ikään kuin perustuu siihen, että se on puhdasta ja kestävää. Ja sitten vielä kolmantena asiana se, että pidetään tuotteet ja materiaalit mahdollisimman pitkään käytössä. Eli ei heitetä pois sen ensimmäisen käyttökerran jälkeen, vaan mietitään, että miten niitä tuotteita materiaaleja tai komponentteja pystyttäisiin hyödyntämään mahdollisimman kauan.

Miia Kahila:

No mihin sitä kiertotaloutta sitten oikein tarvitaan?

Suvi Karirinne:

No, jos ajatellaan tämän hetken ongelmia maailmassa, niin tietysti se, että on ilmastonmuutos, joka on iso trendi. Meillä on vaarana, että meidän maapallomme keskilämpötila nousee yli kaksi astetta näillä kulutustottumuksilla, joita meillä tällä hetkellä on. Meillä on myöskin jäteongelma aika suuri, ja jätteeseen myös sitoutuu jonkin verran energiaa, ja sitä kautta jätteellä on arvoa, eli aika paljon laitamme rahaa hukkaan, kun tuotamme paljon jätettä emmekä kierrätä sitä. Sitten on myös semmoinen ajatus luonnonvarojen käytöstä, että jos ajatellaan hiilijalanjälkeä ja meidän ekologista jalanjälkeämme, niin suomalaiset ovat ensimmäisen vuosineljänneksen aikana, oikeastaan jo huhtikuun alussa, käyttäneet sen osan maailman luonnonvaroista, mikä on meidän osuus, ja sen loppuvuosi me mennään sitten kyllä ihan yli omien varojemme. Eli tämmöinen ylikulutuspäivä on Suomen osalta jo huhtikuussa.

Sitä (kiertotaloutta) tarvitaan siihen, että pystytään käyttämään luonnonvaroja järkevästi ja kestävästi, eikä hukata niitä. Ja varsinkin, jos ajatellaan energiatransitiota, niin me tulemme tarvitsemaan paljon hyvin harvinaisia mineraaleja. Meidän on pakko pystyä kierrättämään materiaalit, jotta voimme myös mennä eteenpäin energiatransitiossa ja vastata näihin hiilidioksidipäästövähennysvaateisiin, mitä politiikat ja poliitikot meille laittaa ja asettaa. Käytetään materiaalit järkevästi ja kierrätetään kaikki materiaalit, joita pystytään kierrättämään. Otetaan talteen materiaalit, niin silloin myös aina otetaan talteen sen arvo, mikä niillä materiaaleilla on, ja hyödynnetään se täysi arvo.

Eli ajatus on juuri se, että se viimeinen vaihe, jolloin ei sitten enää materiaalia pystytä käyttämään kiertoprosessin jälkeen, kun esimerkiksi niiden laatu on selvästi heikentynyt, niin vasta sen jälkeen materiaalit menevät siihen viimeiseen vaiheeseen, että niistä oikeasti tulee jätettä. Tämä on se tilanne, että saadaan jätemäärät vähenemään, saadaan materiaalit kiertämään tehokkaammin kuin nyt. Täytyy aina muistaa, että aina kun tuotamme jotain, me käytämme energiaa, aina kun me louhimme jotain materiaalia, käytämme energiaa, silloin kun me valmistamme, käytämme energiaa ja silloin kun me käytämme energiaa, niin silloin meidän pitää myös miettiä, millä tavalla sitä energiaa tuotetaan.

Miia Kahila:

Millaisilla eri tavoilla kiertotaloutta voidaan sitten toteuttaa?

Karita Luokkanen-Rabetino:

Tuo mieleen mielenkiintoinen ja moninainen kysymys. Ensinnäkin me voitaisiin lähteä ajattelemaan yhtä tapaa toteuttaa kiertotaloutta tällaisen regeneraation ja uudistumisen kautta, eli tavallaan yritykset ja kuluttajat esimerkiksi suosivat uusiutuvia energialähteitä ja uusiutuvia materiaaleja, jolloin ikään kuin se kokonaisjärjestelmä, luonnonjärjestelmä, ikään kuin pystyy uudistumaan, emmekä tuhoa pysyvästi mitään. Sitten ehkä vähän sellaisia läheisempiä ratkaisuja monelle meistä ovat erilaiset jakamistalouden ratkaisut, jolloin mennään kysymyksiin siitä, että onko meidän pakko omistaa kaikkea. Voidaanko vaan maksaa vaikka jonkun tuotteen, (esimerkiksi) auton käytöstä. Voidaanko esimerkiksi suosia yhteiskuljetuksia sen sijaan, että kaikki meistä käyttäisivät vaikka omaa autoa? Jos mennään esimerkiksi vähän teknisempiin asioihin, niin kaikenlainen optimointi, jolloin käytetään esimerkiksi energiaa vähemmän: menee vähemmän energiaa hukkaan, materiaalia hukkaan. Nämä ovat kaikki esimerkkejä siitä, millä eri tavoin kiertotaloutta voi toteuttaa. Haluatko Suvi jatkaa vielä?

Suvi Karirinne:

 Me voimme myös sitten uudelleen valmistaa tai korjata, eli me voimme korjata ja päivittää komponentteja. Niitä voidaan tuottaa sitä kautta uudelleen käyttöön ja sitä kautta myös vähentää jätteen määrää ja tehostaa materiaalien käyttöä. Iso osa tänä päivänä on digitalisaatiota, koska todennäköisesti jo tässä vaiheessa ihmiset lukee e-kirjoja ja he katsovat Netflixiä ja lataavat kaiken musiikkinsa Spotifysta. Eli digitalisaatio on myös vapauttaa siitä, että kaikkea ei tarvita tavaran muodossa, vaan me saamme sen myös digitaalisessa muodossa. Se on hyvinkin kiertotalousperiaatetta noudattavaa toimintaa.  Ja sitten tietysti on vaihto. Otetaan uusi teknologia, tehokkaampi teknologia käyttöön, vaihdetaan niitä komponentteja uusiin järjestelmiin ja uusiin tehokkaampiin ja energiatehokkaampiin, silloin kun se vanha tulee tiensä päähän. Eli otetaan uutta teknologiaa käyttöön nopeutetussa tahdissa.

Karita Luokkanen-Rabetino:

Ja tavallaan sitä kasvua ja liiketoiminnan volyymia voidaan hakea esimerkiksi juuri sillä tavalla, että myydään palveluja niiden tuotteiden sijaan, jolloin tavallaan yrityksen tapa tehdä rahaa voi vähän muuttua. Palvelullistaminen ei ylipäänsäkään ole uusi asia, mutta me olemme tottuneet, meillä niin paljon omistamisen kulttuuria, mutta tavallaan se, että meillä on tuote, jota ikään kuin päivitetään aina palvelujen avulla, niin silloin se on esimerkki siitä, että materiaalien käyttö vähenee. Me louhimme jotakin luonnonmateriaalia tai vastaavaa vähemmän. Mutta silti palvelujen muodossa, yritykset tekevät liikevaihtoa.

