Viestintä, brändi ja markkinointi

Tämä on tekstivastine Vaasan yliopiston Oivalluksia-podcastin jaksolle 23: Riskinä työyksinäisyys?

Miehen ääni: Oivalluksia on Vaasan yliopiston podcast, jossa tutkijamme keskustelevat ajankohtaisista teemoista ja ilmiöistä.

Anssi Marttinen: Korona-aika siirsi nopeasti todella monet suomalaiset työpaikoilta kotiin etätöihin. Muutos oli iso myös sosiaalisessa mielessä. Lähijohtaja muuttui etäjohtajaksi ja kahvihuoneessa niitä näitä rupatelleet työkaverit Teams-kokousten asiakeskeisiksi virtuaalihahmoiksi. Ja vaikka työpaikoille ollaankin nyt jo ainakin osittain palattu, etätyö ja hybridityö näyttävät tulleen jäädäkseen. Samalla etätyön myötä riski yksinäisyyden kokemiselle työssä on kasvanut. Millaisia seurauksia työyksinäisyys tuo ja mitä asialle voidaan tehdä? Minä olen Anssi Marttinen ja vieraana tässä Oivalluksia-podcastin jaksossa on Vaasan yliopiston työhyvinvointiin erikoistunut tutkija Jussi Tanskanen. Hän on vastaava tutkija Työsuojelurahaston rahoittamassa työyksinäisyyttä etätyössä käsittelevässä hankkeessa. Jussi Tanskanen, tervetuloa mukaan!

Jussi Tanskanen: Kiitos.

Anssi Marttinen: Jussi! Peruskysymys: Mitä työyksinäisyys on?

Jussi Tanskanen: Joo, tähän voisikin vastata nyt monella tapaa. Työyksinäisyys on työssä koettua yksinäisyyttä. Mutta tämä vastaus eikä kerro juuri yhtään mistään mitään, mutta jos vastaan tarkemmin, elikkä työyksinäisyys olisi haluttujen ja todellisten työssä olevien suhteiden epätasapainosta kumpuavaa negatiivista tunnetilaa, niin se taas ehkä kertoo vähän liian paljon ja liian lyhyesti. Voisin tätä vähän tarkemmin avata vielä. Voi ajatella, että meillä työyhteisöissä ja siellä työntekijöillä, heillä on eri verran tällaisia sosiaalisia suhteita. Elikkä, joissain ammateissa työtä tehdään vaikka hyvinkin yksin. Voidaan ajatella, että joku metsuri saattaa kaataa puuta metsässä hyvin itsekseen, jos ei ole siinä vaikka työkavereita lähellä. Ja sitten välttämättä viestintää ei muiden kanssa ole. Etätöissä saatetaan tehdä hyvin fyysisesti eristyksissä ja muissa, mutta saatetaan olla koko ajan jo palavereissa tai koko ajan ollaan viestinnässä digitaalisesti muuten. Kuitenkin töissä on ihmisillä eri määrä sosiaalisia suhteita, joillain on hyvin vähän. He voidaan ajatella olevan sosiaalisessa eristyksessä jopa. Mutta oikeastaan tää vielä, että vähäiset suhteet tai sitten voidaan puhua myös määrän suhteen laadusta, tai oikeastaan laatu onkin ehkä tärkeämpi meille. Mutta oikeastaan ei edes vähäinen määrä tai vähäinen huono laatu sosiaalisissa suhteissa ei vielä itsessään luo tätä työyksinäisyyttä, vaan siihen vaikuttaa esimerkiksi myös ihmisen omat tarpeet tälle sosiaalisuudelle. Paljonko haluaa ja paljonko on tarvetta erilaisille sosiaalisille suhteille töissä. Ja joillain erakkoluonteisilla ihmisillä tarve on hyvin vähäinen ja heillä ei oikeastaan ole sitä haluakaan. Heillä sitten voi oikeastaan olla silleenkin, että jos on paljon sosiaalisuutta, se on heille hyvin raskasta ja kuluttavaa, mutta jos tuleekin tämmöinen tilanne, että ihminen vaikka haluaisikin, että olisi paljon sosiaalisia suhteita ja kaipaisi niitä, mutta niitä ei sitten aktuaalisesti ei olekaan kovin paljon. Tämä aiheuttaa: epäsuhde tulee, ja sitten tämä epäsuhde saattaa aiheuttaa negatiivisen työyksinäisyyden kokemuksen. Ja tämäkään vielä, epäsuhdekaan vielä ei vielä pakosti tarkoita sitä, että kokisi työyksinäisyyttä, siihen voi vaikuttaa sitten vaikka ihmisen muun elämän kautta tulevat sosiaaliset suhteet, jos niitä on paljon, ne voi vähän kompensoida. Eli sitten oikeastaan ei tunnukaan niin negatiiviselta tämä tilanne. Mutta periaatteessa voisin sanoa, että työyksinäisyydellä tarkoitetaan tämmöistä tilannetta, että ihminen kaipaisi enemmän sosiaalisia suhteita, kun oikeastaan onkaan.

Anssi Marttinen: Etätyö on yleistynyt ja se on varmasti myös tuonut enemmän ajankohtaisemmaksi tämän työyksinäisyyden.

Jussi Tanskanen: Jo kyllä. Kyllähän se etätyö on, siinä on riskitekijöitä paljon. Nimenomaan ollaan itsekseen kotona ja sitten viestintä on tämmöistä digitaalista usein. Sitä monet puhuu, ja itsekin ehkä havainnut, että digitaalinen viestintä aina ei ihan niin semmoista syvällistä ja ehkä laadukasta kuin kasvokkainen. Ja voi olla myös vaikeaa, tapahtuu väärinymmärryksiä paljon ja sitten se on muutenkin vähän erilaista se digitaalinen viestintä. Etätyössä helposti käy vähän silleen, että keskitytään sitten siinä viestinnässä ylipäätään siihen työntekoon. Siinä puuttuu semmoiset satunnaiset kohtaamiset käytävällä tai kahvihuoneessa kollegoiden kanssa, missä vähän niin kuin jutellaan ei-työhön liittyvistä asioista myös. Tämmöiset tuppaa vähän jäämään pois. Se voi olla taas työyhteisön kannalta hyvinkin kriittistä.

