Viestintä, brändi ja markkinointi

Tune Up Your Studies -opinnäytepodcast  

Jakso 2: Aiheen valinta

Ray: [00:00:01]  Tervetuloa Vaasan yliopiston Tune Up Your Studies -opinnäytetyöpodcastien pariin. Näiden podcastien tarkoituksena on auttaa opiskelijoita opinnäytetöidensä kanssa. Aiheet tulevat vaihtelemaan aihevalinnasta kirjoitusprosessiin, aloittamisvinkeistä ajanhallintaan ja lähteiden etsitään. Jaamme myös käytännön vinkkejä opinnäytetyön kirjoittajille. Tänään aiheena on Antennit ylös: mistä kirjoitetaan opinnäytetyö. Minun nimi on Ray Ohtonen ja toimin täällä Vaasan yliopistossa opintopsykologina, ja mulla on mukana studiossa edellisestä jaksosta tutut Jenn-Jere ja Hanna. [Jere ja Hanna nauravat] Aika hyvin onnistuin yhdistään teidän molempien nimet, Jenna ja Hara. Tervetuloa mukaan.

Jere: [00:00:56] Kiitos mukavaa olla taas täällä. Heti perään.

Hanna: [00:00:59] Kiitos kiitos.

Ray: [00:01:02] Mennään Sitten oikeastaan heti tämän päivän aiheisiin, eli tuota puhutaan erityisesti siitä aiheen valinnasta ja mistä niitä ideoita omaan opinnäytetyöhönsä voi löytää. Ja enemmän sitten ensi kerralla puhutaan sitten siitä aiheen rajaamisesta ja tutkimuskysymysten muodostamisesta, eli tänään puhutaan semmosesta inspiraatioista sitä omaa opinnäytetyötä kohtaan ja sitten ensi kerralla opetellaan sitä rajaa- tai puhutaan enemmän siitä rajaamisesta ja mietitään vähän, että miten ja miten tutkimuskysymyksiä voi tehdä vähän konkreettisemmiksi, niin sit on ehkä helpompi kirjoittaakin sitä omaa opinnäytetyötä. Mutta tänään toisinaan sit enemmän sitä aiheen valintaa ja vähän, että mistä sitä ideaa voisi lähteä löytyyn. Ja niitähän on tosi monia erilaisia tapoja valita sitä aihetta: on esimerkiksi se että sä voit ihan itse keksiä sen oman ajatuksen, tai sit sä voit mennä mukaan johonkin yliopistossa olevaan prosess- projektiin, tai sitten tehdä jonkunnäköisen yhteistyön jonkun yrityksen kanssa. Tuleeko teille muita mieleen jotain muita isoja tapoja, mistä sen ajatuksen suurimman osalla tulee. 

Jere: [00:02:06] Mä en ainakaan kyllä tohon osaa sanoo, että... 

Hanna: [00:02:09] Kyl mä luulen että tuossa on ne yleisimmät. 

Ray: [00:02:11] Kyllä varmaan yleisimmät tavat löytyy tosta. Joko se on se että sä keksit sen itse. Tai sitten meet mukaan johonkin yliopiston projektiin... 

Hanna: [00:02:19] Toki se että jos sä keksit itse, niin se voi sitten olla sitä, et sä löydät sen aiheen lukemalla muiden tutkimuksia, mutta tavallaan se menee siihen itse keksimiseen... 

Ray: [00:02:27] Joo, eihän sitä tartte itse keksiä silleen päästä, että nyt se tuli vaan, että kyllä siihen sitä inspiraatiota kannattaa etsiä jostain. Mutta et joko itse projektiin tai sitten tuota yritysyhteistyönä niin ne on ne tavat mistä yleensä se aihe sitten itselle löydetään. Ja oiskin tosi kiva kuulla, Jere, että mistä sä keksit sun aiheen silloin kun sä lähit kirjoittaa sun opinnäytetyötä? 

Jere: [00:02:43] Joo, siis mä olin kesätöissä silloin tuolla Kokkolan Energialla, ja mä myin aurinkovoimaloita yrityksiin ja yksityisihmisille. Sit mä olin sen kesän jälkeen vaan siinä että jaahas, nyt sitten kandia ruveta miettimään, että tuota... No, pitäsköhän sitä potkasta vaan jäätä ja sinne kokeilla että oisko siellä mitään. No niillä oli heti silleen, että joo, keksitään yhdessä se aihe, keskustellaan siitä, ja tuota, sitten tietysti kun oli tietoa ja ymmärrystä jo niinku aurinkoenergian kaupallisesta puolesta ja tämmöisestä, niin sit mä tavallaan toivoin niiltä vielä että pysyttäis siinä aurinkoenergiassa, koska se sillee itteä kiinnostaa aiheena hirveesti. Mutta jos saisi vähän jotakin isompaa ettei oo mikään semmone yksi yritys, vaan että puhutaan jostakin  isoista hankkeista vaikkapa. Niin sitten päätettiin että tutkin silleen ihan käytännössä sen, että minkälainen investointi ois Kokkolan Energialle semmoinen todella iso aurinkovoimala. 

Ray: [00:03:42] Mielenkiintoista. Kuulostaa aika isoltaki työtä tavallaan, et varmaan lähellä graduakin jopa toi aihe voi olla kyllä ja kuulostaa siltä, mutta mielenkiintoisen kuuloinen aihe kyllä. Mites tuota Hanna, mitä sulla on kokemuksia siitä, et mistä opiskelijat yleensä löytää sit niitä omia aiheitansa? 

Hanna: [00:03:58] Aika usein on, tuota, semmosia keskusteluita mitä on käyty kursseilla. Jos puhutaan varsinkin kandivaiheessa niin tavallaan monesti huomaa, että ne kurssit mitä opiskelijat käy just ennen sitä kanditutkielmaa, niin ehkä inspiroi niitä, ja siellähän on monesti semmosta materiaalia, kirjallisuutta mitä opettaja laittaa sitten luettavaksi, niin sieltä saattaa sitten bongata hyvän idean. Ja usein ne liittyy myös yritysyhteistyöhön, eli opiskelijat on usein jossain töissä, kesätöissä tai ihan kokopäivätöissä, ja sieltä tulee niitä ideoita. Joskus sitten tulee näiden projektien kautta. Ne tulee ehkä enemmän niin että me ohjaajat sitten vähän vinkataan, et tämän tyyppisiä on meidän yksikössä meneillään, että haluaisiko joku tarttua tähän teemaan. Ja ehkä vielä neljäntenä muotona sitten on se, että tavallaan se kiinnostus tai semmonen inspiroituminen jostakin semmosesta yhteiskunnallisesta teemasta, mitä nyt on paljon mediassa esillä esimerkiksi. Voitte kuvitella että vastuullisuuteen liittyvät aiheet tai nyt esimerkiksi korona on ollu semmonen mistä on tullut ideoita; verkkokaupan kasvu liittyen tähän koronaan. Tän tyyppisiä mitkä on just nyt pinnalla. 

Ray: [00:05:09] Joo, ite tiedän tai tunnen aika hyvin ton projektihomman, koska meillä siellä missä itse opiskelin Jyväskylässä, psykan laitoksella, niin kyllä paljon tehtiin projekteihin, ja ehkä vähän tänne poiketen meillä tehtiin vielä tosi paljon paritöitä. Eli siinä oli oikeastaan semmoinen vielä vähän semmonen pieni suola siihen, että tuota yhteisymmärryksessä piti aina sit neuvotella se aihe, ja tutkimuskysymykset ja kaikki sen semmoiset että se oli vähän semmonen erilainen. En tiiä miten paljon täällä tehdään paritöitä? Tehdäänkö laisinkaan mutta... 

Hanna: [00:05:37] Käsittääkseni ei tehdä. Voin olla väärässä, mutta itselläni ei oo tullu vastaan. 

Ray: [00:05:41] Joo. Se on semmonen vähän erilaisempi lähestymistapa asioihin mutta ihan mielenkiintoinen. Ja tuota tosiaan projektityöt sitä kautta on sit itselle tuttuja, että siellä yleensä aina pyritään sit edistään niitä yliopiston projekteja aika paljon sillä, että tehään niitä opinnäytetöitä niihin, niin se tekee vähä niinku kaksi kärpästä yhdellä iskulla tyyppisesti ajateltu sitä asiaa - oletan ainakin siis näin. Mut joo, se oli oikein hyviä. Ja tuota pointteja tuli tässä, ja varmasti tuosta yritysyhteistyöstä tehään sitten ihan oma jaksonsa. Pyydetään tänne opiskelija ja ohjaaja mukaan puhumaan ihan siitä, miten se prosessi oikeastaan toimiikaan siinä kun on yrityksen kanssa toiminnassa ja mitkä siinä on hyviä puolia, mitkä siinä on ehkä sitten vähän haasteitakin. Ja varmasti molempia voi löytyä aina siinä sitten siinä asiassa, mutta ne on tosi mielenkiintoisia kuulla aina niitäkin tarinoita sitten. Mutta niitä sitten lisää taas tulevissa jaksoissa. No tuota. Mitäs te aattelette mikä on se oman motivaatio merkitys siinä aihevalinnassa. Onko sillä jotakin vaikutusta siihen aiheenvalin... 

Jere: [00:06:46] No eihän sillä ole mitään, eihän elämässä motivaatiota oikein silleen muutenkaan tarvita. [Ray naurahtaa] No ei, tommonen pikku pränkki tohon [Hanna nauraa]. Ei siis, on siis ihan hirveän tärkee, tai siis ainakin itellä se oli. Kun mä kirjoitin mun mielestä semmoista kiinnostavaa ja tosi ajankohtaista aihetta, kun puhuttiin aurinkovoimalainvestoinneista - no tiedetään kaikki varmasti et se on tosi sillä hetkelläkin ollut in, niin tommoset aiheet, kun sä kiinnostut siitä niin sä haluat sitä tietoo, sä tavallaan hamuat sitä. Sit sulle kertyy vähän kuin itsestään semmoinen tietopankki siitä. Sit sä rupeet kirjoittelemaan, teet vähän omia mietintöjä. Okei, ei ollut mitään empiirisiä juttuja kuitenkaan sitten tavallaan mutta joka tapauksessa, että tota niin... No kaikkihan tietää että motivaatiolla on hirvee merkitys, et se on vähän niinku itsestäänselvääkin mutta... [Ray ja Hanna hymähtävät myöntävästi] 

Ray: [00:07:35] Toki motivaatiohan vaikuttaa tosi moneen asiaan, ja musta tuossa kuulostaa tosi hyvältä se, että sulla on ollut se itse keksimä aihe minkä sä olet päässyt sitte vielä yrityksen kanssa, mikä on tehnyt sitä vielä vähän ehkä jopa voisko sanoa todellisempaa siinä suhteessa, että se on niinku oikeasti että mitä voi tarvita työelämässäkin näitä taitoja. Siinä on ollu semmonen hieno kombinaatio sulla kyllä. Taas ite tietää sen että joskus ne tommoset voi nousta tosi isoiksikin projekteiksi, ja sit sitä motivaatiota kysytään tosi paljon että jos toimii pioneerinä tuommoisissa tutkimuksissa niin se voi vaatia aika paljonkin tavallaan sitä uskallusta ja epävarmuuden sietoa. Sitten jos ei sitä tutkimustietoa ei aikaisemmin löydykään niin sit voi olla aika mielenkiintoistakin kasata sitä kasaan. Et esimerkiksi mulle taas oli taas ehkä sinänsä ehkä erilainen kokemus siinä projektien näkökulmasta että että ne aiheet ehkä ei ollut ihan sitä ykkösykkösjuttua, että mikä olisi välttämättä kiinnostanut, mut sitten taas kun oli kaikki aineisto ja kaikki sinänsä silleen valmiina, niin sitä oli helppo lähteä työstämään. Kynnys sitten työstämiseen oli ehkä vähän pienempi. Eli sinänsä semmonen hauska hauska ero tässä, et sä oot varmaan keränny ite omat aineistot ja kaikki. Ja toki mekin ollaan tehty paljon sen aineiston eteen töitä, mutta että oli tavallahan kuitenkin jo valmiinakin jo osa siitä ja... Mielenkiintoisia eroja kyllä. Mitäs Hanna tuumaa tästä motivaation vaikutuksesta? 

Hanna: [00:08:46] Hirveän kiinnostava ja tärkeä, tärkeä aihe kyllä keskustella. Ja ehkä se mitä voisi kysyäkin Jereltä, esimerkiksi että miten sulla pysyy se motivaatio yllä, että pysyykö se koko sen prosessin ajan vai oliks sulla sellaisia notkahduksia? Koska välillä voi olla niin että semmosiakin tilanteita tulee, ja tärkeintä on, että miten sieltä pääsee sitten ylöspäin. 

Jere: [00:09:05] Jep. Siis mä olis itse asiassa just tulos silleen että joo, aihe voi motivoida mutta eihän se työ sit välttämättä siinä motivoi. Et vaikka sä haet johonkin kivaan työpaikkaan, niin joo, sä saat sen hienon tittelin ja se kuulostaa kivalta, hyvä palkka, mutta kyllä se arkiaamut, kun sä heräät sinne kasilta ja lähet loskassa sinne työpaikalle niin kyllä voi joskus vähän ärräpäitä lentää siin matkalla. Niin tavallaan se että mun yks opiskelukaveri sanoo aika hyvin silleen, että ei motivaatiota kannata jäädä oottelemaan. Silloin kun sitä ei oo silloin asenne ratkaisee. Silloin pitää vaan ottaa ja tehdä se juttu. Et sit joskus se tulee kuitenkin. 

Ray: [00:09:41] Siinä on tosi hyviä juttuja. Kyllä se on ihan totta että silloin kun me pyritään anna näitä tavoitteita kohti, niin se on se mikä meitä sinänsä voi motivoida hetkellisesti eteenpäin, mut mitä sitten kun me saavutetaan se tavoite niin miten me sitten tehdäänkin? Se on niitä mielenkiintoisia asioita elämäänsä. Miten sitä löytääkin sitä päivittäistä rutiinia ja jaksamista siihen asiaan. Samalla on toki tärkeää pitää itsestäkin huolta, että se on tosi semmonen tärkee tematiikka kyllä siinä asiassa, että jaksaa sitten päivittäin sitä asiaa ja... 

Hanna: [00:10:07] Kyllä juuri näin. Että ei se oikeastaan laskeudu mitenkään sellainen on flow-tila sun päälle, että sä oot sitten koko ajan siinä tilassa ja kirjoitat sitä auvoisasti, vaan sitä joutuu ihan sitä raakaa tylsääkin työtä tekemään. Ja tässä on myös tää sisäinen ja ulkonen motivaatio ja nekin linkittyy totta kai toisiinsa. Mutta mutta onko se hyvä motivaatio sitten esimerkiksi pelkästään hyvä arvosana? Vai pitäisikö siinä myös olla sellainen aito kiinnostus siihen aiheeseen, ihan niinku Jere puhu. Tai joku merkityksellisyys sillä aiheella. 

Ray: [00:10:34] Kyllä. Musta tuntuu että noi on tosi tärkeitä juttuja mitä kannattaa just pohtiikkin sitten, jos lähtee kirjottaan sitä ja on pohtimassa omaa aihetta, että mikä sen merkitys itselle on. Ja tietenkin sitten se voi olla vähän jännä tilanne että jos ei olekaan mitään mitä kokee merkitykselliseks, tai ei ehkä luota niihin omiin ajatuksiin siitä että joku mun oma ajatus ois millään tavalla merkityksellinen, niin toki silloin on tärkeää puhuu paljon sen ohjaajan kanssa. Mutta sitten myös sitten joskus voi olla se easy way out, et ottaa semmosen valmiin projektiaiheen ja lähtee sitä työstämään. Kuka tietää, voihan sekin lähte yhtäkkiä kiinnostaan sit enemmän, ettei koskaan tiedä. [Hanna: Totta, joo.] Joskus se voi kääntyä niinkin päin se asia. 

Ray: [00:11:10] Hyvä! Mielenkiintoista keskustelua saatiin tästä. Varmaan tästä motivaatiostakin voitais puhua oma 15-minuuttinen ja varmaan tulevaisuudessa itse asiassa tullaankin puhumaan enemmän vielä motivaatioistakin. Mutta ehkä seuraava juttu voisi olla se että mistä sitä aihetta vois lähtee etsimään. Mitäs te ajattelette, onko jotain konkreettisia kivoja juttuja mistä sitä aihetta voisi lähtee ettiin? 

Jere: [00:11:29] No itelle tietysti jo ainakin se,et ku oli ollut kesätöissä niin sitä vain kysyy sieltä. Okei nyt mä oon- dippityötä pitäs kohta ruveta kirjoittaan, se tulee heti seuraavana päälle sitten, niin nyt mä oon sitten päättäny että mä koputtelen yritysten ovia. Siis mä oon ihan soitellut kaikkialle vaan ja sitten koittanut saada kontakteja sieltä, että kenelle voii kysyä ja tälleen, niin siinä on yksi tapa varmasti. Mutta jos miettii että jos ei sitä sitä tietä halua - kun vaikka tekniikassa aika usein mennään kuitenkin sen yritysyhteistyön kautta niin sit silleen. Ite ehkä ottaisi jonku ajankohtaisen aiheen, [Hanna hymähtää myöntyvästi] koska siinä on silleen- siinä jotenkin se pörrää se ajatus muutenkin tietkö mediassa ja kaikessa, niin sit sen ympärille on jotenkin tosi mielekästä rakentaa sitä. Ja sit se on aika helppoki, et jos mietit että ajankohtaiset aiheet, niin sieltä sitten rupee niinku paukkumaan aika helposti niitä lähteitä ja kaikenlaista siihen. 

Hanna: [00:12:21] Kyllä.  

Ray: [00:12:22] Kuulostaa oikein hyvältä. 

Hanna: [00:12:26] Esimerkiksi tämmöset ammattilehdet - vaikka markkinoinnin alalla on tiettyjä tämmöisiä ammatti-ihmisten julkaisuja - niitä kannattaa ilman muuta seurata, mistä siellä puhutaan. Ja ihan ilman muuta siis kaikenlaiset media-aineistot, blogit, uutiset, mistä ikinä löytää niitä aiheideoita. Ja totta kai kannattaa keskustella kavereiden kans, tai jos on joku henkilö, joku mentorityyppinen henkilö, joka on jo työmarkkinoilla, niin kysyä tosiaan sieltä vinkkejä, että mitä te nyt pohditte, mitä kannattaa tutkia. Vaikkei se oiskaan semmonen yritysyhteistyöopinnäyte. 

Ray: [00:13:00] Ehkä ite tulee mieleen, et jos hirveesti lukee tieteellisiä artikkeleita - ois kiva kuullakin et mitä te aattelette  tästä ajatuksesta - mutta jos hirveästi lukee tieteellisiä artikkeleita ja vaikka jostakin tietystä aiheesta, niin sithän voi tuntua jo vähän välillä joskus siltä että mistä mä nyt ite keksin sitten sen tutkittavan aiheen. Okei, mä oon nyt lukenu nyt gradun ja väikkärin tästä, ja nyt pitäs tehä joku pikku kandi tästä, niin mitäs mulla on oikeastaan enää tutkittavaa tässä? Onks jotain ajatuksia siihen, miten semmoisesta tilanteesta voisi lähteä purkamaan sitä? 

Hanna: [00:13:27] Paras vinkki oikeastaan on, kun ettii niitä artikkeleita tai tai vaikkapa vaikkäreitä, niin etsii ensimmäisenä ne jatkututkimusideat jotka on yleensä siellä johtopäätösluvussa, että mitä se tutkija on ehdottanut että kannattas tutkia lisää. Sieltä löytyy aina tosi hyvin hyviä vinkkejä. Ja kyllä myös se että vaikka sulla on se aihe ja idea saattaa tulla jostain ajankohtaisista keskusteluista tai työelämästä, niin silti on hirveän tärkee varmistaa että sillä aiheella on teoreettinen pohja. Koska kuitenkin nyt on kyseessä tieteellinen tutkielma, niin sen täytyy perustua teoriaan. Että jos ei sitä kukaan koskaan tutkinut, niin sekin saattaa olla osoitus siitä että sitä ei voi tutkia tai sitä ei kannata tutkia. 

Ray: [00:14:08] Eli tässäkin sit se ohjaajan kanssa käytävä keskustelu on tosi tärkeää. Et kannattaa oikeasti myös keskustella eikä tartte pelätä, sitä ohjaajaa kannattaa haastaakin. Tietenkin taas sit ohjaajille toiveena sitten se että antaakin sitten niitä ideoita ja vähän pohdittavaa. Joskus käy niinkin, että jätetään se vastuu opiskelijalle aika paljon, ja sekin on varma aika vaikea tilanne opiskelijan näkökulmasta sitten saattaa sitä työtä eteenpäin. Eli kyllä se vähän vaatii molempien panostusta siihen asiaan että se sopiva aihe löytyy ja vähän semmoista ohjausta nimenomaan siinä että siinä asiassa, että molemminpuolista [Hanna: Ilman muuta] työtä. 

Ray: [00:14:48] Hyvä! Pitäiskö meidän keskustella vähän myös siitä toimeksiannosta vielä vähän lisää. Mitä sä ite koit Jere, mitkä siinä oli sulle hyviä juttuja? Olikse nimenomaan se että sä sait yrityksien kanssa semmoisen- sulla oli hyvä idea sinne ja sit sä sait siihen validaatiota ja sait aineistoaakin varmaan, ja mitä sä koit siellä semmosia hyviä juttuja mukaan? 

Jere: [00:15:05] No siis justiin noi tietysi mitä sä sanoitki, että mä sain paljon apua myös ja että mulla olo oli silleen tavallaan "granted" tilanne, että mun esimies autto mua hieman siinä. Että se vähän opetti mulle sitä asiaa että miten vaikka investointilaskelmia heillä tehään ja sit totta kai oli koulussa tehny. Sieltä tuli sitä supporttia siihen ja motivaatio myös silleen, että mun tapauksessa niin se asia meni oikeesti käsittelyyn: tehdäänkö tämä investointi. Kyllä se oli ihan silleen... 

Ray: [00:15:39] Aika isojakin asioita, että ton kokosessa firmassa kandista pohditaan sit oikeasti sitä asiaa... 

Hanna: [00:15:44] No tehtiinkö se? 

Jere: [00:15:46] Jätetään se tässä vielä semmoseks pieneks jännän paikaksi... 

Ray: [00:15:50] Jännän paikaksi, ehkä selviää tulevissa jaksoissa sitten et miten sille... 

Jere: [00:15:53] Selviää jaksossa numero 156! [Hanna: No niin!] Muistakaa kuunnella sinne asti kaikki. 

Ray: [00:15:58] Katsotaan että saahaanko me... Eiköhän men nyt ainakin 156 jaksoo sitten tehä, et me saadaan tietää miten tässä kävi tässä kandin asiassa. Tuota. Mitäs haasteita te aattelette, että vois yritystyössä olla? mitä tulee teille mieleen tässä nopeesti. 

Hanna: [00:16:12] No ehkä ensimmäinen joka itse itsellä on tullut joskus vastaan, niin ehkä se kommunikointi sinne että jos ei saakkaan yhteyttä sinä yritykseen ja ei saa sitoutettua niitä yrityksen yhteyshenkilöitä siihen sun omaan hankkeeseen niin se voi olla haastavaa. Sä tavallaan odotat koko ajan, et no milloin ne vastaa ja saanko mä näitä tietoja. Mutta jos jos siitä pääsee yli niin mun mielestä kokemukset on yleensä ottaen tosi positiivisia. 

Jere: [00:16:36] On siinä toki se että silleen siinä on pikkuisen se lisäpaine, että niillä on aikataulut sen asian suhteen, ne haluavat et sä teet sen tossa. Sä saat rahaa niin silloin siinä on vastuuta. Niin sillä että tottakai se tulee vähän kuin kolikon kääntöpuolena sitten noille hyville jutuille. 

Ray: [00:16:56] Siinä on hyviä pointteja että siinä on siinä on ne omat hyvät ja huonot puolensa ja sit ite on kyllä kuullut paljon sitä että kun kun yrityksellä ehkä joskus ei oo kokemusta siitä tieteellisestä tutkimustyöstä, että mitä se tieteellisyys oikeastaan siellä tarkoittaa. Ja sitten toinen on just jotenkin se, että et se paine on tosi kovaa siinä, että halutaan sitä tulosta. Ja halutaan ehkä että sieltä löytyy jotain tuloksiakin, mikä sinänsä on kans semmoinen mielenkiintoinen asia kun tehdään tutkimuksia niin eihän niitä tuloksia välttämättä sitten- tai tuloshan voi olla se, että ei ole mitään muutosta tai ei oo tulosta [Hanna: Aivan!] niin sitten se että ei haluaisi tuottaa pettymystä mutta sit se tekee semmosen dilemman käyntiin siinä sitten samalla. 

Hanna: [00:17:33] Joo, totta. Mutta tosiaan tutkimuksen tekijä ei voi koskaan olla semmonen kritiikitön, että mennään vahvistamaan ja sanomaan vaikka sinne yritykselle että te teette kaikki tosi hyvin, jos ei näin oo. Pitää olla se mahdollisuus sanoa se kriittinenkin tulos, mutta totta kai kun siinä on ne perustelut, niin silloin sen pystyy siinä raportissa sanomaan kyllä. 

Ray: [00:17:51] Toki sit ko on ensimmäinen opinnäytetyö, niin paine voi olla aika kova sana joillekin isolle firmalle. Että tuota hetkonen, että ei tää nyt ihan näin voi mennä. Että mielenkiintoisia juttuja ja käyvään näitä sitten tosiaan siinä tulevassa jaksossa sitten enemmänkin läpi. Varmasti näitä kaikennäköisiä ajatuksia mitä tästä tästä tematiikasta herää esiin. Ja tuota joo! Tosiaan aika hyvin ollaan käytykin aika lailla monen näköisiä ajatuksia ja teemoja läpi tähän aihepiiriin liittyen. Tuleeko teille jotain mieleen vielä jotain, mitä ois hyvä nostaa esiin tästä aihevalinnasta? 

Hanna: [00:18:28] No ehkä voisi kiteyttää vielä että mikä on semmonen tavallaan hyvä- tai tärkeet kriteerit siinä aiheen valinnassa. Niin ensinnäkin se, että sitä voi tutkia. Et se on tutkittavissa. Ja siihen usein tarvii kyllä apua ohjaajalta, ja kannattaa rohkeasti kysyä. Ja että siinä on sitä teoreettista pohjaa, niitä käsitteitä olemassa ettei sun tartte kaikkee keksii omasta päästä, koska silloin ollaan haasteiden edessä. Ja ajankohtaisuus on hirveen tärkee, se on tässä tullut monta kertaa esille, plus että sitä arvioidaan totta kai, kun sille annetaan arvosana - ajankohtaisuus ja tavallaan se tuoreus on yksi arviointikriteeri. Sitten totta kai se, että se linkittyy siihen omaan tieteenalaan, et sä voit varmistaa että minkä alan asiantuntija minusta tulee, ja mikä se ikinä onkaan. Että se aihe kannattaa valita niin et se vahvistaa sun profiilia. 

Ray: [00:19:16] Toi on semmonen jännä asia, mihin ite en ehkä omassa opiskelussa aikoinaan niin perehtynyt, on se että kuinka sille voi omaa omaa niin kuin ammatti-identiteettiä sinänsä vahvistaa - tosi monihan tekee sillä lailla. Mut sit ehkä noi projektityöt mitä meilläkin tosiaan oli enemmän, niin ehkä rajaa sit sitä omaa kiinnostuksen kohdetta tiettyyn suuntaan. Tottakai on useita eri projekteja mistä voi valita, mutta sitten kuitenkin sielläkin on ne aiheet ja toiveet mistä tehdään, niin sit se voi nimenomaan vähän rajata pois sieltä. Että on siinä kieltämättä omia hyviä hienoja etuja siinä, että valitsee itse sen aiheen ja löytää siihen hyvän ohjaajan. Toki sit jos sun aihe on semmoista, että se ohjaajakaan ei sitä hyväksy, niin sit kannattaa tosiaan miettiä, että mistäs sitä tuota- kannattaisko kuunnella vähän vinkkejäkin, mistä sitä lähtis sitä tutkimusta tekemään. Ja tokihan varmasti sit se opinnäytetyö, niin varmasti yksi tärkeimpiä juttuja on, et se avaa ovia siellä työmarkkinoillakin mahdollisesti. Eihän se mikään tae asialle ole mutta mahdollisuuksia se voi avata siellä, jos on tehnyt hyvän hyvän opinnäytetyön niin se voi tarjota. Voisin kuvitella, että Jerelläkin on ehkä aurinkovoiman parissa sitten tulevaisuutta jos sille tielle päätetään lähtee. 

Jere: [00:20:17] Toivotaan! 

Ray: [00:20:19] Hyvä! Pitäskö meiän antaa taas vähän mukaan vietäviä meidän kuuntelijoille, ja tuota kiteyttää tähän loppuun muutama ajatus siitä että mitä ois hyvä niinku tunnustella sitten kun lähtee sitä hommaa - omaa tuota - niin kuin antenninomaisesti lähtee tunnustelemaan, että mikäs tuntus iteltä hyvältä. Niin mitkäs semmoista kolme pointtia me annettais mukaan? 

Jere: [00:20:43] Mä voisi antaa tosta yritysyhteistyö- tai jos sieltä lähet ettiin yrityksestä niitä aiheita niin: jos sulla ei oo nytten jotakin kesätyötä mistä kysellä sitä, niin ei muuta kuin puhelinta käteen, sähköposteja, ihan kylmäkontaktoimalla ettiä sitä. Ei se välttämättä toimi mutta et sä siinä häviäkkään. Ehkä mä tommosen antaisin vähä erilaisen... 

Ray: [00:21:04] Eli et rohkeasti yhteyttä vaan sitte... 

Jere: [00:21:07] Kyllä. Yhteyttä yrityksiin ja varsikin semmosiin jotka kiinnostaa sua. Sit sä pystyt perustelemaan että hei, mua kiinnostais tehdä tää teille, mua kiinnostaa tämä x juttu. 

Ray: [00:21:17] Eli se vaatii paljon sitä omaa aktiivisuutta se asia, ja toki tästä tulee vielä mieleen se että että toihan voi olla myös joillekin ehkä vähän pelottavakin asia. Että joo, nyt oon laittanut jollekin isolle firmalle viestiä, että miten mä uskallan sitä tehdä. Niin oisko meiän viesti jopa se, että kannattaa tehdä se silti! Että eihän sitä koskaan tiedä mihin se poiki, että yrittänyttä ei sinänsä laiteta tässä tapauksessa. 

Hanna: [00:21:39] Kyllä, kannatan ehdottomasti. Mä voisin antaa vinkiksi tämän lukemisvinkin: eli lue paljon opinnäytetöitä ja luen myös aika varhaisessa vaiheessa muutama tieteellinen artikkeli tai ainakin varmista, että siitä on olemassa tutkimusta. 

Ray: [00:21:55] Sulla oli se hyvä pointti mun mielestä siihen, että kannattaa käydä lukemassa niitä jatkotutkimuskysymyksiä. Musta se oli tosi hyvä pointti. [Jere: Samaa mieltä.] Nostin sen niinkuin kyllä- pistin iteki korvan taakse, että siellähän on joku tutkija tehny sun puolesta sitä työtä, että mitä mitä voisi tutkia. Eli oikeesti ottakaa siitä vinkistä kyllä vaari, siellä varmasti on tosi hyviä ajatuksia. Ja sit sitä voi varmasti vähän modifioidakin sitä asiaa, mitä siellä on sitten ikinä ajateltukaan tutkittavan, niin omaan tutkimukseen sopivaksi tai oikeen kokoseksi. Joskushan ne voi olla tosi suuriakin ne tutkimuskysymykset niin sit voi ehkä jakaa vähän pienempiin osasiin sitä. Ja ehkä mun ohje on se, että kannattaa hirveästi keskustella siitä omasta aiheesta niin ohjaajienkin mutta myös vaikka opiskelijakavereiden kanssa. Uskon että täysi keskustelu on kaiken a ja o siinä asiassa että uskaltaa puhua siitä ja miettiä ja pohtia ja esittää kysymyksiä. Mutta ennen kaikkea kannattaa luoda se hyvä yhteys siihen ohjaajaan ja ohjaajan kanssa sitä lähtee sitten keskustelemaan. Ja jos tuntuu että kun alottaa sitä opinnäytetyön tekemistä niin ei sillon tartte vielä sitä aihetta olla valmiina. Eli älkää murehtiko sitä liikaa etukäteen, vaan sitten kun se prosessi alkaa niin se alkaa ja sit sitä voi lähteä työstämään. Ja jos tuntuu että sitä aihetta ei mistään löydy, niin sitten erityisesti kannattaa olla siihen ohjaajaan yhteydessä rohkeasti! Ohjaajia ei tarvitse pelätä, ne on teitä varten, ettette jää vaan yksin sen asian kanssa, koska se yksin jääminen on mun mielestä se mikä mikä hidastaa - ja jopa sitten lopulta voi olla se, että ei koskaan saa tehtyäkään sitä opinnäytetyötä. Jos jää yksin sen työn kanssa ja tuntuu että ei saa apua mistään. Kannattaa ehdottomasti uskaltaa pyytää sitä apua. 

Hanna: [00:23:31] Joo, toi on tosi tärkeä kyllä. Ja pitkin prosessa jos tulee sellaisia hetkiä. Tuohon tuli vielä yksi mieleen että joskus meillä on ollut käytössä tällainen vinkki opiskelijoille: kun sitä aihetta ideoi niin silloin se on tarpeeksi jalostunut se aihe, kun pystyt selittämään sen omalle mummolle tai vaarille niin että he ymmärtävät mitä sä tutkit, koska silloin pitää selittää se sillä tavalla ymmärrettävästi, ja se monesti kertoo että sä oot itse sisäistäny sen. Että tätä voi myös sitten harjoitella jossain vaiheessa. 

Ray: [00:23:59] Itse puhun paljon silloisesta hissipuheesta asian tiimoilta. Hissipuheesta tuleekin sitten oikeasti hyvin lisää ensi kerralla kun puhutaan enemmän siitä aiheen rajaamisesta ja tuota tutkimuskysymysten asettamisesta niin mulla on semmoinen kolme kysymystä hyvään hissipuheeseen. Eli kannattaa tulla kuuntelemaan sitten ensi kerralla sitä, miten sitä aihetta voi lähteä lähteä rajaamaan niiden kysymysten avulla, ja niihin kolmeen kysymykseen ku osaa vastata, niin väitän että saa oikeesti aika pitkälle kirjoitettua sitä opinnäytetyötä. Eli tulkaa ihmeessä kuuntelemaan ensi kerralla. Ja tähän loppuun voitais vielä ottaa meidän tietoasiantuntija Heidi Trobergin näkemyksiä tiedonhausta. Jätetään Heidi puhumaan meille ajatuksista. 

Heidi: [00:24:40] Heidi Troberg kirjastosta hei. Ennen kuin lukitset aiheesi ja päätät tutkimuskysymyksesi on hyvä idea käydä tutustumassa aikaisempiin tutkimuksiin ja opinnäytteisiin, mitä kyseisestä aihepiiristä on tehty. Tällä tavalla voit löytää mielenkiintoisia näkökulmia aiheeseen ja saada uusia ideoita. Vaasan yliopiston Finna-tietokanta on erinomainen työkalu tähän. Finnan kautta löydät tutkimuskirjallisuutta, tieteellisiä lehtiä ja artikkeleita, opinnäytetöitä ja löydät myös oman alasi kaikki keskeiset tietokannat. Voit tietenkin kysyä apua kirjastolta mikäli tieteellinen tiedonhankinta tuntuu hiukan haastavalta. 

Ray: [00:25:23] Kiitoksia tästä kerrasta! 

Hanna: [00:25:24] Kiitos! 

Jere: [00:25:25] Kiitos, että sain tulla taas kerran. 

Ray: [00:25:27] Olet varmasti taas tervetullut jatkossakin jossakin välissä... 

Jere: [00:25:30] Jes, mahtavaa, 156-jaksossa... 

Ray: [00:25:30] ...käymään täällä. Ja sama pätee Hannalle: kiitos sullekin, ja tervetuloa jatkossakin käymään, ja tuota... Kiitoksia teille kuuntelijoille. Toivottavasti saitte tästä hyviä ideoita ja inspiraatiota omaan opinnäytetyön aiheen valitsemiseen, ja ensi kerralla tosiaan siitä aiheen rajaamisesta ja tutkimusongelmien määrittämisestä lisää. Mun nimi on Ray Ohtonen ja palataan ensi kerralla asiaan. Moikka. 

Jakso 3: Mihin tähtään opinnäytetyössäni?