Miia Kahila:

Jos mietitään, että tässä pitäisi vaan löytää sellaisia uusia ajattelutapoja sekä esim. tuotteiden valmistajilta tai palvelujen antajilta/myyjiltä. Ja sitten myös kuluttajilta?

Suvi Karirinne:

Kyllä. Tietysti kuluttajat, olivat he sitten yksittäisiä kotitalouksia tai ihmisiä tai yrityksiä, niin sehän on siis myös oppimiskysymys, eli millä tavalla me opitaan uudenlaiseen ajattelumalliin, koska uudenlaista ajattelumallia kiertotalous edellyttää ihan kaikilta.

Miia Kahila:

No siitä päästäänkin sitten siihen, että yleensäkin minkälaisia esteitä ja haasteita kiertotalouteen liittyy?

Karita Luokkanen-Rabetino:

Juurikin ensinnäkin mindsetissä olevia ja tapoihin liittyviä, elikkä kuluttajina meidän pitää pystyä omaksumaan vähän uudenlaisia kulutustapoja ja ehkä jossain määrin muuttaa meidän ostokäyttäytymistä ja kulutuskäyttäytymistä. Samoin yrityksille, siellä joudutaan miettimään vähän uudenlaisia liiketoimintamalleja ja uudenlaisia ansaintamalleja, ja monesti myös sillä tavalla, että perinteiset tuotanto- ja arvoketjut muuttuvat, ja silloin joudutaan ehkä enemmänkin yrityksen arvoketjua muuttamaan ehkä toisenlaisiksi, mikä on aika iso toinen asia, ja vaatii monien toimijoiden yhteistyötä ja yhteen hiileen puhaltamista. Tietenkin vaaditaan monenlaista tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoimintaa, että meillä on teknologia, joka mahdollistaa erilaisten uusien ratkaisujen syntymisen.

Suvi Karirinne:

Ehkä painottaisin myös sitä ehkä suurinta haastetta, että paljon puhutaan kuluttajasta ja ihmisistä itsestään, mutta kyllä haaste on se, että saadaan kiertotalous skaalautumaan teollisen mittakaavaan. Se, että meillä oikeasti teolliset prosessit ja teollinen mittakaava pystytään skaalaamaan kiertotalousajatteluun. Niin kyllähän se on ehkä tässä kohtaa se suurin kehityssteppi, jolloin on myöskin se skaalaetu ja se skaalavaikuttavuus, mikä siitä tulee.

Karita Luokkanen-Rabetino:

Kun löydetään joku yritys, joka käyttää vaikka omasta tuotannosta ja valmistustoiminnasta kierrätettyjä materiaaleja, silloin pitää tietenkin miettiä aina sillä tavalla, mistä ne materiaalit tulee. Tulevatko volyymit ajoissa, oikeat määrät ja millaista se kierrätetyn materiaalin laatu on? Että siellä on aika paljon sellaisia haastavia kysymyksiä, jotka pitää pystyä ratkaisemaan, eli paljon tekemistä riittää.

Suvi Karirinne:

Aivan erityisesti laatu, koska aina, kun meidän materiaalit kierrätetään, niin yleensä kiertoprosessi tarkoittaa sitä, että materiaalin laatu saattaa heikentyä. Ja sehän on aina sitten (haastavaa), kun myös laatuvaatimukset ovat suuret ja puhtausvaatimukset ovat suuret. Niin ja hyvinkin tarkat, niin se aiheuttaa tiettyä painetta myös siihen TKI-prosessiin, ja siellä pitää kehittää sitä laatua ja prosesseja niin, että se ei niin paljon sen yhden kierrätyskierroksen aikana laatu sitten heikkene.

Miia Kahila:

No esimerkiksi minä haluan kierrättää mahdollisimman paljon, mutta joskus kierrättäminen tuntuu kuitenkin vähän hankalalta, kun ei tiedä että pitääkö muoviroskat tiskata tai minkä kaiken metallin voi laittaa metallinkierrätykseen? Suomessa kuitenkin kierrätetään vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Miten tuota kierrätystä voisi mielestänne edistää ja miten ihmiset voisi saada kierrättämään enemmän?

Karita Luokkanen-Rabetino:

Aina ajattelen tätä sitä kautta, että asiat pitää tehdä ihmisille helpoksi. Eli se on ehkä se ensimmäinen, että se (kierrätys) on helppoa. Ja jos lähdetään ihan niin yksinkertaisesta tai konkreettisesta asiasta liikkeelle kuin se, että esimerkiksi erotellaan eri jätelajit siellä kotona, että meillä on hyvät tilat keittiössä, että me saamme riittävästi tilaa erilaisille lokeroille. Se ehkä se hyvin konkreettinen asia. Me olemme kierrättäneet myös näitä lasipulloja kymmeniä vuosia, koska se on tavallaan omaksuttu tapa meille, että myös varmaan meille pitää tulla uusia tapoja, jotka kannustaa tekemiseen, että me saataisiin niitä ikään kuin pikku hiljaa rutiineiksi.

Suvi Karirinne:

Joo, kyllä se on ihan ehdottomasti näin. Jos ajatellaan kierrättämistä, että se lähtee siitä, että me lajittelemme ja se lähtee siitä, että meillä on tarpeeksi informaatiota, että me tiedämme, mitä me teemme ja se on yhdenmukaista se informaatio. Ja myös se, että se on sillä tavalla kuin ihmiselle helppoa, että jos on taloyhtiö, niin siellä ovat sitten myös jäteroskikset ja niitä on tarpeeksi, ja niitä on sitten näille tietyille jätejakeille. Sitten myös, jos ajatellaan, ei vaan sitä jätteen käsittelyä ja kierrättämistä. Mutta siis sitä, että kun puhutaan ihan siitä ostokäyttäytymisestä, niin silloin tulisi miettiä, mitä ostaa ja kuinka paljon ostaa ja mikä on se ostamisen motiivi. Niin silloin sitä kierrätettävää todennäköisesti tulee ehkä vähän vähemmän, ja hyvä niin.

Miia Kahila:

Mikä tässä kierrättämisessä on esimerkin voima?

Karita Luokkanen-Rabetino :

Se varmaan on, että mitä enemmän ihmiset sitä tekee, niin sitä helpompi siihen on mattimyöhäisilläkin liittyä.

Suvi Karirinne:

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Miia Kahila:

Lähinnä itse mietin sitä, että koko ajan tulee isompia ja isompia esimerkiksi vaatetehtaita, jotka tarjoavat muotivaatteita halvemmalla ja halvemmalla. Sehän ei tavallaan ole kovin esimerkillistä.