Anssi Marttinen: Tuossa vähän otitkin esille sitä, että mistä tuo työyksinäisyys kumpuaa, eli mikä sen aiheuttaa?

Jussi Tanskanen: Siellä on paljon tällaisia eri tekijöitä, mitä voidaan ajatella. No, ylipäätään sanotaan, että se on epäsuhta haluttujen ja todellisten sosiaalisten suhteiden välillä, sieltä se kumpuaa. Kaikille se vähäinen sosiaalisten suhteiden määrä ei tee sitä. Esimerkiksi erakot ovat hyvin tyytyväisiä, erakkoluonteiset ihmiset. Mutta joilla taas sitten tarve on iso sosiaalisille suhteille ja he kokevatkin helposti työyksinäisyyttä. On paljon tämmöisiä, esimerkiksi nämä omat tarpeet sosiaalisille suhteille. Sitten on tämmöisiä yksilöllisiä tekijöitä työntekijöille, on erilaisia sosiaalisia taitoja ja kykyjä. Jotkut tutustuu ihmisiin ja saa kavereita hirmuhelpolla ja joillekin se on, tuntuu, että se on tosi vaikeata heille. Eli tämmöisiä erilaisia taitoja ja kykyjä, mutta nämä ovat semmoisia tekijöitä, että nämä ovat yksilöllisiä seikkoja, että näille ei sinällään hirveästi mahda. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat. Toki joitain sosiaalisia taitoja voi koittaa kehittää ja muuta. Mutta se ei musta ole niin oleellista. Enemmän mua kiinnostaa enemmän tällaiset työn piirteet, työyhteisöominaisuudet, joihin ne voidaan sitten vaikuttaa. Voidaan tehdä työpaikoista vähän helpommin lähestyttäviä, tehdä sellaisia, että niissä on tilaa ja aikaa ihmisten tutustua toisiinsa myös sillä tavoin, että saadaan laadukkaita mielekkäitä suhteita, miten päästään mukaan sosiaalisiin kuvioihin, esimerkiksi uudet työntekijät voivat olla riskissä työyksinäisyydelle, koska he eivät vielä oikeastaan ole päässeet mukaan tai ei ole niin helppoa sitten heti lähteä. Toki työssä voi olla tällaisia ulottuvuuksia: kauheaa kiirettä, työhön epävarmuutta, ei saa tukea, niin kuin tämä etätyö, että se vaikeuttaa sitä, ei jää oikein aikaa sille sosiaalisuudelle tai sitten ei ehkä sitouduta, jos on työ hyvin epävarmaa, ei uskalleta sitoutua hirveästi siihen paikkaan, tuntuu, että siellä käydään hetken aikaa -  vaihdetaan paikkaa sen jälkeen. On jopa ihan tutkittu tämmöisiä, että tietynlaisia organisaatiokulttuureja on, tämä ei ehkä suomalaisen työelämään niin hyvin sovi, mutta voi olla tuolla suuren meren takana esimerkiksi semmoista, että jos on organisaatiokulttuuri, joka perustuu siihen, että työntekijät laitetaan kilpailemaan keskenään, että siellä kilpaillaan jopa saman organisaation sisällä. Eihän se oikein luo hyvää lähtökohtaa sille, että kehitetään merkityksellisiä suhteita.

Anssi Marttinen: Me olemme puhuneet paljon etätyöstä ja sen vaikutuksista työ yksinäisyyteen, mutta kyllähän siellä varsinaisella työpaikallakin voi varmasti kokea työyksinäisyyttä?

Jussi Tanskanen: Jo kyllä. Siitä oikeastaan sitä tutkimusta enemmän onkin jopa tehty. Työyksinäisyyttä on oikeasti ylipäätään aika vähän ylipäätään tutkittu, mutta jonkin verran on, mutta se on tämmöiseen lähityöhön keskittynyt aikaisemmin, mutta tosissaan siellä voi olla, että jos ihmisillä on hirveä kiire koko ajan, ei sitä välttämättä kerkeä sitten niin se sosiaaliseen elementtiin keskittyä. Se voi olla se, että muokataan työkavereita käytävässä ja mennään sitten itse tekemään niitä hommia.

Anssi Marttinen: Mitä seurauksia työ yksinäisyydessä sitten voi olla?

Jussi Tanskanen: Sillä on todettu aika negatiivisia seurauksia niin tälle työntekijälle itselleen kuin koko organisaatiolle, missä hän on. Yleinen koko elämänpiirin leikkaava yksinäisyys, sitä on tutkittu tosi paljon. Se on yhdistetty kaikenlaisiin terveyshaittoihin, varsinkin mielenterveyteen, mutta myös fyysiseenkin terveyteen. Siellä on esimerkiksi tämmöisiä ihan käyttäytymisen perustuvia tai terveyskäyttäytymiseen perustuvia tämmöisiä selitysmalleja. Esimerkiksi yksinäiset henkilöt juovat enemmän alkoholia tai ehkä ruokavalio ei sitten ole niin terveellinen. On tullut esiin myös ihan fyysiseen terveyteen liittyviä vaikutuksia ja esimerkiksi kuolleisuuteen paljon. Mutta sitten myös työyksinäisyydellä on näitä samanlaisia huonompaan terveyteen liittyviä. Elikkä stressiä ja työuupumusta, voi olla matalampaa työn imua, heikompaa työtyytyväisyyttä. Työperäinen balanssikin saattaa kärsiä. Tämmöisiä kuin aika crusiaaleja (olennaisia) juttuja, mitä voi tapahtua työhyvinvoinnille. Mutta sitten myös tuota ihan tällaisille organisaation kannalta myös haitallisille asioille. Elikkä työyksinäisten ihmisten suoriutuminen on yhä heikompaa. Ei välttämättä oikein sitouduta työpaikkaan samalla tapaa ja työn lopetushalutkin voi olla sitten aika mielessä sen jälkeen. Yksinäisyydessä on vähän semmoinen ikävä piirre, että siitä tulee, että ihmiset kun alkavat kärsiä kroonista yksinäisyyttä, yhä enemmän yksinäisyyttä. Tämä aiheuttaa vähän semmoista ikävää kehää, eli ihminen alkaa tulkitsemaan kaikkia sosiaalisia tilanteita negatiivisella tavalla, joka johtaa yksinäisyyden pahentumiseen, mutta myös samaan aikaan alkaa passivoitua. Että alkaa tulkitsemaan kaikkia läheisiä ihmisiä vähän vihamielisemmin, niin alkaa passivoitua myös sosiaalista suhteista ja sitten alkaa vetäytyä pois päin. Mikä saattaa aiheuttaa just tämmöisiä ikäviä seurauksia, vaikka sitoutumisen kannalta organisaatiossa.

