

Vaasan kauppakorkeakoulu aloitti toimintansa vuonna 1968. Kuluneen 50 vuoden aikana siitä on kehittynyt pitkäjänteisen työn tuloksena monitieteinen ja kansainvälinen Vaasan yliopisto. Tällä sivustolla tutustutaan yliopiston historiaan.
Menneet vuosikymmenet kertovat yhteisestä tahdosta toimia oman kaupungin ja maakunnan hyväksi. Koulutukseen ja tutkimukseen on alueella uskottu lujasti. Vaasan yliopisto on lunastanut paikkansa muuttuvassa maailmassa.
Vaasan yliopistossa on ollut tähän mennessä seitsemän rehtoria, joista ensimmäinen oli 1968 aloittanut Tryggve Saxén. Häntä seurasivat Mauri Palomäki, Ilkka Virtanen, Ari Salminen, Matti Jakobsson, Suvi Ronkainen ja nykyinen rehtorimme Jari Kuusisto.
Vaasan yliopiston juhlajulkaisu: YHTEINEN TAHTO Vaasan yliopisto 50 vuotta on Kari Leinamon ja Suvi Ronkaisen kirjoittama. Tutustu julkaisuun selailemalla kirjan pdf-versiota tai tilaa itsellesi oma kirja. Kirjan hinta postitettuna on 10 euroa.