Suvi Karirinne:

Ei. Tietysti kun ajatellaan kyseisen teollisuudenalan osuutta esimerkiksi hiilijalanjälkeen ja yleensä tällaisen kestävän kehityksen mukaisen toimintaan, niin onhan sillä merkitystä. Tässä kohtaa ehkä lähtisin siitä ajattelutavasta myöskin siinä kuluttajakäyttäytymisessä, että kuinka tärkeätä se on se halpavaate, kun me kaikki tiedämme, että se ei ole eettisesti eikä ekologisesti valmistettua. Lähden kyllä siitä, että meidän kuluttajien käyttäytyminen kyllä ohjaa näitä yrityksiä, sitten kun ne huomaavat, mihin suuntaan kuluttajat käyttäytymisellään omia vaihtoehtoja ja omia valintojaan vie. Kyllähän siellä on paljon näkyvissä myös jo tietyillä tekstiili ja vaatevalmistajilla, että lähdetään tekemään kierrätetyistä kuiduista, paljon enemmän kierrätetyistä tekstiileistä ja myös otetaan kierrätystä paremmin huomioon, että myöskin se tekstiilijäte kiertää paremmin ja paljon tehdään siinäkin kehitystä. Mutta kyllä lähden myös siitä, että ihmiset voivat miettiä, kun he ostavat, että mitä he ostavat ja kuinka paljon he ostavat. On parempi, jos miettii vähän alkuperää ja tuotantotapoja ja ajattelee. Että jos mulle riittääkin yksi, enkä tarvitse kymmentä.

Miia Kahila:

Puhutaan hetki taloudellisista kannustimista. Entä jos muustakin kuin limsa- ja olutpulloista saisi pantin, esimerkiksi muovista? Luin syksyllä yliopiston väitöstiedotteessa, että taloudelliset kannustimet motivoivat niin köyhää kuin rikastakin kuluttajaa kierrättämään. Eli mitä mieltä olette, lisääntyisikö esimerkiksi muovijätteen kierrätys, jos jogurttipurkeistakin saisi senttejä kukkaroon?

Karita Luokkanen-Rabetino:

Luulisin, että se voisi ihan hyvin lisääntyä, koska se on ehkä semmoinen asia, mikä meidän on meidän pullopanttisysteemimme myötä helppo omaksua. Joissakin kunnissa oli tällainen kokeilu joistakin muovipakkauksia, en muista olivatko ne kinkkupakkauksia tai mitä ne olivatkaan. Luulen, että se olisi eikä meille tuttu tapa, mikä voisi lisätä meidän kierrättämistä.

Miia Kahila:

Täällä Pohjanmaalla on hieno ja iso jätteenpolttolaitos. Jätteenpoltto on lisääntynyt kovaa vauhtia ja jätevoimaloita on syntynyt ympäri Suomea. Kilpaileeko jätteenpoltto kierrätyksen kanssa?

Karita Luokkanen-Rabetino:

Se on mielenkiintoinen kysymys ja siitä käydään keskustelua. Ovatko ne kilpailevia tai vähentääkö jätteenpoltto kierrätystä? Mutta luulen, että ainakin tällä hetkellä ja seuraavan parinkymmenen vuoden aikana jätteen määrä on niin suuri, eli sellaisten materiaalivirtojen määrä, mitä ei voida kierrättää, että tällä hetkellä se (jätteenpoltto) on ainut toimiva vaihtoehto, että me pääsemme jätteistämme eroon ja saamme siellä vielä energiankin talteen. Jossakin vaiheessa varmaan, kun kierrätyksessä päästään eteenpäin ja meillä on enempi kierrätettäviä materiaaleja, joita voidaan siis hyödyntää muuna kuin energiana, ne voivat esimerkiksi Euroopassakin lähteä laskuun, mutta en näe sitä lähitulevaisuudessa ollenkaan. Nähdään, että se jätteen energian hyödyntäminen on kumminkin sen viimeinen lenkki siellä kiertotalouden arvoketjussa, ja tavallaan sieltäkin vielä otetaan energiaa, otetaan metallia talteen, jotakin pohjakuonia ja sieltä tulevia materiaaleja voidaan käyttää maanrakennuksessa ynnä muuta.

Miia Kahila:

Tänään Oivalluksia-podcastissa puhutaan kiertotaloudesta ja meillä on vieraana kaksi aiheeseen perehtynyttä tohtoria projektivastaava Karita Luokkanen-Rabetino sekä johtaja Suvi Kari Rinne Vaasan yliopiston Energian ja kestävän kehityksen VEBIC-tutkimusalustalta.

Voiko kiertotalous synnyttää liiketoimintaa ja työpaikkoja? Onko näin käynyt, onko jotain esimerkkejä?

Suvi Karirinne:

Kyllähän niitä Suomesta löytyy aika paljonkin. Tuossa juuri puhuttiin jätteenpolttolaitoksesta, mikä on hyvä esimerkki. Ja myös meillä on biokaasutuotantoa. Se on toinen hyvä esimerkki kiertotaloudesta ja siitä syntyvästä liiketoiminnasta. Jos ajatellaan ihan systeemitasolla, niin esimerkiksi Biolan on yksi Suomen vanhimpia kiertotalousbrändejä. ja sieltä tulee paitsi mustaa multaa, niin aika paljon muutakin tänä päivänä. Silloin kun puhutaan esimerkiksi nettikaupan kasvusta ja pakkausmateriaalin kasvusta, niin sillä meillä on samantapainen Repac-yritys, joka valmistaa uudelleen käytettäviä pakkausmateriaaleja sekä myös ihan uusia pusseja nettikauppojen pakkauksiin, ja sitten on erilaista elektroniikkakomponenttien korjausta ja uudelleenpäivitystä: esimerkiksi Hollannissa on yrityksiä, jotka tekevät ja toimittavat näille globaaleille toimijoille korjattuja ja päivitettyjä komponentteja. On tärkeää, että elektroniikkamateriaali kiertää, koska elektroniikassa juuri käytetään paljon harvinaisia maametalleja. Se, että ne saadaan kiertämään sitä kautta, että käytetään komponentteja uudelleen, korjataan niitä, päivitetään niitä. Se on aina vaan parempi, koska silloin ei tarvitse niin paljon louhia sitä materiaalia. Sitten on tietysti Westenergy, ja on täällä Sulapac, joka tekee kierrätettäviä pakkausmateriaaleja, Stormossen tekee  biokaasua ja sitten meillä on ResQ. Näitä on vielä paljon enemmän, on Suomessa ja osa on EU-alueella.

Miia Kahila:

Puhutaan hetki yliopiston roolista, mitä yliopisto voi tehdä kiertotalouden edistämiseksi?