Oivalluksia-podcastin aiheena on Riskinä työyksinäisyys. Minä olen Anssi Marttinen ja vieraana tässä Oivalluksia-podcastin jaksossa on Vaasan yliopiston työhyvinvointiin erikoistunut tutkija Jussi Tanskanen. Ja hän on vastaava tutkija Työsuojelurahaston rahoittamassa työyksinäisyyttä etätyössä käsittelevässä hankkeessa. Kertoisitko vielä vähän tarkemmin tästä tutkimuksesta ja hankkeesta?

Jussi Tanskanen: Johon meillä tosissaan on Työsuojelurahaston apuraha nyt tälle vuodelle 2022. Hankkeen nimi on Yhdessä Etähybridityössä. Tutkimustyö yksinäisyydestä ja ennaltaehkäisyä korjaavan toimintamallin kehittäminen. Tämä hanketta perustuu aiemmalle etätyötutkimushankkeelle. Meidän idea tässä tutkimushankkeessa tänä vuonna on luoda tämmöistä kehittämismallia, jolla voidaan torjua ja ehkäistä työyksinäisyyttä etähybridityössä. Me tehdään tässä tutkimusta ja kehittämismallia yhtä aikaa. Perustetaan tämä tutkimus ja kehittämismalli meidän tämmöiselle korona aikana kerätylle tilastoaineistolle ja sitten ollaan tehty haastatteluja. Ja sitten tehdään tällaista työpajatoimintaa yritysten kanssa. Meillä on kolmesta eri yrityksestä edustajia mukana. Työpajoissa me ensin vähän alustettiin työyksinäisyydestä ja mitenkä sitä voisi koittaa ehkä ehkäistä.  Sitten siellä organisaation edustajat pääsivät itse sumplimaan, että mitkä keinot voisi toimia ja alkaa ideoida. Ja nyt ne on kerennyt testaamaan ja testailee parhaillaan omassa organisaatiossaan, että mitkäs asiat toimii. Ja on nyt muutamia eri ideoita, mitä ne ovat ne kehittäneet, niitä nyt sitten testataan ja vähän dokumentoidaan, että mitä, mitä siellä tapahtuu. Tästä pilottitutkimusta vähän tehdään.

Anssi Marttinen: Niin ajattelinkin kysyä, onko tutkimuksista tullut jo tuloksia tai kiinnostavia löydöksiä?

Jussi Tanskanen: No, on meillä tässä jonkin verran tullut. Että ensin voisin sanoa, että ollaan tutkittu tämmöistä, että mitäs tälle työyksinäisyydelle on käynyt pandemia-aikana. Ollaan ajateltu, että onko se sitten etätyöläisillä, että onko se vaan, mitä pidemmälle pandemia-aikana etätyösuositus oikein pysyi, että mitä pidempään siellä etätyössä pysyttiin, niin muuttuiko ihmiset sitä yksinäisemmäksi? Niin huomattiin analyysidatasta, että suuri osa ihmisistä suuri osa vastaajasta, noin puolet - vähän reilu puolet, niin heidän työyksinäisyyden taso pysyi pandemia-aikana matalalla ja se ei muuttunut mihinkään. Se oli oikein hyvä uutinen. Mutta sitten sieltä löytyi tämmöinen pienempi ryhmä, jossa työyksinäisyys, kasvoi pandemia-aikana vähän koko ajan. Sitten, mikä ehkä sinällään hälyttävää, mutta myös kiinnostavaa, sieltä löytyi tämmöinen kymmenen prosentin ryhmä työntekijöitä, joilla oli työyksinäisyys korkealla tasolla. Melkein heti siinä, kun alettiin aineistoa kerätä, kun etätöihin siirryttiin pandemia-aikana, niin siellä se oli korkealla tasolla. Sitten se on vaan kohonnut sen jälkeen. Ja se on tämmöinen hälyttävä kymmenen prosentin ryhmä, mikä sieltä on tullut. Siihen kuuluu varsinkin tämmöisiä nuoria ja uusia työntekijöitä. Ja muutenkin on havaittu, että he ovat riskissä tämmöiselle työyksinäisyyden kokemukselle. Ja nimenomaan ehkä uudet työntekijät, siinä helposti voi ajatella, että varsinkin, jos etätyövaiheessa tulee työyhteisöön, niin siellä sellaisia vanhoja suhteita, mitä on. Se ollaan havaittu, että mitä ihmiset ovat haastatteluaineistossa puhuneet, että jos on aikaisemmin ollut, kauan ollut jo töissä samassa työpaikassa ja on tutustunut ihmisiin ja on tämmöinen aika tiivis työtiimi, missä on tehty ja joka on ollut kauan jo pystyssä.