Ray: [00:00:01] Tervetuloa Vaasan yliopiston Tune Up Your Studies -opinnäytetyöpodcastien pariin. Näiden podcastien tarkoituksena on auttaa opiskelijoita opinnäytetöidensä kanssa. Aiheet tulevat vaihtelemaan aiheenvalinnasta kirjoitusprosessiin, aloittamisvinkeistä ajanhallintaan ja lähteiden etsitään. Jaamme myös käytännön vinkkejä opinnäytetyön kirjoittajille. 

Tänään aiheena meillä on: mihin minä tähtään opinnäytetyössäni? Minun nimi on Ray Ohtonen, toimin opintopsykologina Vaasan yliopistossa, ja mulla täällä mukana studiossa tällä kertaa on… 

Timo: [00:00:43] Timo Vekara. Olen sähkötekniikan professori, ja oon ohjaillu näitä kandintöitä ja diplomitöitä ja muita. 

 Ray: [00:00:51] Kiitos Timo, tervetuloa mukaan. Ja sitten täällä on myös mukana… 

 Viivi: [00:00:55] Mä oon Viivi Hinssa, oon kolmannen vuoden viestijä ja mä oon kirjoittanut mun kandidaatintyön tässä kevään aikana ja mun aiheena on, miten sinkkunaisista puhutaan Tinderin markkinointiviestinnässä tarkentuen yhteen kampanjaan, että markkinointi on se mihin mä lähdin tässä 

Ray: [00:01:15] Okei! Mukavaa, mielenkiintoista kuulla. Haluaisiksä kertoa vähän lisääkin oikeastaan, että miten toi sun prosessi oikeastaan eteni? 

Viivi: [00:01:21] Joo, kyllä! Mä oon aina kiinnostunut just markkinoinnista, mut sit just se, että miten sen yhdistää viestinnän opintoihin, niin oli se, mihin piti lähteä. Ja sinkkuuden markkinointi oli semmonen aihe, joka on tosi uus juttu, jota ei- siitä ei hirvesti puhuta. Ja mua itseä kiinnosti tää Tinder alustana, joten mä päätin siihen sitten keskittyä, et miten sen markkinoinnissa kerrotaan naissinkuista juuri. Ja just kun mä löysin tän hyvän mainoskampanjan – Single Not Sorry -mainoskampanjan – joka on 2018 vuonna toteutettu, niin sitä lähdin tutkimaan. Ja sit tuli semmonen, et mitä mä tästä haluan selvittää ja mitä mä haluan tutkia. Niin sit et otanksmä, et miten tällä vaikutetaan, vai miten just naissinkuista puhutaan. Ja sit siihen tuli se, että otanko retoriset analyysin vai diskurssianalyysin, joka ohjaa sit miten lähetään eteenpäin. Sit tultiin siihen tulokseen, et kyl se diskurssianalyysi on, koska mä haluan selvittää, et miten puhutaan tietyistä ihmisistä. Sit oli se, et ketä mä haluun tutkia – sinkut on kuitenkin aika iso kohderyhmä – niin sit se piti vielä rajata entisestään. Sit mä päätin että – kun on mahdollista, että mikä ikäisiä tutkii, vai haluaako esim. leskiä tutkia tai mitä ikinä – niin sit tähän aikaan mä löysin feministisen mediatutkimuksen, joka ohjas mua siihen, että kyl mun pitää niihin naisiin keskittyä. Siit tuli se et tutkin juuri naissinkkujen- et miten heistä puhutaan markkinointiviestinnässä. 

Ray: [00:03:13] Mahtavaa! mahtavaa kuulla tollasesta prosessista. Siinä tuli tosi tosi paljon asiaa kyllä, ja käydäänkin vähän kaikkia noita asioita sitten läpi tässä tän jakson aikana, että mitä kaikkea tossa oikeestaan tapahtukaan, että jos joku miettii, mitä kaikkea tässä käytiinkään läpi. Tosi mielenkiintoista kuulla, ja mukava kuulla sun aiheesta, ja varmasti oli mielenkiintoista sitä tutkiakin. Mukava kuulla tosta sun aiheen rajaamisesta, että miten se siihen oikeastaan sitten valikoitukaan. Musta siinä oli paljon hyviä pointteja. Oikeastaan, mitäs Timo tästä tuumaa tämmösestä prosessista? 

Timo: [00:03:49] No joo. Sitä voi seurata monella tapaa, mutta yks tämmönen mahdollisuus on ajatella, että se on ku ottais lunta hangesta, muotoilee siitä lumipallon ja lopulta heittää sen sitten sinne arkistoon [Viivi nauraa]. No joo, otinenkin mahdollisuus verrata sitä, on niinku urheilijan mielikuvaharjoittelu. Olen kuullut et esimerkiks pituushyppääjä ennen sitä suoritustaan ajattelee tarkoin, mitä tekee ja miten tekee, ja sitten vasta sen mielikuvaharjoittelun jälkeen lähtee liikkeelle ja tekee sen sillä tavalla, kun on suunnitellu. Tässä prosessissa on eräänä tärkeänä tavoitteena niinku perusteellisesti ja harkitusti tuottaa otsikko! Se on vaikein tehä näistä kaikista – tiivistelmän lisäksi. Ja tässä rajauksessa kirjoitetaan ikään ku suunnitelma ja tehdään ajatus- tai käsitekartta, mindmap. Ja se toimii kyllä myöskin sisällön ja sitten sisällysluettelonkin suunnittelussa. 

Ray: [00:05:00] Se on ihan totta! Tossa on tosi paljon taas hyviä pointteja. Otsikkohan on varmaan ehkä – osa varmaan miettii, et se muotoutuu ihan varmaan viimesimpänä asiana, mut se kyllä itse asiassa muotoutuu aika pitkältikin sen prosessin myötä, että mitä oikeastaan on. Ite puhuin viime kerralla paljon siitä, että itse asiassa koko kandi tai dippatyö tai mikä tahansa, niin sehän on vähän päiväkirjakin tavallaan, että kerrotaan, mitä ollaan oikeastaan tehty siinä tutkimuksessa. Se otsikkohan oikeestaan kuvaileekin aika hyvin sitä, niinku Viivinkin tapauksessa musta tuntuu, että aika hyvinkin se kerto tosta sun ajatusprosessista, että miten se on oikeestaan valikoitunutkin lopulta siihen kohtaan, mihin se lopulta päättykin. 

Viivi: [00:05:39] Kyllä! Mun otsikko itse asiassa alussa oli ”Sinkkujen representaatiot Tinderin markkinointiviestinnässä”, mut sit pikkuhiljaa se meni siihen et ”naissinkkujen”. Et kyl se niinku tähdentyi siihen loppuotsikkoon… 

Timo: [00:05:55] Ikään ku rajauksen jälkeen kuin katsottais kiikarilla jotakin kohdetta, että se on aika pieni näyte jostakin ympäristöstä. 

Ray: [00:06:02] Joo, toi on itse asiassa tosi hyvä! Ite on yrittäny kansi te sanallistaa sitä aiheen rajausta, että mitä se oikeastaan tarkottaa, ja toi kiikari on oikeastaan aika hyvä verrata siihen, että se nimenomaan kohdentaa johonkin osa-alueeseen koko isosta maisemasta. Sit me tutkitaan sitä tiettyä kohtaa, ja ehkä kerrotaankin, mitä siinä tietyssä kohdassa näkyy. Toi oli hyvä, aion kyllä käyttää itekin jatkossa opiskelijoille, kun puhun siitä aiheen rajaamisen haasteesta. Itse asiassa tuo aiheen rajaaminen on – tässä vaiheessa voi sanoakin ihan hyvin – varmaan yks suurimpia haasteita, mitä ihmiset tulee mullekin juttelemaan. Ja oikeastaan sitä kautta tulee se suuri blokki siinä, kun ei pysty oikein kirjottaan, niin siinä on monesti se, että se aihe on ihan liian suuri. Ja nää kaikki jutut auttaa kyllä tosi paljon siihen, että miten pystyy itekin sit auttaan opiskelijoita eteenpäin. 

Tästä päästäänkin itse asiassa kauheen kätevästi meidän seuraavaan aihepiiriin, eli mikä merkitys sillä aiheen rajaamisella on. Mites Viivi sun työssä näky se aiheen rajaamisen merkitys? Auttokse sua kirjottaan, kun pystyit rajaamaan sitä, vai mitä sä siitä tuumaat? 

Viivi: [00:07:10] Kyllä autto! Just se, kun löysi sen oikean teorian, niin tajus, että mihin suuntaan piti oikeesti lähteä, ja autto just sitä teoriaa lisäämään. Kun alussa oli vähän silleen, et mistäs teoriasta mä puhun, kun tää vähän kaikkeen liittyy, niin se just autto fokusoimaan siihen tiettyyn aiheeseen ja tiettyyn teoriaan. 

Ray: [00:07:33] Joo! Mites Timo ohjaajan näkökulmasta näkee aiheen rajaamisen merkitykset? 

Timo: [00:07:39] No totta kai siellä tulee myöskin lisäksi tutkimusmenetelmät ja muita tekijöitä. Tärkeintä on sitten tietysti, että työmäärä minimoituis kaikille, tulis laatu hyväksi ja kohdistetaan huomio ja resurssit siihen keskeiseen. Et turhaa työtä ei kenenkään kannata tehdä. 

Ray: [00:08:00] Eli se aiheen rajaaminen siinä oikeastaan alkuvaiheessa – ja tietenkin työn mukana, että se tapahtuu siinä prosessin myötä – mutta erityisesti siinä alkuvaiheessa ois jo hyvä lähteä pohtimaan sitä. Ettei tuu liikaa tavallaan niitä turhia kappaleita sinne kirjoitettua. Siitähän se turha työ varmaa syntyykin, kun ei oikein tiedetä, että mistä kirjotetaan ja sit kirjotetaan vähän kaikesta. Sit joudutaan leikkaaman pois sitä, ja sit se luopumisen tuska siinä kirjoitusprosessissa on ihan äärettömän suuri. [Viivi: Kyllä.] En tiedä, tuliko sulla Viivi paljon ylimäärästä tekstiä siihen, mistä jouduit sitten luopumaan? 

Viivi: [00:08:30] Ei onneksi, koska mä kirjoitin johdannon – kaiken mitä johdantoon liittyy – niin mä kirjotin ennen teoriaa, ja just ku olin alottamassa teorian kirjottamista niin löysin tän feministisen mediatutkimuksen, niin ei onneksi tullut tätä… 

Ray: [00:08:45] …ilmiötä itelle. Mulla tuli kirjotettua tosi paljon sillon aikoinaan, ku kirjoitin omaa opinnäytetyötä, omaa gradua, niin tuli kyllä kirjotettua ylimäärästä ja se luopumisen tuska oli suuri. Mulla oli semmonen oma leikkaa-liimaa-kansio, mihin mä vaan leikkasin siitä, mut ei halunnu poistaa sitä, niin sit piti vaan laittaa sinne toiseen tiedostoon ne talteen, jos joskus sattuis vaikkaa tartteen niitä. En koskaan tarttenu, [Viivi nauraa] mutta se oli paljon helpompi luopua siitä ylimääräsestä tekstistä ton avulla sitten kuitenkin.  

Timo: [00:09:04] Joo, se on hyvä joskus laittaa pöytälaatikkoon näitä hyviä ajatuksia. Sitten ne tulee tai ei tuu mukaan, toki näinkin on. Raskasta on taaksepäin lähteä menemään, et jos on jotain kirjottanu, johonkin suuntaan menny, niin sitten palata uudelleen ja hakea se uusi oikea polku. Se on hyvin hankalaa ja henkisesti rasittavaa. 

 Ray: [00:09:28] Kyllä, niin se menee. Ja oikeastaan tässä oiskin hyvä – mä monesti ite kysyn opiskelijoilta kolme tällasta kysymystä, mitä voi itseltään kysyä. Ja näillä kolmella kysymyksellä pääsee aika hyvin sitten eteenpäin. Tätä mä lupailin viime jaksossa kuulijoille, ja nyt te saattekin kuulla mun kolme hyvää kysymystä siitä, että millä pääsee mun mielestä rajaamaan työtään, mutta pääsee myös sit hyvin siinä omassa työssään eteenpäin. Elikkä ne kolme kysymystä on se, että – vois ottaa ihan kynän ja paperia ja tehä ranskalaisia viivoja, kun näihin vastaa… Ensimmäinen kysymys on se, että mitä tutkit? Se tarkoittaa sitä, että sun pitää olla selvillä siitä, että mikä se on se juttu mitä sä tutkit, eli onko se – niinku Viivin tapauksessa se on ollu Tinder ja sit siellä on ollu muita hyviä rajauksia, mitkä on sit lähteny – mut ketä siellä on se aineisto? Naiset Tinderin maailmassa on varmaankin ollut se suurin aineiston lähde siinä tapauksessa. Eli osaat vastata siihen, että mitä tutkit, mitä se on se sun aineisto. 

No toinen kysymys on sit se, että millä sä sitä tutkit? Eli mikä se sun taustateoria on ja mitkä metodit sulla käytössä? Metodit eli ne tutkimusmenetelmät millä sitä sitten tutkitaan. Eli onkse haastattelututkimus – mikäs se Viivi sulla oli? Sulla oli… 

Viivi: [00:10:47] Mulla oli vaan niinku mainokset, et mä niitä analysoin. 

Ray: [00:10:52] Joo, ja sitten sulla oli se me- tuo meno- tuo… 

Viivi: [00:10:54] Menetelmänä oli diskurssianalyysi. 

Ray: [00:10:56] Menetelmänä oli diskurssianalyysi. Eli oikeasti tärkeää on tietää, millä sä sitä tutkit. Ja niihin kun osaat vastata, niin sä pääset jo kirjottamaan siitäkin sinne opinnäytetyöhön ja saat jo paljon asioita. Mut sit sä pääset myös siinä työssä eteenpäin, kun sä pääset tekee ite sitä analyysii sitten. Ja sit viimesimpänä mutta ei yhtään vähäisimpänä se, että, mitä sä uskot, että sä löydät sieltä sun aineistosta? kyllähän siinä on aina joku hypoteesi, kun me lähetään jotakin kysymään joltakin aineistolta. Ja on tärkee nähä semmonen näkökulma siihen, et mitä me uskotaan että sieltä löytyy. Ja joskus se toteutuu, mitä sieltä löytyy ja joskus sit sieltä ei löydy yhtään mitään. Ja sekin on tutkimustulos, vaikka se vähän semmonen pettymys voi ollakin opiskelijalle, että ei sieltä nyt mitään maailman mullistavaa tietoa löytynytkään. Mutta kandeissa ja graduissa se on valitettavasti välillä ihan todellisuutta, että sieltä ei mitään mullistavaa löydykään. Se on kuitenkin sitten se opinnäytetyö. Mutta tärkeää on määrittää se, että mitä uskoo sieltä löytävänsä. 

Mitäs te tuumailette näistä kolmesta kysymyksestä? Onko näissä jotain kommentoitavaa tai lisättävää teillä näihin? 

Viivi: [00:11:56] Kyl näitä kaikkia on matkan varrella pohtinut, että ois varmaan just auttanu alussa, että ois laittanu paperille ne. Mutta kyl näitä kaikkia on tullu pohdittua. Ja just toi, et mitä uskot löytäväsi, niin kyl mä heti alussa – et kyl niist mainoksista löyty niitä postitiivisia representaatioita, mutta että mitä ne oli, niin ne tuli sitten uutena, että kyllä näitä kaikkia… 

Ray: [00:12:17] Kaikkia on hyvä pohtia siinä matkan varrella. 

Timo: [00:12:20] Joo. Tosta pituushyppyesimerkistä, että mitä luulet löytäväsi, mihin luulet pääseväsi, kun hyppäät. On aika tärkee olla se tavote mielessä jo, että ei kuuta haeta taivaalta. Et kaikki pitää olla ennakolta kutakuinkin realistista. Se on vain opiskelijan senhetkinen näkemys siitä aiheesta, ei mitään muuta. Ja sitä on lupa sit myöhemmin muuttaa, jos ne muut asiat tulee tärkeäksi, joita ei ollu siinä tekovaiheessa vielä tiedossa. 

Ray: [00:12:50] Toi on hyvä pointti, et se on kuitenkin se tänhetkinen näkemys asiasta – ja myös tänhetkinen näkemys siitä tieteestä, mikä siinä ympärillä on. Että tiedekin muuttuu jatkuvasti, se on tärkee muistaa. Jatkuvasti tulee sitä uutta tietookin ja me ei aina voida oottaa niitä uusimpiakaan tutkimuksia, vaan se tehdään senhetkisen tiedon pohjalta se meidän johtopäätös sitten asiasta. Se on ihan totta. 

No mennääs sitten taas aiheessa eteenpäin. Elikkä, mitäs kaikkea siihen aiheen rajaamiseen liittyy? Ja tuota, mitäs kaikkia ajatuksia teille tulee? Et mikä kaikkea muuta siihen aiheen rajaamiseen liittyy? 

Timo: [00:13:30] Aika moniakin asioita. Tässä tuli jo nää tutkimuskysymysten määrittäminen – eli toisin sanoen voi ihan kysymyksen muotoon laittaa, että ”mihin kysymyksiin oma opinnäytteeni vastaa?” Sitten tietysti tämä tutkimusmenetelmä, eli pohditaan, että miten ja millä välineillä teen, mitä tulee mittauksia tai haastatteluja. Myöskin tää tiedonhaku on tärkeä, ja sen tavoitteena on löytää tehokkaita avainsanoja ja tehokkaita hakutuloksia, joita voidaan sitten käyttää myöhemmin siinä kirjoitusprosessin aikana. Myöskin näkökulma on syytä olla ja vaihtaakin välillä, ja se riippuu siitä, minkä tyyppinen opinnäytetyö on kysymyksessä. Että onko kysymyksessä joku yritys, jolle se tehdään? Minkälaisia aineistoja on käytettävissä, mitä teorioita, mittauksia? Millon mittaukset tehdään ja niin edelleen. Yks tällanen tärkeä pointti on, mitä nostaisin aina esiin, on tämä ajatuskartta. Eli pohditaan tarkasti sitä, mitä oikeastaan ollaan tutkimassa, miten ne asiat liittyvät toisiinsa – ja kirjataan ne ylös. Eli tää kartta on sellanen visuaalinen kuvaus siitä asiasta. 

Ray: [00:14:47] Se on totta. Ton kyllä haluan nostaa kans esiin, että mitä enemmän niitä ajatuksia yrittää pohdiskella päässään, niin se meidän työmuisti on yllättävän rajallinen kuitenkin, että se loppuu se kapasiteetti yllättävän nopeesti. Ja sen takia on tärkee käyttääkin tällasia ulkosia apuvälineitä eli oikeesti kirjottaa sinne paperille niitä asioita ylös. Sillon niitä ei jatkuvasti tarttee aktiivisesti pohtia siinä työmuistissa, joka on rajallinen kapasiteetiltaan, ja sen takia on hyvä käyttää sitä. 

Viivi: [00:15:15] Joo mullakin on siis kännykän muistiinpanot ihan täynnä kaikkia outoja lauseita, että ”tämä pitää muistaa ottaa huomioon”, ja just analyysiinkin, et mitä havaintoja tulee mieleen ja muuta. 

Ray: [00:15:30] Se on hyvä! 

Timo: [00:15:32] Vielä lisäksi, niin tuota. Kun kirjottaa ulos ja sit myöhemmin lukee, niin voi keskustella itsensä kanssa. 

Ray: [00:15:41] Siinähän oli oikeestaan Viivillä erittäin hyvä esimerkki tosta, että se kännykän muistiinpanot oli lähin asia, mihin pysty kirjottaan asioita ylös, niin sinne niitä sitten dumpattiin. Ja se on oikein hyvä asia. Kannattaakin miettiä itekkin, että mikä on se itelle luontevin tapa kirjottaa asioita ylös. Toisille tosiaan se ajatuskartta on myös tosi vieras ja tuntematon ajatus, ja sit voi kokeilla vaikka ihan vaan ranskalaisia viivoja. tai sit vaikka niitä kännykän muistiinpanoja. Mut et just se, että mikä se oma tapa on, mut ei kannata pelkästään päässä pohtia niitä asioita, vaan kannattaa kirjottaa niitä paperille. Ja toi oli hyvä, kun sanoit, että se on semmosta itsensä kanssa keskustelua niissä asioissa. Sit voi sutata ja kumittaa sitä suunnitelmaa poies…  

Viivi: [00:16:19] Se on paha, kun tää keskustelu tapahtuu sillon, kun on menossa nukkumaan. [Ray nauraa] Sillon tulee parhaimmat ajatukset… 

Timo: [00:16:24] Mutta heti vaan ylös! 

Viivi: [00:16:26] Kyllä! Ja saman tien silleen, että olin nukahtamassa, mutta otanpa nyt kännykän esille… 

Ray: [00:16:32] Otetaan nyt tää kännykkä esiin ja aletaan kirjottelemaan näitä asioita. Se on ihan totta, että jostain syystä, kun ne aivot rentoutuu, niin sitten tulee ne parhaat ja näkökulmaset ideat sieltä ylös. Se on ihan todella hyvä pointti. Tiedonhakuun me annetaankin vähän myöhemmin – tän jakson loppupuolella – vähän lisää vihjeitä ja, tuota, sitten noi yritysyhteistyönäkemykset tulee sitten ihan omassa jaksossaan sitten myöhemmin. Otetaan siitä vielä lisää juttuja, että mitä ne auttaa näkökulmaan sitten myöhemmin. 

Sit voitais puhua vähän opiskelijan roolista siinä aiheen rajaamisessa. Minkäslainen rooli sillä opiskelijalla tässä aiheen rajaamisessa oikeestaan onkaan? Opiskelijallahan on aika isokin rooli, vai mitäs te tuumaatte? 

Timo: [00:17:13] No kyl mä olen sitä mieltä, että on tosi tärkeetä, että se pallo on niinku opiskelijalla alusta alkaen. Että opiskelija pohtii sitä, mistä kirjottaa, ja tekee sen aloitteen. Kuitenkin se aihe pitää olla opiskelijalle jollakin tavalla rakas, josta haluaa kirjottaa. Ja sit myöskin et millä tavalla haluaa kirjottaa. Kyllä ohjaaja sitten auttaa tässä rajausprosessissakin. Toinen näkökulma on, että opiskelijalla on aina vastuu omasta tekemisestään. Tää on kuitenkin henkilökohtanen opinnäytetyö, ja on tärkeätä havaita ja tiedostaa tämä tosiasia, että jos opiskelija ei tee mitään, niin mikään ei etene. 

Ray: [00:18:00] Tässä varmaan on semmonen mielenkiintonen pointti, mihin ite törmään tosi monesti. Se, et opiskelijat – niillä varmaan tulee se suurin epäilys omia taitojaan tässä vaiheessa vastaan, ja aletaan pohtia sitä, että osaanko mä rajata tän aiheen riittävän hyvin ja onko mulla riittävän hyvät tutkimuskysymykset. Se semmonen itseluottamus yleensä karisee tässä vaiheessa mun mielestä aika hyvin. Ja toki siinä vaiheessa se kommunikaatio sen ohjaajan kanssa ois tosi tärkeää. Toki ois tosi tärkeetä, et se ohjaajakin osais sit ohjata ja näyttää sitä valoa sinne pimeään, ettei ihan hapuilla siellä käsipelillä menemään eteenpäin. Jos ite mietin omaa prosessia aikoinaan, niin se rajaaminen oli aika mielenkiintonen prosessi ja vähän haastavakin prosessi, mutta varmasti ihan yhtä tärkeä. Totta kai sen opiskelijan pitää olla siinä itse vastuussa, et niinku sanoit, että sehän on myöskin oman oppimisen työ. Niinku aikasemmissa jaksoissa ollaanki hyvin puhuttu, niin opinnäytetyöhän on niinku näyte siitä, että mitä sä oot oppinu, ja yks tärkeimpiä prosesseja siinä on se, että sä osaat ite valita ne tieteelliset menetelmät. Tietenkin tässä vaiheessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että tietoa niistä tieteellisistä menetelmistäkin on riittävästi, eli sit niihin pitää lähteä perehtymään. Ja toki siinä ehkä ohjaajakin voi näyttää oikeeseen suuntaan, että ”Hei, käypä lukemassa näistä vähän tietoa” ja sitä kautta. Mitäs Viivi sulla oli, kun sä teit tätä sun aiheenrajausta ja näitä menetelmävalintoja, niin kuinka hyvin sä tiesit niistä ja kuinka paljon sä keskustelit niistä sun ohjaajan kaa? 

Viivi: [00:19:24] No siis mä oon puhunu paljon mun kavereiden kanssa, jotka on jo kirjottanu just kandidaatintutkielmat. Ja siis siitä mä vaan opin, että koskaan ei voi rajata liikaa. Et mulla oli koko ajan mielessä – mä katoin sitä mun aihetta, et miten mä voin rajata tätä lisää. Koska kandidaatintyö on kumminkin aika lyhyt siihen nähden, et kuinka paljon sitä pelätään, niin se on tosi oikeestaan lyhyt työ. Pitäis vaan uskaltaa just rajata enemmän. Ja mäkin ehkä – mulla oli tosi itsenäinen prosessi, et mä pohdin tosi paljon itsekseni tätä aiheenrajausta, mut sitten just seminaareissa, kun pääs juttelemaan ohjaajan kanssa, niin… Kun toi sille niitä omia ajatuksia, niin sitten kun ohjaaja tuki niitä, niin sitten tuli semmonen, et ”okei, emmä oo ihan hakoteillä”. Semmonen tuen hakeminen oli ehkä se, mikä mulla oli eniten. Kannustan rohkeesti laittamaan viestiä, koska ohjaajat on sitä varten, että ne kuuntelee niitä ajatuksia. 

Timo: [00:20:29] Viivin ajatuksista tuli tämä mieleen, että otsikon pituus, montako sanaa? Niin tämä 3-10 sanaa on mun mielestäni hyvä. Jos on liian vähän sanoja, niin se on aivan liian yleinen aihepiiri, mutta sit täytyy silti tarkasti olla jotakin, jotta sen saa siihen muutamaan kymmeneen sivuun mahtumaan sen oman opinnäytteen. 

Ray: [00:20:50] Tuossa oli hyviä pointteja myös se, että oikeesti kannattaa keskustella niitten kavereitten kanssa aiheesta tosi paljon. Toki myös sit kuulin hienosti sen, että olit pohtinu niitä aiheita, mitä sä sit esittelit sille ohjaajalle. Ohjaajan on vaikea ohjata, jos ei ole mitään ohjattavaa. Pitää olla myös niitä ajatuksia jo valmiiks vähän – mielellään vaikka sitten siellä paperilla, niin ku kertauksen vuoksi voimme tässä painottaa – niin jos niitä sieltä paperilta löytyy, niin niitä on helpompi myös esittää sille ohjaajalle, ja on helpompi lähteä ohjaamaan sit sitä opiskelijaa. Eli tiivistelmänä voidaan sanoa, että opiskelijan rooli on tosi tärkee. Ohjaaja kyllä auttaa tässä prosessissa, mutta pitää olla sitä valmistakin jotain, että ohjaaja voi sitten ohjata eteenpäin.  

Tästä päästäänkin oikeestaan aika hyvin vähän vielä jatkoajatuksiin tähän ohjaajan rooliin. Mitäs me ajatellaan ohjaajan roolista sitten tässä prosessissa? 

Timo: [00:21:45] Ohjaaja auttaa ja tukee siinä takana, mutta pallo on tosiaan ennen muuta sillä opiskelijalla, jotta se valmistuu, ja aikataulut sun muut tulee sieltä opiskelijan suunnalta. Ohjaajalta kyllä uskaltaa kysyä, ei siinä mitään. Kommunikaatio sitten muodostuu aina kahden ihmisen välillä ainutlaatuiseksi, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Sit voidaan tietysti kysyä, että millon ja miten ohjaaja valitaan? Monesti opiskelijat kysyy tätä. Voisin sanoo niin, että ohjaaja valitaan oman koulutusohjelman tai oppiaineen käytäntöjen mukaisesti. Kandiryhmässä se kyllä selviää aikanaan sitten. Mutta esimerkiksi meillä sähkötekniikassa on sillä tavalla, että opiskelijalla pitää itsellään olla niinku aihe ja mieluummin otsikkokin, ja sen jälkeen vasta valitaan sit se ohjaaja. Toki tää kaikki riippuu siitä, että mikä on opettajien työtilanne. 

Ray: [00:22:43] Tuo on ihan mielenkiintoinen järjestely, ja hyvin erilainen mihin ite on tottunu, että tullaan aiheen mukaan ja sit ohjataan oikealle ohjaajalle. Varmasti ihan hyväkin, että se aihepiiri on sitten tuttu sille ohjaajallekin, että siinä on omat hyvät puolensa. En tiedä minkälainen prosessi teillä Viivi oli sen ohjaajan… 

Viivi: [00:22:58] Meillä valitaan silleen, et haetaan tiettyyn kandiryhmään siinä kurssin valinnassa, mutta siellä on muutamia ohjaajia, jotka sitten on ite tutkinu tiettyjä asioita. Mutta vaikka ois teknisen viestinnän ohjaaja, niin se ei tarkoita, että jos mä oon kiinnostunu markkinoinnista, niin mä en voi mennä sinne. Tietysti sehän parhaiten mua auttaa, jos mä meen semmosen ihmisen ohjattavaksi, joka on myös samanlaisia asioita tutkinu. Se on ehkä vähän löyhempi ja vapaampi se prosessi… 

Ray: [00:23:35] Joo, noi varmaan vaihtelee vähän kaikilla, että miten aina päädytään niihin kandiryhmiin, ja myöhemmin sit myös gradu- ja dippatyöryhmiin. Niissäkin oikeestaan vinkkinä, että kannattaa ottaa siitä asiasta selvää jotain kautta ja kysellä. Uskaltaa kysellä, vaikka ei oiskaan se oikea ihminen niin kannattaa kysyä, että miten se prosessi toimii – sitä vartenhan täällä yliopistossa ollaan et jeesitään sitä toista ja kerrotaan et miten tää prosessi toimii. Ettei tarvii jäädä sitä murehtimaan loputtomuuksiin, tai miettiä, että onkohan tää nyt oikea ihminen, enhän mä tältä kehtaa kysyä, niin kyllä aina kehtaa! Ne ohjaa sit kyllä oikeeseen suuntaan niitten kysymysten kanssa. 

Timo: [00:24:11] Tekniikan puolella on usein sillä tavalla, et se aihe tulee yrityksistä ja se opiskelija rupee sit tekemään sitä kun se saa sen aiheen. Se on sit aika yksilöllinen prosessi myöskin et ei välttämättä oo tällasia kandiryhmiä.  

Ray: [00:24:21] Joo, toi on kyllä kans mielenkiintonen juttu toi tekniikan – se on vähän omanlainen maailma varmasti, kun yrityksille tehään, ja saada joskus ihan myös palkkakin siitä. Kuulostaa tälleen psykologina oudolta, ei meillä koskaan psykologian opiskelijat saanu palkkaa, kun ne teki opinnäytetöitä. En tiiä, ehkä joku joskus on saanu, mutta aika harvassa varmaan. En tiedä, miten Viivi teillä menee, et saattekste palkkaa teidän opinnäytetöistä, ooksä kuullu? 

Viivi: [00:24:41] En tiiä yhtään. 

Ray: [00:24:43] Se on jännä prosessi kyllä, että miten niihin päädytään, ja yritysyhteistyöt muutenkin. Mutta me palataan niihin sitten joskus taas uudessa jaksossa ja puhutaan niistä sit enemmän, ja saadaan sit semmosia opiskelijoita tänne, jotka on tehny paljon yritysyhteistyötutkimuksia, niin saadaan heidän ajatuksia ja näkemyksiä sitten kuultua. 

Joo! Mennäänkö sitten taas vähän etiä käsin. Poissulkutekniikka oli tämmönen ihan mielenkiintonen aiheenrajausjuttu, ja Viivi, sä lupasit meille vähän kertoa tästä poissulkutekniikasta. 

Viivi: [00:25:16] Joo! Mä käytin tätä omassa kandiprosessissani, koska niitä aiheita tuli vaikka kuinka – ja kaikilla varmasti tulee niitä – mut sit ihan omaan aiheeseenkin tuli, että mihin kaikkea sitä voiskaan lähteä. Kun on niin paljon eri suuntia, mihin vois lähtee, niin kannattaa tehdä lista niistä asioista, mitkä kiinnostaa omassa aiheessaan, oli ne kohderyhmiä tai analyysitapoja tai ihan mitä vaan. Listaa ne kaikki ja keskustele itsesi kanssa, että mikä näist kiinnostaa eniten. Ja jos niitä aiheita ei keksi hirveesti, niin vaikka sen ohjaajan kanssa keskustelet, et mitä näistä vois tutkia. Ja sitten poissulkutekniikan avulla sulkee pois niitä asioita, joita ei haluu tutkia, tai ei ehkä kiinnosta eniten. J mitkä jotkut menetelmät liittyy johkin kohderyhmään tai mitä ikinä. Ottaa vaan sieltä, että en haluu tutkii tätä tai tätä. Sit sinne jää pikku hiljaa ne, mitä haluais tutkia.  

Ray: [00:26:20] Joo, toi on ihan hyvä ajatus, nimenomaan se, että mitä haluaa tutkia ja mitä ei halua tutkia. Se on ehkä ihan hyvä ton poissulkutekniikan kiteytys.  

Timo: [00:26:29] Ohjaajilla on myöskin näköpiirissä siitä, et jos joku on just hiljattain tehny samasta aiheesta, niin ohjaaja osaa sanoa, että älä tee siitä samasta. 

Ray: [00:26:37] Joo, sekin on vähän sitä poissulkua. Ei ehkä omasta tahdosta tässä tapauksessa, mutta [Timo ja Viivi nauravat] ehkä yleisestä poissulusta. Mut toi kuulostaa hyvältä ja kannattaa kokeilla ja tosiaan pohtia sitä, että mitä ei halua tutkia. Et sekin on ihan täysin oikea tapa lähteä kyllä tutkimaan sitä, että mitä haluaa tutkia. Jos tuntuu, että valintoja on liian paljon ja näin poispäin… 

Viivi: [00:26:57] Jos ei löydä sitä, mitä haluaa tutkia, niin ainakin listaa sen, että mitä en ainakaan halua tutkia! 

Ray: [00:27:02] Mitä en ainakaan halua tutkia, nimenomaan! Hyvä, sehän kuulostaa tosi hyvältä. Sit voitais puhua vähän hakutermeistä, ja siitä, miten löytää ne tehokkaimmat hakutermit. Timo lupas kertoa meille tästä. 

Timo: [00:27:15] Joo, kiitos. Tosiaan olen kyllä sitä mieltä, että sekin on luonteeltaan tällanen prosessi, jossa tekemällä eli kokeilemalla oppii. Kun tekee niitä hakuja tietokannoista ja eri asiasanoilla, niin sieltä sitten alkaa löytyä. Ohjaaja tässäkin auttaa myöskin, sekä tietokantojen että asiasanojen osalta. Sitten lopuksi tiedonhaussa tulee sellainen tilanne, että kun yhdistellään näitä hakusanoja, niin enää tulee muutama sata osumaa. Silloin me ollaan päästy perille. Toivottavasti siinä on sitten tarttunu muutama helmi mukaan, ja hakija voi käyttää näitäkin lähteitä sitten työssään. Tässä täytyy huomata yks tämmönen pointti myös, että hakusanat voivat hyvin myöskin sopia tän opinnäytetyön otsikkoon. Monesti ne on samoja sanoja, termejä, ilmaisuja tai ajatuksia… 

Viivi: [00:28:14] Joo, mullakin noi niinku avainsanat on tosi monien niistä mun otsikosta… Ja noita hakusanoja ja muita oon just poiminu, kun ollaan keskusteltu seminaareissa omista aiheistaan. Sitten kun munkin työ liittyy vahvasti identiteettiin, niin sitä kautta just löysi tietokannoista hyviä artikkeleita ja… 

Ray: [00:28:34] Joo, eli oikeastaan tosi hyvä… Avainsanat on semmonen polttava sana ehkä tässä, minkä poimin noista hakusanajutuista… Et mitkä ne on ne sun opinnäytetyön avainsanat, eli mitä siellä pitäis löytyä. Viivillä ne esimerkiks tais olla se… Mitäs sä itse määrittäisit sun avainsanoiksi? 