Karita Luokkanen-Rabetino:

No, jos lähdetään ruohonjuuritasolta, niin tietenkin tarkkailla kaikkea meidän omia tekemisiä ja toimintoja meidän arjessamme: Kuinka hyvin me toteutamme kiertotalouden periaatteita. Mutta jos me ajattelemme sellaista suurempaa vaikuttavuutta ja impaktia, niin tietenkin lähteä mukaan rakentamaan sellaisia tutkimus- ja kehityshankkeita, joilla edistetään uusien ratkaisujen, konseptien, syntymistä ja kehittämistä ja pilotoimista esimerkiksi tällä alueella. Se on tietenkin yksi merkittävä keino, mikä meillä on. Ja varmaan kampuskehitys.

Suvi Karirinne:

Vaasan yliopisto on kehittämässä kampustaan seuraavan kolmen vuoden aikana suhteellisen paljon ja meillä tietysti myös tulee sinne korjausrakentamista, ja sitä kautta voidaan myös käydä näitä meidän energiajärjestelmiämme ja tuotantotapojamme läpi. Tämä kaikki tulee siitä, että meillä on tavoitteena olla hiilineutraali kampus vuonna 2030. Eli talk the talk and then walk the walk.

Miia Kahila:

Tutkimuspuolesta jos puhutaan, niin millaista kiertotalouden tutkimusta Vaasan yliopistossa ja VEBICissä tehdään?

Karita Luokkanen-Rabetino:

Tällä hetkellä meillä on esimerkiksi meneillään EAKR-rahoitteinen Pohjanmaan liiton rahoittama biokaasuhanke, jossa mietitään sitä, millaisia liiketoimintamahdollisuuksia Pohjanmaalla biokaasun käyttöön liittyy ja kuinka sitä voitaisiin lisätä. Se on yksi mielenkiintoinen teema, mikä VEBICissä on meneillään. Meillä on myös tällainen hanke kuin Resurssiviisaat ratkaisut Pohjanmaan valmistavassa teollisuudessa. Ja siinä kiertotaloutta lähestytään erityisesti tällaisen energiatehokkuusajattelun kautta ja ekosysteemiajattelun kautta, että miten me saisimme alueen yritykset tehokkaammin hyödyntämään resursseja. Sitten meillä oli esimerkiksi jäte-energia-alaan kohdistuva hanke, missä me pohdittiin ja rakennettiin jäte-energia-alalle kiertotalouden ekosysteemiä ja tiekarttaa.

Suvi Karirinne:

Sitten meillä on paljon VEBICissä, missä tutkitaan tämmöisiä tulevaisuuden integroituja ja digitaalisia energiaverkkoja, niiden resilienssiä ja energiajärjestelmiä, paljon tutkimushankkeita, jotka tähtäävät nimenomaan uudenlaisten vähäpäästöisempien polttoaineiden - myös kaasumaisten polttoaineiden käyttöön - ja sitä kautta energiajärjestelmien hiilijalanjäljen pienentämiseen, koska siellä kaasumaisista polttoaineista tulee pienemmät päästöt. Meillä on paljon uusiutuvan energian integrointia verkkoon ja sitä kautta uuden markkinan mallintamista energiamarkkinoiden toiminnasta, kehittämistä ja tutkimusta, millä tavalla energiamarkkinat kehittyvät ja millä tavalla ne toimivat tulevaisuudessa ja tulevaisuuden uudemmissa integroiduissa energiajärjestelmissä ja systeemeissä. Meillä on paljon kiertotalouteen liittyvää (tutkimusta) energiatehokkuuden kautta ja energiatuotannon ja käytön optimoinnin kautta.

Karita Luokkanen-Rabetino:

Lisäksi meillä on yliopistolla paljon palvelullistamistutkimusta, joka on juuri sitä, että tuotteiden elinikää pidennetään, kun tavallaan niiden ympärille rakennetaan palveluja. Sitten meiltä löytyy ekosysteemitutkimusta. Ja olikos viime vuoden puolella, kun markkinoinnin ja viestinnän akateemisesta yksiköstä väiteltiin kiertotalouden liiketoimintamalleista, että on hyvin monenlaista tekemistä. Kaikki ei välttämättä ole kiertotalousotsikolla aina, mutta hyvin voimakkaasti kiertotalouteen linkittyvää ja liittyvää (tutkimusta).

Miia Kahila:

Tänään puhuttiin Oivalluksia-podcastissa kiertotaloudesta ja vieraina olivat Karita Luokkanen-Rabetino sekä Suvi Karirinne. Kiitoksia!

Karita Luokkanen-Rabetino:

Kiitos.

Suvi Karirinne:

Kiitos oikein paljon.

"Viestintäkonsultti vie eikä vikise?"

Podcastissa Vaasan yliopiston professori Merja Koskela puhuu viestintäkonsultoinnista. Mitä kaikkea se tarkoittaa, ja millaisia eväitä viestintäkonsulttina menestyminen vaatii? Onko viestintäkonsultoinnin – esimerkiksi esiintymiskonsultoinnin - ostaminen tabu vai muotijuttu? Entä onko viestintäkonsultointi rahasampo? Haastattelijana on Miia Kahila Radio Vaasasta.

Linkki podcast-jakson kuunteluun: https://soundcloud.com/univaasa/oivalluksia-jakso-9-viestintakonsultti

**

Miehen ääni ja musiikkia: Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast.

Toimittaja MIIA KAHILA:

Viestintäkonsultti oli alkukesästä päivän sana. Johtihan varomaton viestintäkonsultointi valtiovarainministeri Kulmunin eroon, ja sitä kautta myös aseman menetykseen puolueensa johtajana. Kulmunille hankittiin viestintätoimisto Tekiriltä esiintymis- ja viestintävalmennusta. Hänen kohtalokseen koitui, että siitä tullut yli 50 000 euron lasku maksatettiin työ- ja elinkeinoministeriöllä sekä valtiovarainministeriöllä. Vaasan yliopiston Oivalluksia-podcastin tämän jakson aiheena onkin Viestintäkonsultti vie eikä vikise?

Mitä viestintäkonsultointi tarkoittaa ja mistä viestintäkonsultti oikein on tehty? Eli millaisilla eväillä ja osaamisella konsultiksi pääsee? Entä mistä viestintäkonsultoinnin ja ylipäätään johdon konsultoinnin yleistymisessä on kyse?

Minä olen toimittaja Miia Kahila ja vieraana on professori Merja Koskela Vaasan yliopiston viestintätieteiden oppiaineesta.

Koskela on arvostettu professori ja yliopiston viestintätieteiden tutkimusryhmän johtaja, joka on erikoistunut asiantuntijaviestintään ja erikoisalaviestintään. Hän on tehnyt näiden lisäksi tutkimusta myös organisaatioiden viestinnästä, sijoittajaviestinnästä, viranomaisviestinnästä ja tekstintutkimuksesta. Häntä kiinnostaa viestintätieteilijänä yhteiskunta, teknologia ja talous. Tervetuloa Oivalluksia-podcastin vieraaksi Merja Koskela! Aloitetaan tämänpäiväinen jakso kysymyksellä, mitä viestintäkonsultointi oikein tarkoittaa ja kuka itse asiassa on konsultti?