Jussi Tanskanen: Heillä tämmöinen siirtymä etätyöhön oli aika helppoa. Ne pystyi sutvimaan ja olemaan ja viestimään digitaalisesti. Siellä oli vahva pohja siellä alla. Uusilla työntekijöillä tätä pohjaa ei oikein ole, ja etänä voi olla vielä hankalampi sitten tutustua uusiin työkavereihini kunnolla, kun sitten lähityössä. Mutta on täällä sitten muitakin, esimerkiksi tämä kiire vaikuttaa enemmän nimenomaan tämän työyksinäisyyden synty, työn epävarmuus, mutta kiire varmaan sitä, että ei ole niin aikaa sille, varsinkaan etätyössä. Kun sosiaalisuus vaatii melkein sitä, että pitäisi lähettää erikseen viestiä tai sopii asioita. Ei voi vain sitten sattumalta nähdä sitten ihmisiä siellä työpaikalla. Ja kiire voi sitten tehdä sitä, että ei ole oikein aikaa sitten tämmöiselle sosiaalisuudelle. Mutta ollaan sitten havaittu, että tämmöisiä kun, mitkä sitten vaikuttavat positiivisesti tilanteeseen, niin esimerkiksi sosiaalisella tuella - varsinkin kollegoilta saatu sosiaalinen tuki kyllä vähentää työyksinäisyyden kokemusta paljon. Ja sitten myös laadukas esihenkilön johtaminen, hyvä vuorovaikutussuhde hänen kanssaan toimii kyllä tosi hyvin. Ylipäätään itsensä johtamisen taidolla on ollut merkitystä. Ja ylipäätään, että organisaatiolla olisi osaltaan myös etätyökäytänteitä. Tietysti se, että jollain tapaa ollaan mietitty, miten sitä etätöitä nyt tehdäänkään, niin se jo auttaa tilannetta. Sitten ollaan havaittu, että tämmöisiä viestintämuotojen vaikutuksia ollaan tutkittu. On havaittu, että pikaviestimet, whatsappit ja videoneuvottelut, niillä on ihan positiivinen vaikutus. Ne vaikuttaa suojaavan vähän tätä työyksinäisyyden kehittymiselle. Ollaan sitten havaittu myös tämmöisiä haitallisia vaikutuksia. Eli ollaan nimenomaan havaittu samoja mitä, aikaisemmatkin tutkimukset, että elikkä, varsinkin työuupumus on niin kuin työyksinäisillä hyvinkin niin suurta, että tulee matalaa työnimuja ja erilaisia fyysisiä terveysoireita ja heikompaa suoriutumista.

Anssi Marttinen: Sinä annoitkin jo hyviä vinkkejä työyksinäisyyden ehkäisyyn, eli siinä pitää vähän itse tehdä, mutta myös työkavereilla, esihenkilöillä ja organisaatiolla on hyvin suuri vaikutus.

Jussi Tanskanen: Jo kyllä. En laittaisi, että olisi kenenkään sinällään vastuulla, että olisi vaikka sitten esihenkilön tai organisaatioiden vastuulla, että kukaan kärsisi työyksinäisyyttä. Kyllä se mun mielestä kuuluu koko työyhteisölle se asia. Jos jotain vinkkejä pitäisi antaa niin, että voisin sanoa sen, että ei kannata vain tunnistaa, että hei nyt tuolla nämä työntekijät saattavat olla työyksinäisiä - panostetaan heihin, vaan ylipäätään koko porukkaan. Yksi hyvä tapa voisi olla tietoisuuden lisääminen, eli vähän puhuttaisiin, mitä tämä työyksinäisyys on. Että ihmiset ehkä tunnistaisi, että siinä liittyy tämmöisiä negatiivisia tunteita. Niitä voitaisiin oppia ehkä käsittelemään sitten, mitä voi olla ja pohdintaa sosiaalista tarpeista, ylipäätään vinkkiä, että mieluummin se olisi sellaista arkipäiväistä sosiaalista toimintaa. Koitettaisiin organisaatiossa miettiä, miten saadaan lisättyä tämmöisiä kohtaamisen mahdollisuuksia meidän työssä, mahdollisuutta tämmöiselle epäviralliselle viestinnälle ja mahdollisuuksia sille, että tulisi tämmöisiä merkityksellisiä ihmissuhteita työssä. Jos kerran vuodessa pidetään joku tykypäivä, jossa tehdään porukalla jotain mukavaa, niin okei, hyvä juttu sekin, mutta en usko, että se riittää. Ja jos mietitään etä- ja hybridityötä varsinkin, sielläkin nimenomaan olisi tärkeää, että olisi tämmöistä myös ei-työhön liittyvää viestintää. Että saataisiin vaikka kokouksiin aikaa vaihtaa myös muita kuulumisia, esimerkiksi tämmöisiä virtuaaliolohuoneita voisi olla, missä sitten voidaan keskustella ties mistä asioista. Ja että etätyössä ehkä sitten vielä tähän viestintään kannattaisi painottaa. Just oli Yleltä ollut uutinen, että missä kerrottiin, että miten esimerkiksi hymiöiden käyttö viesteissä voi olla työpaikalla vaikeaa ja vaarallistakin, että ihmiset saattaa tulkita ne eri tapaa. Siinä nuoret työntekijät kertoi, että jotkut emojit esimerkiksi oli heidän mielestään hyvin passiivisaggressiivisia ja sitten vanhemmat työntekijät eivät välttämättä tarkoita sillä tapaa. Että siinä voi tulla väärinymmärryksen riskejä, varsinkin tämmöisessä digitaalisen viestinnässä voi tulla paljon, siihen kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota.

Anssi Marttinen: Oivalluksia-podcastin jakson vieraana on Vaasan yliopiston työhyvinvointiin erikoistunut tutkija Jussi Tanskanen. Jussi, ikä sai sinut tutkimaan työyksinäisyyttä, miten kiinnostuit siitä?

Jussi Tanskanen: Joo, mä olen tutkinut työhyvinvointia jo kauan ja sosiaalisia suhteita myös jonkin verran aikaisemmin, joten tämä nyt yhdistää tämä tutkimus vähän ne molemmat, ja sinällään tämä pohjautuu mun vanhoihin juttuihin. Mä olen pohjakoulutukseltani yhteiskuntatieteilijä, mutta nyt olen Vaasan yliopiston johtamisen yksikössä tehnyt tämmöistä tutkimusta työhyvinvoinnin kanssa tuommoiset reilu 10 vuotta ja samaan aikaan sitten Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella myös hyvinvointia tutkinut. Jyväskylässä noin seitsemän vuotta sitten olin mukana myös Yksin yhteiskunnassa -tutkimushankkeessa, jossa aloitin tutkimaan yksinäisyyttä tämmöisenä yhteiskunnallisena ilmiönä. Sitten oikeastaan, kun mä olen Vaasassakin tämmöisiä sosiaalisia kysymyksiä työhyvinvoinnin suhteen tutkinut, esimerkiksi tämmöisiä esihenkilöalaissuhteita, mutta sitten nyt, kun korona-aika alkoi, niin hyvin nopeasti siinä sitten perustettiin tämmöinen LEADIS-tutkimus tiimi, jota professori Liisa Mäkelä vetää. Perustettiin se ja alettiin tutkia etätyötä, mutta sitten aika nopeasti alettiin ajautua tutkimuksessa ihan tulosten ohjaamana tutkimaan nimenomaan sosiaalisia suhteita ja työyksinäisyyttä etätyössä. Ja sitten siinä ollaan ajauduttu tähän nykyiseen hankkeeseen, ja jatkoa nyt toivottavasti seuraa sitten vielä kanssa.