Viivi: [00:28:52] En kaikkia muista tässä, mutta siis representaatio on tosi tärkee, ja sit diskurssianalyysi ja identiteetti ja… 

Ray: [00:28:34] Siellähän löyty hyviä ja mielenkiintosia, ei tosiaan tartte kaikkia muistaakaan [Viivi nauraa], vähän paha kysymys tähän – tämmönen kypsyysnäyte tähän pikanen. Mutta, ei sentäs, vaan ehkä kuulijakin voi tosta poimia sitten vähän et minkälaisia hakusanoja sä oot käyttäny, ja voi miettiä sit omalle kohdalle, että mistä ikinä teetkään sun opinnäytetyötä, et mitkä ne sun avainsanat vois olla. Ja avainsanat voi olla myös niitä juttuja mitkä kiinnostaa! Mut älä laita sinne just niitä mitkä ei kiinnosta, niin älä käytä niitä sitten siinä… 

Timo: [00:29:31] Mutta toisaalta formalismi on myöskin tärkeetä, että ne on niinku UDK-luvut ja muut kirjastoista ja tietolähteistä tulee, ja ne on tiettyjä sanoja mitä voi käyttää. Joskus niitä on jopa luetteloitu. Mulle on tärkee tämä asia, että millon tää aiheen rajaus on valmis. Ja mulla on semmonen näkökulma, että silloin rajaus on valmis, kun kaikki keskeiset tekijät: eli otsikko, tiivistelmä mukaan lukien tutkimuskysymykset ja menetelmät, asiasanat, sisällysluettelo vähintäänkin päälukujen osalta ovat keskenään sopusoinnussa eivätkä riitele keskenään. Toki näitä voidaan viilata vielä matkan varrella lisää, mutta kun alussa nämä on kaikki kohdallaan, niin siinä vaiheessa esimerkiksi sähkötekniikassa me voidaan sitten ohjaaja jo valita, ja tää homma lähtee kirkkaasti niinku tiettyyn putkeen menemään. On sitten helppo myös opiskelijan näkökulmasta. Tällä tavalla tää menee tiivistetysti, että tosi tärkeetä, että kaikille asia- tai avainsanoille on yhteinen alue, joka on nimeltään otsikko ja se on niinku näiden avainsanojen tai hakusanojen leikkausalue. Näin mä tän sanoisin. 

Ray: [00:30:54] Niin se varmaan vähän määrittääkin sitä koko kenttää mitä lähetään tutkiin niin se otsikko on yllättävän tärkee. Sitä kannattaa varmaan koko prosessin ajan miettiä, että mitä siihen otsikkoon tulee. 

Timo: [00:31:05] Pahinta on se, että lopuksi tehdään otsikko. Silloin prosessi on epäonnistunu jollain tavalla. Se näkyy lopultakin siinä, että sen takia on tosi tärkeetä tämä rajaus minun näkökulmastani. Oikeestaan mullois mukaan vietäviä… 

Ray: [00:31:18] Mennään, mennään siihen. Mä just mietin, että mulla tuli tommonen pieni polte, että meillä taas, ja mulla itellä se oman aiheen otsikko tais tulla aika lopuks vasta. Ehkä se ois pitäny tässä kuulla Timon oppeja itekin aikoinaan, kun kirjoitti sitä muutama vuosi takaperin, niin ois näköjään pitäny kuulla tätä podcastia. Eli muistakaahan kirjottaa sitä otsikkoa, toisin kuin minä itse, niin tehkää sitä sitten riittävän ajoissa sitä otsikkoa valmiiksi, että se rajaus onnistuu tosi hyvin. Avainsanoista vielä, ennen kuin mennään mukaan vietäviin, niin käyttäkää ihmeessä kirjaston asiantuntijoita hyväksi. Eli kysykää apua niiltä siihen, miten niitä hakukoneita voi käyttää ja mitkä ne avainsanat vois olla, ja miten ne hakukoneet tuottaa niitä parhaita tuloksia näistä tieteellisistä lähteistä. Ne voi välillä olla tosi monimutkasia, mutta meillä täällä Vaasan yliopistossa niin Tritonian henkilökunta, tietoasiantuntijat mielellään auttaa. Meille tulee ihan oma jakso, jolloin meille tulee sitten meidän tietoasiantuntija Heidi Troberg kertomaan näistä, miten sitä tiedonhakua voi optimaalisimmin tehdä. Eli kuunnelkaa taas sitten tulevaisuuden jaksoja, kun Heidi pääsee meille kertomaan näistä avainsanoista ja niitten käyttämisestä ja miten niitä kannattaa niitä järjestelmiä käyttää. 

Voidaankin sitten siirtyä tähän meidän viimeseen osioon, eli mukaan vietäviin niin sanotusti. Meillä on ollu tapana aina, et jokainen antaa jonkinlaisia mukaan vietäviä eli mitä kannattaa sitten tehdä teidän opiskelijoiden, kun te näitä kuuntelette ja alatte tekemään, niin pohtikaahan näitä asioita. Mä voisin alottaa ite mun mukaan vietävillä. Mulla on semmonen – kertaan vielä ne kolme kysymystä, mitä aiemmin sanoin. Eli kannattaa pohtia sitä, että mikä se sun aineisto oli, mitä sä tutkit. Ja sitten toinen kysymys on se, millä sä tutkit eli mitkä sun teoriat ja menetelmät on. Ja kolmantena, mitä sä ootat että sä sieltä löydät. Kirjottakaa oikeesti nuo – ottakaa kynä ja paperia ja kirjottakaa auki, niin yleensä sä pääset aina jollakin tavalla siinä opinnäytetyössä eteenpäin. Eli se rajaa kivasti sitä työtä sitten ja helpompi keskittyä siihen.  

Timo: [00:33:20] Ja mulla on mukaan vietäväksi: mieti tarkasti ja jäsentele, ja kirjaa ylös tarkasti ennen kuin alat kirjoittamaan itse tekstiä. Eli nyt pitäis olla koossa otsikko, tiivistelmä, tutkimuskysymykset, tutkimusmenetelmät, asiasanat ja sisällysluettelo. 

Viivi: [00:33:40] Ja mun vinkit liittyy siihen, että usein aihe on liian laaja, ja tää vaikeuttaa sitä tekemistä ja hidastaa prosessia. Niin tähän liittyy se luopuminen, eli uskalla rajata sitä aihetta tarpeeks paljon! 

Ray: [00:33:57] Kyllä. Eli luota siihen, että vaikka sä rajaatkin, niin sitä tekstiä tulee riittävästi. Se on varmasti se, mitä siellä – monesti kun ei uskalleta luopua siitä, että mistä mä sitä tekstiä oikein keksinkään, niin kyllä sitä tekstiä tulee! Luottakaa vaan siihen, että kyllä sitä on. Ei sitä tartte liikaa ollakaan sitä tekstiä. 

Viivi: [00:34:14] Luota itseesi! 

Ray: [00:34:15] Kyllä! Kiitoksia paljon vierailusta, ja mukavaa että pääsitte tulemaan mukaan! 

Timo: [00:34:21] Kiitos! 

Viivi: [00:34:22] Kiitos! 

Ray: [00:34:23] Ja ootte kyllä tervetulleita jatkossakin näihin jaksoihin. Kiitoksia kuuntelijoille, kiitos että olitte mukana, ja palataan taas ens kerralla – millon sitten ens jakso tuleekaan, sitä ei vielä tiedetä. Mutta palataan siihen sitten myöhemmin. Kiitos kaikille ja tervetuloa mukaan uudelleen! 

Jakso 4: Paikoillasi, valmis, kirjoita!

Ray: [00:00:01] Tervetuloa Tune Up Your Studies -opinnäytetyöpodcastien pariin. Näiden podcastien tarkoituksena on auttaa opiskelijoita opinnäytetöidensä kanssa. Aiheet tulevat vaihtelemaan aiheenvalinnasta kirjoitusprosessiin, aloittamisvinkeistä ajanhallintaan ja lähteiden etsitään. Jaamme myös käytännön vinkkejä opinnäytetyön kirjoittajille.

Tänään aiheena on: paikoillasi, valmis, kirjoita! Eli kuinka päästä vauhtiin kirjoittamisprosessissa. Minun nimi on Ray Ohtonen, ja toimin täällä opintopsykologina Vaasan yliopistossa. Tänään meillä on mukana studiossa aikasemminkin jo tuttu Hanna… 

Hanna: [00:00:44] Joo, hei kaikille! Oon siis Hanna Leipämaa-Leskinen ja toimin yliopistotutkijana Vaasan yliopiston markkinoinnin ja viestinnän yksikössä ja ohjaan meillä graduja. 

Ray: [00:00:56] Hyvä! Ja sitten meillä on täällä ihan uutena tuttavuutena Kalle. Haluaisitko Kalle esitellä itsesi? 

Kalle: [00:01:02] Joo! Hei kaikki, mä oon Kalle. Neljäs vuosi just valmis. Opiskelen Industrial System Analytics ja tosiaan kandin oon tehny ja syksyllä alkaa taas uus opinnäytetyö eli diplomityö mun puolesta. 

Ray: [00:01:26] No niin! Täähän tulee ihan hyvään saumaankin päästä sitten puhumaan näistä… 

Kalle: [00:01:29] Kyllä, valmistautumaan vähän… 

Ray: [00:01:30] Kyllä, valmistautumaan tähän tulevaan koitokseen. Mistäs sä kirjotit sun kandin? 

Kalle: [00:01:34] Tota, kirjotin semmosesta ku Performance Metrics Used by Companies Implementing SAFE. Elikkä englanniks aika kompleksinen tää otsikko. Mutta mä tutkinu suomalaisia yrityksiä, jotka käyttävät tämmöstä viitekehystä kun SAFE – Scaled Agile Framework – elikkä viittaa ketteriin menetelmiin, mitkä on aika poppista nytten siellä tuotantomaailmassa. Tosiaan siitä kirjotin… 

Ray: [00:02:10] Joo! Mukava kuulla. Ihan kiva aina kuulla näitä aiheita ja huomaa kyllä, että on ihan oman luku – tosta tulikin mieleen, että pitää joskus tehä tosta toisella kielellä kirjottamisesta, että minkälainen tuntemus sekin oli. Et varmasti ihan oma fiiliksensä tulee siitä, kun kirjottaa vieraalla kielellä, niin siitä voitais joskus tehä ihan omakin jakso tulevaisuuteen vaikka. Varmasti niitä asioita sivutaan nytkin, mutta myös sitten otetaan tosta koppia niin sanotusti tulevaisuuteen. 

Joo! Pitäskö meidän lähteä sitten vähän itse aiheitten pariin eli siihen liikkeelle lähtemiseen ja ylipäätänsä siihen kirjoitusprosessiin. Oikeastaan jos miettii, niin aika paljon ollaan puhuttu tästä aiheenvalinnasta ja ollaan puhuttu aiheen rajaamisestakin, ja ne on tosi tärkeitä asioita ylipäätään siinä kirjottamisprosessin alottamisessa. Siellä on tullu hyviä vihjeitä siihen ylipäätänsäkin, että kannattaa just lukea niitä aikasempii opinnäytetöitä paljon… On otsikon muodostamista ja monen näkösiä asioita, mitä kautta sitä kannattaa lähteä rakentamaan liikkeelle sitä omaa kirjottamisprosessia. Sinänsä toi nimi onkin oikeestaan aika kuvaava, että siinä on tehty se taustatyö, että paikoillanne, ja sit valmistaudutaan ja sit aletaankin kirjottaan. Mutta se itse kirjottaminenkin, niin se on ihan oma työnsä ja se on ihan oma taiteenlajinsa, mihin voi lähtee vähän orientoituunkin. Mitäs te ajattelette, mikä teitä on auttanu siinä, kun te ootte lähteny kirjottaan. Tai mikä susta tuntuu Hanna, että opiskelijat saa, ja mikä Kalle susta taas, että mikä sua auttoo ittee kirjottaan sillon sitä omaa opinnäyteyötä? 

Hanna: [00:03:43] No jos mä vaikka alotan. Ehkä yks semmonen aika konkreettinen juttu, mitä ohjaajana annan vinkiksi opiskelijoille on, että tekee sellasen lyhyen aihepaperin. Eli lähtee sillä liikkeelle. Se on ehkä vähän semmonen sivun myyntiesite, että miksi tätä aihetta haluais tutkia ja miks sitä pitää tutkia. Eli siinä jo pikkasen orientoituu, et okei, mikä tää aihe on, vähän enemmän ku sen pohjalta, että vaan miettii otsikon tai miettii, että mitä tutkin. Joutuu ikään ku vähän tuottaan sitä tekstiä. Ja siihen kannattaa jo pyytää sitten kommentteja, ja on tosi hyvä, jos siihen saa jo ohjaajaltakin kommentteja ja mahdollisesti sitten opiskelijoiltakin. Että miltä tää aihe vaikuttaa, ja miten tätä vois rajata. Mutta se on semmonen yks steppi. Ja toinen vinkki, millä pääsee liikkeelle, on monesti toi sisällysluettelo. Jotenkin miettii sitä runkoa ja hahmottelee, mistä se vois koostua. Ehkä nää on semmoset ekat vaiheet. 

Kalle: [00:04:45] Joo. Itse asiassa mä lähin liikkeelle just siitä sisällysluettelosta. Että mä karkeasti hahmotin, että mitä mä jokaseen otsikkoon ja osioon laitan. Ja sillä sitten sai vähän ymmärrystä ja sai suunniteltua, että mistä lähtee myös hakeen sitä infoo, ja mistä lähteitä sitten saa. 

Hanna: [00:05:11] Mistä sä sait vinkkejä siihen sisällysluetteloon, koska se ei välttämättä oo kauheen helppo lähtee muodostaan? Katoiksä aikasempia opinnäytteitä vai mistä sä… 

Kalle: [00:05:18] Joo, kyllä. Se autto tosi paljon itse asiassa, et selaili. Koska en mä oo ollu ennen ku mä alotin edes lukenu itse asiassa kokonaista opinnäytetyötä tai kattonu edes läpi ihan kunnolla sitä sisällysluettelookaan. Siks mä alotin sillä. Ja siinä mä myös huomasin, että vaikka mä olin sillon jo lukenu aika paljon materiaalii, niin mulla ei oo sitä kirjotusprosessia, tai tutkintoprosessia niinku hallussa. Niin sillon mä lainasin Tritoniasta muutaman kirjan niinku vaan siitä, et miten teet tutkielman ja luin niitä. Mä muistan, että siinä meni aika kauan. Mä luin koko viikon vaan sitä, että minkälaisia just… 

Ray: [00:06:13] Tossa oli tosi hyviä pointteja molemmilla, ja tekis mieli tarttua niin moneen asiaan, mut tartutaan eka tohon viimesimpään. Eli musta tossa tosi hyvä pointti se, että kirjottaminenhan on – jos sanois opiskelijallekin, että hei, kirjottakaa essee, niin mä en usko, että kellään on mitään ongelmaa kirjottaa essee. Mut sanotaankin, että kirjota kandi, niin sit ollaankin ihan uuden asian äärellä. Koska se on vähän erilainen prosessi kuitenkin. Tutkielma on kuitenkin ensimmäinen tutkielma, mitä sä teet. Ja gradu on sit vähän isompi – samaa asiaa, mut isompi proggis. Se on hyvä pointti, ja mäkin tein ihan samalla tavalla. En mäkään ollu lukenu ensimmäistä kandiani ennen yhtään kandia kannesta kanteen, vaan musta toi selailu on myöskin toi avainsana siinä. Että lukekaa, ja selailkaa tosi paljon niitä kandeja. Se yks ei riitä mun mielestä, koska yks on vaan yks esimerkki, mut sit ku sä selailet useampia, sä näät useampia esimerkkejä, ja sit alkaa hahmottaa omasta näkökulmasta sitä asiaa. Musta tuossa, mä mietin et miten tiivistäis hyvän metaforan, mut se on vähän silleen ku luuranko: et se sisällysluettelo on se luuranko, minkä päälle aletaan sit tekemään sitä lihasta ja muuta massaa tavallaan. Et se luuranko on hyvä olla kasassa. 

Hanna: [00:07:19] Just näin, ja se tarvitaan, että se pysyy kasassa ylipäänsä. Ja tosi suorastaan mallioppilaalta vaikutat, kun oot lähteny myös lukeen niitä oppaita, että miten tutkielma kirjotetaan, koska niissä on hirveen hyviä vinkkejä ja tää on kyllä tosi hyvä… 

Ray: [00:07:33] Joo! Asia mikä ei oo oikeestaan tullutkaan aikasemmin. Niitä kirjojahan onkin tosi paljon ja oppaita on tosi paljon mitä voi lukea, ja kannattaa niitä lukeakin. Voitais oikeastaan jossain jaksossa käsitelläkin, ens jaksoon voitaiskin kaivaa muutamat hyvät oppaat teille sitten nimeltä. Ei nyt tuu äkkiseltään mieleen muuta ku Gradutakuu – taitaa olla äkkiseltään yks opas. Pätee myös siis kanditöihin! Saa siis lukea sitä Gradutakuuta myös sinne – en muista kirjottajan nimeä nyt tähän hätään… 

Hanna: [00:08:00] En minäkään muista, mutta nimi on, teoksen nimi on tuttu. Ja niitä on tosiaan paljon ja niitä on tosi hyviä teoksia. 

Ray: [00:08:06] Mutta, tuota, Tritonian sivulta itse asiassa löytyy, nyt kun tuli mieleen, niin siellä on se Libguides-osio, ja sinne on koottuna niitä. Eli jos nyt jää mietityttään, että mitä me täällä höpötellään, niin käykää kattomassa sieltä Tritonian kotisivuilta, ja sieltä löytyy se Libguides, niin siellä on Opinnäytetyön kirjoittajalle. Ja siellä on sit semmonen alakohta, missä on sitten näitä oppaita mitä just Kalle mainitsi. Eli kannattaa käydä tsekkaan sieltä. Siellä on myös sitten – samasta paikasta löytyy myös meidän opinnäytetyöpajaankin linkkiä. Jos sinnekin haluatte joskus tulla, niin tulkaa ihmeessä käymään!  

Ja toinen, mitä haluisin vielä nostaa tosta Hannan puheenvuorosta esiin, oli se myyntipuhe niin sanotusti. Tai sulla oli myyntiesite, mutta mä tykkään kans siitä puhua semmosena hissipuheena. Ja mun mielestä se, että jos saa tiivistettyä oman opinnäytetyönsä ajatuksen hissipuheeseen, niin sillon se runko on aika hyvin kasassa. Ja kun viime jaksossa paljon selittelinkin, että mulla on ne kolme kysymystä mihin toivon, että vastataan, et se hissipuhe onnistuu. Ja jos niihin onnistuu vastaamaan, niin sit ainakin on sitä aihetta, mistä lähteä kirjottaan. Ja ne aiheet on se, että pitää tietää, mitä tutkii, eli tietää, mikä sun aineisto on. Sit et millä sä tutkit sitä, eli mikä sun teoria tai metodi on. Ja sitten että mitä sä haluat sieltä löytää, eli vähän niitä hypoteeseja ois hyvä kans osata sinne… Mutta kuunnelkaapa viime jakso, siellä käsitellään enemmän noita kolmea kysymystä, mutta ne on hyvät semmoset starttijutut siihen kirjottamiseen. Mutta vaikka kuinka hyvin oltaisikin valmistauduttu, niin silti voi tulla se valkosen paperin kammo. Mitäs te siitä tuumaatte? Onks teillä ollu valkosen paperin kammoa koskaan? 

Kalle: [00:09:49] Joo, kyllä mulla oli semmonen alussa. Ja kyllä myös kirjotusprosessin jatkuessa myös välillä tuli semmonen, ettei oikein päässy eteenpäin. Mutta mun mielestä paras on, et jo alussa ennen, ku alkaa edes miettiä kandia tai gradua, niin asettaa semmonen oikee asenne siihen itse työhön. Monesti ehkä kuulee kavereilta tai jostain, että se on niin rankkaa kirjottaa niinku just kandia tai gradua. Ja loppujen lopuks ainakaan kandi ei oo niin suuri työ verrattuna normiopiskelijatöihin, mitä tehään opiskelun aikana. Et sehän on periaattees vaan ryhmätyö, mutta sä teet sen ite. Sitä luokkaa. Et ei sais pelätä sitä, koska sit tulee se, et sä mietit, etten mä jaksa vielä alottaa. Ens viikolla, se on kuitenkin niin paljon, et sillon mulla on parempi fiilis ja tälleen. Mut lopuks, ei sulla oo koskaan se oikea fiilis, ehkä ei koskaan tuu! Niin sit kannattaa vaan kirjottaa jotain, tai aloittaa jostain. Vaikka se ois siitä vaan, että sä luet sen oppaan, niin sä saat siitä poimittua ehkä jotain. Tai sitten toisia töitä, niin sit huomaat, et okei, mä haluun tehä vähän tämmöstä tai tämmönen tyyli. 

Hanna: [00:11:16] Joo. Ja ylipäänsä justiinsa tuo, että myös tavallaan se lukeminen kuuluu siihen kirjotusprosessiin. Eli niiden lähteiden lukeminen ja oppaiden lukeminen, mitä ikinä se onkaan, Että se ei oo pelkästään sitä, että mä odotan tässä, että mulle tulee joku täydellinen lause päähän, ja sit mä kirjotan sen ja se on niinku valmis. Vaan se tosiaan on prosessi, ja lukemalla sulle syntyy uusia ajatuksia, ja sun omassa päässä lähtee se ajatus liikkeelle. Ja myös hirveen tärkee on se, että sä kerrot myös sitten muille – muitten kans keskustelet, et jos siinä tulee se joku blokkikohta, joku ongelma, että nyt mä en pääse tästä yli ja miten mä tän ratkasen. Tosi usein tulee opiskelijoita käymään vastaanotollakin ja ne sanoo, että mullon tällanen ongelma. Mut sit samalla, kun ne kertoo sitä ongelmaa, niin ne keksiikin sen ratkaisun itse asiassa. Koska eks meiän mieli jotenkin toimi niin, että me puhutaan niitä ongelmia auki, niin meiän on helpompi tavallaan löytää ne ratkaisut… 

Ray: [00:12:11] Kyl mä sanon… Mä ite näkisin sen, että se on sitä, että ulkoistetaan sitä sieltä mielestä. Monesti siis auttaa se, että sä kirjoitat vaikka paperille, niin se jo auttaa ihan siinä asian ratkaisemisessa. Siin on just se, että kun me puhutaan sitä, niin me käsitellään sitä tietoa vähän ehkä eri tavalla huomaamattomasti ja sitä kautta sitten saadaanki ratkaistua se. Mut ihan hyvä pointti. Monesti se – mä tunnistan ton ihan saman, on se sitten elämänalueella mikä tahansa ongelma, mutta kun siitä alkaa puhua, niin huomaakin, että hetkonen, että näinhän tää ratkasu meneekin. Itekkin huomaan kyllä omassa työssäni tota tosi paljon. 

Mut joo! Musta tossa oli taas molemmilla tosi, tosi hyviä pointteja. Musta tuntuu, että mä vaan haluaisin nostaa teiän pointteja koko ajan esiin tässä, mutta eihän se toisaalta mitään haittaa. Musta Kalle puhu kauhean hyvin siitä asenteesta ja musta se oli nimenomaan sitä motivaation odotusta. Musta se on aina mahtavaa, kun porukka puhuukin siitä, että ei sitä motivaatiota oikein tahdo tulla. Aina sitä oottelee bussipysäkillä, mutta ei se koskaan se motivaatiobussi sieltä tuu, minkä kyytiin sais hypätä. Kyl se vaan on tehtävä tavallaan itse kuitenkin se alotus. Ja se lähtee sillä, että menee tekemään. Mut just se, että mitkä ne odotukset itellä on sitten – onkse heti odotus siitä, että sun pitää olla 8 tuntii tekemässä sitä työtä, vai onkse sitä, et sä vähän katot sitä… Pakko puhuu tässä nopeesti siitä, että puhun nykyään paljon opiskelijoille sitä erosta, että onks kyse tavoteorientaatiosta vai aikaorientaatiosta. Tavoteorientaatio on vähän sitä, että sulla on se työ, mistä sä aattelet, että se pitää tänään saada valmiiks, ja sä mietit koko ajan vaikka sitä, että tänään pitäs saada kirjotettua se kandi- tai kirjottaa kandia. Ja sit sul ei oo mitään tavallaan – tai vaikka sul oiski se sivutavote, vaikka että tänään sivu päivässä -tyyppisesti, niin se ongelma on siinä, että jos et sä saakaan kirjotettua sitä sivua, tai sä et tiedä, kauanko sulle menee sen sivun kirjottamiseen. Voi pojat, kandin kirjoittamisessa tai gradun kirjoittamisessa sitä ei voi koskaan tietää, et paljonko sä saat päivän aikana aikaseksi. Ja jos se tavote on tosi kaukana, niin sitä on vaikee lähtee tekemään. Ja nykyään tykkäänkin puhua paljon enemmän sellasesta aikaorientaatiosta. Eli kunhan sä lähet tekemään sitä ja teet tietyn ajan sitä! Ja se on paljon helpompi mielen kestää se, että kun teet vaikka jonkun 45 minuuttia sitä työtä, niin se on kuitenkin aina 45 minuuttia sitä työtä eteenpäin! Ja se on se pääasia. Vaikka se oiskin sit vaan artikkelin lukemista tai sitä oppaan lukemista, niin se on aina eteenpäin siinä asiassa. Eli tavotteesta siihen aikaan mun mielestä. 

Kalle: [00:14:29] Mä käytin tota tosi paljon sillon, kun mä kirjotin, ja muutenkin kun mä teen koulutöitä. Eli mä asetan tosi helpon tavotteen. Ja se oli mulla, että mä tuun aina kasin ja ysin välillä Tritonialle ja istun alas ja siitä alotan. Sit ku mä oon tullu paikalle, mä en oo kotona enää, niin mulle tulee se tunne, et nyt mä oon kuitenkin täällä, nyt mä teen tätä. Ja sit kuitenki just Tritonia tai kirjasto tai joku muu ympäristö voi inspiroida siihen, kun muut tekee, sä näät että muut kirjottaa tai tekee oikeesti jotain koulutehtäviä, niin sit tulee just sitä, et nyt mäkin voin sit tehä.  

Ray: [00:15:10] Se ympäristö tukee sitä omaa työtä. Mut just toi, toi on sitä kirjottaminen rutiinia, mistä puhuit, ja se on oikeestaan se kaiken a ja o. Tietenkin nyt etäaikana kaikki on vähän – on tullut haasteita tässä, kun himassa pitää tehä. On kiva jäädä sinne sängyn pohjalle ja aamukin on kiva alottaa hitaasti Netflixillä, niin se on aina vähän vaikeuttanu varmasti monilla sitä omaa työskentelyä. Ja siinäkin kannattaa – mun vihje on se, että kannattaa yrittää simuloida se työmatka silleen, et oikeesti aamulla lähtis siitä ovesta ulos tavallaan. Et jos jää sinne himaan, niin kunhan käy vaikka pihalla kääntymässä, niin sekin on jo sitä, et sä heräät sinne päivään. 

Hanna: [00:15:46] Ton huomaa ihan etätöissä. Ihan sama haaste. 

Ray: [00:15:51] Juurikin näin. Kyllä tässä kyllä nyt kaikkia ollaan haastettu paljon, mutta hyviä pointteja toi rutiinin, oman rutiinin löytäminen, se on tosi tärkeetä kyllä. 

 Hanna: [00:15:59] Mä voisin vielä lyhyesti tarttua tuohon aikatauluttamiseen. Meillä pyydetään opiskelijoita myös tekemään tommonen aikataulusuunnitelma ja palauttamaan se ohjaajalle. Se nyt käydään pikasesti läpi, mutta joka tapauksessa siinä kohtaa sä pysähdyt miettimään, että näinä viikkoina suunnilleen mitä teen. En tiedä sitten, kuinka paljon lopulta sitä noudatetaan, tai tuleeko siitä vähän semmonen ahdistavakin, jos ei siinä pysy. Mutta ehkä se on kuitenkin hyvä, että sen tiedostaa, että tää vie aikaa, tähän kannattaa varata aikaa. Ja just pyrkii tekeen tommosen säännöllisen rutiinin siihen tekemiselle. 

Ray: [00:16:32] Kyllä siinä se – se on hyvä tehä aikataulu, ja just se, että pysyyks siinä vai eikö siinä pysy… Yleensä ihminen tahtoo olla hirveen ylioptimistinen oman aikatauluttamisensa suhteen. Ja sit ku se ei pysykään siinä omassa aikatauluttamisessaan, niin sit mitään ei enää saa aikaseks, kun ei oo mitään järkee enää seurata sitä aikataulua. Mut musta toi oli hieno pointti se, että kyllä se aikataulu kannattaa silti jonkinlainen tehdä. Siinä on kyllä paljon puolia näissä asioissa, ne ei oo niin yksiselitteisiä. 

Kalle: [00:17:02] Se voi olla aika hyvä just, jos oot semmonen opiskelija, et sä tarviit ne deadlinet, et sä saat tehtävät tehtyä, niin sit kannattaa ehkä tehä just aika tarkka aikataulu. Silleen et sä pysyt oikeesti siinä aikataulussa ja pystyt hahmottamaan myös, että missä meet siinä… 

Hanna: [00:15:59] Totta. Ja tavallaan tulee se realistisuuksin. Koska yleensä opiskelijoillahan on muitakin kursseja ja käydään töissä ja muu elämäkin. Ja pitäis sitä lepoa ja renotutumistakin olla, niin tavallaan se realismi, että ei tähän voi ihan hirveästi laittaa, että pitää olla sitä muutakin siellä. 

Ray: [00:17:40] Se realismi siinä onkin se taikasana. Kyllähän tosi moni opiskelija, minkä kans mäkin juttelen, niin toivoo, et ne ois samaan aikaan täyspäivätöissä ja kirjottaa gradua. En tiiä Hanna, mikä sun mutu on siinä, että kuinka hyvin tällanen yhtälö onnistuu yleensä? 

Hanna: [00:17:56] Se on haastava, erittäin haastava kyllä. Kyllä se joskus onnistuu, mutta kyllä se rankkaa on. Ei välttämättä sitten se kokemus siitä oo sillon niin positiivinen, kun sillon, että sulla ois vähän enemmän jotenkin ilmaa siinä ympärillä, et sä et oo koko ajan aivan tiukilla.  

Ray: [00:18:13] Joo, ja sit kuitenkin gradukin vaatii aikaa ja kandikin vaatii aikaa perehtyä siihen juttuun! Mutta musta tuntuu, että tästä pitää ottaa taas oma aiheensa jossakin vaiheessa, ja tehään ihan oma jakso siitä kuinka tehdä sitä opinnäytetyötä töitten ohella tai kokopäivätöiden ohella tai jos on paljon kiireitä. Musta tuntuu, että siinä on ihan omia piirteitä. Totta kai näistä kaikista jaksoista voi poimia siihen jo nyt vinkkejä, mutta tehään ihan oma koostettu jakso sille. Koska tuntuu että vois lähtee rönsyilemään siihen suuntaan vaikka kuinka paljon tässä, mutta koitetaan pysyä tässä kirjottamisvinkeissä niin sanotustikin. 

Mut joo! Valkonen paperi on semmonen asia mikä on, ja välillä on vaikea alottaa. Ja mulla itekin tunnistan kyllä sen, että kun kirjoittaa ensimmäisen lauseen sinne, niin välillä tulee pyyhittyä ainakin kolme kertaa pois ennen, ku se sit löytää siihen oikeaan muotoonsa. Mutta joskus pitäskin oikeastaan vaan kieltää itteensä poistamasta sitä lausetta sieltä. Mä oon kuullutkin joskus tämmösen hyvän, tai parikin eri metaforaa tähän asiaan, mutta… Yks on semmonen periaattessa laivanrakentaminen, että ethän sä voi rakentaa laivaa valmiiksi ilman, et sä teet siihen sitä runkoa. Ja sitä runkoakin voi muuttaa sitä mukaa kun sitä laivaa lähtee tekemään, ja sit sitä laivaa voi lähteä koristelemaan. Sama pätee vaikka koodaamisessakin siihen: et sä voi arvioida koodin bugeja, jos ei sulla oo sitä ensimmäistäkään koodinpätkää valmiina. Eli tärkeintä ois saada jotakin, jotta sä voit lähteä sitten muokkaamaan sitä. Kuulostaaks tää tutulta teille? 

Hanna: [00:19:34] Tosi hyvä vinkki! Ja justiin se, että jos sulla on jotakin, niin sä saat myös ne kommentit! Eli sitten, kun meilläkin tapahtuu tää ohjaaminen, et me ollaan ryhmän kans siinä, ja siinä on ohjaaja paikalla, niin se on aika surkea tilanne, jos opiskelija tulee siihen tapaamiseen niin, ettei hänellä oikein oo sitä tekstiä, koska sitten ei voi antaa palautetta. Ja motivaatiohan syntyy myös siitä, että saa yksityiskohtaista palautetta omasta tekstistään. Eli sekin sitten kannustaa just tekemään sitä muokkaamista ja kehittämistä eteenpäin ja jatkamaan sitä työtä. Eli siihen tarvitaan se teksti, se eka vaihe, että saa sitä kommenttia. 

Kalle: [00:20:10] Se oli kyllä tosi hyvä vinkki mun mielestä myös. Mä en oo miettiny sitä, mut huomasin nyt, ku puhuit siitä, että mä teen tota kyllä silleen, että mä en mieti sitä. Siis, kun kirjottaa – joskus on jopa parempi kirjottaa silleen, et sulla on joku aikamääre, sulla on kiire, koska sillon sä kirjotat niinku nopeesti. Vaan, koska sulla on vähän flow päällä, ja sulla on ajatuksii, niin kirjotat ne paperille, vaikka se ei ois hienoo tekstii. Mut sä voit tulla vaikka huomenna takas lukeen sitä, ja sit huomaat, että okei, tää on itse asiassa aika hyvä – ja sit vaan muokkailla sitä kieltä niin, että se on hienoa ja hyvää. 

Ray: [00:18:13] Kyllä! Mut siinä se tärkein pointti onkin. Mut ehkä siinä on – minkä mä huomaan, kun säkin sanoit Hanna hyvin, että opiskelija kun tuo sen tekstin, niin sitä on kiva sit kommentoida – mut mä uskon et monilla opiskelijoilla varmaan on vähän semmonen, että uskallanko mä nyt kirjoittaa tämmöistä mun ohjaajalle. Että herranjumala, mitä se aattelee, et mitä roskaa mä oon kirjottanu, mitä se oikein aattelee tämmösestä. Ja se blokki tulee tavallaan siinä. Ja kun proffatkin on kuitenkin – en tiedä Kalle komppaatko sä mua – mut ne on vähän siellä kuitenkin, tuntuu opiskelijasta et niitä katotaan vähän ylöspäin ja vähän ehkä pelätäänkin joskus niitä… Mitä sä ite aattelet siitä, että kannattaako opiskelijan kuitenkin joka tapauksessa lähettää se työ sulle arvioitavaksi? 

Hanna: [00:21:30] Kannattaa ilman muuta! Ja varsinkin niitä välivaiheita, koska niihin saa palautetta, ja sitten pystyy kehittämään. Eli todellakin kannattaa, ei kannata pelätä liikaa. Mutta kyllä toi kritiikki – kyllä mä sen tunnistan, mä oon itekin kriittinen omalle tekstille, ja ihan varmasti siinä on vähän sellasta ylimäärästä painetta. Mut sitten ehkä semmonen, että tosiaan reilusti niitä välivaiheita sitten esitellään, ja kaikki ryhmästä esittelee ja saa sitä vertaistukeakin siinä, niin auttaa… 

Kalle: [00:21:57] Joo, mun mielestä kannattaa kirjottaa vaikka huonoa ja sit näyttää, koska eihän se teksti oo valmis, tai tutkielma vasta sit, ku sä oot lähettäny sen tarkasteltavaks. [Hanna: Juuri näin] Niin sehän on – loppujen lopuks ei oo niin väliä, onkse huono tai ei-niin-hyvä siinä keskivaiheessa. Sikshän sä kirjotat, koska sä kehität sitä. 

 Ray: [00:22:22] Nimenomaan! Ja siks sä saat ohjausta, että sä voit parantaa sitä, se on juurikin näin. Oikeastaan ehkä – voidaankin tiivistää siihen, että uskaltakaa kirjottaa! Vaikka se vaikuttaa aluks, tai tuntuu, että tää on ihan käsittämätöntä, mitä mä kirjotan, ei tämmöstä kehtaa koskaan kellekään näyttää, niin haastakaa se ajatus ja uskaltakaa kirjottaa papereita. Älkää ajatelkokaan, että se on vielä valmis, vaan että pitää olla jotain, että voi lähtee. Mä ite jotenkin tykkään aatella sen silleen, että työmuisti on aika rajallinen, mitä ihmisellä on. Meidän pitää saada sitä ulkoistettua sieltä työmuistista sinne paperille, jotta me voidaan lähtee työstään sitä asiaa. Mikähän se työmuistin – nyt ois pitäny tarkistaa kyllä tää etukäteen, mutta – väittäisin, että se taitaa olla joku kymmenen komponenttia taitaa olla maksimi, mitä ihminen muistaa, ja suurin piirtein keskiarvo menee siinä neljän ja kuuden välillä, mitä muistetaan hyvin työmuistissa. Jos miettii, että paljonko kandissa tai gradussa on osasia yhtä aikaa käynnissä, niin ei se taida ihan siihen kymmeneen komponenttiin riittää. Niin senkin takia on tärkee just saada niitä sinne paperille, jotta me voidaan työstää niitä asioita, ja ne ei kuormita yhtä aikaa sitä meidän työmuistia siellä, mikä prosessoi sitä tietoa. [Hanna: Just näin] 

Joo! Voitais puhua kans vähän motivaatiostakin. Tässä puhuttiinkin jo, että valkoisen paperin kammosta pääsee yli vaan kirjottamalla, ja ei kannata ootella sitä motivaatiota, mutta mitkäs teidän suurimmat motivaatioajatukset on? Mikä tuki teiän motivaatiota, tai mitkä on Hanna sun hyvät motivaatiovinkit opiskelijoille on? 