Professori MERJA KOSKELA

Voisi aloittaa, että hyvä kysymys. Tietenkin, kun tutkija katsoo asiaa, niin se ei olekaan niin yksinkertainen kysymys, kuin miltä se ensi ajattelulla kuulostaa. Useinhan on niin, että konsultti ymmärretään hyvin negatiivisesti – eli tehdäänkö itse, sotketaanko itse vai kutsutaanko konsultti -tyyppisesti. Eli konsultti on silloin se tyyppi, joka esittää asiantuntijaa, huijaa ja esittelee joku muotivirtauksen, jolla ei oikeastaan mitään merkitystä käytännössä.

Viestintätieteiden tutkijana ja kouluttajana haluaisin kuitenkin vähän ohjata ajatusta pois siitä, että onko konsultointi hyvä vai huono asia. Se negatiivinen sivumerkitys vie helposti sivupoluille. Viestintätieteiden ja viestinnän näkökulmasta olisi aiheellista laajentaa käsitystä siitä, mitä se konsultointi on ja mitä konsultti tekee ja mihin sitä tarvitaan?

Viestinnän merkitys organisaatioissa tänä päivänä on muuttunut. Vanha ajatus siitä, että voitaisiin välittää viesti, niin että se tulee lähettäjän ehdoilla ymmärretyksi, niin se ei vaan enää kerta kaikkiaan ole mahdollista, vaan kaikki organisaation jäsenet ovat nyt sitten viestijöitä omalta osaltaan. Eli tarkoittaa, että myös ne, jotka eivät luontaisesti ole olleet siinä hyviä tai sitä halunneet tehdä, niin ne ovatkin yhtäkkiä sinä uudessa roolissa. Eli enää viestintää ei voi jättää ja ulkoistaa niille, jotka ovat siinä luontaisesti hyviä tai joilla on siihen ammatillista osaamista. Eron tekeminen sen perusteella, kuka viestii ammatikseen ja kuka viestii ammatissaan, on hämärtynyt. Ja tässä kohtaa sanoisin, että viestinnän asiantuntijoilla on tämän päivän organisaatiossa todella paljon tekemistä ja aiheellista tehtävää.

Tutkijat puhuvat hybridistä mediasta. Organisaatiot eivät enää kykene ohjaamaan niitä koskevaa julkisuutta. Esimerkiksi nyt joku sosiaalisen median julkaisu voi nousta perinteiseen mediaan, vaikka sanomalehteen tai Yleen, ja palata sieltä puheenaiheeksi sitten sosiaaliseen mediaan, eli nämä ruokkivat toisiaan - mediat ruokkivat toisiaan. Kaikella tällä on suuri vaikutus siihen organisaation maineeseen, tai voi olla. Koko organisaation olemassaolon oikeutukseen vaikuttaa tämä julkinen keskustelu, ja tällaisen hallitsemattoman viestinnän keskellä nimenomaan tarvitaan niitä viestinnän ammattilaisia, joista viestintäkonsultit ovat yksi sellainen ryhmä, joka sillä alalla toimii. Toki sen konsultti-sanan voisi aina vaihtaa johonkin – vaikka viestinnän asiantuntijaan tai ammattilaiseen. Mutta perusasia ei oikeastaan muutu siitä yhtään mihinkään.

Konsulteista, etenkin johdon konsulteista, on tehty tutkimusta ja erilaisia roolityypittelyjä, ja nämä ovat hyvin amerikkalaispohjaisia – esimerkiksi von Platen on luokitellut erilaisia konsulttityyppejä ja niitä ovat muotivirtausten levittäjä, joita kyllä todellakin siis on olemassa, eli se on se negatiivinen lähtökohta, eli tämä, joka tulee sinne ja kertoo ne uusimmat muotivirtaukset, jos se organisaatio sellaiset haluaa. Mutta tällaisten konsulttien lisäksi on myös sellaisia konsultteja, jotka ovat asiantuntijoita, kehittäjiä ja jopa sosiaalipsykologeja.

Asiantuntijakonsulttejakin on ja heidän merkitystään haluaisin korostaa, eli he tuovat asiantuntijuutensa ja omaan tietonsa sinne organisaatioon ja neuvoja ja kokemusta tutkimustiedon pohjalta. Ja he oikeastaan sitten kehittelevät erilaisia tapoja, joilla organisaatio pääsee vahvistamaan viestintäänsä. Ja nyt jos ajankohtaisena asiana otetaan tähän kenttään eräänlaiset konsultit, niin muun muassa kyberturvallisuuskonsultit ovat tänä päivänä semmoinen luonnonvara, joita varmasti tarvitaan. Eli se on sellainen tietynlainen osaamisalue ja uusi osaamisalue, jota organisaatiossa ei ole ja jota sinne voi olla todella vaikea hankkia. Eli niitä ei tuolla kaduilla kulje, ja palveluja ei vaan niin ole ostettavissa. Eli esimerkiksi juuri kyberturvallisuusasioissa ict-konsultti voi olla todella arvokas panostus organisaatiolta.

Kehittäjäkonsultit taas ovat sellaisia, jotka ohjaavat ja tukevat muutosta. Näitä muutosviestinnän konsultteja –  ja muutosviestintätoimistoja jopa on olemassa – ja heillä siinä ansiona on tietysti, että sisältäpäin voi olla organisaatiota vaikea muuttaa, ja ulkopuolisen on helpompi ottaa esimerkiksi kritiikki vastaan. Sosiaalipsykologi taas on johdon tukena. Ja saattaa olla, että myös johdolla on vaikeuksia pysyä muutoksessa mukana ja kehittää itseään. Siinä kohtaa tällainen sosiaalipsykologi saattaa auttaa johtajaa kasvamaan johtajana ja rakentamaan johtajan identiteettiä ja jopa uraa ja ehkä vähentämään epävarmuutta ja siinä mielessä parantamaan organisaation toimintaa.

MIIA KAHILA

Alkujuonnossa viittasinkin jo valtionvarainministeri Kulmunin eroon. Kulmuni perusteli palveluiden ostoa muun muassa esiintymisjännityksellään. Onko johtaja epäonnistunut, jos hänen pitää hankkia viestintäkonsultointia pärjätäkseen? Onko yleensäkin viestintäpalveluiden osto synti tai tabu?

MERJA KOSKELA

Joku voisi sanoa toisinkin, mutta oma ajatukseni on, että konsulttipalveluiden ostamisesta ja varsinkin siitä julkisesti kertomisesta on tullut yhä hyväksyttävämpää samalla kun viestinnän merkitys näin laajemmin on korostunut. Siitä on tullut ehkä jopa vähän odotusten mukaista. On olemassa muodikkaita viestintätoimistoja, joita on muodikasta käyttää.