Anssi Marttinen: Niin miten seuraavaksi hankkeessa ja työyksinäisyyden tutkimuksessa tapahtuu?

Jussi Tanskanen: Tällä hetkellä tämä syksy taas kirjoitellaan ahkerasti tutkimusartikkelia ja tähän tämmöistä loppuraporttia hankkeille. Sitten tosissaan innolla odotan, että minkälaisia tuloksia ja viestejä saada organisaatioista ja näiden pohjalla sitten tämmöistä kehittämismallia sitten kehitetään. Nyt olisi idea sitten osoittaa jatkossa eli seuraavassa tutkimushankkeessa testattaisiin tätä kehitysmallia hieman tarkemmin tämmöisellä kokeellisella asetelmalla. Muitakin ideoita kyllä on, että tätä työyksinäisyyttä on hirmu vähän tutkittu ylipäätään. Ja siinä riittää paljon tutkimusta vielä, eli esimerkiksi ei keskittyä pelkästään etä- ja hybridityöhön, vaan myös lähityöhön myös. Tämmöisiä suunnitelmia se tulevaisuudessa olisi.

Anssi Marttinen: Minä olen Anssi Marttinen ja vieraana Oivalluksia-podcastin jaksossa on ollut Vaasan yliopiston työhyvinvointiin erikoistunut tutkija Jussi Tanskanen. Jussi. Kiitos ja oikein hyvää jatkoa sinulle.

Jussi Tanskanen: Kiitos Paljon.

Miehen ääni: Oivalluksia on Vaasan yliopiston podcast, jossa tutkijamme keskustelevat ajankohtaisista teemoista ja ilmiöistä.

Tämä on Oivalluksia-podcastin jakson 22 tekstivastine.

Miehen ääni ja musiikkia: Oivalluksia on Vaasan yliopiston podcast, jossa tutkijamme keskustelevat ajankohtaisista teemoista ja ilmiöistä.

Anssi Marttinen: Koska olet viimeksi ostanut uusia vaatteita, ehkä siitä ei ole kovin kauan? Ei ihme, sillä vaatekaupat ja vaateteollisuus innostavat meitä mukaan kiihtyviin muotisykleihin. Tarjolla on jatkuvasti uutta ja edullista pikamuotia. Toisaalta sitten kuulemme, että vaateteollisuus on yksi saastuttavimmista aloista. Mikä siis vastaukseksi tähän ristiriitaan? Vapauttaisiko vastuullisempi kuluttaminen meidät vaatekrapulasta vai tulisiko vaateostoista pidättäytyä kokonaan? Minä olen Anssi Marttinen ja vieraana Oivalluksia-podcastin tässä jaksossa ovat Vaasan yliopiston markkinoinnin väitöskirjatutkija Essi Vesterinen ja Tiia Alkkiomäki. Vesterinen tutkii vaatteiden kulutuksen vähentämistä eli antikuluttamista ja sen yhteyttä hyvinvointiin, ja Alkkiomäki tarkastelee vaatehävikin käsittelyä, pikamuotia ja kuluttamiseen oikeutusta. Tervetuloa!

Essi Vesterinen: Kiitos.

Tiia Alkkiomäki: Kiitos kovasti.

Anssi Marttinen: Mikä sai teidät kiinnostumaan tästä aiheesta?

Essi Vesterinen: Se on varmaan lähtenyt ihan kotoa, niin kuin ensimmäinen siemen. että tulen sellaisesta perheestä, missä kulutettiin asiat loppuun. Ja ehkä se toisaalta oli sitä 90-luvun tapaa toimia. Sitten myöhemmin kiinnostuin enemmän myös vastuullisesta kuluttamisesta ja päädyin tekemään mm. vapaaehtoistöitä tuonne Eettisen kaupan puolesta ry:hyn - globaalikasvatustyöpajoja vedin kouluille ja oppilaitoksille. Ja siellä ehkä kiteytyy vielä enemmän sellainen kuin ajatus siitä, että tuo vastuullisuuskeskustelu on aika sellaista negatiivispainotteista tavallaan, että vastuullisuus on jotain, mikä on hyödyttää muita, mutta on itseltä pois. Ja siinä mulla tuli semmoinen ajatus, että onko se asia oikeasti ihan näin, vai hyödyntäisikö se oikeasti myös kuluttajaa itseä se kuluttamisen vähentäminen, Ja sen takia lähdin nimenomaan tutkimaan kuluttamisen vähentämisen ja hyvinvoinnin yhteyttä.

Tiia Alkkiomäki: Mua puolestaan on aina kiinnostanut vaatteet ja pukeutuminen ja muoti. Ja mä olen itseasiassa ekalta tutkinnoltani vaateartesaani. Aika varhain kyllä tiedostin jo sen, että toimialalla on niin paljon epäkohtia, että mä en ehkä halua työskennellä siellä. Toki olen opiskeluaikoina ollut varmaan kaikissa mahdollisissa vaateketjuissa töissä ja nähnyt sen arkipäivän tosi läheltä. Ja fiilis vahvistui, että tällaisenaan tämä ala ei houkuta, mutta muodin, pukeutumisen ja vaatteiden parissa työskentely silti kiehtoi. Ja aloin miettiä, miten voisin toimia, että siitä toimialasta tulisi meille kaikille parempi, niin mietin, että alan tutkia asiaa ja haen vastauksia kysymyksiin, että voiko se pikamuoti tai muoti- tai vaateteollisuus ylipäätään olla ikinä vastuullista.

Anssi Marttinen: Tänään me puhumme vaatteiden kuluttamisesta, siitä, miten pitäisi kuluttaa ja ei pitäisi. Vai pitäisikö ollenkaan kuluttaa? Millaisia tuntemuksia se teissä herättää?