Hanna: [00:23:54] Kumpi haluu alottaa? 

Kalle: [00:23:58] Sä voit kyllä, jos sulla on… 

Hanna: [00:23:59] Okei, joo! Mulla tosiaan pari pointtia ainakin tulee mieleen. Eli tavallaan se, että miten itse koen ohjaajana, että pystyn sitä motivaatiota tukemaan. Elikkä ajattelenkin niin, että ohjaajan tehtävä on innostaa ja kannustaa, mutta ei kannatella. Eli kuitenkin sen vastuun kantaa kuitenkin se opiskelija itse ja se on hyvä niin, koska se on opiskelijan työ. Mutta olen ilman muuta – haluun aina innostaa ja kannustaa. Ja yks tärkeimmistä, mikä jo mainittiin, on se yksityiskohtanen palaute, eli siihen tekstiin hyvin konkreettisiakin vinkkejä, että miten sitä pystyy kehittämään paremmaksi. Ja totta kai semmonen hampurilaismalli, että sieltä löytyy aina sitä jotain positiivista ja sitten se pihvi on siellä niitä kehitysideoita, ja vielä loppuun positiivista. Eli tämmösen kannustamisen, tukemisen kautta. Ja meillä sitten tää tutkielmatyöskentely on hyvin voimakkaasti pedagogisesti suunniteltu sosiaalisen oppimisen kautta, eli on se ryhmä, ja saa sen tuen ja huomaa, että nää muutkin – vaikka nää aiheet on kaikilla erilaisia ja omia – niin ongelmat on yhteisiä. Koska siihen tutkielmaprosessiin liittyy ne tietyt jutut. Ja vielä viimeisenä: tietty sellanen riittävä haasteellisuus, sekin synnyttää motivaatiota. Ettei oo ihan liian helppokaan juttu. Ja yleensä kyllä kandi eikä gradu ei oo liian helppo… [nauraa] 

Ray: [00:25:22] Sitä kutsutaan lähikehityksen vyöhykkeeksi, sillä on tämmönen hieno termi olemassa. Se tarkottaa sitä just, että se ei oo liian helppo eikä liian vaikea, vaan se on siinä optimaalisen haasteen tasolla, että sä opit, mutta sulla on mahdollisuus ite oppia se asia. Ja opettaja tai ohjaaja voi just auttaakin opiskelijaa pysymään siinä lähikehityksen vyöhykkeellä. Tämmönen termi sille on olemassa. 

Siinä se ehkä myös onkin yks tärkeimpiä juttuja se, että ohjaajan ja opiskelijan keskusteluissa pitäis muistaa se, että ohjaaja pyrkii – opiskelijankin on tärkeä muistaa – se ohjaaja pyrkii auttamaan sua siinä työssä eteenpäin! joskus tuntuu, että siinä syntyy niitä vastakkainasetteluita opiskelijan ja opettajan välillä, ja ne on aina tosi mälsiä siinä suhteessa, että mä en usko, että kukaan ohjaaja on oikeesti opiskelijaa vastaan siinä kirjoitustyössä. 

Kalle: [00:26:09] Mä sanon aina, et motivaatio on hyvä olla ja se voi auttaa tosi paljon, mutta se on vaan karu totuus, että motivaatio ei vaan koskaan oo samalla tasolla, mitä se on aluks tai jossain vaiheessa. Niin sit pitää just – jos se liittyy siihen asenteeseen, mitä mä sanoin alussa, niin – jos sulla on asenne se, että sä teet tän loppuun… se voi olla vaan se, että sä teet sen loppuun. Sen ei aina tarvii olla se, että sä saat sen vitosen tai jotain tämmöstä [Hanna: Juuri näin]. Mut jos se asenne, et sä saat tän loppuun, vaikka kevääseen mennessä, niin sit sulla on se asenne ja mindset siihen, niin sit sä voit pelailla sillä draivilla, et sä saat sen loppuun vaan. Mulla toimi ainakin niin aika usein, että kaikkihan on kivaa aluks, tai… 

Ray: [00:27:06] Moni asia on. 

Kalle: [00:27:07] …Moni asia on, mutta sit ku teet sitä, niin sen jälkeen se ei oo niin kivaa. Tai ei aina oo niin kivaa, niin sit tota… 

Ray: [00:27:15] Ei. Yleensä ne haasteet on ne asiat, ja joskus rutiiniinkin kyllästyy, vaikka rutiini toisaalta on kivaa, ja se onkin sen tasapainottelemista, että mistä aina löytyy se… Mulla jotenkin se aina – sä puhuit tosta vitosesta, niin mä mietin sitä – moni aattelee aina, että pitäis olla täysillä tekemässä hommia. Et jotenkin pitäis olla aina… Sit ku mä meen tekemään sitä kandia tai gradua, niin mulla on sata pinnaa lasissa, kun mä teen sitä. Niin ei, ei tarvii olla. Vaan se 80, 70 pinnaakin riittää, ja joskus riittää 50 pinnaakin, kunhan sä vaan meet ja teet sitä tavallaan. Et ei aina tarvii olla se huippumotivaatio, kun lähtee tekemään, vaan pääasia, että menee ja tekee sitä asiaa. On ihan ymmärrettävää, että jos kandiakin miettii, niin se ei taida mikään kuukauden projekti olla, taitaa olla useamman kuukauden projekti monella. Niin totta kai se motivaatio – ja elämäkin kulkee siinä ympärillä, elämässäkin tapahtuu asioita, ja pitää sallii ne elämänkin tapahtumat itelle, että hei, tänään vaan ei oo niin paha motivaatiopäivä, tänään mä teenkin vaan tunnin eteenpäin tätä työtä, sit mä lähen tästä veks. Pääasia on, että sallii itelle ne huonotkin päivät siinä työskentelyssä. 

Kalle: [00:28:17] Sen viel lisään, että miten voi lisätä tosi paljon motivaatioo, on että on hyvä kaveriporukka tai porukka [Hanna: Joo] jonka kanssa tekee samaan aikaan näitä opinnäytetöitä. Mulla tai meillä oli tosi hyvä opiskelijaporukka. Me tehtiin just, tai alotettiin syksyllä. Tehtiin sitä – eiku anteeks, keväällä! Mutta me oltiin just Tritonialla ja sit laitettiin Whatsapissa, että hei, pidetäänkö kahvitauko, mentiin Oskuun ja istuttiin siellä sitten – joskus kauemmin, mutta se on myös ihan ok. Mutta siinä, mitä sä Hanna kerroit siinä alussa tai aikasemmin, niin siinä just voi sparrailla myös, että miten teillä menee ja kysyä vinkkejä… Jopa niin, että ne lukee tekstit läpi ja tälleen…  

Hanna: [00:29:07] Aivan, kyllä. 

Ray: [00:29:08] Se on tosi hyvä vinkki. 

Hanna: [00:29:10] Koska voi olla joskus matalampi kynnys ensin näyttää vaikka jollekin kaverille se teksti, jos jotenkin se ohjaajan kommentti vähän pelottaa! 

Kalle: [00:28:18] Kyllä. 

Ray: [00:29:19] Ehdottomasti siis kaverit on, opiskelijakaverit on ihan älyttömän suuri voimavara, ja niitä jos löytyy vaan, niin kannattaa ehdottomasti hyödyntää siinä prosessissa mukana. Ja ne hyötyy siitä kans ihan samaan aikaan kyllä! 

Hanna: [00:29:31] Joo, se on muuten totta. Kun antaa kommentteja toisen tekstiin, niin oppii ite. Justiinsa toi molemminpuolinen hyöty. 

Ray: [00:29:38] Mut siinäkin ei kannata pelätä sitä! Se on ehkä se jotenkin, et kyllähän kaveriakin voi pelätä ja ehkä se on myös sitä rakentavan kritiikin molemminpuolista antamista. Pitäis tajuta, että ollaan yhdessä siinä samassa veneessä tavotteena se – ja uskaltaa, että jos se toinenkin antaa sitä rakentavaa kritiikkiä, niin ei se sulle pahaa tarkota! Ei se oo henkilökohtasta vaan että halutaan sitä työtä finaaliin asti. Monesti ihmiset tahtoo viedä nää henkilökohtasuuksiin nää asiat, ja se on aina vähän mälsää, kun kuitenkin tavotteena on yhteinen työ. Pitäis aina muistaa se fokus siellä… Sinä et ole yhtä kuin työ. 

Hanna: [00:30:12] Ei, et se on se teksti, mitä halutaan kehittää paremmaksi. 

Ray: [00:30:15] Niin, niin! Ei sua ihmisenä. [Hanna: Joo, niin] Mut se on oikeesti yllättävän iso asia, minkä monesti ihmisillä vähän sekottuu keskenään.  

Joo! Mä mietin, että me ollaan tänään puhuttu jo aika paljon asioista. Tuleeks teillä, ennen kuin mennään noihin mukaanvienti-tipseihin, niin tuleeko teillä jotain muuta mieleen, mitä te haluaisitte nostaa tästä esiin? 

Kalle: [00:30:40] Mulla ei ainakaan tuu nyt… 

Hanna: [00:30:43] Ehkei mullakaan tuu. Voidaan varmaan mennä noihin vinkkeihin. 

Ray: [00:30:46] Joo! Hyvä, ihan hyvä, musta tuntuu… Mennään sille tielle niin sanotusti. Ja oikeastaan niin ku tapana on, niin ollaan aina annettu kolme käytännön vinkkiä siihen, että mitä voi ottaa mukaan sitten – tai toivotaan, että saatte tästä ainakin mukaan omaan työprosessiinne. Kuka haluaa alottaa omalla vinkillänsä? 

Kalle: [00:31:09] No mä voin vaikka alottaa. Mulla on semmonen vinkki, että hankkikaa, tai värvää tämmönen mentori tähän työhön. Se voi olla just kaveri, tai sit joku lähipiiristä. Mulla itsellä oli mun isosisko, hän oli jo valmistunu ja sillon jo kirjottanu kandin ja gradun. Ja se oli tosi hyvä jeesi siihen koska, jos mä jäin paikoilleen jossain kohtaa, niin pysty kysyä, että mitä voin tehä tähän kohtaan tai muihin. Ja myös näyttää sitä tekstiä, sai... Kun joku toinen lukee sitä läpi, niin ne huomaa kirjoitusvirheitä mitä sä et oo huomannu, koska sä oot lukenu sitä tekstiä 1000 kertaa läpi jo… 

Hanna: [00:32:04] Joo, sille sokeutuu! 

Kalle: [00:32:06] …Niin, ne jää sinne. Mut se on tosi hyvä, et joku, joka on jo kirjottanu tämmönen työ, niin… 

Ray: [00:32:13] Semmonen itelle siihen. Eli mentorin hankintaa ehdottomasti. 

Hanna: [00:32:16] Joo, tosi hyvä vinkki, kannatan. Mä voisin sanoa ehkä pari tämmöstä konkreettista vinkkiä. Eli yks on tää ajatuskarttojen käyttö, elikkä jos tuntuu just tässä kirjottamisen alkuvaiheessa, että mistä lähden liikkeelle, niin voi vaikka jokaisesta kappaleesta, jos on sitä runkoa ensin tehny, niin sitten vaikka jokaisesta kappaleesta tehdä ajatuskartan. Että mitä asioita vaikka introon kuuluun, mitä teorian ensimmäiseen lukuun, mitä toiseen ja näin päin pois. Niin se on semmonen yks konkreettinen. Ja sitten vielä tähän lähteiden etsimiseen ja lukemiseen, niin: kannattaa tehdä vaikka joku taulukko niistä, mitä on löytäny niitä lähteitä, ja siihen taulukkoon esimerkiks listata se. On se nyt joku artikkeli vaikka, niin sen nimi, ja vähän lyhyesti, että mitä siinä käsiteltiin. Koska se auttaa sitten taas saamaan sieltä työmuistista pois niitä lähteitä, ja siiten pystyy sitä taulukkoo, vai mikä ikinä se onkaan, joku koostetiedosto, niin käyttämään apuna siinä oman tekstin tuottamisessa. Koska ne lähteet sitä auttaa sitä uuden tekstin tekemistä. Koska et sä sitä omasta päästä tee, vaan sä rakennat olemassa olevan kirjallisuuden päälle sen tutkielman. Nää on ehkä tämmöset konkreettiset. 

Ray: [00:33:31] Eli tiivistetysti sanoen ajatuskartat ja… 

Hanna: [00:33:34] Lähteiden hallintaan liittyvä joku oma järjestelmä, joka itselle tuntuu toimivalta. 

Ray: [00:33:40] Hyvä! Se kuulostaa hyvältä. Ja tuota, mä annan tipsiksi tämmösen ajatuksen vähän niinku palapelistä oikeastaan. Mut mielestä opinnäyte, kandi tai gradu tai dippatyö tai mikä ikinä onkaan, niin on ikään ku palapeli, johon sulla ei oo niitä palasia. Sun pitää ite luoda ne palaset, ja jotta sä saat ne muut palaset sopimaan johonkin palaseen, niin sun pitää ensin keskittyä yhteen palaseen. Paljon puhutaan aina opinnäytetöissä niistä kokonaisuuksista, et se on kokonaisuus, ja äkkiä se sit tuntuukin niin massiiviselta. Et tuntuu et pitäis kerralla kiivetä Mount Everestin päälle, kun se ei meekkään niin, vaan eka sun pitää päästä sinne base camp ykköselle. Ja jotta sä pääset sinne base camp ykköselle, niin se voi olla teoria tai sit se voi olla johdantokappale, mut älä mieti vielä niitä muita kappaleita, vaan kirjoita ensin jollekin mallille se johdanto tai menetelmät, jolloinka sä saat sitä omaa työtä eteenpäin ja se pysyy hanskassa ja sä saat sinne paperille jo jotain ja on helpompi sit hallita sitä kokonaisuutta myöhemmin, kun sulla on niitä palasia. Ja lopulta sitten käy niin, että ne palaset – kun sitä hioo ja hioo – niin ne sopiikin yhteen ja meneekin se palapeli sit kasaan. Eli kannattaa oikeesti vaan lähtee jostakin liikenteeseen ja uskaltaa kirjottaa – niinku puhuttiin tossa aikasemmin – joko käyttää ajatuksena sitä koodinpätkää tai sitten sitä laivaa. Jotakin runkoa pitää olla, että pääsee työstään sitä. Ilman, että on jotain, mitä työstää, niin on kauhean vaikea seilata sitten niillä vesillä. Aika hyvä itse asiassa tähän vähän tämmönen jatkometafora, että on vaikee seilata siellä vesillä, jos ei sitä venettä oo laisinkaan [Hanna: Joo] [Kalle:Kyllä], että kannattaa ottaa se laivan runko ensin siihen, ja sitten lähtee sinne vesille seilaamaan, niin se näyttää jo huomattavasi helpommalta se prosessi.  

Kiitoksia tästä kerrasta teille! 

Hanna: [00:35:28] Kiitos! 

Kalle: [00:35:29] Kiitos! 

Ray: [00:35:30] Ja toivottavasti tavataan näissä merkeissä vielä myöhemmin uudestaan. Tässä oli tää jakso, toivottavasti saitte tästä hyviä vinkkejä itellenne, ja ens kerralla paneudutaan enemmän sitten yritysyhteistyöhön ja siihen, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun tekee yritysyhteistyöopinnäytetyötä. Hankitaan siihen sitten sellaset puhujat, joilla on ajatuksia. Mun nimi oli Ray Ohtonen, kiitos tästä kerrasta ja palataan ens kerralla! Moikka. 

Hanna: [00:35:58] Moi moi! 

Kalle: [00:35:59] Moi! 

JAKSO 5: Yritysyhteistyö opinnäytetyön tekemisessä

[00:00:00.660] - Ray

Moikka. Tervetuloa taas kuuntelemaan opinnäytetyö-podcastia  Tune Up Your Studies- sarjasta. Mun nimi on Ray Ohtonen ja toimin täällä Vaasan yliopistossa opintopsykologina. Tosiaan  tänään päästään keskustelemaan aiheesta eli yritysyhteistyö opinnäytetyön tekemisessä ja mulla on täällä mukana kaksi vierasta. Haluatteko te esitellä itse itsenne?

[00:00:23.760] - Timo Vekara

No mä olen Timo Vekara. Sähkötekniikan professori Vaasan yliopistosta.

[00:00:28.080] - Ray

Mukava tervetuloa takaisin.

[00:00:29.850] - Timo Vekara

Kiitos!

[00:00:30.930] - Olli Karvonen

Joo morjesta  Karvosen Olli ja viidennen vuoden industrial systems analytics  puolen opiskelija. Toivottavasti  syksyllä jopa valmistuva sellainen.

[00:00:39.930] - Ray

Loistavaa! Onko sulla Olli yksi opinnäytetyö tehtynä ja onko nyt toinen sitten?

[00:00:44.280] - Olli Karvonen

Kyllähän toista ollaan työstämässä ja tuotta niin sitä, että samaiseen firmaan kuin minne tein  kandin niin sitten  työstän myös sitä tota tätä Dippaa, samaiseen paikkaan.

[00:00:54.930] - Ray

Loistava homma elikkä  sulla on paljon sitä kokemusta tämmöstä yritysyhteistyökuvioista.

[00:00:59.060] - Olli Karvonen

Jonkin verran joo.

[00:00:59.220] - Ray

Mihin ja mistä sä teit dippa työn? Aina ihan mukava kertoa silleen pääpiirteittäin, että mistä mihin firmaan teit, jossa saat sitä kertoa ja ylipäätään sen, mitä sen pystyt meille jakamaan.

[00:01:10.360] - Olli Karvonen

Joo! Eli mä teen Wärtsilään tällä hetkellä ja totaniin, niin m un aiheena on agv-järjestelmän käyttöönotto ja käytettävyys tuossa, lahden toisella puolella elikkä tuolla STH:lla, joka on Wärtsilän uus  paikka täällä Vaasassa ja siellä tosiaan on ollut nyt siinä on siinä tovin aikaa. On siinä projektissa mukana ja sit siitä myös tätä dippa päässyt kirjotteleen.

[00:01:31.730] - Ray

Kyllä kuulostaa hyvältä. Se jatkoi siis samasta aiheesta nyt, mistä sä teit kandin vai vaihdoitko aihetta?

[00:01:37.620] - Olli Karvonen

Mä itseasiassa tein aihe hypyn. Elikkä mun kandi tuli aikoinaan rpa:sta eli robotic prosess automiton on tämä on tää pidempi versio siitä. Härmän kielellä tarkoittaa tosiaan ohjelmistorobotiikkaa eli periaatteessa robottien kautta koodipätkää, joka tekee tietokoneella aivan samoja asioita kuin ihminen, mutta sitten kun lyödään robotti tekemään sitä mitä se tekee nopeammin ja toisin me kuin ihmiset robotit, ei näppivirheitä tee. Jos robotin koodaaja ei näitä opeta. Elikkä tota, mutta nyt tosiaan sitten sieltä tietokoneen näytöltä tänne todelliseen maailmaan. Ja totta niin automaattitrukeista sitten nyt.

[00:02:13.290] - Ray

Nyt sitten, mutta automaatio ja robotiikka on niin lähellä sun aihepiireissä

[00:02:18.450] - Olli Karvonen

Kyllä

[00:02:18.460] - Ray

Kuulostaa hyvältä. Joo tosiaan kuten vaan puhuttiinkin. Tänään ois tarkoitus puhua näistä yritysyhteistyökuvioista. Musta tuntuu, että sulla on käytännön kokemusta, niin varmasti Timollakin on paljon  tuota käytännön kokemusta pitkältä ajalta, sitten eri opiskelijoiden kanssa yritysten kanssa ja monia opiskelijoita varmasti voisin kuvitella pohdituttaa aina, että mistä se aihe tulee ja miten se lähtee, rakentuu ja ylipäätään se pitäisi pitää, kun lähettää viestejä firmalle ja näin poispäin, mitäs tän mielestä on tärkeää, että huomenna lähetä tekee yhteistyötä firmojen kanssa, niin mitä te olette mistä olisi hyvä lähteä liikkeelle.

[00:02:52.650] - Timo Vekara

Monestihan se on kesätyön jälkeen.  Se yritys on tuttu jo entuudestaan, et siinä mielessä. Se on helppokin jatkumo, mutta sitä löytyy kyllä aika paljonkin monia asioita, joita pitää ottaa huomioon. Jos verrataan niinkin tavallista, ei omasta aiheesta tehtyä opinnäytetyötä ei tai sen yritykselle tehtyä opinnäytetyötä.

[00:03:14.100] - Ray

Mitä sun mielestä semmoisia on?

[00:03:15.900] - Timo Vekara

Jo no tuota. Ensinnäkin sopimukset. Sopimus on aina se työsopimus, esimerkiksi, että mistä onkaan kysymys ja sehän tehdään joko opiskelijan ja opiskelijan ja työnantajan välillä ennen muuta. Ja siihen liittyy semmoisia asioita kuin esimerkiksi työ, turvallisuus ja vakuutusasiat. Ja sitten tuolta tulee myös tämmöiset lopulta salassapitoasiat. Ja vielä tällaisia suosittelisin, että ei tehtäisi kovin niin kuin innovatiivisista aiheista varsinaista opinnäytetyötä, vaan se olisi vähän kuin erilainen projekti, että mennään varmasti metsään, kun ruvetaan läheltä patenttejakin kirjoittelemaan. Joskus on ja aika useinkin nää opinnäyttetyöt liittyy tuotekehitysprojekteihin. Toki sitten ne saattavat liittyä tuotantoon ja näissä molemmissa on sellaisia melkoisia rajoitteita, joita yritykset sitä asettaa ja sieltä tulee niitä aikataulupaineita ja dokumentaatiosyitä, miten miten opinnäytetyö sitten tulee kirjoittaa? Et sitä, että kirjoitan pikkuisen niin kuin eri eri näkökulmasta. Ja joskus se opinnäytetyö on eri raportti kuin mikä on yrityksille tehtävä sen projektiraportti. Sitä kannatta kyllä alussa tarkkaan miettiä, tuleeko ne erilliset ja sitä vielä tällainenkin näkökulma, mitä meillä on tuolla ollut sähköllä, että siihen saattaa liittyä toinen opinnäytetyö eli kandidiplomityö ja sitten myös erikoistyö ja seminaarityötä. Koko kokonaisuus eli kuinka laajaksi se meinaa paisuakaan, sillä ei saatta olla merkitystä.

[00:04:51.870] - Ray

Tosi paljon hyviä pointteja mm. Ensin oli siinä tuli aikataulupaine. Tuli mikä varmasti on tosi paljon semmonen mikä on työ. Ylipäätänsä siis just tietenkin soppari asiat eli se, että minkälainen soppari sulla sinne firmaan on  ja just noin projektien luonne tuossa tuli kyllä paljon, mutta mites kuulostiko noi tutulta sun perspektiivistä noi, mitä Timo nosti esiin.

[00:05:12.920] - Olli Karvonen

Kyllä kyllä kuulosti, että tossa ennen tätä nauhoitusta, kun näitä asioita listailin ni siinä, että useampikin juttu juttu tuli elikkä, justiin nää tietenkin, kun yritys ympäristössä toimintaan, niin sopimus ja salassapitotekniset jutut on hyvinkin relevantteja. Eli ottaa täytyy niin kuin tavallaan kaikille osapuolille oikeastaan tehdä, niin kuuluu selvä erottelu siihen, että et niistä voi kertoa taas työssä, mitkä sitten tulee ja taasen työn ulkopuolelle sitä niin kuuluu ehkä tämmöinen tosiaan. Rajaus on sellainen mitä ehkä niin kuin korostaisin sitä, että kun hyvin helposti lähtee yrityskontakti yrityksessä se, että kun aihekokonaisuudet ovat laajoja ja projektit suuria, mistä kaikesta kannattaa kertoa meistä kaikista kannattaa kertoa, koska hyvin helposti, jos lähtee kertomaan vähän kaikesta, niin päätyy tilanteeseen eikä ollut hirveästi mitään mistään eli se, että ottaa pitää niin kuin sen mielessä ja sit talon, että kaikilla osapuolilla tulee niin selvästi vihreätä valoa. Se on yliopiston näkökulmasta mielekäs aihe tutkia, että se on firmalle hyödyllinen sellainen, että okei. Tästä aiheesta halutaan tutkimusta opiskelijoilta ja että opiskelijoilla itsellä on kiinnostus ja sellainen palo aihetta kohtaan, koska silloin kun opiskelijalla on, se into sitä  aihetta kohtaan, niin se lopputulos on todella paljon parempi ja niinkö omalle kohdalla on käynyt ja se, että vaikka aihe oli ehkä hiukan vieraampi ennen kuin varsinainen projekti alkoi ennen kuin itse hyppäsin tähän projektiin mukaan, niin en hommasta tosiaan hirveästi tuntunut, mutta nyt kun se on ollut mukana, on tajunnut että ei vitsi tää on   todella mielenkiintoista ja haluaa oppia enemmän ja enemmän ja enemmän, niin myös se tavallaan kokonaisvaltainen oppiminen myös sen aiheen tavallaan ehkä ulkopuolelta kautta sen diplomityön ulkopuolella, niin hyötyy sitä valtavasti paljon.

[00:06:56.120] - Timo Vekara

Tosi hyvä juttu toi win win win, että silloin me ollaan aina ytimessä, kun kaikilla voittaa silloin kun me ollaan tämmöisen kolmen osapuolen kanssa tekemisissä ja tosiaan vaikuttaisi myös lähteisiin, että minkä verran ja minkämoisia lähteitä käytetään, ettei jos on omaa aihe niin se on helposti paljon epätieteellisiä lähteitä ja jos on yrityksen aiheen isiä. Yrityksen puolelta tulee ja tavallaan yritykselle on niin siinä mielessä helpompi tehdä, että silloin emme koskaan metsään, koska siellä yrityksillä on monta henkilöä, joilla on elinehto tai toimeentuloa niin kuin kiinni siitä opinnäytetyö aihealueista, jolloin ne kaikki asiat ovat jo etukäteen punnittuja ja tavallaan niinku opiskeli ja menee valmiiseen pöytään. Jos tekee ihan itse uudesta aiheesta, niin silloin on vaara, että jotakin asiaa ei siis ole, sillä tavalla huomioon yritysten yritys tuo myös turvaa.

[00:07:50.150] - Ray

 Tossa tuli paljon musta hyviä pointteja. Musta tässä on usein esiin kolminaisuus esiin mikä mun mielestä on tärkeää nostaa esiin. Eli on se yritys, on se opiskelija, joka tekee sen työn ja sitten on yliopisto ja miten sanotaan, että tää yhteistyö toimikin yleensä saumattomasti yrityksen kanssa opiskelijan ja sen yliopiston kanssa. Joskus mun korvaan vähän kantautuu sitä, että kommunikaatio eikä esimerkiksi yliopistoon jää aika vähäiseksi. Jos se ohjaus tuleekin sieltä yrityksen puolelta tai päinvastoin, että on välillä vähän ehkä vaikee toimia siinä kolminaisuudessa ja ehkä harvoin tavataankaan kolmestaan saman pöydän ääressä, mitä te tämmöisestä ajattelette?

[00:08:27.590] - Timo Vekara

Joo se on totta ja tavallaan niin kuin se opiskelijan rooli on olla niin kuin lähetin rooli pallotella siinä välissä niin kuin oppilaitoksen ja sitten toisen yrityksen välissä, että niin kuin kai myös ottaa ne omat asiansa huomioon, että kokonaisuus niin kuin toimii. Ja sitten kun tulee ongelmia, niin totta kai tää kolmikko löytää sitten toisensa.

[00:08:49.550] - Ray

Ja olisi tärkeää löytää toisensa sitten siinä vaiheessa.

[00:08:52.100] - Timo Vekara

Ja mahdollisimman äkkiä. Jos tulee mitä hyvänsä, niin kuin ongelmaa, niin opiskelijan tulisi heti kääntyä niin kuin ohjaajan puoleen ennen muuta. Ohjaaja on se.

[00:09:00.290] - Ray

Niin eli siis yliopiston ohjaajan puoleen?

[00:09:01.070] - Timo Vekara

niin niin että se on niin se on nimenomaan just näin, että se on tärkeä asia. Se on vastuullinen tässä prosessissa kuitenkin, että me puhutaan esimerkiksi niin tuota meillä on eri rooleja niin kuin diplodiplomin töissä meillä valvoja ja sit meillä on tarkastaja ja sitten ohjaaja saattaa olla tämmöisiä ja ohjaa jo monesti yrityksen puolelta valvoja ja toinen tarkastaja niinku esimerkiksi yliopiston puolelta.

[00:09:28.220] - Ray

Mites sulla on toiminut Olli tää yhteistyö ohjaaja, firma ja sinä akselilla?

[00:09:34.130] - Olli Karvonen

On pakko sanoa, että todella hyvin et siis silleen, että mä teen niin kuin esimerkiksi mun työssä, joka on tavallaan työpaikan puolta ohjaaja. Tämä on tosi paljon yhteistyötä siellä päässä tietenkin työn puolesta. Ja siinä totta kai tulee myös tää projektipuoli ihan päivittäisessä tekemisessä paljon esiin, mutta mitä se yhteistyö on toiminut valtavan hyvin, myös niinku tänne yliopiston puolelle. Iso kunnia ja kiitos siitä mun yliopisto puolen ohjaajalle, eli Emmanuel on tehnyt siinä aivan häikäisevän hienoa työtä, sillä se mun rooli on siinä tavallaan kommunikaatiossa ollut kohtalaisen helppo, että nyt se on ollut niin kuin aina kun on jotakin apua vinkkejä tarvinnut kautta mitä hyvänsä, niin se on ollut sähköpostin päässä ja tota ja se myös mistä mä olen tosi paljon tykännyt myös niin sitä kaikkea, että kun on tullut jotakin kysyttävää, on tai muuta vastauksen tullut nopeasti. Eli siinä ei ole tullut tällaisia tilanteita juurikaan tai käytännössä yhtään et olisi joutunut, miettii huuli pyöreänä, että mitä seuraavaksi matsit mul on ollut aina. Jos on tällainen stoppi, tullu mun tiedot se osin nopeasti vastauksen, jolla se tavallaan myös tämä juna päässyt puksuttamaan kivuttomasti eteenpäin.

[00:10:41.600] - Ray

Eli kommunikaation tärkeys sinänsä korostuu, mutta hyvä, että kaikissa tilanteissa se ei välttämättä näin tietenkään ole strömsössä me ei niin sen olisi ehkä sulla vaan mennyt vähän Strömsössä kuulostaa siltä, mikä on tosi mukava kuulla, mutta sitä jos ei mee itse opiskella, rooli varmasti korostuu. Ja sit se rohkeus ottaa niihin ohjaajiin yhteyttä niihin.

[00:11:00.350] - Timo Vekara

Viikkokin on pitkä aika, ettei viikko enempää ei kannata peukaloitaan pyörittää, että sit pitää ottaa ohjaajan yhteyttä joku kandityö. Se on puolet kesätyöstä. Se ei monta viikkoa itse asiassa ja diplomityö reilu puoli vuotta.

[00:11:14.900] - Ray

Tuossa tuli tosi paljon hyviä pointteja. Mitäs tuota, jos nyt mietittäisiin haasteita, niin mitä on tullut, onko sulla Olli tullut vastaan, onko sulla Timo jotain ajatuksia. Jotain ajatuksia isoista haasteista. Mihin sä törmäät yleensä.

[00:11:28.040] - Timo Vekara

No, siitä tuon usein esille, että opinnäyte on kuitenkin yritykselle usein toissijainen. Vähän rumastikin ehkä sanottu, mutta siellä kuitenkin tää tuotekehitys ja tuotantoa ja ajaa niin kuin edelleen tarkoittaa sitä, että opiskelijalle jo sattuu olemaan mittauksia, jotka vaatii niitä samoja välineitä, mitä siellä käytetään muissa muissa niin tuota tehtävissä, niin se helposti se opiskelijaprojekti jää siihen jalkoihin ja se voi tarkoittaa viikkojen, jopa kuukausien viiveitä, siihen pitää varautua ja pahimmassa tapauksessa pitää olla Plan B, jos se tuotanto ajaa täysin yli, ettei semmosia kaikkia mittauksia keritä sen opinnäytetyön aikataulun puitteissa tekemään.

[00:12:12.050] - Ray

Eli dataan saanti vaikeuksia voi ilmetä. Kuitenkin näin väitäkin. Kyllä jo tämän tässä opiskelijoiden kanssa on puhunut. Ja joskus se tapa on yritysten välillä vähän kiven alla tai tai tulee jotakin ihan tosi yllättäviä muutoksia. Data ei oikeastaan koskaan kuulukaan, että et mun kokemus on. Kyllä se, että siihen kannattaa varautua huolella ja kannattaa keskustella näistä asioista ja uskaltaa kysyä myös sieltä firmaltakin sen datan perään. Sitten jäänyt

[00:12:39.230] - Timo Vekara

Jo ja joskus mittavälineitä ei ole tai ne ei ehdi tulla aikanaan tai mittausjärjestelyjä ei saada kuntoon tai simulointiohjelmia ei ole tai ei kukaan osaa käyttää tai opastaa. Jos ollaan niin kuin ensimmäistä kertaa tekemässä, niin silloin niitä tulee niitä karrikoita tästä enemmän.

[00:12:57.650] - Ray

Eli toi pioneerihomma taas tulee esiin sieltä se, kun tehdään tuotekehitys ne, jolloin näkee patenttia ja näiden kanssa tekemisissä, mikä tuo siitä omia haasteita. Eli kun tehdään jotain pioneerityötä, niin se on äkkiä haastavaa.

[00:13:09.440] - Timo Vekara

 Mutta toisaalta jos se on rutiinia yritykselle, niin se on tosi helppo. Opiskelija tekee sen oma juttunsa siinä samalla kun kaikkea muutakin. Se on yksi pikku projekti muiden mukana, että se riippuu kovasti siitä yrityksestä ja sen vaiheista ja sen tuotteen ja menetelmän mitä ollaan kehittämässä, niin sen vaiheet.

[00:13:27.530] - Ray

Eli kokemus puhuessa aika vahvasti. Jos firmalla on kokemusta tämmöisestä, niin sit se on ehkä helpompaa taas, että jos puhutaan sen pienestä kasvu yrityksestä, niin siellä ei välttämättä koskaan tehty tällaista.

[00:13:38.270] - Timo Vekara

 Ja samaan liittyvä hinku tähän ohjaukseen muuhun apuun tekniseen apuun, mitä sieltä sitten voi tulla, että kuinka tuttua se aihealue on kaiken kaikkiaan sille yritykselle?

[00:13:47.660] - Ray

Kyllä, miten se on sulla Ollu ollut kommervenkkejä.

[00:13:51.740] - Olli Karvonen

Silleen niin kuin  haasteita on onneksi ainakin vielä tässä vaiheessa ollut kohtalaisen rajallinen määrä, mutta ehkä se on ollut siinä, että mistä mä kerron mulle siis käytännössä case study puoli ja sitten se teoreettinen puoli siellä, mistä mun kannattaa kertoa teoreettisella puolella siten, että se tukee sitä keispuolta, että tavallaan ne kaksi osa aluetta kättelee hyvin keskenään, niin sen kokonaisuuden niin kuuluu sellainen järkevä rakentaminen sille, että on koherentti se mun teksti alusta loppuun, niin se on ollut ehkä sellainen suurin yksittäinen ja sitten mikä liittyy tähän nyt, mistä maa kerron ja millä laajuudella ja mitä kaikkea, koska siis tää aihekokonaisuus sinänsä yläkäsitteenä hinta on valtavan laaja ja siihen liittyy koodaaminen, siihen liittyy projektityöskentely, aivan valtava määrä juttuja aika tavalla ne painopistealueet siellä. Niin se on koulu, ehkä sellainen suurin, mutta siinäkin ollu sille ja sitten ei muuta kuin istua hetkeksi alas, ottaa osapuolet pöydän ympärille ja miettiä , että hei mitä intressejä kaikilla osapuolilla on ja on siitä totta kai opiskelijan omat intressit niistä mistä mä nään  mun on järkevää kirjottaa.