Tämän päivän mediaympäristössä poliitikkojen on kuitenkin entistä enemmän hankalaa kontrolloida sitä, mitä heistä nyt eri kanavissa kerrotaan tai jopa minkälaisia kuvia heistä nyt jaetaan. Tämä ei tietenkään ole ihan uuttakaan – vaan on nähty monenlaista – mutta samalla voi väittää, että puolueiden rooli on heikentynyt ja henkilöllä ja sillä johtajalla on yhä suurempi merkitys. Siksi politiikan tekeminen on vahvasti kytköksissä siihen johtohenkilön persoonaan ja sitä kautta sitten viestintään, eli henkilöt ja keulakuvat korostuvat ja heidän viestinnällään on merkitystä. Ja politiikassa merkittävään asemaan pääseminen tietysti edellyttää paitsi vahvaa tukea asialta poliittisilta toimijoilta ja koko kentältä, mutta myös viestintätaitoja ja karismaa, joka usein syntyy vahvasta itsetunnosta. Siinä mielessä ja tässä maailmassa ministeri, joka vasta opettelee julkisuuden kanssa toimimista, taitaa olla harvinaisuus. Yleensä siihen asti ei pääse ilman, että on joutunut kohtaamaan politiikan raadollisen puolet – rankkaa kritiikkiä – ja myös tietoisesti kouluttautumalla kohtaamaan sen poliittisen julkisuuden. Että tavallaan se on uravalinta. Poliittinen julkisuus on kuitenkin haastavaa, ja kaikkeen ei tietenkään pidä suostua ja mennä mukaan. Niin tällainen julkisen esiintymistyylin suunnittelu on yksi keino hallita tätä raadollista poliittista julkisuutta, ja tässä kohtaa viestintäkonsulteilta varmasti saa hyvää apua ja tukea.

Uskonkin, että kansalaiset ja suuri yleisö olisivat olleet Kulmunin puolella, jos hän alun perin olisi maksattanut tämän palvelun puolueellaan tai edes itse tiennyt, että mitä se maksaa. Se miksi Kulmuni-tapaus nousi esille, ei siis oikeastaan liittynyt siihen, että nyt sitten joku poliitikko hankkii tämmöistä viestintäkoulutusta. Varmasti niin tekevät monet muutkin, vaan siihen miten ja kuinka paljon siitä maksettiin. Lopultahan Kulmuni maksoi konsultoinnin itse. Hänhän kantoi siitä poliittisen vastuun, ja myös se oli julkinen teko. Siitä viestittiin ja julkisuudessa sitten dokumentoitiin. Poliitikkojen ja hallinnon tuhlaileva rahankäyttö on helposti tuomittavissa. Siitä saa meheviä paljastuksia, ja onpa ollut niitä keskusteluita kaikenlaisten filosofien tuottamista tulevaisuusnäkymistä ja millä rahalla niitä saadaan. Rahan käytön järkevyyteen suhtautuminen riippuu tietysti siitä, että kuka siitä pääsee kertomaan ensimmäisenä ja missä valossa se asia esitetään julkisuuteen, ja mihin sitä sitten verrataan ja suhteutetaan.

MIIA KAHILA

Moni tässä Kulmunin tapauksessa ihmetteli pitkän linjan viestintäkonsultin Harri Saukkomaan hulppeaa 700 euron tuntiveloitusta. Onko viestintäkonsultointi rahasampo?

MERJA KOSKELA

Hyvä kysymys, jossa katsetta ehkä syytä nostaa tämän yksittäisen tapauksen ulkopuolelle, nimittäin myös viestintäalalla palvelut hinnoitellaan markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Viestintäkonsultointi on osa voimakkaasti kasvavaa markkinoinnin ja viestinnän toimialaa. Siellä on ollut yksi voimakkaimpia kasvuja koko 2000-luvun ajan. Ja tyypillisesti siellä alalla toimii suuria markkinointi- ja viestintätoimistoja, joiden tuotepalettiin viestintäkonsultointi ja myös henkilökohtaisten viestintätaitojen sparraus kuuluvat. Näiden lisäksi alalla on monia pieniä toimistoja ja siellä on tällaisia yksittäisiä karismaattisia viestintäkouluttajia. Kenttä elää voimakkaasti. Toimistoja sulautuu toisiinsa, eriytyy. Eri ihmiset siirtyvät toimistosta toiseen. Syntyy uusia yhteenliittymiä ja palveluja. Ja jos sanotaan, että viestintäkonsultointi ylipäänsä on kallista, niin riippuu tietysti siitä, että mihin sitä sitten verrataan.

Suomalaisten viestintä- ja markkinointitoimistojen asiakaskunnan ydin muodostuu perinteisesti energiateollisuuden, lääketeollisuuden ja finanssialan suuryrityksistä, joilla on ollut tarve pyrkiä ohjaamaan niitä koskevaa julkisuutta. Ja esimerkiksi nyt tämä Tekir, niin sehän oli esimerkiksi Talvivaara-keissin taustalla hyvin vahvasti. Eli Tekir on tehnyt tällaista mainetyötä ja on mainetoimisto ja kerännyt omaa mainettaan. Ja julkisuudella on sitten tällaiselle palvelujen ostajille niin suuri taloudellinen merkitys, että ne ovat siitä valmiita maksamaan, ja viestintäpalvelujen hintaan heijastuu sitten tällainen kysyntä. Eli lyhyesti hinta kertoo arvostuksesta ja myös siitä, että mitä pidetään tärkeänä. Tästä päästään arvoihin ja arvostuksiin ja myös liiketoiminnan logiikkoihin.

Käytännössä viestinnän ja markkinoinnin toimialan kasvu kertoo yhdenlaisesta megatrendistä, jossa julkisuuden ja viestinnän merkitys on kasvanut riippumatta siitä, onko kyse eri alojen liiketoiminnan reunaehdoista, politiikasta tai jopa julkisesta sektorista. Sanotaanpa jopa niin, että tuolla konsulttipuolella nämä yritysten toimeksiannot ovat arvostetuimpia ja julkiselle puolelle mennään sitten lama-aikana, kun on vähemmän näitä yritystoimeksiantoja.

MIIA KAHILA

Jos menestys kiinnostaa, niin millaisella osaamisella ja asiantuntemuksella konsultti voi menestyä?
 