Tiia Alkkiomäki: Kyllähän uusia vaatteita saa ostaa. Se on ihanaa ja siitä tullee hyvä fiilis, ja myös meidän kulttuurikin suosittelee, että täällä pukeudutaan. Ja onhan täällä aika kylmääkin välillä. Pikamuoti itsessään on aika kalskahtava termi. Siihen liittyy aika paljon ikävämmän puoleisia eettisiä kysymyksiä, mihin Essi äsken jo viittasi: muun muassa sosiaaliset ongelmat liittyen palkkoihin tai lapsityövoiman käyttöön tai ympäristön ongelmat, muun muassa puuvillan viljely tai tuotantoketjun muut vaiheet. Ja kulutustahti, miten me kuluttajat niitä vaatteita käytetään, on kieltämättä kiivas ja tavallaan itseään ruokkiva ilmiö. Mutta koemme pikamuodilla olevan myös joitakin hyviä puolia, muun muassa se demokratisoi pukeutumista ja vaatteiden kulutusta. Että sosiaaliluokasta riippumatta, yhä useimmilla on mahdollisuus pukeutua vaikka tämänhetkisten muotityylien mukaan.

Anssi Marttinen: Mitä sanot Essi, pitäisikö vaatteiden kuluttaminen vähentää ihan minimiin, olla sellainen antikuluttaja?

Essi Vesterinen: Antikuluttaminen ei välttämättä tarkoita, että eletään jotenkin askeesissa. Että kyllähän vaatteita tarvitaan, ja oikeastaan antikulutus, vaikka se sanana kuulostaa kauhean jyrkältä, niin se viittaa kaikenlaiseen kulutuksen vähentämiseen, ja myös kaikki tämmöinen boikotointi tiettyjä brändejä kohtaan tai tehtyjä kauppoja kohtaan tai tämmöinen vähentäminen on antikulutusta. Ja ehkä se mitä mä nään semmoisena kestävänä antikulutuksena, niin se on tavallaan vastareaktio tai vaihtoehto sille, että me pelkästään ikään kuin vaihdettaisiin sitä tuotetta vastuullisemmaksi, mutta ei pidettäisi meidän oma kulutustaso samana tai jopa itseasiassa nostettaisiin sitä kulutustasoa, niin antikulutus on tavallaan vastaus siihen, että et itse muutetaan niitä kulutustapoja ja kulutetaan vähän vähemmän. Ja oikeastaan se ensisijainen tavoite on päästä pois siitä ylikulutuksesta siihen, että kulutetaan tarpeeseen. Et kyllä me saadaan edelleenkin nauttia vaatteista ja pukea päälle ja itsekin nautin vaatteista ja visuaalisista asioista, että se ei ole mikään semmoinen synti.

Anssi Marttinen: Markkinat on kuitenkin päättänyt vähän toisin. Eli yritysten mielestä vaatteita pitäisi kuluttaa enemmän. Marraskuun lopussa vietetään Black Friday'ta - varsinaista kulutusjuhlaa. Tiia, miten tähän pitää suhtautua?

Tiia Alkkiomäki: Niin kuin Essi sanoo, niin kyllä vaatteessa saa nauttia ja ostoksista ylipäätään, mutta sellaisia ostoksia kannattaa tehdä, mitkä tuottavat iloa ja tai hyötyä mahdollisimman pitkään. Eli ratkaisevaa mun mielestä on, miten kulutat koko vuonna kuin että miten kulutat Black Friday'na. Tämän ostelupäivän ostohuumalta ehkä välttyy, jos tekee itselleen vaikka etukäteen ostoslistaa, mitä juttuja mä tartten. Fiksuahan se on ostaa sitten, kun ne on hyvässä tarjouksessa.

Anssi Marttinen: Samana päivänä kun Black Friday vietetään Älä osta mitään -päivää, mutta jos mä nyt Essi ymmärrän oikein, niin ehkä se vastuullisuus on tärkeämpää kuin se, ettei osta mitään?

Essi Vesterinen: Joo, kyllä ja myöskin se, että vähintään yhtä tärkeätä kuin mitä sä ostat silloin Älä osta mitään päivänä on se, miten sä ostat 364 muuna päivänä. Et mieluummin tavallaan kiinnittää huomion siihen kokonaiskulutukseen, kuin siihen, että mitä nyt yhtenä päivänä ostaa tai ei osta. Ja myös se on mun mielestäni tärkeä pointti tai kiinnostava pointti, että mitä me tarkoitetaan kuluttamisella. Helposti se kuluttaminen tarkoittaa ostamista ja pois heittämistä. Mutta jos me mietitään sitä sanaa kulutus, niin sehän on silloin, kun se vaate kuluu. Eli se käyttäminen, ja se käyttäminenhän ei kuluta ympäristöä tai aiheuta niitä ihmisoikeusongelmia, vaan se tuotanto. Että sen jälkeen, kun se vaate on tuotettu, niin keskityttäisiinkin siihen, että käytetään ja otetaan se ilo irti, koska se ostamisen tuottama nautinto on kuitenkin vain hetkellinen ja se käyttämisen tuottama nautinto voi olla paljon pitkäaikaisempi.

Anssi Marttinen: Entäs sitten kulutuksen vähentäminen? Tekeekö se onnelliseksi?

Essi Vesterinen: Tähän vähän joku pääsin, kun pääsin tuohon aiheeseen, että ostaminen, käyttäminen ja pois heittäminen, niin se ei välttämättä ole se, että ostamisen vähentäminen sillä hetkellä jotenkin vaikuttaa siihen hyvinvointiin, vaan se on enemmänkin se, että mitä tulee tilalle. Eli esimerkiksi se, että jos nyt puhutaan vaatteista spesifisti, niin on vanha viisaus, että niukkuus ruokkii luovuutta. Kun on tutkittu antikuluttajia ja erityisesti vaatteiden antikuluttajia, niin on huomattu, että kun he lopettavat siellä kaupassa käymisen ja niiden vaatteiden ostamisen, niin se huomio kiinnittyy omaan vaatekaappiin ja siihen omaan tyyliin, ja alkaa nähdä ne vaatteet tavallaan luovemmin ja tutustumaan siihen omaan tyyliin yhdistelemällä niitä luovasti ja ehkä jopa muokkaamalla, korjaamalla. Ja se voi itse tuoda paljon enemmän nautintoa kuin se, että ostaa koko ajan uutta. Ja sitten toisekseen se, että kun se huomio ei ole koko ajan siinä ostamisessa ja mitä tarvitsee seuraavaksi, niin voi keskittyy muihin asioihin elämässä.

Anssi Marttinen: Tiia, jos puhutaan pikamuodista, niin voiko se olla vastuullista?