[00:14:58.790] - Timo Vekara

Toi oli musta tosi hyvin sanottu, koska näkökulmat niin erilaisia, yrityksellä ja yliopistolla että, tuota mitä tässä, niin kuin haetaan tästä opinnäytetyöstä. Toinen hakee tavallaan raporttia ja toinen hakee sitä opinnäytetyö ne voi olla samaa tai ihan jopa täysin eri juttuja mitä pitää mielessä.

[00:15:18.590] - Ray

Niitä voi olla totta kai jopa kaksi työtä raportin yritykselle, asiat opinnäytetyön yliopistolle

[00:15:22.760] - Timo Vekara

Ja kyllä.

[00:15:23.750] - Ray

Pahimmassa tapauksessa.

[00:15:26.650] - Timo Vekara

No en mä tiedä onko se paha juttu

[00:15:27.710] - Ray

 Saahan siinä kokemusta työelämää varten sitten taas, miten sen ottaa.

[00:15:32.570] - Olli Karvonen

Ja sit tavalla siinäkin sen haasteen pystyy kääntää ehkä mahdollisuudeksi elikkä kun tuota ottaa opiskelija laajasti koppia niistä asioista ja pyrkii selvittämään. Se on sitten hirveä hyvää näyttöä firmalle, että on ongelmanratkaisukykyinen kaveri ja sellainen, että niinku haluaa ottaa asioista selvää eli se voi olla sitä sille, firma voi alkaa kattoa, onkohan tässä meidän tuleva vakituinen työntekijä.

[00:15:54.620] - Ray

Se on ja totta kyllä, että niistä monesti varmaan poikiikin. Näiden jälkeen sitten myös ne työsopimuksia

[00:15:59.120] - Olli Karvonen

Pitää paikkaansa.

[00:16:00.240] - Timo Vekara

Se on aika tyypillistä niin kuin diplomityön jälkeen työllistyä siihen samaan firmaan varman puolelta jotain tällä tavalla niin kuin vähintäänkin työllistäjä

[00:16:10.160] - Ray

Kuulostaa todella hyvälle ja tulee taas tosi paljon hyviä pointteja. Kyllä eteen ja jotenkin varmasti päästään hyvällä aasin sillalla siihen, mitä hyviä puolia. Eli ainakin työllistäminen on yksi hyväpuoli, mutta mitä muita hyviä puolia tuosta nostaa esiin siitä, että tekee firmalle yhteistyössä tämmöisen oman opinnäytetyön.

[00:16:25.100] - Timo Vekara

 Kyllä se työllistyminen kaiken kaikkiaan on yleensä semmoinen, kun saa tuntumaa siitä työelämästä ja vaikka haluaisi myöhemmin yrittäjäksi. Ihan sama kuitenkin niin kuin tietää, missä mennään, millä tasolla pitää asioita tehdä ja kuinka tarkasti ja miten pitäisi työnteko kaikkineen. Se on, että kyllä se enemmän antaa sitten kuitenkin kuin se kesätyö, että se on semmoista, ryhdikkäämpää ja tavoitteellista. Ja sit siinä on sitten se oma lehmä ojassa ja oma tavoite myöskin, jota aiotaan, haetaan tässä kaiken kaikkiaan. Sit on tää verkostoituminen, aikamoinen juttu, että siellä voi nähdä tulevia esimiehiä vähintäänkin kollegoita. Ja jos menee joskus myöhemmin muualle töihin, niin näistä voi olla sitten paljonkin hyötyä oman uran aikana.

[00:17:18.410] - Olli Karvonen

Jos siis. Erittäin hyvä kommentti Timolta ja allekirjoitan tämän elikkä tota no okei se, että on monesti  esimerkiksi omalla kohdalla dippatyö on hyvin käytännönläheinen, totta kai automaatit lukee siellä on paljon tosi paljon teoreettista asiaa ja sellaista, joka pohjautuu aika lailla korkealentoisiin juttuihin, kompleksisin juttuihin, mutta sitten kuitenkin kun ytimessä on nää edessä on konkreettiset laitteet, niin siitä olen itse valtavasti tykännyt, että mä pääsen niin oikeasti niitä laitteiden kanssa toimimaan ja sitä paitsi valtava hyöty työnteko oli ja mää opin työelämässä tarvittavia taitoja. Opin, että millaista on elää tuollaisessa niin ison mittaluokan projektissa, millaista on projektityöskentely silloin kun se tehdään niin kuin aivan huipputasoa ammattilaisten kanssa ja se, että pystyn niitä, poimii hirveästi juttujani paitsi omaan opiskeluun, mutta myös siihen työelämään, että niin se on aivan hirvittävä määrä asioita ja hirveän tärkeä pointit, niin verkostoituminen, kun oppii, oppii tuntemaan ihmisen oppia ja häneltä kysyn eri asioita, koska yksi ihminen ei määräänsä enempää voi tietenkään asioida hallita, mutta tärkeintä on se, että osaat tavallaan kysyä oikeilta ihmisiltä oikeita asioita ja että mitä tietoja nämä ihmiset tarvii ja että he pystyy järkevästi vastaa näihin kysymyksiin.

[00:18:39.050] - Timo Vekara

Ja silti tämä tuli mieleen tuosta. Niin se on yrityksissä on sitten saattaa olla hyvinkin kalliita ammatillisia työkaluja, joita pääsee kokeilleen, kuinka ne oikeasti toimivat. Yliopistolla saattaa olla jotain demo versioita tai tämmöisiä suppeita versioita näistä, mutta siellä on niinku ammattimaiset työkalut. Ja se on kyllä tosi mukavaa ja innostavaa sitten sitten kaiken kaikkiaan.

[00:19:03.890] - Ray

Kyllä se varmasti konkretian näkeminen on sitä ja innostavaa ja näkee oikeasti sitä jotain hyötyäkin siitä omasta työstä sinne niin kuin monesti, ehkä jos itse valitsee sen aiheenvaiheen, niin voi olla vaikea nähdä sitä hyötyä sitten loppupeleissä, mutta firmassa se on varmasti konkreettisempaa

[00:19:18.440] - Timo Vekara

Mutta toisaalta täytyy aina ajatella, että ei se yritys palkkaa, jos se siitä on jotain hyötyä tästä työntekijöistä, vaikka se itsestä tuntuu et nyt mulle ole edes mitään tekemistä siellä tai jotain muuta vastaavaa, mutta kyllä se kuitenkin on myös aina yrityksen etu, että kaveri on siellä töissä, missä tehtävässä ne sitten milloinkin ovat. On, että tai aina se aina voittaa. Kaikki voittaa siinä.

[00:19:39.740] - Olli Karvonen

Kyllä jo tavallaan samaan aikaan. Yrityksistä näkee myös, että millaisia kavereita täältä on yliopistolla tulossa, heille sitten tulevaisuudessa. Elikkä se peilaa myös hyvin sitä tavallaan, mitä yliopistossa opetetaan, millä tavalla ja mitä siellä yliopistossa opetetaan? No työelämässä ryhmätöillä esimeriksi on aivan valtavan suuri merkitys elikkä myös tänään oon palavereissa istunut ja mikä sen konkreettisempi esimerkki, kun tai tavallaan joka sen konkreettisempi esimerkki ryhmätyöstä. Kun se, että meillä taas on palaverissa, mitä ollaan tähän asti tehty, mitä on seuraavia juttuja ja kenen vastuulla nämä seuraavat jutut ovat tehtävänä. Ja mihin mennessä? Eli ihan samoja juttuja me mietitään koulussa ryhmätöissä elikkä meillä on joku aikaraja, johon mennessä tietyt asiat on oltava tehtynä tietyllä tasolla.

[00:20:22.940] - Ray

Eli juurikin siksi ryhmän kommunikaatio oli hyvä. Ryhmätyöhän on semmoinen ikuinen poru, josta itsekin omassa työssäni kuulen kyllä aina opiskelijoiden keskuudessa, että kun se se aiheuttaa, kalabaliikkia siellä, mut mun mielestä tuossa erittäin hyvänä pointtina. Se, että sehän on projektinhallintaa kommunikaatiota toisten kanssa ja myös sitä reiluutta, mikä pitäisi muistaa myös koulutöiden ryhmätöissä on se, että myöntää, että jotain ei välttämättä osaa, koska se koko projekti laahaa silloin paikoillaan. Ja jos joku ei teekään sitä sovittua eikä puhu sitä ääneen muille eikä sitä pitäisi pitää häpeänä, että sitä ei välttämättä osakkaan ei sitä välttämättä, mutta kukaan muukaan sitä.

[00:21:00.240] - Timo Vekara

Niin apua pitää osata pyytää myöskin, että myöskin armollinen itsensä kohtaan, että kaikkia en mitenkään osaa vielä enkä koskaan mutta jotain osaan ja se riittää.

[00:21:10.470] - Olli Karvonen

Kyllä se voi olla monta kertaa jopa niinku sellainen rehellisyyden tai aktiivisuudenkin merkki. Se, että jos kysytään, että et pysty sä hoitaan tämän nostaa käden pystyyn, että mäen tätä vielä osaa. Mut voisko joku näyttää mulle, että miten se tehdään, niin ensikerralla mä osaan. Eli kun siinä osataan myös hyvin herkästi sen, että heitä kaveri kuitenkin haluaa oppia ja se haluaa kehittyä siinä työssä ja olla hyvä työntekijä.

[00:21:31.590] - Ray

Kyllä erityisen tärkeää taito opinnäytetyötäkin tehdessä on, että jos tulee joku, vaikka mittari vastaa, mitä ei osaa käyttää, niitä pitää pystyä kommunikoimaan, muuten se työ laahaa ja kaikki ihmettelee, mikä tässä mättää.

[00:21:42.780] - Timo Vekara

Kyllä meillä tärkeintä on tässäkin tosiaan se innokas asenne.

[00:21:46.400] - Olli Karvonen

Johon aivan ehdottomasti.

[00:21:48.480] - Ray

Uskallus sitten kuitenkin se. Innokas asenne, jos siinä muut osaset luottavat siihen, että muut on palkattu yhtään mitä ei pelkää sitä. Jos mä nyt sanon, mä en osaa tätä, niin kenkää kengän kuva on persauksissa. Sellanen on aika epä motivoiva asema, ilmapiiri oikeastaan onkin, mikä varmaan monille opiskellaan. Musta tuntuu, että onni paineet on niin kauhean suuria. Kyllä varmaan myös firma mitä te ajattelette paineista firma yhteistyössä. Koetko sä Olli paineta, kun sä teet firmalle töitä, nyt.

[00:22:13.020] - Olli Karvonen

No en mä sillä niin kuin negatiivisella tavalla koe paineita. Mä nään tän mielettömän hyvänä mahdollisuutena. Elikkä silleen että mulla on nyt tavallaan tietynlainen näytön paikka siinä mul on tilaisuus oppia aiheesta, joka mua kiinnostaa valtavasti. Ei pelkästään agvt . Kävin viime syksyä, kun  kun kävin projektijohtamisen ja projektinhallinnan kursseja niin totesi siellä että täähän vois olla oikeasti aika mun juttu. Tän luonteinen työ työskentely ja nyt mä pääsen tekeen sitä työelämmässä opettelee. Koululla opittiin siitä nämä asiat, miten mä pystyn soveltamaan työelämään. Niin mikäs sen hienompaa  emmä silleen itse en ole ainakaan vielä osannut siitä silloin paljon paineita. Onneksi ottaa.

[00:22:51.240] - Timo Vekara

Mainitsit kengän kuvista niin ole koskaan kuulu koskaan et kukaan ei oisi määräaikaisista potkuja saanut, että se on niin kuin on tietty. Tämä oli kuin viestijuoksua on tietty osuus. Mennään yhtä matkaa ja katsotaan sitten, miltä näyttää tulevaisuus sen jälkeen, että sitä joudutaan siihen määräaikaan ja sitten jatketaan jotain sen jälkeen.

[00:23:11.520] - Ray

Mutta ihan toinen tosi tärkeä tieto varmasti monelle musta tuntuu, että siis siellä, kun siihen otetaan mukaan ja siihen luotetaan, halutaan satsata ja. Ja kyllä sitä yleensä kaikki selviää vai onko? Vai onko tapauksia, jossa ei olisi selvitty

[00:23:26.070] - Timo Vekara

En ole kyllä kuullut yhtään.

[00:23:30.330] - Ray

Musta tämä on aika iso tieto monille. Moni, mitä minä ainakin olen jutellut joidenkin oppilaiden kanssa, niin moni kamppailee aika isojenkin paineiden kanssa.  ja äkkiä myös lähtee sättimään itseään. Siitä kun ei tunnu tekevän riittävän hyvää työtä.

[00:23:40.230] - Olli Karvonen

Niin ja se että siitä ehkä opiskelijat. Totta kai  on hyvä säilyttää tietty itsekriittisyys ja pyrkiä tekemään se mitä tekee, niin tekee niin hyvin kuin ikinä mahdollista, mutta jos tietää kuitenkin muistaa se, että on vielä opiskelija on siinä tilanteessa, että opettele  vielä niitä asioita. Kyllä se mihin Timo viittasi  viittas  että, se asenne ja se innokkuus ja on sellainen yleinen habitus, millä on monella työpaikalla niin kuin se on hinku mä nään ,itte se on kaikkein tärkein, että eihän kukaan voi, kun vielä ensimmäisen opiskelu tai toisenkin opiskeluvuoden jälkeen vielä olla huippuammattilainen. Se on se vaihe, kun opetellaan. Ja niin kun ehkä tähtään  kohti sitä tulevaisuuden maalia, mikä se ikinä onkaan, mutta se, että substanssiosaaminen voi siinä vaiheessa vielä hirvittävän korkealla olla.

[00:24:25.410] - Ray

Se on, se on juurikin näin ja mä käytän tästä itsepaljon termiä, että on hyvä olla nöyrä, mutta ei nöyristellä.

[00:24:30.300] - Olli Karvonen

Nimeä omaan.

[00:24:31.380] - Timo Vekara

Mutta myös näen, että yritykset ovat pistäneet kaikki aivot yhteen, niin ne ei ole riittävät siihen, mitä tarvitaan viiden vuoden päästä kaikkien pitää kehittää. Sen yrityksetkin pitää kehittyä yhtä lailla. Opiskelijan pitää kehittyä.

[00:24:44.310] - Ray

Ja se on tärkeää muistaa, me ei olla vielä valmiita

[00:24:46.170] - Olli Karvonen

Nimenomaan.

[00:24:48.330] - Ray

Hyvä, mites tuota voitasi vielä puhua vähän tuosta rajaamisesta. Aiheen rajaamisesta ollaan puhuttu pari sanaa tässä aikaisemmin ja musta olisi mukava palata siihen, että miten se yleensä tapahtuu. Samaan hengenvetoon olis hyvä puhua siitä, että, kun  että jatkossa sä sanoit olla hidas, mutta kesätöistä se onko teillä jotain hyviä  ajatuksia siihen, että jos vielä ei ole sitä omaa firmaa tai ei ole vielä kesätöiden kautta , miten mitä lähestyä yrityksiä siinä, että sais työntekijöiden oman aiheen? Onko jotakin hyviä tekniikoita siihen ja miten se aiherajaaminen tapahtuu prosessin aikana, että näistä asioista oisi mukava kuulla teidän näkemyksiä?

[00:25:22.870] - Timo Vekara

Jo tästähän oli oma jaksonsa tästä aiheesta. Aihevalinnasta jos ajatellaan, miten se poikkeaa niin kuin yritysten kanssa nimenomaan niin tuota tosiaan se on tyypillisimmin sen kesätyön jatkettu jonkun muun semmoisen työsuhteen jatke, että opiskelija on ollut siinä yrityksessä jo aiemminkin ja sillä tavalla on luonteva jatkaa. Siinä mielessä se tommoinen, kandi työkin on vähän hankala, kun siinä niin kuuluu mennä niin kuin verstaan puolelta toimiston puolelle. Ja sitä voidaan sitä kandityötä tehdä jompaankumpaan ja se käy Vaasan yliopistossa se käy, voi voi tehdä myös verstaan puolella olla. Ei tartte niin kovin akateeminen olla, mutta pikkuhiljaa myös siellä työpaikalla. Sitten tietysti ne henkilöt, joiden kans tehdään työtä, niin ne vaihtuu ne ihan eri osa osastoilla ja siinä saattaa tulla tommosta murrosta joka alkaa sitten niin kuin häiritsee tavallaan tätä tekemistä , mutta diplomityön vaiheessa ne mun mielestä on niinku aika selvät kaikki nämä kuviot ja tuota kyllä se aihe tulee sieltä yrityksestä sitten ennen muuta ja tuota ne ovat kiinnostuneita niistä tuloksista, mitä saadaan aikaiseksi ja toki myös niitä otetaan siitä henkilöstä, joka sitten jo lopulta vapautuu täältä yliopistolta sinne työ ja työelämään tekemään niitä töitä, töitä mitä silloin työssä tarvitaan Kaiken kaikkiaan

[00:26:50.950] - Timo Vekara

Siis prosessina nähdään hyvin samankaltaiset kuin kandityö ja diplomityö. Ei niissä niin suurta eroa ole, mut kaikki lähtee siitä, että se alkukulma. No lähtökulma on oikea eli tehdään selvä aihepiirin rajaus ja aiheen aiheestakin sovitaan pitkälle ja tuota sitten keskustellaan niin paljon, että kaikki kolme osapuolta on niinku siitä yhteneväiset, siis myös sanoituksen osalta saamaa, että niin tähän on näitä alkuraportteja, joita tehdään siinä vaiheessa. Kaikki ovat ymmärtäneet sen asian ja tarkoituksen ja menettelytavat ja tuloksenkin jo etukäteen ikioma olevan sillä tavalla se on aika helppo. Jos se, jossa on mielikuvaharjoitus tehtynä, mitä tästä nyt oikeastaan pitäisi tulla kaiken kaikkiaan. Suosittelen kyllä, että kirjallisesti tehtäisi niin kuin näet nämä ylös nämä muistiot näistä kokouksista ja  sopimuksista muuten ne jatkuvasti kiilumaan, joissakin yrityksissä on selvät sapluunat, että miten näitä kirjataan, niin tuetaan näitä alkuraportteja.

[00:27:56.260] - Ray

Mutta se ei siis hyvä ajatus olisi se, että kirjaa oikeasti. Ajatteletko että  siinä on hyvä olla se opiskelija, se firma vai kaikki kolme paikalla, että oikeasti kirjoitetaan ylös kaikki stepit.

[00:28:08.050] - Timo Vekara

Kaikista asioista sovitaan, niin sovitaan kirjallisesti ja kirjoitetaan kokouksesta ylös muistiot. Muistiot se käy samalla , kun jutellaan tässä, niin totta heitetään valkokankaalle tykillä vaan sen kokouksen muistio sitä mukaa kuin kaikki oppineet lyhenteet ja kaikki muut asiat, mitä tähän liittyy ja niin myös sanamuotoja ei saa kenellekään vieraaksi niille, joka on paikan päällä ollut. Minusta se on hyvä menettelytapa sellaista.

[00:28:31.360] - Ray

Mutta hyvä, että siinä on kaikki kolme osapuolta mukana vai pelkästään firmasta?

[00:28:34.030] - Timo Vekara

Se riippuu, jos jospa vähänkin on epäselvyyttä, mikä se tehtävä on se, että  jos se ei niin kuin sähköpostilla tämä homma onnistu, niin sitten on syytä niin kuin keskustella ja tarkentaa, että joskus hän saattaa olla. Ollaan niin kuin myös ohjaaja yrityksen puolelta, joka ei myöskään ole tekniikan alan ihminen oikeastaan lainkaan. Ja silti kuitenkin hän on projektipäällikkönä siinä tehtävässä ja teetättää diplomityön siinä, niin sehän ei osaa ollenkaan niillä sanoilla. Kun tekniikan ihmiset voivat tuoda niitä asioita esiin, sitten me keskustellaan niin kauan, että me ollaan samaa mieltä, että mitä tässä oikein tavoitellaan.

[00:29:11.590] - Ray

Kuulostaa. Kuulostaa hyvältä. Mun mielestä näitä tärkeitä pointteja. Mitkä ovat sellaisia pointteja, joita on hyvä huomioon. Onko sulla Olli lisättävää näihin ajatuksiin?

[00:29:19.780] - Olli Karvonen

Tosi kattava vastaus taas. Hyviä näkemyksiä Timolta, mut silloin tossa sanoit   alussa, että jos ei omaa firmaa on, niin miten niitä saisi. Se on valitettavasti ollut niinku nyt varsinkin pandemia aikana, kun opiskelijoilla on ollut suuria haasteita, löytää kesätöitä, jotka nimenomaan sitten toimivat ponnahduslautana on niihin jatko juttuihin. Oline sitten  pysyviä töitä tai sitten opinnäytetöitä. Muita niin ehkä niinkö oma vinkki, jonka haluaisin antaa. Ole aktiivinen ja hyödyntää eri kanavia. Eli se, että käydään messuilla, meillä on koululla onneksi rekrymessuja ja käydä siellä kätteleeen näitä ihmisiä: Morjesta olen tämä ja tämä ja opiskelen tätä ja tätä. Näin ja näin monetta vuotta, mua kiinnostaa nämä ja  nämä asiat.  Tehdä se ensivaikutelmavaikutelma, koska se käsittelee jonkun palkkaavan esihenkiön  tai hr-puolen tyypin, sillä voi olla ihan valtava merkitys. Hyödyntää Linkediniä ja muita. Siellähän näkyy monella niin tosi selvästikin, että mitä he toisiaan tekee, niin tuskin se tuskin se synti on, että vetää heitä siellä hihasta ja se ei, että omaa haluaisin tehdä opinnäytetyön. Terra Firma ja sitä kautta se onnistus.

[00:30:27.690] - Olli Karvonen

Sitten olen kuullut tapauksesta, että oli totta ollut tällainen vierailija luento yliopistolla ja opiskelija oli luennon jälkeen mennyt kysymään tätä ottaneen luennon pitäjältä, että että haluaisin tehä kandin teidän firmaan, mitä kautta onnistus eikä mennyt monta viikkoa, niin tämä kaveri aloitti kandin sinne. Eli kuinka pienistä asioista se voi lähteä hyödyntämään pienikin tilaisuudet, koska sillä voi olla valtava merkitys ja ehkä vähän kuin rajaukseen just niin niin. No ensinnäkin niin jotain tainut tuoda esiin, että sen merkitys on älyttömän suuri. Just se, että miettiä ne painopistealueet ja työn aikana on sitten seurata, että ollaanko pysytty näissä raameissa? Onko ehkä lähtenyt hiukan sivuraiteelle? Jos on, niin onko se sivuraide sellainen, millä kannattaa ehkä pysyäkin, koska siellä voi puolivahingossa löytää sellaisia kokonaisuuksia, että hei että tää tuoki paljon lisäarvoa tähän työhön. Ja sitten kaikki nää esteet ovat kuin ehkä joku sellainen, jota olla alun perin mietitty, että vois tässä työssä olla, niin voi olla, että joudutaan hylkään.  kautta mitä vaan niin kuin muita, mikä herättää kiinnostusta aiheesta.

[00:31:31.650] - Timo Vekara

Hyviä asioita nosti esiin, tosiaan  messuille aina kannattaa mennä heti alusta opintojen alusta lähtien. Ja siellä sitten niitä on kysellä niitä niiltä näytteilleasettajilta, että tuolta, että mitäs täällä nyt sitten into tää on uutta mitä uutta meillä on ja niin pois paitsi AV yllättäen. Tosin usein löytyy joitakin niitä yhteneväisyyksiä, vaikka olisi ihan täysin eri alan ihmisihminen. Sen kanssa, kun vartin puhuu, niin voi et mikähän tässä nyt jo olisi, olis meille meitä yhdistävä tekijä. Se, kuka on harvinaisen ja hämmästyttävän usein löytyy. Löytyisittekö malttaa, vaan niinku heittäytyä, heittäytyä tähän keskusteluun vai oli hyvä sitten tosia niin kuin yrittäjyys on tosi harvinaista vielä toiset toistaiseksi tosi harva. Harvalla opiskelijalla löytyy rahkeita vielä heti opintojen jälkeen aloittaa tää yritystä itseään. Pitäis niin kuin alkaa jo opintojen aikana, jotta se tärkeintä olisi jatkumo sit kuitenkin. Kuitenkin kun opintojen jälkeen sit siihen toimeentuloon nyt mikä ikinä se onkaan se kuvio, mitä nykyään tulee, tietysti enenevästi, että ollaan palkkatyössä olla yrittäjiä, ollaan sitä ja ollaan tätä yhtaikaa. Et on vähän moni moninainen saattaa olla myöskin tää toimeentulo.

[00:32:46.590] - Ray

Jossa tässä tuli tosi paljon hyviä pointteja aiheen rajaamiseen, liittyen. Tosiaan siitä aiheen rajaamisesta löytyi se oma jakso mikä kannattaa kuunnella, mut jos se tästä tulee tämmöisestä yritysnäkökulmasta. Ehkä jotenkin musta tuntuu. Mun kokemuksen mukaan siinä on se, että se voi esittää toiveita siitä, mutta itse firma kuitenkin kertoo, mistä se toivoo loppupeleissä niitä tutkimuksia ja sit yritetään löytää sitä yhteistä säveltä siitä, että mistä toivoo sitä aihetta.

[00:33:11.220] - Olli Karvonen

On ja sitten opiskelijan kannattaa olla mahdollisimman  avarakatseinen sekä tosia itsellä olisi tilanne että en AGVstä juurikaan mitään tiennyt ennen kuin on mulle ehdotettiin, että joku pikkasen, että katselin netistä, että mitäs kaikkea tämä pitää sisällään, mutta totesin, on just mun juttu, et ilman muuta haluan tehdä tästä.

[00:33:27.570] - Timo Vekara

Joo se on tosi tärkeetä edetä siihen suuntaan, mitä se yritys toivoo. Ei tarkkaan ottaen osaa sen tarpeen määrittää ja vetää kohti sitä, että sillä yliopiston puolelta ei niin tarkkaan osaa osata sitä viimeistä silausta siihen tehdä. Ei tee mitään, mikä on taas jonkun yritykseen saakka olla hyvinkin tarkka tärkeää. Ja se toinen juttu on myöskin tämä, että opinnäyte on aina julkinen. Myös yrityksille tehdyt opinnäytetyöt aikanaan kyllä heti alusta saakka niinku opiskelijankin tuoda esiin siellä, niin toivon työpaikalla, ettei meille aina tulee julkinen versio ja se on aina saatavina sitten niin tuota nykyään sähköisesti täältä Tritonista.

[00:34:11.070] - Ray

Se on hyvä tehdä alusta asti selväksi. Joo meillä kello tikittää hyvää vauhtia eteenpäin ja meidän on aina tapana tässä lopuksi niin niin niin tuota on taas semmoinen pieni kooste opiskelijalle tämmöisiä mukaan vietäviä niin sanotusti ihan onko teillä mielessä hyviä, semmoisia ihan tosin napakoita mukaan viemisiä. Kolmen kohdan lista  tehdään tässä nyt sitten, siitä mitä opiskelijoiden olisi hyvä ottaa mukaan?  Sulla Olli ainakin oli hyviä pointteja. Sitä tästä tuota hakemisesta ja niin tuota niinku miten päästä yrityksiin kontakteihin. Sulla oli ainakin hyviä pointteja siihen

[00:34:50.580] - Olli Karvonen

Joo, se on sellainen mihin mun kannattaa tarttua. Elikkä tuota olla aktiivinen ja esillä. Muista myös ensivaikutelman merkitys, sillä on valtava merkitys ja sitä olla itse, että myös avarakatseinen. Tätä on aiheen suhteen ja mikä hän sitten oli se kolmas. Tosi vaikea sanoa,

[00:35:14.095] - Ray

Siinä on kaks hyvää pointtia,

[00:35:15.313] - Timo Vekara

[00:35:18.400] - Timo Vekara

No sanoisin näin, että kuuntele mitä se yritys toivoo ja sen mukaan. Toinen olisi kommunikointi, sä oot se välimies siinä sen yrityksen ja yliopiston välillä. Ja kolmas on sitten varmaan tällainen, että tuota. Mitäs kun nyt sitten on, niin se on. Että opinnäyte on aina julkinen. Muista se, että siihen tulee sitten julkinen versio, joka on aina löydettävissä. Sitten myöskin kirjastosta, vaikka se olisi yrityksellekin tehty.

[00:35:46.780] - Ray

Hyvä siinä oli paljon jo pointteja. Mä voisin vielä painottaa, että lopulta kommunikaatiota ja uskallusta olla niihin tekijöihin kontaktissa. Mun mielestä se on yksi semmoinen asia, mikä ehkä, itse ehkä kohtaan enemmän vähän kuin pelokkainakin. Opiskelijoita en tiedä onko  ei pelokas nyt oikea sana. Varovaisia ja kunnioittavia. Ja vähän ehkä nöyristeleviäkin opiskelijoita. Uskaltakaa te olette oikeasti sitä tulevaisuutta ja teissä on  sitä tietoa ja taitoa. Ja tämä on yhteinen paikka oppia ja oppia. Näyttää siltä teidän osaamista, niin uskaltakaa vain olla yhteydessä niin yliopistoon kuin sit siihen firmaan. Ja tuota ei ota, jos se ei anna nää on mun takeway sanat. Onko vielä jotain lisättävää  vai kiitetäänkö me kuuntelijoita?

[00:36:32.890] - Timo Vekara

Juu ja ota yhteyttä heti mahdollisimman äkkiä niin sillä ongelma ei paisu isoksi.

[00:36:38.290] - Ray

Loistava eli heti yhteyttä loistava. Kiitoksia tästä kerrasta.

[00:36:43.180] - Olli Karvonen

Kiitoksia

[00:36:44.200] - Ray

Oli mukava, kun tulitte. Tervetuloa taas uudestaan kuuntelemaan opinnäytetyö podcasteja. Kiitos!

Keskeisiä tutkimuskohteita ovat avoimet innovaatiot, käyttäjäinnovaatiot, yrittäjyys sekä julkisen sektorin innovaatiot ja uudistaminen

Avoin tutkimusalusta perustuu ilmiölähtöisyyteen ja monitieteiseen tutkimukseen. 

InnoLab kannustaa soveltamaan kansalaistiedettä, avointa tiedettä ja design-ajattelua. InnoLabin tavoitteena on synnyttää innovatiivista, uutta luovaa tutkimusta ja edistää uusia tapoja tehdä tiedettä. Yhdistäviä tekijöitä näiden kaikkien taustalla ovat osallistaminen, luovuus, madaltuvat hierarkiat ja aktiiviset kansalaiset. InnoLab panostaa hyvään, dynaamiseen yhteistyöhön ulkoisten kumppaniensa kanssa sekä viestintään, joka on kiinnostavaa ja mukaan kutsuvaa kaikenlaisille yleisöille.

InnoLabissa hyödynnetään Vaasan yliopiston monitieteistä asiantuntemusta sen kaikilla painopistealueilla, laajassa yhteistyössä elinkeinoelämän, julkisen sektorin, muiden korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa.

Valtio pääomittaa yliopistoja vuosina 2020–2022. Pääomittamisen taustalla on Sitran hallintoneuvoston joulukuussa 2019 tekemä päätös myöntää 100 miljoonan euron kertaluonteinen tuki yliopistoille. Yliopistoille osoitetaan pääomaa tutkimuksen vaikuttavuuden kriteerien perusteella 33 miljoonaa euroa syksyllä 2020 ja valtion vastinrahaan oikeuttavan varainhankinnan perusteella 67 miljoonalla eurolla syksyllä 2022.

Valtion vastinraha lisää yliopistolle tehtyjen lahjoitusten vaikuttavuutta antamalla lisäkertoimen jokaiselle kauden sääntöjen puitteissa lahjoitetulle eurolle. 

Lahjoitukset ohjataan lahjoituksen summasta ja lahjoittajan toiveesta riippuen joko yliopiston strategiaa ja tulevaisuutta yleisesti tukevaan rahastoon tai tueksi lahjoittajan toivomalle koulutusalalle. Valtion ohjeistuksen mukaisesti 10 000 euroa ja sitä suuremmat lahjoitukset voidaan kohdentaa suoraan koulutusalalle eli kauppatieteellisen, tekniikan tai yhteiskuntatieteellisen koulutuksen hyväksi. 

Valtion vastinrahoitusosuus ohjataan aina osaksi Vaasa yliopiston peruspääomaa. Lahjoitukseen perustuvasta valtion vastinrahoitusosuudesta yliopisto voi käyttää ainoastaan tuottoa. Sen sijaan itse lahjoitussumma voidaan joko ohjata suoraan käyttöön tai rahastoida.

Yliopisto sijoittaa peruspääomaa ja saa siitä vuosittaista tuottoa. Tuottoa käytetään yliopiston strategian kannalta tärkeiden hankkeiden tukemiseen. 

Tekstivastine // saavutettavuus

Oivalluksia-podcast: jakso 13: Rekrytoinnin risukasa: vieraana Riitta Viitala

(musiikkia,

Miehen ääni)

Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast.

Toimittaja Miia Kahila:

Tuttavani kertoi sosiaalisessa mediassa kovin tutun tarinan. Hän oli hakenut työpaikkaa, mutta mitään ei koskaan kuulunut. Ei edes mitään valinta ei tällä kertaa kohdistunut teihin -sähköpostia. Yrityksellä on monta tapaa pilata omaa työnantajamainettaan, mutta tämä on ehkä niistä turhin.

Tänään Oivalluksia-podcastissa keskustellaankin henkilöstöjohtamisesta ja henkilöstöpolitiikasta. Moni työnantaja valittaa, kun avoimeen työpaikkaan ei ole tulijoita, mutta toisaalta ei itse ole valmiita kehittämään omaa toimintaansa ja sitä kautta myös mainettaan työnantajana.

Puhumme siitä, miten työnantajat suhtautuvat työnhakijoihinsa ja työntekijöihinsä aina työhakemuksesta ja rekrytoinnista lähtien ihan sinne eläköitymiseen saakka.

Vieraana on Vaasan yliopiston johtamisen professori Riitta Viitala. Hän on opetuksessaan ja tutkimuksessaan perehtynyt etenkin henkilöstöjohtamiseen, henkilöstön kehittämiseen, muutosjohtamiseen, johtajuuteen ja esimiestyöhön sekä osaamisen johtamiseen.

Toimittaja Miia Kahila:

Riitta Viitala. Tervetuloa Oivalluksia-podcastiin vieraaksi.

Professori Riitta Viitala

Kiitos.

Toimittaja Miia Kahila:

Puhutaan aluksi tuosta työnantajamaineesta. Moni yritys valittelee työvoimapulaa ja avoimiin työpaikkoihin ei ole tulijoita. Huudetaan ehkä jopa valtiota apuun ja vaaditaan lisää koulutuspaikkoja alalle. Kuitenkin saman alan toinen firma saa helposti uusia työntekijöitä. Mistäs tämä kertoo?

Professori Riitta Viitala

Viidakkorummusta. Se on kaikkein tehokkain keino voida rehellisesti ja aidosti vaikuttaa siihen, että työnantajakuvaa tulee hyväksi. Toimii niin hyvänä työnantajana, että viidakkorumpu laulaa hyvää. Eli jos jollain yrityksellä jatkuvasti vuodesta toiseen on pulaa ja toisella ei niin kyllä se kertoo siitä. Että kaikista mahdollisista brändäysyrityksistäkään huolimatta se aito todellinen koettu työnantajakuva vaan ei toimi.

Toimittaja Miia Kahila:

Tuossa alussa kerroin esimerkin rekrytointitilanteesta. Millä eri tavoin työnantaja voi kuvainnollisesti ampua itseään rekrytointiprosessissa jalkaan. Alkaako tämä kaikki jo työpaikkailmoituksesta?