MERJA KOSKELA

Konsultilta tietysti vaaditaan monenlaisia taitoja ja osaamista ja kokemusta, koska asiantuntijuutta tuodaan sinne organisaatioon omalla kokemuksella, mutta konsultoinnin ytimessä on oikeastaan se, että kuunnellaan asiakasta. Osataan olla ihmisten kanssa, pohditaan, että mikä on sen asiakkaan viesti ja miten sen saa perille mahdollisimman tehokkaasti. Mediaympäristön tuntemus on erityisen tärkeä ja toinen tärkeä tekijä on, että osaa kiteyttää sen asiakkaan sanoman. Menestyksen taustalla on työn laatu, ammattitaito ja henkilökohtainen sitoutuminen.

Viestintätoimistoilla on olemassa erilaisia tällaisia menestyksen mittareita. mutta mitään yleistä viestintäkonsultin pätevyysvaatimusta ei ole olemassa. Oikeastaan tärkeitä mittareita ovat referenssit, joita on saatu muilta asiakkailta, eli viestintäkonsultti rakentaa omaa mainettaan vähitellen ja osaamisensa myymiseen tarvittavia ansioita. Mutta kun puhutaan johdon konsultoinnista, niin tuolla USA:ssa on käyty kiinnostavaa keskustelua siitä, että pitäisikö konsulteilla olla jonkinlainen pätevyysvaatimus. Sertifikaatti, jolla heidän pätevyytensä voitaisiin osoittaa. Tällaisiahan on esimerkiksi tilintarkastajilla. Onpa myös kääntäjillä, mutta ei konsultoijilla. Ei ole ollut mitään sellaista tahoa, joka olisi ajanut tällaista pätevyysvaatimusta tai esim. lainsäädännöllistä tarvetta. Asiantuntijan maine ja luottamus rakennetaan siis markkinoilla asiakkaiden kanssa. Kiinnostavan vertailun saa, jos miettii, että nyt jos rakennusyrittäjältä vaaditaan erilaisia sertifikaatteja, pitää olla tieturvallisuuskortti, tulityökortti, trukkikortti, kostean tilan sertifikaatti, asbestikoulutus tai vaikka rakenteiden tiivistäjän henkilösertifikaatti ja vaikka telineasentajan sertifikaatti. Eli tältä pohjalta voi ruveta miettimään, että kumpi voi epäpätevyyttään tehdä isomman vahingon: se rakennushenkilö vai tämä konsultti? Niin sitten päästään ehkä siihen, että miksi näin on, miksei sitä pätevyysvaatimusta ole. Toki Suomessa on myös alan itsesäätelyä, ja viestinnän ammattilaisia on tarjolla viestintätoimistoissa ja mediatoimistoissa, mainostoimistoissa, joita on siis erityyppisiä. Osa näistä toimistoista on sitoutunut alan yhteisiin eettisiin periaatteisiin, joita edistää muun muassa tällainen uusi Marketing Finland, joka on nyt ihan viime aikoina yhdistynyt markkinointi- ja viestintäalan yhteisö. Siellä kiinnostavasti markkinointitoimistot ja viestintäalan toimistot ovat löytäneet toisensa, ja heillä on tällaiset eettiset periaatteet, joihin tähän yhteisöön kuuluvat toimistot ovat sitoutuneet, että he näitä noudattavat.

Toinen näkökulma, mikä voidaan ottaa tähän samaan kysymykseen, on, että miksi niitä käytetään, niitä viestintätoimistoja ja konsultteja? Siihenkin voi vastata monella tavalla, että ensinnäkin viestinnän kenttä on niin monimutkainen ja vaativa. Siihen liittyy hyvin monen alan asiantuntijuutta, jota ei välttämättä tosiaan ole edes saatavilla – kuten ICT-konsulttien osalta oli jo puhetta – eli sitä ei välttämättä ole edes kannattavaa hankkia itselleen, että on halvempaa ostaa konsulttipalveluja kuin palkata joku ihminen, joka ehkä tekee jonkun tällaisen uuden rakenteen tai järjestelmän tai vastaavan, mutta jolle ei ehkä ole tarjolla organisaatiossa vastaavia tehtäviä. Eli se olisi semmoista tyypillistä konsulttityötä, ja näitä tällaisia palveluja on tosiaan viestintä- ja markkinointitoimistoissa tarjolla. Ja ostajan kannalta toimistojen käyttö tuo joustoa. Hinnasta huolimatta siellä voi olla tämmöinen investointipanostus, mutta ne ovat lopulta kustannustehokkaita, ja ostopalvelun tarjoajaa voi aina vaihtaa. Eli jos palveluun ei olla tyytyväisiä, niin sen voi kätevästi vaihtaa toiseen. Julkisella puolella tätä koskee myös kilpailutus, yli 60 000 euron hankinnat täytyy kilpailuttaa, ja silloin tulee tämmöinen julkinen kilpailu. Toinen puoli on se, että tukeeko konsultointi ja julkisuuden haltuunotto tässä mielessä rahan valtaa, koska ihan ilmeistä on, että tämä viestintäala ja niin sanotut vaikuttajaviestintätoimistot ovat monella tavalla kytköksissä politiikkaan ja poliittiseen päätöksentekoon ja puolueisiin. Rahalla tietenkin voi ostaa parhaan asiantuntemuksen, mutta toisaalta sitten internet ja varsinkin sosiaalinen media on tarjonneet kanavat myös monenlaisille muille toimijoille – muun muassa kansalaisaktivismille ja kansalaisjärjestöille. Täältä löytyykin sitten jännitteinen kenttä. Erilaisilla toimijoilla on uudenlaisia mahdollisuuksia viestiä, tavoittaa suuriakin joukkoja, siellä on väkeä, jolla on osaamista tällaiseen. Ja sen sijaan nämä perinteiset toimijat kuten julkisen sektorin toimijat, heille tästä muodostuu tarve hallita omaa julkista kuvaansa ja rakentaa uutta näkymää.

Kiinnostavaa tässä on se, että nämä suuret viestintä- ja markkinointitoimistot ovat tosiaan tiukasti kytköksissä puolueisiin. Esimerkiksi vihreiden varapuheenjohtajat ovat isojen viestintätoimistojen palkkalistoilla kaikki, ja eri toimistojen palkkalistoilla kaikki.

MIIA KAHILA

Kulmunin tapauksessa huomautettiin, että viestinnän asiantuntemusta olisi ollut myös ministeriön sisällä, että ei olisi tarvinnut ostaa ulkoa kalliilla. Eikö se ollut oikeaa asiantuntemusta?
 