Tiia Alkkiomäki: No sinänsä tutkimusten valossa ei ole merkitystä, mistä sen vaatteen ostat, vaikka ostaisit sen jostain parjatusta pikamuotiketjusta, niin se ei ole synti sinänsä. Ratkaisevaa on se, kuinka monta kertaa vaate tulee sinulla käyttöön. Eli tiettyjä asioita on myös kuluttajan vastuulla. Osta vaatteita, jotka tuottaa iloa ja hyötyä ja päätyy mahdollisimman usein sun päälle. Esimerkiksi mulla on sellainen, mä kutsun sitä häämekoksi, mitä mä käytän aina ystävieni kesähäissä - mulla saattaa olla kesässä viidet häät, ja mä laitan aina sen saman mekon päälle. Niin mulla on aina silti se fiilis, että ihanaa tulossa viikonloppuna juhlat ja mä saan laittaa sen mun lempimekon päälle. Se on mulle niin rakas ja se on aina yhtä näyttävä, sitä mekkoa kehutaan. Ja aina eri häissähän on eri vieraat ja mitä sitten, vaikka olisikin samat vieraat, se on mulle rakas mekko. Koen oloni itsevarmaksi ja se kestää aikaa ja kestää juhlia. Niin tämän tyylisiä vaatteita mä suosittelisin kaikkia hankkimaan vaatekaappiin.

Anssi Marttinen: Mites sitten halvat vaatteet? Tiia, pidätkö 4 euron t-paitaa yhtä hyvänä kuin kallista?

Tiia Alkkiomäki: Mun mielestä vaatteisiin pitää sitoutua, niitä saa rakastaa ja niitä jopa pitää rakastaa. Pikamuoti-ilmiön mukanaan tuomien ajatusten myötä se, että jos ostat edullisen vaatteen, niin se on nopeasti korvattavissa uudella edullisella vaatteella sen sijaan, että kun ostat kalliin vaatteen, niin sä ehkä pidät siitä parempaa huolta kuin sitä halvasta vaatteesta. Vaikka sinänsä, jos nyt oikein tarkastellaan jollain atomien tasolla, niin kyllähän puuvilla on puuvillaa siinä halvassa vaatteessa ja kalliissa vaatteissa. Että samanlaiset pesuohjeet ja huolto-ohjeet niihin liittyy. Eli vaatetta kannattaa vaikka silittää ja nukat kannattaa poistaa nukkakoneella ja noudattaa pesuohjeita ja välttää kuivausrumpua.

Anssi Marttinen: Essi, onko olemassa vastuullisesti tuotettuja vaatteita?

Essi Vesterinen: Lähtökohta on ehkä yritysvastuussa se, että et mikään ei on täysin vastuullista ja yritysvastuussa ydinkysymys on se avoimuus. Myönnetään se, että ei ole täysin vastuullista olemassa ja että yritämme saada selville näitä puutteita ja yritämme puuttua niihin. Mutta jos puhutaan kuluttajan näkökulmasta, niin vaateteollisuus on yksi esimerkki sellaisesta toimialasta, missä niin sanottu ekotehokkuus on parantunut huomattavasti viime vuosina. Eli pystytään tekemään ekologisesti tehokkaammin niitä tuotteita, mutta silti sinä kokonaispäästöt on kasvanut aika reilusti sen takia juuri, että kulutus on lisääntynyt ja se käyttöaika per vaate on lyhentynyt. Eli tämä tavallaan alleviivaa sitä, että se pelkän tuotteen vaihtaminen kestävämpään ei riitä, jos meidän kulutustottumuksiin ei tuo muutoksia. Eli sitä kulutusta pitää toisin sanoen vähentää.

Anssi Marttinen: Sitten on vaatevuoria, se on meikäläisellekin tuttu sana. Aina kaapit on täynnä t-paitoja ja niistä ei sitten raaski luopua. Missä vaiheessa Tiia pitäisi tehdä jotain? Ja onko se meidän vastuulla, vai kenen vastuulla sitten miettiä näitä vaatevuoria?

Tiia Alkkiomäki: No, nyt puhutaan vaatehävikistä. Se on tekstiiliä, joka ei enää miellytä käyttäjänsä silmää. On menny pois muodista, ulkonäkö on ehkä kulahtanut tai se on rikki ja tuotetta ei osata korjata tai jakseta tai haluta korjata - se elinkaari vaatteena päättyy. Tavoitehan on, että me käytetään vaatteet niin loppuun, ettei niitä enää kannata korjata ja silloin ne on jätettä. Mutta mihin mä kannustan ja kuten Essikin, että pitäisi sitä vaatteista mahdollisimman hyvää huolta, niin sillä säilyy esimerkiksi jonkinlainen jälleenmyyntiarvo tai jälleenkierrätysarvo. Että jos se hyvässä kunnossa, se on muodin mukainen ja siellä on vielä elinvuosia edessä, niin se voi tuoda iloa jonkun muun ihmisen vaatekaapissa, jos ei sun omassa.

Anssi Marttinen: Mitäs te teette sitten vanhoille vaatteille, joita ette enää käytä?

Tiia Alkkiomäki: Täytyy sanoa, että ilahduttavan usein itsellä alkaa olla kyllä vaatekaappi siinä kunnossa, että monet vaatteet ovat niin lempivaatteita, että ne alkaa olla aivan käytetty loppuun, että niiden seuraava etappi on kaatopaikka, mutta joskus on ehkä tullut tehtyä hutiostoksia tai vaate on muuttanut oudosti kokoansa siellä vaatekaapin uumenissa, niin mä käytän paljon Facebook-kirppiksiä tai lahjoitan vaatteita esimerkiksi mun äidille.

Anssi Marttinen: Essi! Oletko sinä onnellinen, kun jätät vaatteen ostamatta?

Essi Vesterinen: Täytyy sanoa, että et vaikka se onni ei piilekään hetkellisissä yksittäisissä toiminnoissani, niin kyllä mä välillä saan siitä semmoista tyydytystä, että jos mä oon on jossakin bongannut jotain, että toi voi olla kivaa tai että pitäisikö ostaa, niin mulla on yleensä strategiana, että mä aina jään pohtimaan, et mä tuun uudestaan sit kauppaan ja mietin, että tarvinkohan mä oikeesti. Ja aika usein se tarve menee ohi. Toki jos oikeasti tarvin jotain, niin silloinhan mä on tyytyväinen, että mä oon hankkinut jotain, mutta sitten kun se tarve menee ohi, mä huomaan, että itse asiassa en muuten tarvinnutkaan, säästyi rahat ja voin käyttää ne johonkin järkevämpään. Et mäpä löysinkin mun vaatekaapista jonkun kivan jutun tai tai lainasin kaverilta tai jotain muuta, niin kyllä.