Professori Riitta Viitala

Kyllä se lähtee siitä, ja oikeastaan vielä vähän aikaisemmin. Se lähtee oikeastaan siitä jo, että mitä siellä yrityksessä tai julkisorganisaatiossa tavoitellaan ja ajatellaan. Kun mietitään sitä työvoimaa, eli jos siellä on lähtökohtaisesti semmoinen ajatus, että henkilöstö on kuin raaka-ainetta ja puhutaan resursseista ja niin edelleen, niin se herkästi johtaa siihen, että sitten haetaan nappuloita sinne koneiston rattaisiin. Ja silloin se monesti poikii myös semmoisen hyvin teknisen suhtautumisen koko rekrytointiprosessiin. Ja ajatus on, että kunhan nyt tuota portilta joku tänne poimitaan, joka täyttää meidän toiveet, mutta jos siellä taustalla on tällainen aito inhimillisen pääoman ymmärtäminen sen tajuaminen, että ihmiset tekee kaikki ne palvelut tai tuotteet, mitä se yritys on on yhteiskunnassa tai markkinoilla tekemässä. Ja jos siellä ihan aidosti tajutaan, että me haetaan nyt yhteistyökumppaneita tähän meidän tekemiseen, niin silloin se yleensä näkyy siinä rekrytointiprosessissa jotenkin keskittyneempänä toimintana. Käytännössä sitten keskittyneempi ja inhimillisempi, vähän arvostavampi ja aika paljon arvostavampi toiminta, niin se näkyy siinä, että siihen satsataan aikaa siihen rekrytointiprosessiin. Ja se hoidetaan ihan ensimmäisestä hetkestä sinne viimeiseen asti kunnolla. Ja silloin myös yleensä tasapaino sen kanssa, että mitä työnantaja valmis tarjoamaan ja mitä odottaa, niin se on enemmän tasapainossa. Mutta silloin kun se on kylmä ja vähän niin kuin raaka-aineeseen suhtautuva tapa henkilöstöön, niin silloin yleensä siinä on epäsuhta. Eli odotukset työntekijöille on aivan ylimitoitettuja suhteessa siihen, mihin se työnantaja on oikeasti itse valmis työntekijänsä suhteen.

Toimittaja Miia Kahila:

Olen huomannut, että työpaikkailmoituksissa yritykset usein kehuvat itseään ylisanoin. Toisaalta sitten työnhakijalta vaaditaan monenlaista. Tutuksi on tullut tuttavilta lause, että siihen työpaikkaan haettiin taas jotain" yli-ihmistä". Mitä tästä ajattelet? Välillä tuntuu että vaatimukset on aikamoisia.

Professori Riitta Viitala

Kyllä mä ajattelen ihan samoin. Kyllä itsekin joskus on aika kauhuissaan, että mitä tapahtuisi, jos itse pitää hakea niitä työpaikkoja kun tuntuu, että mihinkään ei oikeasti kyllä riittäisi. Tätä sanoo meidän opiskelijatkin. Tästä on nyt jotenkin tullut semmoinen maan tapa, haetaan täydellistä ja haetaan valmista, ei olla valmiit, jos se vain voidaan välttää, satsaamaan kovinkaan paljon esimerkiksi perehdyttämiseen tai kouluttamiseen tai mihinkään muuhun. Eli halutaan se valmis ratas sinne koneistoon. Tosiasiahan on se, että hyvin vähän niitä työvoiman markkinoilla niitä ihan valmiita kappaleita on, jotka voidaan istuttaa heti tekemään tulosta. Silloin monesti joudutaan sellaiseen tilanteeseen, että on paljon mahdollisia sopivia erinomaisia työnhakijoita ja potentiaalisia työntekijöitä, jotka eivät edes hae eitä työpaikkaa, koska ne vaatimukset ovat ylimitoitettuja. Ja silloin monesti hakijat valikoituu senkin perusteella, että kenellä on tavallaan roisia itseluottamusta hakea sitä paikkaa, vaikka tietääkin, että mä en täytät noita kriteereitä kaikkia. Eli olisi ihan hyvä, kun niitä vähän himmattaisiin ja sitten myös työnantajat tajuaisi sen, että joskus se paras henkilö on juuri se, joka me pienellä valmennuksella saadaan tähän työhön iskukykykykyiseksi sen sijaan, että sitä ihan valmista haetaan. Tai sitten haetaan jopa semmoista, joka tulee ja pelastaa meidät, tuo tänne jotain sellaista valtavaa, mitä meillä ei edes ole - sellaista jotain mystistä viisautta ja ymmärrystä, mitä me jotenkin tuolta tähdistä koitetaan tavoitella.

Toimittaja Miia Kahila:

Entä sitten tuo rekrytointiviestintä ja ylipäätään koko rekrytointi, millaisia sudenkuoppia siihen liittyy?

Professori Riitta Viitala

Kyllä se pahin sudenkuoppa on juuri sen, minkä sinä tuossa alussa sanoit- että haetaan työntekijää, on työpaikkailmoitus, tulee neljäsataa hakemusta. Ja sitten 390 hakijaa ei kuule siitä koskaan mitään. No kyllä tämä selittyy tietysti sillä, että siellä on niin niukat resurssit monta kertaa henkilöstöjohtamisessa, että siellä vaan ei ole käsipareja käymään niitä kaikkia läpi, eikä hoitamaan sitä viestintää asiallisesti. Joka tarkoittaa sitä, että jokaiselle hakijalle tulisi jonkinlainen vastaus antaa. Sen takia tehdään vahingossa huonoa työnantajamainetta, mutta kyllä se joskus on myös viesti siitä, että ihan oikeasti ei suhtauduta arvostaen ja vakavasti niihin työnhakijoihin. Ja siihen on monenlaisia selityksiä. Voi olla, että joskus on semmoinen kokemus, että no nuo massat vaan liikkuu ja ne hakee ja ei ole tosissaan. Ja voi olla, että koetaan, ettei siinä satsattu siihen työpaikkahakemukseen. Eli tulee vähän semmoinen ylimielinen asenne sitä työnhakijajoukkoa kohtaan, eli se kielii työvoimapulasta, pienestä ylimielisyydestä ja sitten sen unohtamisesta, että kuinka elintärkeä se asia o jokaiselle jokaista työtä hakee. Eli kyllä mä sanon, että siinä on kyse työtapaturmasta, aika raskaasta.

Toimittaja Miia Kahila:

Siinä jää monelle työnhakijalle varmaan aika itsestään epävarma olo, kun sieltä työpaikasta ei hakemuksen lähettämisen jälkeen kuulu mitään.

Professori Riitta Viitala

No mullaon tästä ihan tuore keskustelun mielessä viime viikolla. Erään valmistuvan opiskelijan kanssa käytiin keskusteluja. Hän oli hakenut todella monta työpaikkaa. Hän kysyi multa, että kuinka tavallista se on työpaikoista ei kuulu mitään, ja sitten mä kysyin, että milloin nämä hakemusten deadline on ollut. Eräskin oli ollut tuossa tammikuun alussa. Edelleenkään viime viikolla ei ollut kuulunut mitään. Tämä hakija on ihminen, jolla on nyt valmistuvasta maisteritutkinnosta tai sen lisäksi on vielä todella monipuolinen ja erinomainen työkokemus. Eli kyse ei ole siitä, että häntä olisi tulkittu jotenkin kuin pilanpäiten hakijaksi. Kyllä me siinä aika tovi keskusteltiin. Ja kun tulkitsin sitä hänen kokemustaan, minusta hän koki itsensä vähän petetyksi, tai jopa niin kuin noloksi, vaikka hänellähän ei ollut mitään syytä kokea minkäänlaista noloutta tai epäonnistumista. Hänelle ei ollut ilmoitettu. Hän oli kyllä tehnyt parhaansa ja kaikkensa. Kyllä siinä ajattelin vaan, tiedän työpaikat, mitä hän oli hakenut, että onko noilla yrityksillä oikeasti varaa tuohon. Ja kyllä se vastaus on, että ei ole.

Toimittaja Miia Kahila:

Omat tuttavani ovat välillä kertoneet kiusallisen pitkiksi venyneistä rekrytointiprosesseista. Päätökset vain tuntuvat venyvän. Mistä tämä voi johtua?

Professori Riitta Viitala

Siihen on tietysti eri organisaatioissa erilaisia syitä, mutta julkisorganisaatiot on nyt kyllä aika huonosti kunnostautunut tässä asiassa. Siellä ne venyvät vielä enemmän kuin monessa muussa paikassa, koska ne protokollat että ketkä osallistuu mihinkäkin vaiheeseen, ne ovat valtavan pitkiä. Sitten tällä hetkellä koronan takia, kun kaikki ihmisten välinen kontaktointi joudutaan kalenteroimaan zoomeiksi ja teamseiksi, niin tilanne oikeasti on semmoinen, että sen protokollan mukaan pitää tietyt ihmisjoukot saada tiettyihin vaiheeseen esimerkiksi haastattelemaan ja tekemään valintaa. Ja sitten se menee jonnekin kokoukseen, jossa tehdään päätös. Niin niitten ihmisten kasaan saaminen on tällä hetkellä yksi pullonkaula, eli sen takia niitä ei saada jouheviksi näitä prosesseja. Ja yrityksissä sitten näyttää siltä, että siellä on monta kertaa nyt viety korkeammalle tasolle se valintapäätöksen tekeminen rekrytointipäätöksen tekeminen, kun, mitä se on ollut takavuosina. Eli voidaan puhua ihan kylmästi siis keskitetystä päätöksenteosta ja joskus aivan naurettavan konkreettisessa positiossa olevankin henkilön valinta viedään vaikka ihan ylimpään johtoon saakka. Aina silloin, kun tämä tapahtuu, niin se alkaa kauheasti venyä. Joskus myös aletaan spekuloida vielä viime metreillä sen rekrytointiluvan kanssa, että voidaanko kuitenkaan rekrytoida vai ei. Elikkä voi tulla vielä tämmöinenkin kämmi siellä loppuvaiheessa. Kyllä tämä nyt on poikinut, niin kuin munkin tietoon on tullut, aikamoisen joukon munkin tiedossa olevia tapauksia, joissa henkilö hakee useampaa työpaikkaa, ja sitten kun sieltä mieluisimmasta paikasta, johon olisi ensisijaisesti halunnut mennä tulee viimein se tieto, että joku pääsee testeihin tai viimeisten hakijoiden mukana viimeiselle haastattelukierrokselle tai peräti tulee peräti valituksi, niin hän on jo tehnyt diilin jonkun toisen kanssa. Näitä prosessista pois pomppaavia ihmisiä on aika paljon johtuen siitä, että on ihan luvattoman pitkiä nämä prosessit. Ja olen monta kertaa miettinyt, että mikä siinä on, että tuolla tuotannon puolella on itsestään selvää, että noudatetaan lean-johtamisen periaatteita ja läpimenot pyritään saamaan niin tehokkaaksi kuin ikinä. Niin tuolla rekrytointipuolella jotenkin ei jakseta sitä vaivaa nähdä, että poljettaisiin se niin ketteräksi kuin ikinä.

Toimittaja Miia Kahila:

Niitä mietinkin, että mitä ylipäätään pitäisi ajatella yrityksestä tai organisaatiosta, joka hoitaa rekrytoinnin huonosti, mistä kaikesta se kertoo?

Professori Riitta Viitala

Kyllä se minusta lähinnä kertoo siitä, että siellä ei henkilöstöjohtamisen funktio eli tämä toiminto tämmöinen kokonaisuus, missä tietyt ihmiset tekee tiettyjä tehtävänkuvia ja tehtäväkokonaisuuksia, niin ei ole ensinnäkään toimiva, ja se voi johtua siitä, että silloin liian vähän väkeä eli työmäärä niin valtava, että vaikka ihmiset parhaansa yrittää ja tietää kuinka hyvin yleensä hr-ammattilaiset kyllä tietää, kuinka ne asiat pitäisi hoitaa, mutta he eivät repeä - niin kauan kun pitää nukkua öisin, niin eivät repeä. Henkilöstöammattilaiset minun tietämäni mukaan tekevät yleisesti ottaen valtavasti ilmaisia ylitöitä muun muassa. Mutta sitten toinen ja hyvinkin minunkin tutkimusten tulosten mukaan yleinen syy on se, että ylin johto ei priorisoi henkilöstöjohtamista. On vaan se pahnanpohjimmainen. Ensin menee talous ja sitten markkinointi ja asiakassuhteiden hoito ja tietysti tuotanto, tuotannon prosessit ja logistiikka. Ja sitten jos resursseja, aikaa ja intoa jää, niin sitten se henkilöstöjohtaminen. Ja kun se on tuolla vähän niin kuin takavasemmalla monessa yrityksessä, jos aikaa jää tai jos on pakko, jos tulee joku tulipalo, se sammutetaan. Siitä sitten seuraa, että ei se vaan ole kovin, miten sanoisin, laadukkaasti hoidettua.

Toimittaja Miia Kahila:

Siitäkin varmaan päästään sitten takaisin siihen viidakkorumpuun, josta jo puhuttiin. Eli myös näiden kokemusten kautta se heijastuu sitten yleensäkin siihen, miten koko yrityksestä puhutaan.

Kyllä se on juuri näin. Eli kun ajattelee kenen tahansa ihmisen kokemusta työpaikaltaan ja siitä työpaikan taustaorganisaatiosta, siitä yrityksestä tai julkisorganisaatiosta, niin mikä sen kokemuksen tuottaa, niin kyllähän sen tuottaa hyvin pitkälti se että kuinka se ihminen kokee olevansa työntekijänä välitetty, huomioitu ja arvostettu. Kuinka hän kokee esimerkiksi palkitsemisen oikeudenmukaisuuden. Kuinka hän kokee voivansa vaikuttaa omaan työhönsä. Kuinka hän kokee ne työolosuhteet, työajat, kaikki tämän tyyppiset asiat, mahdollistavan hänelle hyvän työhyvinvoinnin ja hyvän työn tekemisen. Ja jos tästä kaikesta kokemus on negatiivinen, sehän tietysti värjää sen koko kokemuksen siitä yrityksestä. Siinä ei paljon auta, jos yrityksen ulkoinen markkinointi, logot ja visuaalinen ilme on pantu timmiin kuntoon, ja varsinkin sitten, jos siinä on kova ristiriita, niin se tuottaa kyllä semmoisen mudan, jossa työntekijät tarpoo. Siinä ei se ulkoinen viestintä ei auta yhtään mitään, ja siitä seuraa yleensä sellaista pientä pinnan alla kytevää pettymystä tai tyytymättömyyttä, vaikka ihmiset voi sinänsä vielä aika hyvin tehdä omat duuninsa. Eli siihen työhön voidaan kuitenkin sitoutua, koska se on kiinnostavaa. Myös omat läheiset työkaverit voi kannatella. Voi olla, että on hyvä pomo sattunut itselle. Niin sillä mennään kuitenkin, mutta sellainen syvällinen arvostus ja halu sitoutua täysillä ja halu sitoutua pitkäkestoisesti ja halu sitoutua ekstrasti eli vähän yli sen oman työrooliin, niin se kyllä jää vähiin, jos ei koe, että tämä mun työpaikkani oikeasti välittää meistä mitään.

Toimittaja Miia Kahila:

No onko rekrytointi ylipäätään vain sellainen kertajuttu vai pitäisikö asioita miettiä vähän laajemmin?

Professori Riitta Viitala

Kyllä se ehdottomasti on yksi niitä tontteja henkilöstöjohtamisen monipuolisessa tehtäväkokonaisuudessa, jossa pitää todellakin ne prosessit miettiä kokonaisvaltaisesti ja etukäteen, ennen kuin tehdään edes mitään rekrytointeja. Eli ihan kerta kaikkiaan leanin periaatteilla ja laatuajattelun periaatteella fiksataan semmonen tietty toimintamalli ja käytänteet, joita aina sitten helposti voidaan soveltaa, kun rekrytointi osuu kohdalle. Ja se pitäisi olla ihan niinkö tuotannossa ja asiakaspalvelussakin prosessi, jossa myös laatua seurataan ja sitä myös jatkuvasti kehitetään, eli se ei todellakaan saisi olla semmoinen alue, että aina kun rekrytointi tehdään, niin keksitään se polkupyörä uudelleen ja yleensä kiireessä sitten vähän vielä hutiloiden.

Toimittaja Miia Kahila:

Rekrytointeja seuraa sitten usein perehdytys vai seuraatko? Mitä mieltä Riitta olet? Olisiko tässäkin peiliin katsomisen paikka osalla työnantajista?

Professori Riitta Viitala

Kyllä aika monella. Ja viime vuosina ja oikeastaan voi sanoa vuosikymmenenäkin, ehkä voi sanoa 2000-luvun alun jälkeen, niin aika tasaisesti on lisääntynyt kiire minun silmiini työpaikoilla. Ja aina vaan varovaisemmin sitä henkilöstömäärää kasvatetaan ja aina vaan nopeammin toivotaan ne iskukykyiset työntekijät, ja siitä on seurannut semmoinen harhainen kuvitelma, että pistetään se ihminen vaan nyt heti kylmään veteen. Ja kyllä se siinä räpiköi, että pitää saada nopeasti siihen tuotantoon käsiksi. Ja mistäpä siinä muusta sitten paljon tingitään, kuin tuosta rekrytoinnin jälkeen seuraavasta perehdytysjaksosta. Ja siitä tingitään kahta kautta. Ensinnäkin sen takia, että halutaan ja monesti on pakko saada se ihminen nopeasti tuottamaan. Pakko sen takia voi olla siinä joku ihmisen mentävä paikka ja se edellinen on jo lähtenyt siitä. Tai sitten on niin muutenkin väki vähissä. Sen on pakko heti alkaa buustata tulosta. Toinen syy on se, että siellä on niin kiire, että kukaan ei kerkeä perehdyttää ja varsinkin esihenkilöt ovat monesti liisterissä sekä omien töittensä, että sitten sen johtamistehtävänsä kanssa, että hekään eivät ehdi sitä perehdytystä tehdä tai edes kovin paljon sitä paimentaa, että joku muu sen tekee. Ja tästä kaikesta aikapuristuksesta ja kiireen lisääntymisestä ja henkilöstövahvuuksien ohenemisesta seuraa, että kyllä todella luokattomia perehdytysprosesseja on oikeastaan joka paikassa meneillään. Mutta kaiken tämän keskellä niin onneksi mä voin sanoa, että tulee myös niitä ilahduttavia keissejä vastaan, jossa on oivallettu, että parin viikon kunnon satsaus tulijoihin ja sen jälkeen esimerkiksi jonkunlainen vähän tiiviimpi tämmöinen mentorityyppinen tuki uusiin työntekijöihin poikii niin paljon enemmän sitä suoritusta ja tulosta että se investointi kannattaa. Kävin viimeksi eilen tämmöisen keskustelun yhden vaasalaisen yrityksen henkilöstöpäällikön kanssa, joka kertoi, että he oli 2019 huomanneet, että nyt on sinänsä ihan kohtuutasolla olevaa perehdytystä syytä kehittää. Ja he kehittivät sitä ja 2020 kehittivät sitä ja vielä koko tämän kevään ovat kehittäneet ja jatkavat vielä. Ja hän iski tiskiin aika rajua faktaa ihan numeroina, tunnuslukuina erilaisten indikaattoreiden kautta mulle, että minkäänlaista hyötyä siitä on ollut siellä tuotannossa. Ja ei siinä voinut mitään muuta sanoa kuin, että lisää näitä esimerkkejä ja mielellään vielä julkisuuteen, koska näin se on, että investoida kannattaisi.

Toimittaja Miia Kahila:

Ja varmasti siinäkin on yksi syy siihen, että joiltakin paikoilta ovet on aika tuulissa ja väki vaihtuu tiuhaan, mutta jos tehdään se perehdytys juuri sanomallasi tavalla, niin ehkä myös työntekijät pysyvät paremmin.

Professori Riitta Viitala

Esimerkiksi tämän hyvän esimerkkitapauksen kohdalla niin tilanne on se että sinne on tulijoita, siellä halutaan pysyä. Sinne tulee kesästä toiseen samat kesätyöntekijät, ja tämä on entisestään tiivistynyt tämä arvostus nyt sinä aikana, kun perehdytys on kunnossa.

Toimittaja Miia Kahila:

Henkilöstöjohtaminen tuntuu etenkin tärkeältä silloin, kun tapahtuu muutoksia - vaikka organisaatiomuutosten keskellä. Viime vuoden keväällä nähtiin esimerkiksi paljon lomautuksia ja osin myös irtisanomisia. Mikä tässä voi mennä vikaan tai vastavuoroisesti, miten tehdä hyvää henkilöstöjohtamista muutoksessa?

Professori Riitta Viitala

On tosi hyvä näkökulma ja hyvä nosto sen takia, että mun mielestäni henkilöstöjohtamisen laatu punnitaan juuri näissä muutostilanteissa. Ja erityisesti se punnitaan silloin, kun on vaikea muutostilanne. Ja vaikeita on juuri nämä tilanteet fuusiot tai taloudelliset takapakit, joissa on pakko irtisanoa tai lomauttaa. Ja silloin kun se hoidetaan huonosti, niin se värjää niin kuin vuosikausiksi jopa vuosikymmeniksi yrityksen mainetta, jolloin voidaan joutua sellaiseen noidankehään, että sitten kun on vähän parempi aika, ja pitäs saada hyviä työntekijöitä kenties takaisin, jotka on pistetty kilometritehtaalle aikaisemmin, niin suurin surminkaan sinne ei enää palata. Ja ylipäätään työvoimamarkkinoilla viidakkorummun säestyksellä niin ihmiset karttaa tätä yritystä. Esimerkiksi jos irtisanomisliipasin on kovin kovin herkkä, eli on jatkuvia irtisanomisia jatkuvia yt-neuvotteluja jatkuvia lomautuksia, niin siinä erityisesti katsotaan, että kuinka kuinka hienosti tai kunnioittavasti niissäkin tilanteissa on kyetty ihmisiä kohtelemaan. Mutta monesti on niin, että niissä yrityksissä, joissa se liipasin on herkkä, niin siellä se on tullut vähän rutiiniksi, ja ne rutiinit voidaan hoitaa myös äärimmäisen nopeasti. Ja ihmisiä niin kuin suunnilleen heitetään pihalle, joka tuottaa noidankehän, ja joka voi ennen pitkää johtaa ihan hyvin vaikka sen koko yrityksen menestyksen heikentymiseen - aivan ääritilassa jopa kaatumiseen, koska hyvät työntekijät alkaa sitä yritystä karttamaan. Mä olen onneksi nähnyt niitäkin esimerkkejä, joissa joudutaan pelaamaan pörssifirman logiikalla - eli aina kun vähän taantumaa on näköpiirissä, niin joudutaan reagoimaan nopeasti kustannuksiin, ja kustannuksissa yleensä ensimmäisenä syyniin joutuu henkilöstökustannukset. Eli siellä on liipasin jonkin verran herkkä ja irtisanomisia tehdään silloin tällöin, mutta niissä yrityksissä on päätetty tehdä kaikkensa, että se homma hoidetaan aina niin, että jäljelle olevat henkilöt työntekijät pystyy kohtuullisissa olosuhteissa jatkamaan hyvää työtä. Eli niitä ei vedetä aivan sinne äärirajoille. Toinen on se, että siellä tehdään hyvin selvät ja näkyvät läpinäkyvät kriteerit, että millä kriteereillä me nyt joudutaan tätä henkilöstöä vähentämään. Se selitetään ihmisille kunnolla. Ja sitten kun ollaan siinä tilanteessa, että siellä joudutaan yksiköistä tai toiminnoista väkeä vähentämään, se tehdään niin inhimillisesti kuin ikinä mahdollista. Käydään kaikki muut vaihtoehdot ensinnäkin läpi ja henkilöstö tietää sen, ja niitähän on niitä vaihtoehtoja esimerkiksi vapaaehtoiset vuorotteluvapaille lähtemiset, vapaaehtoiset osa-aikaisuuksiin siirtymiset. Sitten tämmöiset vapaaehtoiset eläkkeelle lähtemiset. Eli monia vaihtoehtoja käydään läpi. Ja sitten tehdään hyvin selväksi, että ihan ääritilanteessa tehdään vaan vasta ne irtisanomispäätökset. Ja sitten kun ne tehdään niin se tehdään ihmistä kunnioittaen ja se tehdään esimerkiksi sillä tavalla ihmistä kunnioittaen, että sen ilmoituskatastrofihetken jälkeen ihmistä ei vaan kerta kaikkiaan kävelytetä portille ja suunnilleen potkaista menemään, vaan siinäkin jonkunlainen ajallinen prosessi, jolloin tällä ihmisellä on mahdollisuus itse vielä käydä keskustelua siitä, että onko nyt jotain mitä mun pitäisi huomioida, kun haen seuraavia työpaikkoja ja vielä kerran kysyä, että voinko kysyä näistä periaatteista ja perusteista, ja ylipäätään tulla kuulluksi ja kohdatuksi ja sitten hyvästellä se työyhteisö.

Se on pieni asia, mutta nyt meidänkin tutkimuksissa on paljastunut, että sitäkään monissa paikoissa ei ihmisten anneta tehdä, eli työyhteisö vain toteaa, että se sai fudut, hävisi täältä yhtenä päivänä. Hän on kenties ollut meillä 20 vuotta täällä työkaverina, mutta minkäänlaisia talon mahdollistamia jäähyväiskahveja ei voitu järjestää. Tämmöiset pienet asiat muodostuvat äärimmäisen tärkeiksi, ja esimerkiksi yhdessä paikassa, jossa kiinnitettiin huomiota ja hoidettiin tämä kaikki hyvin, niin siellä oli työntekijöille sanottu, että me kutsutaan sua takaisin, käykö se, että me otetaan yhteyttä heti, kun meille järjestyy jotain semmoista työtä, mihin me uskotaan, että sun kyvyt hyvin matchaa, että sopiiko se sinulle? Sekin tieto oli jo semmoinen kunnioituksen osoitus ja siinä yrityksessä onkin ominaista, että kun siellä säännöllisesti on pakko pörssifirman logiikan takia ihmisiä lomauttaa tai irtisanoa, niin siellä kuitenkin monta kertaa tulee ne irtisanotut takaisin. Eli se investointi, mikä on koulutuksen ja kaiken muun osaamisen kehittämisen kautta siihen ihmiseen tehty, niin sitä ei menetetäkään, vaan sitä voidaan hyödyntää sitten, kun tilanne muuttuu vielä tulevaisuudessa.

Toimittaja Miia Kahila:

Yksi tärkeä muutos työntekijän elämässä on sitten lopulta eläkkeelle lähtö, jota jo äsken tuossa jonkin verran sivusit. Joskus kuulee sanottavan, ettei eläkkeelle pääse kuivin jaloin, mitä se tarkoittaa?

Professori Riitta Viitala

Tämä on kyllä mielenkiintoinen ilmiö, josta ei ole oikeastaan ainakaan meidän alalla juurikaan tutkimusta vielä. Mun veikkaus on, että se kyllä nousee jonkinlaiseksi puheenaiheeksi tässä. Tämä on muuttunut valtavasti. Tämä ilmiö ja asia tämä eläkkeellelähtö. Mäkin olen nyt nyt yli 60, olen nähnyt ne ajat ja ensimmäiset vuosikymmenet työelämässä, jolloin ikääntynyt työntekijä työyhteisöstä saatettiin eläkkeelle suunnilleen fanfaarien säestyksellä, oli puku päällä ja jakkupukua ja oli täytekakkua ja oli työpaikan väki koolla ja isot pomot piti juhlapuheita. Ja muullekin on ollut suuri ällistys tämä, kun oikeastaan viimeisen viiden vuoden aikana, nyt on tullut siis ihan omissa muissa verkostoissa kuin sinänsä tutkimuksen kautta, on tullut tällaisia tapauksia vastaan, jossa joko ihminen itse kertoo omasta elämästään tai lähdöstään tai sitten jostain tuttavastaan tai sitten oman yrityksensä tai työpaikkansa käytännöistä, jossa nouseekin toisenlainen tarina. Kyllä fanfaarit puuttuu. Lähtökahvitkin voi puuttua. Ja ainakaan mitään juhlapuheita ei ole, päinvastoin. Nämä ihmiset jotenkin kokevat, että he tekivät mahalaskun juuri ennen eläköitymistään. Ja tietysti sekä omakohtaisesti tämä asia on mulle lähellä, mutta tutkijana tietysti olen lähtenyt kysymään, että mitä he tällä tarkoittaa ja myös mulle on tullut tuo sanonta vastaan, että pääsin onneksi kuivin jaloin. Tällä tarkoitetaan sitä, että kun ihminen on tehnyt jollekin kenties samalle työnantajalle tai työelämässä pitkään merkityksellisen uran, jossa hän kokee tehneensä tärkeitä asioita ja hyvää työtä hyvää tulosta, kehittänyt organisaatioita merkittävällä tavalla, niin sitten tapahtuu jotakin siellä ihan viimeisinä vuosina. Ja se jotakin voi tarkoittaa sitä, että siellä organisaatiossa tulee organisaatiomuutos tai muutoksia jossain sellaisessa käänteessä tapahtuu jonkinlainen downgreidaus, ja sitä ei jotenkin käsitellä tämän ihmisen kanssa avoimesti. Ja sitten alkaa tulla tämmöisiä erilaisia kehittämistilanteita tai -projekteja tai edustamista, jossa yhtäkkiä nämä ihmiset sivuutetaan, jotka aikaisemmin on ollut vahvoja tekijöitä, ja sitä ei heidän kanssaan jotenkin kunnolla käsitellä. Ja silloin nämä ihmiset itsekin tietenkin määrittelee sen ja selittää sen itselleen, mitä siinä on tapahtunut. Ja se selitys tuntuu olevan tosi monilla se, että okei nyt sitten ilmeisesti on vähän junasta tai että nyt tämä digitalisaatio tai joku muu vaatii sen, että sinne otetaan nyt sitten uutta verevää nuorta porukkaa ja he kokevat, että he jotenkin liukuvat sinne taka-alalle. No sitten jotkut sanoittaa sen myös lisäksi sillä tavalla, että kun ikää tulee niin tulee kaikenlaista semmoista henkilökohtaista kremppaa tai muuta, ettei jo enää yhtä valmis tekee vaikka 18-tuntista työpäivää niin kuin aikaisemmin. Ja kokevat siitä jonkunlaista huonoa omaatuntoa. On ollut kyllä tosi surullista nähdä, että minäkin olen nähnyt tämmöisiä firmojen toimitusjohtajatyyppisiä henkilöitä tai henkilöstöjohtajina toimivia henkilöitä, jotka jollain kummallisella tavalla kokevat pettymystä sekä sitä omaa varmaankin suoriutumistaan kohtaan sillä lopussa, mutta sitten myös työnantajaansa kohtaan, ja jotenkin ovat vähän noloja, että nyt ei mennytkään ihan niin, että uran huipulta olisin päässyt lähtemään. Ja kyllä mä oon miettinyt pääni puhki, että mikä tälle asialle voisi tehdä, koska eihän se niinkään mene, että nyt sitten aletaan tehdä mitään manöövereitä ja osoitetaan arvostusta sitten keinotekoisesti jonkun läksiäisjuhlan muodossa. Totta kai silläkin on merkitys ja iso merkitys silläkin on, mutta se, että se vaatisi kyllä vähän niin kuin kokonaisvaltaisempaa hahmottamista, että millä saataisiin ihmiset kunniakkaasti viemään se oma pitkä, kenties 50 vuotta pitkä tai 40 vuotta pitkä ura kaareensa, sellaiseen kunniakkaaseen loppuun, että ne eläkevuodet eivät värjääntyisi sellaisella häpeänsekaisella muistikuvalla siitä työelämästä poistumisesta. Ei mulla ole tähän kyllä mitään viisasten kiveä. Mä luulen, että muutamilla kohtalaisen yksinkertaisilla keinoilla tästä voi selvitä, mutta se kuitenkin vaatii sen, että ylin johto ja henkilöstöammattilaiset esimerkiksi joskus kävisivät vaikka puolen tunnin keskustelun siitä, millä me saadaan meidän talon seniorit lähtemään rinta rottingilla ylpeinä itsestään ja urastaan niin eläkkeelle. Ja siihen liittyy tietysti sekin, että minkälainen politiikka luodaan sille, että kuinka monta kuukautta ennen eläköitymistä vielä irtisanotaan ihmisiä, koska nyt tulee vastaan niitäkin tapauksia, että kuusi kuukautta ennen virallista eläkeikää irtisanotaan ihmisiä, ja sehän on täydellinen mahalasku sille henkilölle.

Toimittaja Miia Kahila:

Oivalluksia-podcastin vieraana on Vaasan yliopiston johtamisen professori Riitta Viitala. Puhutaan seuraavaksi siitä, että onko eroa isojen ja pienten firmojen henkilöstöjohtamisessa ja suhtautumisessa henkilöstöön?

Professori Riitta Viitala

Kyllä siinä on eroja.  Mun havainnot ovat sen suuntaisia, että jos vähän nyt kärjistää, niin nämä maailman jätit ja globaalit valtavan suuret yritykset kyllä on aikamoisia koneistoja, ja kyllä niissä koneistoissa henkilöstö noin isossa kuvassa on lähinnä sitä raaka-ainetta kaikista juhlapuheista huolimatta. Ja se näkyy siinä, että niissä on esimerkiksi teknisessä mielessä luotu globaalit henkilöstöprosessit, jotka ei jousta paikallisesti paikallisiin olosuhteisiin juuri mitenkään, ja se näkyy myös siinä, että esimerkiksi resursointipäätökset on saatettu viedä todella korkealle tasolle - sellaiselle tasolle, jossa ei enää voida ymmärtää eikä nähdä niitä paikallisia tarpeita, eikä välttämättä lähdetä edes sille linjalle, että niitä välttämättä kauheasti sopeutettaisiin tai kuunneltaisiin näitä paikallisia tarpeita. Eli siinä mielessä sanon sen, että on aika kylmiä koneistoja. Eli se, mikä pelastaa siellä koneiston sisällä sitten yksittäisen työntekijän olosuhteet ja mielekkään työn, niin se on se mikroilmasto, missä hän sattuu olemaan. Ja esimerkiksi jonkun maailmanlaajuisen jätin vaasalaisessa työpaikassa voi olla todella hyvä olla, kun vaan kestää sen, että se joku SAP tai muu järjestelmä määrittelee aika pitkälle sen, että mitä siellä työnantajasuhteissa esimerkiksi voi tehdä. Eli tämä mikroilmasto tulee paikallisista ihmisistä eli se tulee omasta pomosta omista työkavereista ja sitten sen pienen liikkumavaran käytöstä, minkä se iso valtakoneisto maailmanlaajuisessa yrityksessä mahdollistaa, mutta siellä se liikkumavara yleensä on todella paljon pienempi ja sitä käytetään aika rajallisesti yksittäisten henkilöryhmien tai ihmisten kohdalla.