MERJA KOSKELA

Sisäinen konsultointi kuuluu organisaatiossa työskentelevien viestintäammattilaisten työnkuvaan. Sitä tarvitaan yhä enemmän, koska kaikki organisaation jäsenet viestivät. Siinä korostuu ymmärrys viestintästrategian laatimisesta ja toteuttamisesta koko organisaatiossa. Organisaation sisällä oleva osaaminen on usein hyvää, ja sitä ei aina edes tunnisteta ja tunnusteta asiantuntemukseksi. Toinen puoli asiassa on, että ulkoinen toimija usein näkee asiat selvimmin, ja voi olla myös niin, että siellä sisällä organisaatiossa ei ole aikaa tällaiselle lisätoiminnoille kuten yksittäisen henkilön viestintätaitojen sparraamiselle. Lisäksi esimerkiksi viestintätoimistoilla on mahdollisuus käyttää koko tiiminsä osaamista asiakkaan tarpeisiin vastaamiseen. Voi olla, että jollakin on designsuunnittelutaitoa, jollakin toisella on äänenkäytön suunnittelun taitoa ja kolmannella jonkinlaista poliittisen sparraamisen taitoa, eli voi olla niin että tiimi on siinä tehokkaampi. Ulkopuolisen on myös varmasti helpompi antaa negatiivista palautetta. Eli jos koulutetaan ministeriä, niin siellä se viestinnän asiantuntija joutuu pahaan paikkaan, jos hän joutuu ylintä johtoa sitten kriittisesti arvioimaan.

Itse asiassa kiinnostava uusi tutkimusaihe, josta en ainakaan tiedä, että on tehty tutkimusta, on se, että miten organisaatiossa suhtaudutaan siihen, että sinne tulee ulkoinen konsultti. Konsulttien toimintatapoja on tosiaan tutkittu aika paljon ja sitä, millä tavalla konsultit saavat aikaan muutoksia organisaatioissa. Mutta näitä vastaanottajan asenteita ja sitä vastaanottoa ei ole niinkään tutkittu, ja konsultti voi helposti vaikka astua jonkun sisäisen asiantuntijan, vaikka sen ministeriön sisäisen viestinnän asiantuntijan, varpaille, kun hän tulee sille samalle kentälle toimimaan. Mutta kaiken kaikkiaan sanoisin, että viestinnän ihmisten on hyvä vetää yhtä köyttä, koska se viestinnän parantaminen sataa molempien laariin.

MIIA KAHILA

Mitä viestinnän koulutuksessa pitää tässä kentässä ja maailman ajassa ottaa huomioon?

MERJA KOSKELA

Markkinointi- ja viestintätoimistot ovat yksi mahdollinen työllistäjä meiltä (Vaasan yliopistosta) viestintätieteistä valmistuville maistereille. Eli se on kasvava ala, ja nämä toimistot ovat tosiaan sellaisia, joissa saa aika paljon kokemusta ja pääsee kehittymään oman alansa osaajaksi. Voi melkein miettiä sitä, että meneekö mielellään siksi ainoaksi viestintätekijäksi johonkin pieneen yritykseen vai meneekö tämmöiseen toimistoon, jossa pystyy olemaan moniammatillisessa tiimissä ja oppimaan ja kehittymään sitten vähitellen alalle asiantuntijaksi. Alalle työllistymistä tietysti tukevat paitsi se, että tunnetaan viestinnän kenttä, myös tällaiset perustaidot kuten kyky kiteyttää organisaation sanoma ja käyttää niitä mediavälineitä. Sen lisäksi meillä korostetaan sitä, että työntekijän on syytä tietää, missä on töissä eli mitä se organisaatio edustaa ja mikä sen strategia on. Tämä pätee myös siihen, että on kykyä tunnistaa myös asiakkaan strategia, jos on tällaisessa palvelutehtävässä. Viestinnän ammattilainen on kuitenkin aina viestinviejä organisaation ja sen sidosryhmien välillä. Ja organisaation tavoitteet ja sidosryhmät pitäisi siis osata tunnistaa. Digitalisaatiosta puhutaan paljon, ja teknologia ymmärrys on toki olennainen osa viestijän ammattitaitoa, mutta siellä toisella puolella on se, että ihmisen ymmärtäminen on kuitenkin kaiken ytimessä. Viestintä on vuorovaikutusta ja ihmisten kanssa toimimista. Mutta näin kuin koulutuksen kannalta yritetään myös sanoa, että on hyvä, jos on jotain, jolla erottuu. Se voi olla vaikka teknologiataito, voi olla vaikka saavutettavuusosaaminen tai vastaava erityisosaaminen, jota esimerkiksi pro gradu -tutkielmassa monesti hankitaan. Tai se voi olla vaikka kielitaito, voi olla vaikka venäjän kielen taito tai saksan, jopa japanintaito saattaa johtaa sellaiselle urapolulle, jota itse haluaa. Lisäksi meillä on mahdollisuus markkinoinnin ja viestinnän akateemisessa yksikössä tarjota myös bisnesymmärrystä, mikä auttaa kaikissa viestinnän tehtävissä, menipä vaikka julkiselle sektorille. Budjetti siellä tulee eteen jossakin kohtaa. Maistereilta tietysti toivomme ja edellytämme kriittistä ajattelua, analyyttista ajattelua ja projektitaitoja. Ja sitten vielä se asenne, eli viestinnän alalla muutoksiin pitää suhtautua myönteisesti.

Se voi olla henkilökysymys ja persoonakysymys, mutta ala on sillä tavalla pitkän päälle rankka, että pitää olla laajasti kiinnostunut yhteiskunnasta ja kulttuurista, seurata aikaa, uudistua jatkuvasti ja olla valmiina kouluttautumaan. Ja tähän me tarjoamme koulutuksessa avaimia, oppimaan oppiminen ja oman osaamisen tunnistaminen on tärkeä taito viestinnän alalla.

MIIA KAHILA

Sitten vielä Merja Koskela tähän loppuun: Onko sinulla antaa kolme ohjetta viestintäkonsultointipalvelun ostajalle?
 

MERJA KOSKELA
 

Tähän asti keskustellun ja käsiteltyjen asioiden perusteella voisi oikeastaan kiteyttää kolmeen ohjeeseen, että mitä organisaatiossa pitää ajatella ja ottaa huomioon, kun mietitään, että ostetaanko viestintä- ja konsultointipalveluja. Kiteyttäisin niin, että ensin kannattaa määritellä, mihin sitä apua tarvitaan ja halutaan, eli mikä se ongelma on. Toinen kysymys olisi sitten se, että pitää keskustella niistä toimeksiannon rajoista mieluummin useamman tarjoajan kanssa, ja sen perusteella pyytää tarjous eri toimijoilta. Ja sitten kun se valinnan paikka tulee, niin pitäisi tutustua siihen tarjontaan, mitä eri toimistot painottavat. Kannattaa valita sellainen toimija, jonka kanssa tullaan hyvin toimeen. Täytyy myös korostaa, että aina kannattaa tehdä kirjallinen sopimus siitä, mitä tehdään ja millä hinnalla.
 

MIIA KAHILA 
 

Siinä oli tämänkertainen Oivalluksia-podcastin jakso Viestintäkonsultti vie eikä vikise? Kiitoksia paljon, kun tulit Oivalluksia-podcastin vieraaksi professori Merja Koskela.

MERJA KOSKELA

Kiitos.