Mutta sitten nämä pienet ja keskisuuret yritykset, niin se poikkeaa tästä suuren yrityksen maailmasta ensinnäkin sillä tavalla, että niissä monissa ei ole henkilöstöjohtamisen ammattitaitoa käytettävissä juuri minkään vertaa. Siellä voi olla palkanlaskennan osaamista ja tämmöistä henkilöstöhallinnollista osaamista, mutta sellaista strategisempaa henkilöstöjohtamisosaamista, jossa pystyttäisiin erilaisten prosessien ja menettelyjen kautta saamaan ihmisistä ja vielä vähän ennakoiden paras irti ja että saadaan yrityksen liiketoimintastrategia kukoistamaan ja onnistumaan, niin ei sillä semmoista osaamista välttämättä ole. Eli siellä mennään aika paljon niin sanotusti perstuntumalla tai tunteella, mutta samalla kuitenkin, vaikka siellä ne prosessit voi olla kotikutoisia ja ohuita tai vähäisiä, niitä määrämuotoisia toimintamalleja voi olla vähän. Siellä vastapainoksi voi olla todella niin kuin syvään juurtunut semmoinen aito tahto rakentaa se oma perhe tai oma heimo siitä henkilöstöstä. Minäkin olen tutkijan urallani päässyt todella moniin yrityksiin, jossa sen kokee jo ihan ulko-ovella sen fiiliksen. Eli siellä toimitusjohtaja, monesti yrittäjäomistaja on ihan kertakaikkisen henkilökohtaisesti sitoutunut siihen, että tämä on mun jengi. Mä haluan, että täällä kaikki pääsee tekemään rauhassa sitä omaa duunia niin hyvin kuin mahdollista. Ja sitten, jos sillä jollain jaanalla tai jannella sattuu olemaan vähän vaikeampi aika, niin eiköhän me jotenkin saada tämä soviteltua. Ja se on puolin ja toisin äärimmäisen joustavaa ja sellaista niin kuin yhteistä kokemusta siitä, että meillä firma, nuo on meidän asiakkaita ja me kaikki tehdään kaikki paras mitä voidaan. Ja silloin kun se fiilis on niin voimakkaasti tämä, ja sitten tietysti huutoetäisyydellä voidaan kommunikoida kaikkien kanssa. Eli väkeä ei ole liian paljon ja jos väkimäärä lähes alle 100, niin tämä on hyvin mahdollista ja tavallistakin, niin kyllä se näkyy yleensä silloin myös siellä asiakasrajapinnassa. Todella tuota voimallisesti siellä myös pysytään, sinne halutaan töihin. Yhdessäkin firmassa tästä noin 150 kilometriä etäällä on semmoinen pienehkö firma pienehköllä paikkakunnalla, jossa esimerkiksi tilanne on semmoinen, että siellä on just tämä fiilinki, eli ei on mitään kirjoitettuja henkilöstöpolitiikkojakaan eikä mitään kovin leanattuja prosesseja eikä muitakaan. Mutta sinne on niin kovat jonot, että esimerkiksi niiden työntekijöiden siskojen ja veljien puolisot jonottavat, että pääsisivät töihin. Serkun kaimat suurin piirtein on siellä listoilla, että kunhan vaan meillä tarvetta tulee, niin ne ovat valmiita. Esimerkkinä nyt vielä siitä yrityksestä, niin se menestyy taloudellisesti verrattuna kilpailijoihin tosi hyvin ja siellä on esimerkiksi sellainen periaate, että tulee jonkunlainen notkahdus suhdannevaihtelusta johtuen toimialalla, niin ensimmäinen keino on, että ruvetaan kattomaan, että mitä tämä porukka sinä aikana opettelisi uutta kun duuneja on vähän vähemmän. Siellä on myös sovittu muun muassa tällaisesta asiasta, että meistä ei ketään irtisanota, vaan me kaikki lasketaan tilapäisesti palkkoja ja annetaan lainaa sille yritykselle, että se pystyy pitämään kaikki töissä ja tämäntapaisia asioita. Ja silloin kun ajatellaan näitä ääripäitä, että on tämmöinen heimomainen samaa vene, yhteinen haaste palvella meidän asiakkaat maailman parhaiten, tehdä maailman parhaat tuotteet siellä pienessä kylässä, niin toisessa ääripäässä on se semmoinen megalomaaninen jätti jota liikuttelee sijoittajat ja omistajat, ja ainut mikä katsotaan, on oikeastaan osakekurssi ja osingot. Ero vaan on jäätävä, kun katsoo henkilöstöjohtamisen silmälasein. Yleisesti ottaen uskon, että hyvää henkilöstöpolitiikkaa on mahdollista tehdä kaikenlaisissa ja kaikenkokoisissa yrityksissä. Ja vielä varmempi siitä, että joka paikassa sitä voi kehittää. Ja silloin kun ihmistä, työntekijää arvostetaan tärkeimpänä voimavarana, mitä se kiistatta on, koska jos se voimavara kävelee ovesta ulos, se ei auta minkälaiset koneet ja asiakassuhteet ovat olemassa, niin hommahan loppuu siihen. Niin silloin kun ihmistä arvostetaan aidosti tämmöisenä älyllisenä suoritustekijänä ja luovana potentiaalina ja kehityksen mahdollistajana, niin se kyllä saadaan näkymään erilaisten henkilöstökäytäntöjen ja henkilöstöjohtamisen kautta myös työntekijöille, koska niiden kautta yleensä tulkinnat tehdään siitä työnantajasta.

Toimittaja Miia Kahila:

Kenestä tai mistä sitten heikko henkilöstöjohtaminen johtuu? Onko se vaikka osaamaton henkilöstöassistentti vai missä se ongelma piilee, niitä on tullut jo tässä jonkin verran, mutta onko vielä jotakin tällaista, mitä haluaisit sanoa?

Professori Riitta Viitala

Kyllä sitä on henkilöstöjohtamisen tutkijoiden ja ammattilaisten voimin sataan kertaa mietitty, että miten näin on päässyt käymään. Oikeastaan se voi paikantaa tuonne sadan vuoden taakse jo, että se on siellä jo lähtenyt luisumaan tämä organisaatioiden toimintojen priorisointi, niin se on voimakkaasti lähtenyt luisumaan sitä kohti, että aina prioriteetissa ensimmäisenä on taloushallinto. Ja kyllä se on ihan tietenkin yksinkertaista, koska jos talous ei ole kunnossa, niinhän eihän se firma pystyssä pysyy. Sen ymmärtää, mutta sitten nykypäivänä tietää senkin, että oikeastaan joskus mikään ei ole helpompaa kuin sen numeroiden pyörittäminen, eli siellä on aika tarkkaa speksattu että mitä siellä numeroilla ja talouspuolella voi ja pitää tehdä, niin se on jotenkin ylisuhtaista se huomion kiinnittäminen sinne. Ja raporttien tulkinta toki vaatii jatkuvaa hereillä oloa ja paljon keskustelua ja paljon sitä johdon huomioaikaa kokouksissa ja niin edelleen, mutta itse se koneisto, mikä siellä tarvitaan, se on munkin mielestä loppujen lopuksi selkeimmästä päästä.

No sitten tietysti luonnollista on, että markkinointi ja asiakasrajapintakin vaatii huomionsa, koska kukaan ei osta mitään, niin ei siellä ole ihmisille mitään tekemistä, ja tuotanto siinä perässä. Mutta siitä menee melkein, niin kuin saa sanoa, sata kilometriä ennenkuin tulee se aito todellinen keskittynyt henkilöstöjohtamisen huomioiminen ja sen kehittäminen. Eli mitä välissä on, siinä on juhlapuheita. Eli kyllähän me kaikki nähdään tosi paljon juhlapuheita. Nehän tulee äkkiä,yksi lause kirjoitetaan sekunneissa, että henkilöstö on meidän tärkein voimavaramme ja rekryilmoituksissa luvataan, kuinka valtava hyvä työpaikka me ollaan. Ja sitä juhlapuhetta tuotetaan joko kyllä viestinnän keinoin ja se tulee nopeasti, mutta sellainen aito pohdinta, miten ensinnäkin määritellään, että paljoko täällä tarvitaan työvoimaa. Kuinka oikeasti se on balanssissa, miten se määritellään, että minkälaista osaamista ihan todella meillä tarvitaan, mitä meillä on, minkälaista tullaan tarvitsemn viiden vuoden sisällä, missä meidän osaajat ja työvoima on? Minkälaiset työolosuhteet meillä on? Minkälaista meidän lähijohtaminen on? Minkälaisia työnkuvia meillä on? Minkälaiset palkitsemisrakenteet meillä on? Ja miten me huolehditaan siitä, että meillä paras osaaminen on aivan oikeilla paikoilla suhteessa siis tehtävänsä vaativuuksiin? Miten meillä ihmiset voi vaihtaa ja kiertää työtehtävissä, jos ensinnäkin kiinnostusta on ja sitten on kapasiteettia? Ja millä tavalla me kasvatetaan meidän sisällä entistä vaativampiin hommiin ihmisiä? Miten me hoidetaan meidän ihmisten työhyvinvointi ja huolehditaan siitä, että ei mene niin pahaksi joudutaan hoitamaan työhyvinvointia edes tai pelastamaan jo menetettyjä sieluja? Miten me sidotaan ihmiset pysymään meillä innostuneena töissä? Miten me säällisesti hoidetaan ne vähennykset, jos niitä on pakko tehdä? Miten me saadaan tästä jengistä paras potentiaali irti, että me saadaan tähän taloon kaikki prosessit kehitettyä, asiakasrajapinnassa tehtyä hyviä asioita asiakkaiden kanssa? Eli miten me saadaan ideat, miten me saadaan se luova äly täällä käyttöön? Ja miten me saadaan ihmiset siihen tilaan, että he lähtee mielellään aamulla meille töihin. Ja ne tykkää olla täällä ja antaa koko ajan parhaansa ja sitten vielä voi hyvin, ja sinne vielä oppia kehittyy koko ajan. Eli tää on se kokonaisuus, mitä pitäisi ihan aikuisten oikeasti sen ylimmän johdon jaksaa joskus miettiä? Ja miettimisen kavereina kannattaisi ehdottomasti värvätä henkilöstöammattilaiset, joilla on silmä siihen kehittynyt ja on tiedossa myös ne työkalut ja työntekijöiden edustajat, kyllä tämä luottamusmieskoneistot jo monta kertaa alihyödynnetty. Tämmöisissä paikoissa heistä voi olla ihan paras kaveri sillä yrityksen ylimmälle johdolle. No täytyy tämän paatoksen jälkeen sanoa, että mähän tunnen  henkilökohtaisesti tosi paljon yritysten ja julkisorganisaatioiden ylintä johtoa. Ja en ole koskaan tavannut koskaan niin ääliötä ihmistä, että se ihan oikeasti on sitä mieltä, että henkilöstöllä ei ole mitään virkaa. Eli miksi kuitenkin on tähän päädytty? Niin sanoisin, että se on vaan tämmöinen ihan käsittämätön kehityskulku, joka uusintaa koko ajan itseään. Eli kun ylimmät johtoportaan kokoukset on tietyn näköisiä ja laisia ollut vuosikymmeniä, niin ei jotenkin osata ajatella, että nehän voisikin nyt organisoida uudelleen vaikka niin, että ne henkilöstöasiat olisivat aina ne ykkösasiat ja vasta sitten kolmantena käytäisiin se viimeisen kuukauden vaikkapa tulosraportti läpi. Ja vähän kuin muuttaa ja pölyttää näitä järjestyksiä plus sitten uhrata se pari päivää vuodessa ehkä muutama tunti kuukaudessa, jossa käytäisiin vaikka prosessi prosessilta läpi henkilöstöjohtamisen kapeikkoja ja pistettäisi niitä kuntoon. En usko, että mistään muusta on kysymys oikeastaan siitä, että organisoitaisiin se ajankäyttö ja se huomionkiinnittäminen nyt vähän uudella tavalla, niin että se henkilöstöjohtamisen painoarvo nousisi.

Toimittaja Miia Kahila:

Riitta koulutat seuraavia sukupolvia sinne henkilöstöhallintoon ja henkilöstöjohtajiksi. Mitä haluat, että opiskelijasi erityisesti muistavat ja ottavat opetuksestasi mukaan työelämään? 

Professori Riitta Viitala

Mä haluaisin vähän laajentaa, että mitä mä toivoisin, että ne meidän tulevat henkilöstöammattilaiset ja henkilöstöjohtamisen tehtäviin päätyvät muistaisivat meidän koko ohjelmasta. Meillähän on – sanon tässä ihan vaatimattomasti –että Suomen, ei vain ainut, mutta myös ehdottomasti kovatasoisin nimenomaan korkeatasoisiin henkilöstöammattilaisen tehtäviin suuntaava ohjelma, ja siinä on tosi rautainen akkaporukka sitä pyörittämässä. Valitettavasti tällä hetkellä siinä ei ole yhtään miestä, mutta käytetään toki paljon tuota elinkeinoelämän edustajia meillä tukena. Mitä toivoisin, että nämä muistaisivat: Ensimmäinen ihan fakta ja konkreettinen asia on se, että henkilöstöjohtaminen tähtää aina sen organisaation liikeidean tai strategian tai perustehtävän - millä tahansa sanalla nyt puhutaankaan - sen niin kuin mahdollisimman hyvään toteutumiseen. Eli henkilöstöjohtaminen ei ole itseisarvo. Se ei ole vaan sitä varten, että porukka tekisi hulluna hyvää työtä ja voisi hyvin. Toki siitä poikii kaikki hyvä, mutta se koko ajan tähtäin pitää olla siinä, että meidän pitää palvella asiakkaita tuolla kentällä hyvin, ja henkilöstöjohtamisella tehdään tämä mahdolliseksi. Se on se tärkein asia. Toinen on aika semmoinen kova asia, minkä mä toivoisin (muistettavan), että henkilöstöjohtaminen ei ole pelkästään tämmöistä filosofiaa tai psykologiaa tai arvomaailmaa, vaikka se niitäkin on. Ja ne ovat tärkeitä ja niistä oikeastaan seuraa sitten kaikki muu. Vaan se on myös prosesseja ja käytäntöjä. Se on myös analytiikkaa. Se on siis, omalla tavallaan sekin on koneisto, ja silloin kun henkilöstöammattilainen johonkin firmaan menee, niin kyllä sen työtä on saada se jonkinlainen frame sille henkilöstöjohtamiselle kuntoon, koska jos sitä ei ole, sitten se on kotikutoista ja vasemmalla kädellä hoidettua ja jatkuvasti jotenkin polkupyörää keksitään uudestaan. Sen hyvän framen, infrastruktuurin varassa pystyvät huolehtimaan siitä, että ihmiset tulevat kohdelluksi tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti.

Ja sitten kolmantena asiana toivon aina, että heillä säilyisi tämmöinen positiivinen ihmiskäsitys, jossa uskotaan viimeiseen asti, että perusjannulla ja -jaanalla on aina halu tehdä työnsä hyvin tulla arvostetuksi, ja että tämä ihminen on myös valmis olemaan itsensä likoon, kun hänelle antaa siihen suotuisat olosuhteet ja mahdollisuudet. Niin kauan kun uskotaan siihen, että ihminen voi kehittyä ja haluaa kehittyä, ja jokaisella on niitä voimavaroja, niin silloin me pysytään kuin turvallisella puolella. Et sinä päivänä, kun päähän pääsee kyynisyys, alkaa jotenkin aliarvioida ja ylimielisesti katsoa toista ihmistä ja henkilöstöä, niin silloin herkästi lähtee semmoiselle polulle ja sellaiseen henkilöstöpolitiikkaan, joka on väheksyvää ja epäoikeudenmukaisuutta tuottavaa ja jollain tavalla niin kuin murskaavaa.

Toimittaja Miia Kahila:

Olet myös tutkinut runsaasti henkilöjohtamista niin yrityksissä kunnissa ja muissa organisaatioissa. Mitä juuri nyt tutkitaan ja mitä pitäisi mielestäsi vielä enemmän tai juuri nyt tutkia?

Professori Riitta Viitala

No tällä hetkellä ihan akuuttina ja kirjoitustyön alla olevana tutkimuksena on semmoinen, että ne tutkitaan 4600 ihmisen aineistolla sitä, että onko kiireellä aikapuristuksella yhteyttä henkilöstön hyvinvointiin ja suoriutumiseen. Ja minkälaiset asiat siihen yhteyteen kenties vaikuttaa. Nyt nämä viitteet tuolta tutkimuksen kentältä ja meidän omastakin tutkimuksesta tähän asti näyttäisi olevan senkaltaiset, että  silloin kun työpaikalla on asiat hyvin, asiat on kunnossa, voi sanoa henkilöstöjohtaminen on kunnossa: ihmiset esimerkiksi on perehdytetty hyvin ja työnkuvat on järjellisiä ja työilmapiiri on hyvä, niin ihmiset itse asiassa kestää aika paljon kiirettä ja silti kokevat vaikka kiirettä on, että työhyvinvointi on hyvä ja suoriutuminen on hyvällä tasolla, mutta sitten jos siellä joku tämmöinen olosuhdetekijä on huonolla tolalla, niin se kiire alkaa näkyä äkkiä huonoina lopputuloksina. Mutta nyt vielä työn alla ja vielä kesken, että ihan oma asia vuorenvarmoja kiteytyksiä en enempää pysty sanomaan. Sitten meillä on työn alla tällä hetkellä hyvin toisen tyyppinen tutkimus myös, siinä tutkitaan tämmöistä psykologista turvallisuuden tunnetta tai kokemusta tilanteessa, jossa on useamman yrityksen henkilöstöistä koottu tiimi ja tämä tiimi yhdessä vie aika ison projektin läpi. Ja ovat toisilleen aika vieraita nämä ihmiset, ja sitten pitää kohtalaisen tiiviissä ajassa kyetä tekemään todella haastava taloudellisesti ja muutenkin iso ja haastava projekti. Tosiaan tutkimuksen kohteena on se, että minkälaiset asiat näyttävät olevan yhteydessä siihen, että tunteeko siellä tiimissä mukana oleva sellaista psykologista turvallisuutta, että hän esimerkiksi uskaltaa pyytää apua, kysyä neuvoa, kysyä tietoja, ehdottaa jotakin, antaa oman tietotaitonsa likoon, kritisoida jotakin, tuottaa jonkun idean ja niin edelleen. Koska silloin, jos ihminen ei näitä siellä tee siellä tiimissä, niin se koko projekti kärsii.

Psykologinen turvallisuus ja turvallisuuden tunne ovat minun mielestäni nyt sitten se iso juttu, iso teema joka on nousemassa seuraavaksi isoksi tutkimusaiheeksi. Ja siihen on osaltaan vaikuttanut merkittävä tutkimus Googlessa, jossa maailmanlaajuisesti tutkittiin Googlen kaikkien tiimien keskuudessa kaikkein tehokkaimpien tiimien ominaisuuksia. Ja se oli siellä helppo tehdä, kun siellä on analytiikka viety niin pitkälle, että tiimin tulokset voidaan aivan aukottomasti osoittaa ja näyttää. Niitä voidaan seurata pitkällä aikajänteellä. Ja sitten on paljon tiimejä, jotka tekevät ihan identtistä työtä, että tulokset ovat vertailukelpoisia täysin. Ja siellähän tosiaan paljastui, että niiden kaikkein menestyneimpien tiimien erottava ominaisuus oli, että ihmiset kokivat psykologista turvallisuutta. Ja tämä kiertyy aika mielenkiintoisella tavalla tähän henkilöstöjohtamiseen, jossa siis lähijohtaminen eli esimiestyö on aina yksi elementti, mutta siellä on myös toisiaan tasa-arvoinen palkitseminen, osaamisen kehittäminen, perehdyttäminen, järkevät työnkuvat ja niin edelleen. Näyttää siltä, että jos henkilöstöjohtamisella saataisiin tätä psykologisen turvallisuudentunnetta tai psykologista turvallisuuden tunnetta vahvistettua. Niin silloin se poikii ihan suoraan myöskin hyvää tulosta.

Toimittaja Miia Kahila:

Kiitos Riitta, kun tulit Oivalluksia-podcastin vieraaksi.

Professori Riitta Viitala

Kiitos kun kutsuitte. Mielelläni tulin.

TEKSTIVASTINE

Oivalluksia-podcast: Maaseudun paikkaseksikkyys

Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast.

Intro (musiikkia)

Mitä sinulle tulee mieleen maaseudusta, luontoa ja hiljaisuuttako? Mummon punamultamökki nököttää yksikseen kauniin maiseman keskellä? Tai ohikiitävästä autosta huomattuja rapistuvia heinälatoja ja edessä köröttäviä traktoreita? Usein on ajateltu, että maaseutu olisi taantuva ja vähän vanhanaikainen, eikä oikein herättäisi mitään kiinnostusta, eikä olisi mitenkään cool. Mutta nyt onkin huomattu, että yllättäen syrjäiset ja takaperoiset paikat voivatkin olla imagollinen etu. Yritykset ovatkin alkaneet hyödyntää taitavasti ja aivan uudella tavalla maaseutuun liittyviä mielikuvia ja tarinoita. Tästä maaseudun paikkaseksikkyydestä ovat meille tänään kertomassa tutkijat Niklas Lundström ja Henna Syrjälä Vaasan yliopistosta.

Niklas Lundström työskentelee tutkijatohtorina yliopiston johtamisen yksikössä. Hän on erikoistunut kompleksisuuteen ja pirullisiin ongelmiin johtamisessa ja aluekehittämisessä. Hän on myös tehnyt tutkimusta maaseudusta ja sen kehittämisestä. Viimeisimpänä juuri maaseudun paikkaseksikkyydestä. Dosentti Henna Syrjälä puolestaan työskentelee markkinoinnin yliopistotutkijana. Maaseudun monisäikeisten merkityksien ohella hän on tutkinut markkinoiden dynaamisia ristiriitaisuuksia, koskettivatpa ne sitten kuluttajien identiteettiä arjen kulutuskäytäntöjä tai heikompiosaisia toimijoita. Tällä hetkellä Hennan tutkimusprojektit käsittelevät muun muassa ilmastoviisasta asumista, vaateteollisuuden vastuullisuutta, eläimiä palvelukonteksteissa sekä pelaajayhteisöjä.

Toimittaja Miia Kahila:

Tervetuloa Niklas ja Henna. Kertokaa nyt ja Niklas ja Henna, mitä oikein tämä maaseudun paikkaseksikkyys on? Millaisesta ilmiöstä on yleensäkin kysymys?

Niklas Lundström:

Maaseudun paikkaseksikkyys on periaatteessa tällaista yritysten toteuttamaa jonkunlaista ilmiötä, joka liittyy näiden yritysten brändeihin ja imagoon ja sitten sitä kautta niiden tuotteiden myymiseen.

Henna Syrjälä:

Jos voin vähän avata sitä teoreettista pohjaa, niin se avautuu sieltä. Löydettiin tällainen neolokalismin käsite, jonka voisi kääntää uuspaikallisuudeksi. Ja se on jo aika kauan aikaa (olemassa)ollut käsite ja se on syntynyt siitä, kun on tunnistettu pienpanimotoiminnassa tämmöinen ehkä vähän hipsterihenkinen toiminta. Painottaa esimerkiksi perinteikkyyttä ja autenttisuutta ja yhteyttä sinne paikkaan, missä valmistus tapahtuu tai missä on esimerkiksi yrittäjien omat juuret. Ja me lähdettiin laajentamaan tätä käsitettä. Me huomattiin, että se ei pelkästään ole enää sitä, vaan se, mitä yritykset tällä hetkellä tekee, niin se on vieläkin kiinnostavampaa ja trendikkäämpää ja ajassa enemmän mukanaolevaa.

Niklas Lundström:

Ja jännähän tässä oli se, että kun se neolokalismi, mistä Henna tässä nopeasti sanoikin, niin se nimenomaan yleensä kattaa nämä pienpanimot. Mutta tämä paikkaseksikkyys, mikä me sitten ikään kuin löydettiin tutkimuksen kautta, niin siinä sitten on hyvinkin monelta eri toimialalta näitä yrityksiä. On ihan vaatetusfirmoja, sitten on just näitä alkoholin tuottajia. No kuuluu siihen myös pienpanimot. Sitten on huonekaluyrityksiä.

Henna Syrjälä:

Sitten on elintarvikealan yrityksiä aika laajasti ja niissäkin ehkä tämä on aika trendikkäitä superfoodeja tai jotain muuta vastaavaa.

Niklas Lundström:

Vastaavasti just jotain tällaisia niin sanotusti paikallisesti tuotettua, niin kuin maitotuotteita meijerituotteita, sen tyylistä löytyy aika paljon.

Henna Syrjälä:

Yks sellainen, mitä me löydettiin meidän tutkimuksessamme, oli jo se, että mikä tuli neolokalismissa esiin, että pitää olla sellainen aito yhteys siihen paikkaan, ja samalla tavalla kaikki yritykset, jota me oltiin haastateltu ja johon oltu yhteyksissä, niin kaikilla näillä yrityksillä oli aito yhteys siihen tiettyyn paikkaan, mistä tavallaan kumpusi niiden koko merkitysmaailma. Ja nimenomaan, kun me haastateltiin myös kuluttajia, niin kuluttajat sanoi samaa, että on tärkeää, että se yhteys on aito. Esimerkiksi meidän aineistossa on semmoinen lainaus, että Shell ei voisi tehdä aidosti tämmöistä paikkaseksikästä markkinointia, koska esimerkiksi joku öljyteollisuus ei ehkä juurikaan viesti tällaista aitoa maaseudun merkitysmaailmaa ja yhteyttä siihen tiettyyn paikkaan.

Miia Kahila:

Jos mietitään ihan pelkkää termiä paikkaseksikkyys, mistä se tulee?

Niklas Lundström:

Tämä on pitkä ja monipolvinen tarina. Se lähti silloin joskus, se oli ihan alkuvaiheessa, kun tämmöistä käsitettä ei siis ollut olemassa. Meidän piti määritellä se. Me tiedettiin, että tällainen ilmiö on olemassa, mutta sitten tietenkin, kun pitää uudelleen sanoittaa joku tällainen uusi ilmiö, niin mikä se sana on? Siellä oli ensin jotain erilaisia versioita tästä seksikkyys-sanasta, muttei sitten ne eivät oikein herättäneet riittävää vastakaikua. Se oli sitten, taisi olla silloisen tutkimusjohtaja Olli-Pekka Viinamäen kanssa me joskus, olisiko se ollut tyyliin joku lounaspalaveri tai kahvipöytäkeskustelu tai joku, siellä sitten nousi, että paikkaseksikkyys - joo that's it. Tosiaan se ehkä vähän eroaa tällaisista perinteisistä tieteellisistä käsitteistä - ihan tämä nimeäminenkin- verrataan vaikka siihen neolokalismiin. Tieteessä hän on usein erilaisia ismejä, mutta ehkä tässä paikkaseksikkyydessä on lähdetetty vähän tietoisestikin tällaisella raflaavalla tyylillä, että se herättää, niin sanotaanko tavallisen kansan syvissä riveissä, jonkunlaista mielenkiintoa, että ahaa, mikä tämä tällainen on. Ja kyllä kun erilaisten ihmisten kanssa on jutellut tästä, niin etenkin, sanotaanko nyt nuorehkojen aikuisten tällaisessa ajatusmaailmassa se resonoi hirveen voimakkaasti. Ei tarvitse kuin sanoa sana maaseudun paikkaseksikkyys, sitten ehkä tuoda yksi yritys siihen esimerkiksi, niin heti se sanoo, että ahaa, nyt mä tiedän, mistä sä puhut.

Henna Syrjälä:

On ihan hauska tämä paikkaseksikkyys termi. Tieteelliseltä kannalta, koska silloin kun me työstettiin tätä meidän viimeisintä artikkelia, tieteellistä artikkelia, joka kävi arviointiprosessin, niin ei meidän arvioijatkaan sitä ihan purematta niellyt. Eli me jouduttiin myös itse miettimään vahvasti, että halutaanko me pitää seksikkyys-sana siinä koska se luonnollisesti herättää aika paljon mielikuvia ja miksi me halutaan pitää se siinä. Tosiaan sitten määriteltiin, että se tarkoittaa nimenomaan tämmöistä yleisesti kiinnostavaa ja mielenkiintoa herättävää. Että varsinaisesti seksin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Niklas Lundström:

Ja sitten tossakin huomaa vielä, että se on ehkä jonkunlainen tämmöinen pieni ikäpolviero. Tietenkin nyt taas lainausmerkeissä vähän vanhemmat ihmiset aina viittaavat tähän, että mitä seksiä siellä maaseudulla sitten on? Mutta me nimenomaan viitataan tähän seksikkyydellä siihen kiehtovuuteen trendikkyyteen vetävyyteen ja sen sellaiseen.

Miia Kahila:

Mitkä asiat ovat teidän mielestänne paikkaseksikkyyden ytimessä?.

Niklas Lundström:

Tätä me lähdettiin nimenomaan kartoittamaan silloin joitain vuosia sitten, me kerättiin valtavan suuri yritysaineisto, sijoitettiin ihan kartalle kunnan tarkkuudella, missä päin Suomea tällaiset paikkaseksikkäät yritykset on. Sen jälkeen me lähdettiin tekemään haastatteluja vielä tietyille yrityksille, ja sitä sitten jonkun aikaa siinä ihmeteltiinkin, että onneksi meillä ei ollut mitään valmiita vastauksia. Päädyttiin sitten, että se lähtee tai pyörii tällaisten kolmen ominaisuuden ympärillä, joista ensimmäinen on visuaalisuus eli tämä paikkaseksikkyys tuotetaan visuaalisuudessa. Käytetään paljon tällaisia mustavalkoisia valokuvia, pelkistettyjä –voisiko sitä jonkunlaiseksi minimalismiksi kuvata, mutta tällainen mustavalkoisuus viittaa myös johonkin menneeseen aikaan ja sitä kautta sitoo siihen historiaan. Sitten toisena siellä oli nimenomaan aikaisemminkin tullut esille, tämä sukupolvikokemus eli ne kuuluu tähän niin sanottuun Y-sukupolveen pääpiirteittäin nämä, jotka tätä (paikkaseksikästä markkinointia) tuottaa. Eli voisiko heitä joskus yrittäjiksi tai yritysten toimitusjohtajiksi tai vastaaviksi kutsua. Ja sitten siellä kuluttajapuolella, niin ajateltiin, että se varmaan sitten ehkä resonoi taas voimakkaammin suunnilleen samanikäisissä, eli Y-sukupolvihan on siellä suunnilleen 80-luvun alusta 90-luvun puoliväliin syntyneet, eli tällä hetkellä he ovat varmaan noin suunnilleen nuoria aikuisia tai jotain tämän suuntaista. Sitten vielä kolmantena tällaisena ominaisuutena, joka löydettiin sieltä, oli tämmöinen maaseudun ja kaupungin hybridisaatio, joka liittyy siihen visuaaliseen kuvastoon. Se kuvasto ei ole pelkkää semmoista perinteistä maaseutua, että näytetään vaan niitä peltoja tai metsiä tai traktoreita, vaan sinne tuodaan jonkinlaisia urbaaneja elementtejä. Ja sitten taas tulee tämä Y-sukupolvi tässä esiin, että he tekevät tätä omaa tulkintaa tästä maaseudusta. Se ei ole enää ehkä edellisten sukupolvien punainen tupa ja perunamaa, vaan se on nyt sitten jotain muuta trendikästä heidän mielestään.

Henna Syrjälä:

Ehkä siinä tavallaan näitä kaikkia yhdistää semmoinen ajatus siitä, että luodaan tämmöistä uutta kuvastoa maaseudusta. Ja meidän mielestä ihan erityisen kiinnostavaa oli se, että siinä missä perinteisesti ehkä tällaiset niin kuin negatiivisetkin mielikuvat pyritään vähän peitellä, niin tässä paikkaseksikkyydessä ne nostetaan framille eli esille. Eli halutaan erityisesti korostaa tavallaan sitä semmoista negatiivista kuvastoa kääntämällä se uudella tavalla kiinnostavaksi seksikkääksi jopa. Esimerkiksi mun mielestä tässä on hyvä esimerkki vaikka Myssyfarmin mainosslogan, jossa sanotaan että mummojen kutomia villamyssyjä - how uncool is that. Leikitellään sillä ajatuksella, että joku uncool itse asiassa erittäin cool.

Niklas Lundström:

Ollaan jossain blogikirjoituksissa ja vastaavissa kutsuttu sitä ihan vain inhorealismiksi, että korostetaan niitä nimenomaan yleensä ajateltuja perinteisiä negatiivisia piirteitä. Nostetaan ne niin sanotusti framille, niin silloinhan niistä tulee kiinnostavia. Aikaisemmin mietitään, että maaseutua kun perinteisesti yritetään tuoda esille, niin tuodaan vain tämmösiä - voisiko sanoa sitä siloteltua puolta, että kaikki on hyvin, kaikki on hienosti niin kuin kaikkialla muuallakin. Mutta nämä yritykset käyttää jotain tällaista – voisko sitä ironiaksi kutsua, tätä heidän tyyliään. Tämä yrityskartoitus kun me tehtiin, niin oli kyllä ympäri Suomea niitä yrityksiä - ehkä sanotaanko tällaiset kasvukeskukset nousi sieltä esiin, sitten oli Lapissa jonkun verran, Itä-Suomessa aika vähän. Mutta sellainen, joka pantiin jo aika aikaisin merkille, oli entinen Vaasan lääni. Se kyllä nousi, ihan pomppaa kyllä silmille siinä kartalla, missä yritykset on. Niin että varmaan sitten tämä jonkunlainen pohjalaisuus ehkä selittää tätä paikkaseksikkyyden syntyä tai jotain sen suuntaista. Mutta sitten kun me mietitään, niin kyllähän pohjalaisuuteen liitetään semmoinen yrittäjyyden perinne. On paljon pienyrityksiä, ja sehän lähtee jo ihan kaukaa sieltä historiasta. Ja sitten jos mietitään tätä Pohjanmaan maaseutua, niin tämähän on semmoista perinteistä ydinmaaseutua, missä vielä asuu ihmisiä verrattuna semmoiseen niin sanottuun erämaahan. Kyllähän se jossain määrin on viriiliä kuitenkin se maaseutu entisen Vaasan läänin alueella, mutta se oli semmoinen mielenkiintoinen huomio.

Miia Kahila: Jos vähän vielä mennä tuohon, että keneen nämä tämmöiset uuden tyyppiset viestit tuosta paikkaseksikkyydestä purevat ja mistä se voi johtua?

Henna Syrjälä:

Näiden yrityshaastattelujen lisäksi meillä on myös kuluttajia haastateltu. Ja kiinnostavaa oli, että itse asiassa hyvin samat teemat nousivat esille sekä yritysten haastatteluissa että kuluttajahaastatteluissa. Ja tavallaan yritysten oletus siitä, että Y-sukupolvi olisi potentiaalinen asiakas. Se näyttäytyi selvästi myös kuluttajahaastatteluissa. Että selvästi nimenomaan Y-sukupolven edustajat tunnistivat tämän ilmiön ja myös reagoivat nimenomaan sillä tavalla, mitä yritykset oli toivonut. Jossain kohti ollaan sanottu, että tämä on Y-sukupolvelta Y-sukupolvelle, että nimenomaan semmoinen tavallaan vastavuoroinen. Jos ajatellaan, että viestintä kuitenkin nykyään tapahtuu paljon esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa, niin siinähän on hyvin sitä paljon kuluttajan ja tuottajan välistä vuoropuhelua. Ja tässähän se näkyy myös, että selvästi se on semmoista vuorovaikutteista, että viestintä puree myös niiden samojen sosiaalisen median kanavien seuraajiin kuin lähettäjiin.

Niklas Lundström:

Kun me mietitään jotain suuria trendejä, niin yleensä ne jossain vaiheessa alkaa herättää jonkunlaisia vastavoimia. Kun kaikki on sitä samaa, niin minä haluan sitten yksittäisenä kuluttajana vaikkapa erottautua, että minä en käytä vaikka vaan niitä – hatusta heitettynä nyt Hennes & Mauritzin vaatteita – niin kuin kaikki muut, että mä käytän jotain muuta. Niin näkisin kyllä, että tämä erottautuminen liittyy voimakkaasti siihen, että halutaan olla erilaisia kuin muut. Ja sama tällainen, kun mietitään tämmöisiä bulkkituotteita ja bulkkiliikkeitä, joita on Suomen ostoskeskukset kaikki täynnä. Ne toistaa itseään. Ostoskeskukset ovat aika tämmöisiä paikattomia paikkoja, että sillä ei periaatteessa väliä, jos sut tiputetaan vaikka summanmutikassa vaasalaiseen ostoskeskukseen tai helsinkiläiseen ostoskeskukseen, niin ei sitä oikein pysty sanomaan, että missä sinä sitten olet. Ehkä sitten on jonkunlainen tämmöinen sanotaanko paikkasokeuden vastavoima. Ihmisiä oikeasti on alkanut kiinnostaa, että mistä jotkut tuotteet, mitä ostan, ovat kotoisin. Se on siis paljon laajempi ilmiö kuin pelkästään tämä paikkaseksikkyys tai neolokalismi, mikä täällä taustalla vaikuttaa. Amerikassa on puhuttu jopa siitä, että tämmöinen neolokalismi paikallisuuksien, paikkojen korostaminen tuotteiden markkinoinnin kautta, niin se olisi jonkunlainen vastavoima tällaiselle niin sanotulle McDonaldsaatiolle, että kaikki kaupungit alkavat pikkuhiljaa näyttää samanlaisilta, kun niihin rakennetaan niitä samanlaisia McDonaldsin drive-in-myymälöitä ja tämän tyylistä.

Henna Syrjälä:

Kyllähän tuo näkyy ylipäänsä, kuten Niklas sanoo tämmöinen lähi- ja luomutuotannon esimerkiksi yleistyminen ja se kuinka paljon ihmiset haluaa haluaa sitä tai suorastaan tukee. Niissä kuluttajahaastatteluissa nousi esimerkiksi esiin tämmönen underdog-ilmiö eli kuluttajat kokivat tällaista halua tukea tämmöistä altavastaajaa eli nimenomaan pienyrityksiä. Ja nimenomaan toiminnallaan vaikuttaa siihen, että pienyritykset voi hyvin.

Miia Kahila: Tässä on puhuttu siitä, kuinka osa yrityksistä käyttää tätä maaseudun paikkaiseksikkyyttä hyväkseen imagonluomisessaan ja markkinoinnissa. Onko tämä laajenemassa vielä? Ollaanko me nähty vasta alkusoittoa?

Niklas Lundström:

Niin, tästä on erittäin mielenkiintoista tehdä sanotaan vaikka ensi vuonna uusi tutkimus vertaillen, että onko tämän tyylisiä yrityksiä tullut Suomeen lisää? Ja sitten olisi erittäin mielenkiintoista myös lähteä muiden maiden tilannetta kartoittamaan. Mutta mitä me huomattiin silloin, kun meillä alkoi hanke loppumaan jo ja oltiin ikään kuin tulokset jo saatu tai löydetty. niin kyllä me huomattiin sitten, että paikkaseksikkäät yritykset ovat ruvenneet tekemään yhteistyötä toistensa kanssa. Niin jonkunlaista tämmöistä win win -tilannetta ehkä, että minä autan sinua, niin siinä autat minua tyylisesti, että yhdistellään vähän tuotteita ja näin päin pois. Niin se olisi kanssa mielenkiintoista päästä siihen sisälle, että mikä siinä on taustalla. Se, miten tietoisia ehkä nämä yritykset on toisistaan ja tästä paikkaseksikkyydestä, vaikka kyllähän ne nyt alkaa toivottavasti olemaan tietoisia siitä.

Henna Syrjälä:

Varmasti ylipäänsä mitkä tahansa tämmöiset ilmiöt alkavat saada vähän uudenlaisia variaatioita. Uskon, että lähtee (liikkeelle) tällaisia tai uusia ikään kuin tavallaan vähän erilaisia tapoja sen toteuttamiseen. Ja yksi, mitä me olemme myös halunneet boostata, on ylipäänsä maaseudun ja maaseudun kuntien elinvoimaisuuden lisääminen. Että ollaan haluttu myös viedä sitä sanomaa eteenpäin, että kun yritykset tekee tämän tyyppistä viestintää, niin miksi myös kunnat ja alueet ei vois tehdä.

Niklas Lundström:

Ja siinä, mistä Henna mainitsi, kuntien ja alueen, maaseutukuntien maaseutualueiden, elinvoimaisuus. Minun mielestäni tämä paikkaseksikkyys jotenkin kertoo siitäkin mielenkiintoisella tavalla. Tämä Y-sukupolvi eli nuoret aikuiset, niin eihän niiden pitänyt tilastojen mukaan olla kiinnostuneita maaseudusta. Sehän on paljon kaupungistuneempi sukupolvi, kun verrataan muihin. En muista montako prosenttia tästä sukupolvesta suunnilleen kaupungeissa asuu, mutta suurempi osa kuin muusta väestöstä yhteensä. Maaseudun piti olla tällaista epätrendikästä, ei kauhean tai ei ollenkaan kiinnostavaa. Nyt on ikään kuin sitten homma kääntynyt ihan toisin päin, että kyllä se on kovin kiinnostavaa heillekin, kun he vaan osaavat kertoa, tarinallistaa sitä heidän omalla tyylillään.

Henna Syrjälä:

He varmaan tässä yksi keskeinen elementti on se, että tavallaan se maaseutu-kaupunki-hybridisaatio. Eli tavallaan tehdään myös maaseutu myös kaupunkilaisille lähestyttävämmäksi ja lähdetään keskusteluttamaan sitä – ei sen eroavaisuuden kautta – vaan nimenomaan sen kautta, miten ne asiat voi yhdistyä. Jos esimerkiksi nyt vaikka ihan konkreettisesti mietitään vaikka sitä kuvastoa, mitä on tuotettu. Se on hyvin samantyyppistä, mitä me nähdään vaikka ihmisten sisustuksessa tänä päivänä. Eli siellä on jotain emalimukeja tai maitotonkkia ja sen tyyppisiä. Sieltä voidaan hyvinkin moderniin sisustukseen yhdistää. Ja samalla tavalla tämän tyyppistä kuvastoa voidaan laittaa markkinointiviestintään.

Miia Kahila: Tuossa jonkin verran puhuttiin jo kunnista ja nyt voidaan vähän puhua koronasta. Ainakin omalla tällaisella mututuntumalla omasta tuttavapiiristä voisin sanoa, että monet ovat asunnoissa isoissa kaupungeissa työn takia. Ja nyt korona toikin etätyömahdollisuuden, ja sitä (etätyötä) on lisätty paljon ja se varmasti jää myös voimaan monilla työpaikoilla koronankin jälkeen. Ja nyt heistä osa on nostanut kytkintä ja muuttanut tällaisille pienemmille paikkakunnille. Luuletteko te, että tämmöinen muuttoaalto jossain vaiheessa voisi mennä näille pienemmille paikkakunnille?

Niklas Lundström:

Tämä on nyt äärettömän mielenkiintoinen ja suuri kysymys. Mä en jaksa uskoa, että se ihan menee niin, että puhutaan jostain muuttoaallosta, mutta kyllähän sekin näkyy ihan tilastoissa jo. Kyllä tämä korona on oikeasti vaikuttanut. En muista montako muuttovoittoista kuntaa oli viime vuonna enemmän verrattuna sitä aikaisempaan vuoteen, mutta kyllä niitä on. Ehkä se on tämmöistä niin kuin marginaalissa tapahtuvaa jonkun verran, mutta en tiedä. Itse kyllä toivoisin, että olisi jonkinlaista pientä muutosta ainakin tässä tällaisessa suuressa kaupungistumisen tarinassa, jota ehkä tapahtuisi.

Henna Syrjälä:

Ehkä tämmöinen poikkeusaika ylipäänsä on semmoinen hetki, milloin tavallaan ihmisten käyttäytymisen muutoksia pakotetaan, niin silloin se on mahdollista, että jotkut asiat niistä jää voimaan. Niin ehkä on myös mahdollista, että tämmöinen tietynlainen pakko, mikä meillä on tullut, myös ajaa jonkinlaisia käyttäytymisiä ja aika isoja elämänmuutoksia eteenpäin. Se, että kuinka laaja se skaala tulee olemaan, niin menee aika spekuloinniksi, mutta totta kai halutaankin viedä sitä sanomaa eteenpäin, että nimenomaan semmoinen maaseudun muuttovoittoisuus olisi ihan toivottava esimerkki.

Miia Kahila: Niklas ja Henna, onko tämä tutkimus, jota te olette tehnyt, muuttanut teidän omia ajatuksianne maaseudusta ja maaseudun yrityksistä? Onko jotain yllättävää tullut?

Niklas Lundström:

Ehkä juuri se, että kyllä se oma oma tulkinta siitä maaseudusta on kyllä monipuolistunut. Ei kannata sivuuttaa sitä, kun usein otsikoissa ja asiantuntijat puhuvat, että se maaseutuhan on oikeasti kovin monipuolinen ja monimuotoinen, että siellä on paljon kaikkea. Ehkä itse oli enemmän jossain määrin väärin lukkiutunu siihen stereotyyppiseen traktoripelto-mummonmökkiajatteluun, mutta eihän se tietenkään niin ole, että se on väärin.

Henna Syrjälä:

Mä voisin ehkä ajatella tavallaan toisinpäin, että mä olen maalla syntynyt ja asun tällä hetkellä maalla, niin tavallaan mulle se semmonen perinteinen kuvasto on hyvin tuttua ja sen sijaan saattaa olla stereotyyppisemmät ajatukset kaupunkilaisuudesta, niin tavallaan tämä hybridisaatio on myös avannut silmiä sille, että tietyllä tavalla sitä yhteneväisyyttä löytyy molempiin suuntiin.

Niklas Lundström:

Muistan silloin, kun tämä hanke alkoi ja saatiin vähän jonkunlaista mediahuomiotakin. Ja matkan varrella muutenkin. Kyllähän ihmiset ihan äärettömän intohimolla suhtautuu maaseutuun. Mä en ole ikinä itse henkilökohtaisesti ollut mukana missään tutkimushankkeessa, mistä olisi niin paljon tullut viestiä ja puhelua ja keskustelua siitä tutkimusteemasta. Niitä viestejä on tullut sekä maaseudulta että kaupungista, on tullut kannustavia viestejä, ja on tullut semmoisia, että tarvitaanko tällaista jotain maaseudun imagon kohottamista. Ja jos sellaista tarvitaan, niin kenen vastuulla se sitten on. Mutta on kyllä vahvistanut omaa tulkintaa siitä, että ihmiset kovin suurella intohimolla Suomessa ainakin tähän maaseutuun suhtautuu.

Henna Syrjälä:

Ehkä semmoinen vielä ihan tieteellinen pointti, että tämä on poikkitieteellinen tutkimusprojekti ja -hanke ja tosiaan Koneen Säätiö on meitä rahoittanut ja sinänsä ollaan kaikki Vaasan yliopiston tutkijoita, mutta ollut hauskaa tehdä myös saman yliopiston sisällä tutkimusyhteistyötä. Ja ehkä tästä ja vuoropuhelustakin näkee, että me puhutaan aika samaa kieltä, vaikka meillä on omat tieteenalat. Ollaan huomattu, että on paljon samoja käsitteitä ja samanlaista ymmärrystä siitä, minkälainen maailma on. Ja ehkä tuosta minun ja Niklaksen esittelystäkin näkee, että toinen tutkii dynaamisia ristiriitaisuuksia ja toinen kompleksisuutta. Niin ne ovat aika lähellä toisiaan.

Miia Kahila: Kiitos paljon Henna ja kiitos paljon Niklas.

Henna: Kiitos 
Niklas: Kiitos

TEKSTIVASTINE

Oivalluksia-podcast: Maaseudun paikkaseksikkyys

Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast.

Intro (musiikkia)

Mitä sinulle tulee mieleen maaseudusta, luontoa ja hiljaisuuttako? Mummon punamultamökki nököttää yksikseen kauniin maiseman keskellä? Tai ohikiitävästä autosta huomattuja rapistuvia heinälatoja ja edessä köröttäviä traktoreita? Usein on ajateltu, että maaseutu olisi taantuva ja vähän vanhanaikainen, eikä oikein herättäisi mitään kiinnostusta, eikä olisi mitenkään cool. Mutta nyt onkin huomattu, että yllättäen syrjäiset ja takaperoiset paikat voivatkin olla imagollinen etu. Yritykset ovatkin alkaneet hyödyntää taitavasti ja aivan uudella tavalla maaseutuun liittyviä mielikuvia ja tarinoita. Tästä maaseudun paikkaseksikkyydestä ovat meille tänään kertomassa tutkijat Niklas Lundström ja Henna Syrjälä Vaasan yliopistosta.

Niklas Lundström työskentelee tutkijatohtorina yliopiston johtamisen yksikössä. Hän on erikoistunut kompleksisuuteen ja pirullisiin ongelmiin johtamisessa ja aluekehittämisessä. Hän on myös tehnyt tutkimusta maaseudusta ja sen kehittämisestä. Viimeisimpänä juuri maaseudun paikkaseksikkyydestä. Dosentti Henna Syrjälä puolestaan työskentelee markkinoinnin yliopistotutkijana. Maaseudun monisäikeisten merkityksien ohella hän on tutkinut markkinoiden dynaamisia ristiriitaisuuksia, koskettivatpa ne sitten kuluttajien identiteettiä arjen kulutuskäytäntöjä tai heikompiosaisia toimijoita. Tällä hetkellä Hennan tutkimusprojektit käsittelevät muun muassa ilmastoviisasta asumista, vaateteollisuuden vastuullisuutta, eläimiä palvelukonteksteissa sekä pelaajayhteisöjä.

Toimittaja Miia Kahila:

Tervetuloa Niklas ja Henna. Kertokaa nyt ja Niklas ja Henna, mitä oikein tämä maaseudun paikkaseksikkyys on? Millaisesta ilmiöstä on yleensäkin kysymys?

Niklas Lundström:

Maaseudun paikkaseksikkyys on periaatteessa tällaista yritysten toteuttamaa jonkunlaista ilmiötä, joka liittyy näiden yritysten brändeihin ja imagoon ja sitten sitä kautta niiden tuotteiden myymiseen.

Henna Syrjälä:

Jos voin vähän avata sitä teoreettista pohjaa, niin se avautuu sieltä. Löydettiin tällainen neolokalismin käsite, jonka voisi kääntää uuspaikallisuudeksi. Ja se on jo aika kauan aikaa (olemassa)ollut käsite ja se on syntynyt siitä, kun on tunnistettu pienpanimotoiminnassa tämmöinen ehkä vähän hipsterihenkinen toiminta. Painottaa esimerkiksi perinteikkyyttä ja autenttisuutta ja yhteyttä sinne paikkaan, missä valmistus tapahtuu tai missä on esimerkiksi yrittäjien omat juuret. Ja me lähdettiin laajentamaan tätä käsitettä. Me huomattiin, että se ei pelkästään ole enää sitä, vaan se, mitä yritykset tällä hetkellä tekee, niin se on vieläkin kiinnostavampaa ja trendikkäämpää ja ajassa enemmän mukanaolevaa.

Niklas Lundström:

Ja jännähän tässä oli se, että kun se neolokalismi, mistä Henna tässä nopeasti sanoikin, niin se nimenomaan yleensä kattaa nämä pienpanimot. Mutta tämä paikkaseksikkyys, mikä me sitten ikään kuin löydettiin tutkimuksen kautta, niin siinä sitten on hyvinkin monelta eri toimialalta näitä yrityksiä. On ihan vaatetusfirmoja, sitten on just näitä alkoholin tuottajia. No kuuluu siihen myös pienpanimot. Sitten on huonekaluyrityksiä.

Henna Syrjälä:

Sitten on elintarvikealan yrityksiä aika laajasti ja niissäkin ehkä tämä on aika trendikkäitä superfoodeja tai jotain muuta vastaavaa.

Niklas Lundström:

Vastaavasti just jotain tällaisia niin sanotusti paikallisesti tuotettua, niin kuin maitotuotteita meijerituotteita, sen tyylistä löytyy aika paljon.

Henna Syrjälä:

Yks sellainen, mitä me löydettiin meidän tutkimuksessamme, oli jo se, että mikä tuli neolokalismissa esiin, että pitää olla sellainen aito yhteys siihen paikkaan, ja samalla tavalla kaikki yritykset, jota me oltiin haastateltu ja johon oltu yhteyksissä, niin kaikilla näillä yrityksillä oli aito yhteys siihen tiettyyn paikkaan, mistä tavallaan kumpusi niiden koko merkitysmaailma. Ja nimenomaan, kun me haastateltiin myös kuluttajia, niin kuluttajat sanoi samaa, että on tärkeää, että se yhteys on aito. Esimerkiksi meidän aineistossa on semmoinen lainaus, että Shell ei voisi tehdä aidosti tämmöistä paikkaseksikästä markkinointia, koska esimerkiksi joku öljyteollisuus ei ehkä juurikaan viesti tällaista aitoa maaseudun merkitysmaailmaa ja yhteyttä siihen tiettyyn paikkaan.

Miia Kahila:

Jos mietitään ihan pelkkää termiä paikkaseksikkyys, mistä se tulee?

Niklas Lundström:

Tämä on pitkä ja monipolvinen tarina. Se lähti silloin joskus, se oli ihan alkuvaiheessa, kun tämmöistä käsitettä ei siis ollut olemassa. Meidän piti määritellä se. Me tiedettiin, että tällainen ilmiö on olemassa, mutta sitten tietenkin, kun pitää uudelleen sanoittaa joku tällainen uusi ilmiö, niin mikä se sana on? Siellä oli ensin jotain erilaisia versioita tästä seksikkyys-sanasta, muttei sitten ne eivät oikein herättäneet riittävää vastakaikua. Se oli sitten, taisi olla silloisen tutkimusjohtaja Olli-Pekka Viinamäen kanssa me joskus, olisiko se ollut tyyliin joku lounaspalaveri tai kahvipöytäkeskustelu tai joku, siellä sitten nousi, että paikkaseksikkyys - joo that's it. Tosiaan se ehkä vähän eroaa tällaisista perinteisistä tieteellisistä käsitteistä - ihan tämä nimeäminenkin- verrataan vaikka siihen neolokalismiin. Tieteessä hän on usein erilaisia ismejä, mutta ehkä tässä paikkaseksikkyydessä on lähdetetty vähän tietoisestikin tällaisella raflaavalla tyylillä, että se herättää, niin sanotaanko tavallisen kansan syvissä riveissä, jonkunlaista mielenkiintoa, että ahaa, mikä tämä tällainen on. Ja kyllä kun erilaisten ihmisten kanssa on jutellut tästä, niin etenkin, sanotaanko nyt nuorehkojen aikuisten tällaisessa ajatusmaailmassa se resonoi hirveen voimakkaasti. Ei tarvitse kuin sanoa sana maaseudun paikkaseksikkyys, sitten ehkä tuoda yksi yritys siihen esimerkiksi, niin heti se sanoo, että ahaa, nyt mä tiedän, mistä sä puhut.

Henna Syrjälä:

On ihan hauska tämä paikkaseksikkyys termi. Tieteelliseltä kannalta, koska silloin kun me työstettiin tätä meidän viimeisintä artikkelia, tieteellistä artikkelia, joka kävi arviointiprosessin, niin ei meidän arvioijatkaan sitä ihan purematta niellyt. Eli me jouduttiin myös itse miettimään vahvasti, että halutaanko me pitää seksikkyys-sana siinä koska se luonnollisesti herättää aika paljon mielikuvia ja miksi me halutaan pitää se siinä. Tosiaan sitten määriteltiin, että se tarkoittaa nimenomaan tämmöistä yleisesti kiinnostavaa ja mielenkiintoa herättävää. Että varsinaisesti seksin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Niklas Lundström:

Ja sitten tossakin huomaa vielä, että se on ehkä jonkunlainen tämmöinen pieni ikäpolviero. Tietenkin nyt taas lainausmerkeissä vähän vanhemmat ihmiset aina viittaavat tähän, että mitä seksiä siellä maaseudulla sitten on? Mutta me nimenomaan viitataan tähän seksikkyydellä siihen kiehtovuuteen trendikkyyteen vetävyyteen ja sen sellaiseen.

Miia Kahila:

Mitkä asiat ovat teidän mielestänne paikkaseksikkyyden ytimessä?.

Niklas Lundström:

Tätä me lähdettiin nimenomaan kartoittamaan silloin joitain vuosia sitten, me kerättiin valtavan suuri yritysaineisto, sijoitettiin ihan kartalle kunnan tarkkuudella, missä päin Suomea tällaiset paikkaseksikkäät yritykset on. Sen jälkeen me lähdettiin tekemään haastatteluja vielä tietyille yrityksille, ja sitä sitten jonkun aikaa siinä ihmeteltiinkin, että onneksi meillä ei ollut mitään valmiita vastauksia. Päädyttiin sitten, että se lähtee tai pyörii tällaisten kolmen ominaisuuden ympärillä, joista ensimmäinen on visuaalisuus eli tämä paikkaseksikkyys tuotetaan visuaalisuudessa. Käytetään paljon tällaisia mustavalkoisia valokuvia, pelkistettyjä –voisiko sitä jonkunlaiseksi minimalismiksi kuvata, mutta tällainen mustavalkoisuus viittaa myös johonkin menneeseen aikaan ja sitä kautta sitoo siihen historiaan. Sitten toisena siellä oli nimenomaan aikaisemminkin tullut esille, tämä sukupolvikokemus eli ne kuuluu tähän niin sanottuun Y-sukupolveen pääpiirteittäin nämä, jotka tätä (paikkaseksikästä markkinointia) tuottaa. Eli voisiko heitä joskus yrittäjiksi tai yritysten toimitusjohtajiksi tai vastaaviksi kutsua. Ja sitten siellä kuluttajapuolella, niin ajateltiin, että se varmaan sitten ehkä resonoi taas voimakkaammin suunnilleen samanikäisissä, eli Y-sukupolvihan on siellä suunnilleen 80-luvun alusta 90-luvun puoliväliin syntyneet, eli tällä hetkellä he ovat varmaan noin suunnilleen nuoria aikuisia tai jotain tämän suuntaista. Sitten vielä kolmantena tällaisena ominaisuutena, joka löydettiin sieltä, oli tämmöinen maaseudun ja kaupungin hybridisaatio, joka liittyy siihen visuaaliseen kuvastoon. Se kuvasto ei ole pelkkää semmoista perinteistä maaseutua, että näytetään vaan niitä peltoja tai metsiä tai traktoreita, vaan sinne tuodaan jonkinlaisia urbaaneja elementtejä. Ja sitten taas tulee tämä Y-sukupolvi tässä esiin, että he tekevät tätä omaa tulkintaa tästä maaseudusta. Se ei ole enää ehkä edellisten sukupolvien punainen tupa ja perunamaa, vaan se on nyt sitten jotain muuta trendikästä heidän mielestään.

Henna Syrjälä:

Ehkä siinä tavallaan näitä kaikkia yhdistää semmoinen ajatus siitä, että luodaan tämmöistä uutta kuvastoa maaseudusta. Ja meidän mielestä ihan erityisen kiinnostavaa oli se, että siinä missä perinteisesti ehkä tällaiset niin kuin negatiivisetkin mielikuvat pyritään vähän peitellä, niin tässä paikkaseksikkyydessä ne nostetaan framille eli esille. Eli halutaan erityisesti korostaa tavallaan sitä semmoista negatiivista kuvastoa kääntämällä se uudella tavalla kiinnostavaksi seksikkääksi jopa. Esimerkiksi mun mielestä tässä on hyvä esimerkki vaikka Myssyfarmin mainosslogan, jossa sanotaan että mummojen kutomia villamyssyjä - how uncool is that. Leikitellään sillä ajatuksella, että joku uncool itse asiassa erittäin cool.

Niklas Lundström:

Ollaan jossain blogikirjoituksissa ja vastaavissa kutsuttu sitä ihan vain inhorealismiksi, että korostetaan niitä nimenomaan yleensä ajateltuja perinteisiä negatiivisia piirteitä. Nostetaan ne niin sanotusti framille, niin silloinhan niistä tulee kiinnostavia. Aikaisemmin mietitään, että maaseutua kun perinteisesti yritetään tuoda esille, niin tuodaan vain tämmösiä - voisiko sanoa sitä siloteltua puolta, että kaikki on hyvin, kaikki on hienosti niin kuin kaikkialla muuallakin. Mutta nämä yritykset käyttää jotain tällaista – voisko sitä ironiaksi kutsua, tätä heidän tyyliään. Tämä yrityskartoitus kun me tehtiin, niin oli kyllä ympäri Suomea niitä yrityksiä - ehkä sanotaanko tällaiset kasvukeskukset nousi sieltä esiin, sitten oli Lapissa jonkun verran, Itä-Suomessa aika vähän. Mutta sellainen, joka pantiin jo aika aikaisin merkille, oli entinen Vaasan lääni. Se kyllä nousi, ihan pomppaa kyllä silmille siinä kartalla, missä yritykset on. Niin että varmaan sitten tämä jonkunlainen pohjalaisuus ehkä selittää tätä paikkaseksikkyyden syntyä tai jotain sen suuntaista. Mutta sitten kun me mietitään, niin kyllähän pohjalaisuuteen liitetään semmoinen yrittäjyyden perinne. On paljon pienyrityksiä, ja sehän lähtee jo ihan kaukaa sieltä historiasta. Ja sitten jos mietitään tätä Pohjanmaan maaseutua, niin tämähän on semmoista perinteistä ydinmaaseutua, missä vielä asuu ihmisiä verrattuna semmoiseen niin sanottuun erämaahan. Kyllähän se jossain määrin on viriiliä kuitenkin se maaseutu entisen Vaasan läänin alueella, mutta se oli semmoinen mielenkiintoinen huomio.

Miia Kahila: Jos vähän vielä mennä tuohon, että keneen nämä tämmöiset uuden tyyppiset viestit tuosta paikkaseksikkyydestä purevat ja mistä se voi johtua?

Henna Syrjälä:

Näiden yrityshaastattelujen lisäksi meillä on myös kuluttajia haastateltu. Ja kiinnostavaa oli, että itse asiassa hyvin samat teemat nousivat esille sekä yritysten haastatteluissa että kuluttajahaastatteluissa. Ja tavallaan yritysten oletus siitä, että Y-sukupolvi olisi potentiaalinen asiakas. Se näyttäytyi selvästi myös kuluttajahaastatteluissa. Että selvästi nimenomaan Y-sukupolven edustajat tunnistivat tämän ilmiön ja myös reagoivat nimenomaan sillä tavalla, mitä yritykset oli toivonut. Jossain kohti ollaan sanottu, että tämä on Y-sukupolvelta Y-sukupolvelle, että nimenomaan semmoinen tavallaan vastavuoroinen. Jos ajatellaan, että viestintä kuitenkin nykyään tapahtuu paljon esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa, niin siinähän on hyvin sitä paljon kuluttajan ja tuottajan välistä vuoropuhelua. Ja tässähän se näkyy myös, että selvästi se on semmoista vuorovaikutteista, että viestintä puree myös niiden samojen sosiaalisen median kanavien seuraajiin kuin lähettäjiin.

Niklas Lundström:

Kun me mietitään jotain suuria trendejä, niin yleensä ne jossain vaiheessa alkaa herättää jonkunlaisia vastavoimia. Kun kaikki on sitä samaa, niin minä haluan sitten yksittäisenä kuluttajana vaikkapa erottautua, että minä en käytä vaikka vaan niitä – hatusta heitettynä nyt Hennes & Mauritzin vaatteita – niin kuin kaikki muut, että mä käytän jotain muuta. Niin näkisin kyllä, että tämä erottautuminen liittyy voimakkaasti siihen, että halutaan olla erilaisia kuin muut. Ja sama tällainen, kun mietitään tämmöisiä bulkkituotteita ja bulkkiliikkeitä, joita on Suomen ostoskeskukset kaikki täynnä. Ne toistaa itseään. Ostoskeskukset ovat aika tämmöisiä paikattomia paikkoja, että sillä ei periaatteessa väliä, jos sut tiputetaan vaikka summanmutikassa vaasalaiseen ostoskeskukseen tai helsinkiläiseen ostoskeskukseen, niin ei sitä oikein pysty sanomaan, että missä sinä sitten olet. Ehkä sitten on jonkunlainen tämmöinen sanotaanko paikkasokeuden vastavoima. Ihmisiä oikeasti on alkanut kiinnostaa, että mistä jotkut tuotteet, mitä ostan, ovat kotoisin. Se on siis paljon laajempi ilmiö kuin pelkästään tämä paikkaseksikkyys tai neolokalismi, mikä täällä taustalla vaikuttaa. Amerikassa on puhuttu jopa siitä, että tämmöinen neolokalismi paikallisuuksien, paikkojen korostaminen tuotteiden markkinoinnin kautta, niin se olisi jonkunlainen vastavoima tällaiselle niin sanotulle McDonaldsaatiolle, että kaikki kaupungit alkavat pikkuhiljaa näyttää samanlaisilta, kun niihin rakennetaan niitä samanlaisia McDonaldsin drive-in-myymälöitä ja tämän tyylistä.

Henna Syrjälä:

Kyllähän tuo näkyy ylipäänsä, kuten Niklas sanoo tämmöinen lähi- ja luomutuotannon esimerkiksi yleistyminen ja se kuinka paljon ihmiset haluaa haluaa sitä tai suorastaan tukee. Niissä kuluttajahaastatteluissa nousi esimerkiksi esiin tämmönen underdog-ilmiö eli kuluttajat kokivat tällaista halua tukea tämmöistä altavastaajaa eli nimenomaan pienyrityksiä. Ja nimenomaan toiminnallaan vaikuttaa siihen, että pienyritykset voi hyvin.

Miia Kahila: Tässä on puhuttu siitä, kuinka osa yrityksistä käyttää tätä maaseudun paikkaiseksikkyyttä hyväkseen imagonluomisessaan ja markkinoinnissa. Onko tämä laajenemassa vielä? Ollaanko me nähty vasta alkusoittoa?

Niklas Lundström:

Niin, tästä on erittäin mielenkiintoista tehdä sanotaan vaikka ensi vuonna uusi tutkimus vertaillen, että onko tämän tyylisiä yrityksiä tullut Suomeen lisää? Ja sitten olisi erittäin mielenkiintoista myös lähteä muiden maiden tilannetta kartoittamaan. Mutta mitä me huomattiin silloin, kun meillä alkoi hanke loppumaan jo ja oltiin ikään kuin tulokset jo saatu tai löydetty. niin kyllä me huomattiin sitten, että paikkaseksikkäät yritykset ovat ruvenneet tekemään yhteistyötä toistensa kanssa. Niin jonkunlaista tämmöistä win win -tilannetta ehkä, että minä autan sinua, niin siinä autat minua tyylisesti, että yhdistellään vähän tuotteita ja näin päin pois. Niin se olisi kanssa mielenkiintoista päästä siihen sisälle, että mikä siinä on taustalla. Se, miten tietoisia ehkä nämä yritykset on toisistaan ja tästä paikkaseksikkyydestä, vaikka kyllähän ne nyt alkaa toivottavasti olemaan tietoisia siitä.

Henna Syrjälä:

Varmasti ylipäänsä mitkä tahansa tämmöiset ilmiöt alkavat saada vähän uudenlaisia variaatioita. Uskon, että lähtee (liikkeelle) tällaisia tai uusia ikään kuin tavallaan vähän erilaisia tapoja sen toteuttamiseen. Ja yksi, mitä me olemme myös halunneet boostata, on ylipäänsä maaseudun ja maaseudun kuntien elinvoimaisuuden lisääminen. Että ollaan haluttu myös viedä sitä sanomaa eteenpäin, että kun yritykset tekee tämän tyyppistä viestintää, niin miksi myös kunnat ja alueet ei vois tehdä.

Niklas Lundström:

Ja siinä, mistä Henna mainitsi, kuntien ja alueen, maaseutukuntien maaseutualueiden, elinvoimaisuus. Minun mielestäni tämä paikkaseksikkyys jotenkin kertoo siitäkin mielenkiintoisella tavalla. Tämä Y-sukupolvi eli nuoret aikuiset, niin eihän niiden pitänyt tilastojen mukaan olla kiinnostuneita maaseudusta. Sehän on paljon kaupungistuneempi sukupolvi, kun verrataan muihin. En muista montako prosenttia tästä sukupolvesta suunnilleen kaupungeissa asuu, mutta suurempi osa kuin muusta väestöstä yhteensä. Maaseudun piti olla tällaista epätrendikästä, ei kauhean tai ei ollenkaan kiinnostavaa. Nyt on ikään kuin sitten homma kääntynyt ihan toisin päin, että kyllä se on kovin kiinnostavaa heillekin, kun he vaan osaavat kertoa, tarinallistaa sitä heidän omalla tyylillään.

Henna Syrjälä:

He varmaan tässä yksi keskeinen elementti on se, että tavallaan se maaseutu-kaupunki-hybridisaatio. Eli tavallaan tehdään myös maaseutu myös kaupunkilaisille lähestyttävämmäksi ja lähdetään keskusteluttamaan sitä – ei sen eroavaisuuden kautta – vaan nimenomaan sen kautta, miten ne asiat voi yhdistyä. Jos esimerkiksi nyt vaikka ihan konkreettisesti mietitään vaikka sitä kuvastoa, mitä on tuotettu. Se on hyvin samantyyppistä, mitä me nähdään vaikka ihmisten sisustuksessa tänä päivänä. Eli siellä on jotain emalimukeja tai maitotonkkia ja sen tyyppisiä. Sieltä voidaan hyvinkin moderniin sisustukseen yhdistää. Ja samalla tavalla tämän tyyppistä kuvastoa voidaan laittaa markkinointiviestintään.

Miia Kahila: Tuossa jonkin verran puhuttiin jo kunnista ja nyt voidaan vähän puhua koronasta. Ainakin omalla tällaisella mututuntumalla omasta tuttavapiiristä voisin sanoa, että monet ovat asunnoissa isoissa kaupungeissa työn takia. Ja nyt korona toikin etätyömahdollisuuden, ja sitä (etätyötä) on lisätty paljon ja se varmasti jää myös voimaan monilla työpaikoilla koronankin jälkeen. Ja nyt heistä osa on nostanut kytkintä ja muuttanut tällaisille pienemmille paikkakunnille. Luuletteko te, että tämmöinen muuttoaalto jossain vaiheessa voisi mennä näille pienemmille paikkakunnille?

Niklas Lundström:

Tämä on nyt äärettömän mielenkiintoinen ja suuri kysymys. Mä en jaksa uskoa, että se ihan menee niin, että puhutaan jostain muuttoaallosta, mutta kyllähän sekin näkyy ihan tilastoissa jo. Kyllä tämä korona on oikeasti vaikuttanut. En muista montako muuttovoittoista kuntaa oli viime vuonna enemmän verrattuna sitä aikaisempaan vuoteen, mutta kyllä niitä on. Ehkä se on tämmöistä niin kuin marginaalissa tapahtuvaa jonkun verran, mutta en tiedä. Itse kyllä toivoisin, että olisi jonkinlaista pientä muutosta ainakin tässä tällaisessa suuressa kaupungistumisen tarinassa, jota ehkä tapahtuisi.

Henna Syrjälä:

Ehkä tämmöinen poikkeusaika ylipäänsä on semmoinen hetki, milloin tavallaan ihmisten käyttäytymisen muutoksia pakotetaan, niin silloin se on mahdollista, että jotkut asiat niistä jää voimaan. Niin ehkä on myös mahdollista, että tämmöinen tietynlainen pakko, mikä meillä on tullut, myös ajaa jonkinlaisia käyttäytymisiä ja aika isoja elämänmuutoksia eteenpäin. Se, että kuinka laaja se skaala tulee olemaan, niin menee aika spekuloinniksi, mutta totta kai halutaankin viedä sitä sanomaa eteenpäin, että nimenomaan semmoinen maaseudun muuttovoittoisuus olisi ihan toivottava esimerkki.

Miia Kahila: Niklas ja Henna, onko tämä tutkimus, jota te olette tehnyt, muuttanut teidän omia ajatuksianne maaseudusta ja maaseudun yrityksistä? Onko jotain yllättävää tullut?

Niklas Lundström:

Ehkä juuri se, että kyllä se oma oma tulkinta siitä maaseudusta on kyllä monipuolistunut. Ei kannata sivuuttaa sitä, kun usein otsikoissa ja asiantuntijat puhuvat, että se maaseutuhan on oikeasti kovin monipuolinen ja monimuotoinen, että siellä on paljon kaikkea. Ehkä itse oli enemmän jossain määrin väärin lukkiutunu siihen stereotyyppiseen traktoripelto-mummonmökkiajatteluun, mutta eihän se tietenkään niin ole, että se on väärin.

Henna Syrjälä:

Mä voisin ehkä ajatella tavallaan toisinpäin, että mä olen maalla syntynyt ja asun tällä hetkellä maalla, niin tavallaan mulle se semmonen perinteinen kuvasto on hyvin tuttua ja sen sijaan saattaa olla stereotyyppisemmät ajatukset kaupunkilaisuudesta, niin tavallaan tämä hybridisaatio on myös avannut silmiä sille, että tietyllä tavalla sitä yhteneväisyyttä löytyy molempiin suuntiin.

Niklas Lundström:

Muistan silloin, kun tämä hanke alkoi ja saatiin vähän jonkunlaista mediahuomiotakin. Ja matkan varrella muutenkin. Kyllähän ihmiset ihan äärettömän intohimolla suhtautuu maaseutuun. Mä en ole ikinä itse henkilökohtaisesti ollut mukana missään tutkimushankkeessa, mistä olisi niin paljon tullut viestiä ja puhelua ja keskustelua siitä tutkimusteemasta. Niitä viestejä on tullut sekä maaseudulta että kaupungista, on tullut kannustavia viestejä, ja on tullut semmoisia, että tarvitaanko tällaista jotain maaseudun imagon kohottamista. Ja jos sellaista tarvitaan, niin kenen vastuulla se sitten on. Mutta on kyllä vahvistanut omaa tulkintaa siitä, että ihmiset kovin suurella intohimolla Suomessa ainakin tähän maaseutuun suhtautuu.

Henna Syrjälä:

Ehkä semmoinen vielä ihan tieteellinen pointti, että tämä on poikkitieteellinen tutkimusprojekti ja -hanke ja tosiaan Koneen Säätiö on meitä rahoittanut ja sinänsä ollaan kaikki Vaasan yliopiston tutkijoita, mutta ollut hauskaa tehdä myös saman yliopiston sisällä tutkimusyhteistyötä. Ja ehkä tästä ja vuoropuhelustakin näkee, että me puhutaan aika samaa kieltä, vaikka meillä on omat tieteenalat. Ollaan huomattu, että on paljon samoja käsitteitä ja samanlaista ymmärrystä siitä, minkälainen maailma on. Ja ehkä tuosta minun ja Niklaksen esittelystäkin näkee, että toinen tutkii dynaamisia ristiriitaisuuksia ja toinen kompleksisuutta. Niin ne ovat aika lähellä toisiaan.

Miia Kahila: Kiitos paljon Henna ja kiitos paljon Niklas.

Henna: Kiitos 
Niklas: Kiitos

• Lue lisää kurssista Bloombergin sivuilta
• Verkkokurssi sisältää seuraavia moduuleita: terminaalin perusteet, talouden indikaattorit, valuutat, joukkovelkakirjalainat, osakkeet, optiot, hyödykkeet ja salkunhoito.
• Suorittaaksesi kurssin ota yhteys Bloomberg Labin yhteyshenkilöihin John Kihniin tai Stig Xenomorphiin.

Takaisin Bloomberg Labin sivulle

• Verkkokurssi sisältää seuraavia moduuleita: terminaalin perusteet, talouden indikaattorit, valuutat, joukkovelkakirjalainat, osakkeet, optiot, hyödykkeet ja salkunhoito.