Anssi Marttinen: Onko kirpputoreilta ostaminen sitten hyvä vaihtoehto? Esimerkiksi Black Fridaylle?

Essi Vesterinen: Toi mitä Tiia tuossa puhui siitä, että sitten kun tavallaan on todennut, että vaikka on yrittänyt ostaa pitkänäköisesti ja itselleen rakkaita asioita ja joskus kaikille käy niitä hutiostoksia, niin toki se on parempi sitten myydä siellä kirpputorilla, jos joku muu ottaa sen käyttöön ja siitä saattaa ehkä tulla jonkun toisen lempivaate. Mutta jos tutkimusten mukaan näyttäisi, että se kirpputorilla myyminen on itse asiassa vähän enemmän sellaista tilantekemistä kaappiin, jotta voisit ostaa taas niitä uusia vaatteita, niin silloinhan se on täysin päinvastaista. Että se ei hidasta sitä vaatteiden kiertoa, vaan se pikemminkin tukee sitä ajatusta siitä, että vaatteet on kertakäyttökamaa ja niitä voi ostaa ja heittää pois. Ja sitten myös semmoinen on tullut esiin tutkimuksissa, että myöskin sen kirpputorilta ostaminen - tavallaan se tulee siihen uuden ostamisen päälle, eikä niin, että se korvaisi sitä uutta ostamista. Että tavallaan, jos ajattelisi niin, että et aina käytetään loppuun ne vaatteet, mitä ollaan hankittu, niin silloinhan meillä ei pitäis olla tämmöisiä Second hand -markkinoita, eikä sitä ylijäämävaatteen vuorta siellä kaatopaikalla myöskään.

Anssi Marttinen: Mikä funktio vaatteilla sitten on?

Tiia Alkkiomäki: Voidaan ajatella vaatteella itsellään on käyttöfunktio ja muodilla taas tämmöinen statusfunktio.

Essi Vesterinen: Tuosta muodin statusfunktiosta, niin itseasiassa, kun ollaan tutkittu tätä vaatekuluttamisen yhteyttä hyvinvointiin, niin nähdään ero niin sanotun muodin kuluttamisen ja tyylin kuluttamisen välillä. Jos muodin kuluttaminen on tällaista ulkoa asetettujen trendien seuraamista, sen on nähty olevan negatiivisesti yhteydessä hyvinvointiin, niin tyylin kuluttaminen onkin sitä kuin tällaista itseilmaisua ja oman niin kuin tavallaan pitkäaikaisen identiteetin rakentamista sen vaatteen kautta, ja se taas on positiivisesti yhteydessä hyvinvointiin.

Anssi Marttinen: Tässä oli tämänkertainen Oivalluksia-podcast. Minä olen Anssi Marttinen ja vieraina tässä jaksossa ovat olleet Vaasan yliopiston markkinoinnin väitöskirjatutkija Essi Vesterinen ja Tiia Alkkiomäki. Vesterinen tutkii vaatteiden kulutuksen vähentämistä eli antikuluttamista ja sen yhteyttä hyvinvointiin ja Alkkiomäki tarkastelee vaatehävikin käsittelyä, pikamuotia ja kuluttamisen oikeutusta. Kiitoksia vierailustaan.

Essi Vesterinen: Kiitos paljon.

Tiia Alkkiomäki: Kiitos! Oli mukavaa olla.

Speaker1: Oivalluksia. On Vaasan yliopiston podcast, jossa tutkijamme keskustelevat ajankohtaisista teemoista ja ilmiöistä.

(Tämä on Vaasan yliopiston Oivalluksia-tutkijapodcastin jakson 21 tekstivastine.)

Miehen ääni ja musiikkia: Oivalluksia-podcast

Toimittaja Anssi Marttinen:

Sijoittaminen ei ole enää vain harvojen huvia, vaan koko kansan leipälaji. Esimerkiksi osakesijoittajien määrä on ilahduttavasti noussut viime vuosina. Suomessa. Myös naiset ja nuoret ovat ryhtyneet sijoittajaksi, ja samalla tämä tarkoittaa sitä, että markkinoilla on paljon uusia kokemattomia sijoittajia. He ovat nähneet vain nousevat markkinat, nollakorot ja alhaisen inflaation. Nyt kuitenkin tilanne markkinoilla on muuttunut poikkeuksellisen nopeasti. Tänä vuonna nähty hyökkäyssota Euroopassa, energiakriisi, nopeasti nouseva inflaatio ja nopeasti nousevat korot. Kysymys onkin, kuinka sijoittaa epävarmoina aikoina? Vieraina jaksossa ovat Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen professorit Sami Vähämaa ja Janne Äijö? He ovat tutkineet ja opettaneet rahoitusmarkkinoita ja sijoitustoimintaa jo vuosikymmenien ajan. Tervetuloa herrat!

Sami Vähämaa: Kiitoksia. On kiva olla mukana tällaisessa keskustelussa.

Janne Äijö: Kiitos

Anssi Marttinen: Professori Janne Äijö, mitä markkinoilla yleensä tapahtuu, kun tulee yhtäkkiä jokin yllättävä kriisi?

Janne Äijö: Joo, siinä aletaan hinnoitteleen riskejä uudestaan ja sijoitukset hakeutuu riskisistä kohteista turvallisempiin kohteisiin, esimerkiksi osakkeista valtion velkakirjoihin. Varoja allokoidaan myös US dollariin ja Sveitsin frangipohjaisiin sijoituksiin. Niiden noussut kysyntä sitten nostaa hintoja.

Anssi Marttinen: Paljon puhutaan paniikista. Iskeekö paniikki, kun tulee tämmöinen yllättävä kriisi?

Janne Äijö: Kyllä siellä paniikkia näkyy, Se monesti voi nähdä tällaista volatiliteetti-indeksistä, jossa nähdään sitten korkeita lukuja ja silloin tosiaan hakeudutaan turvasatamiin, kuten USAn ja Saksan valtionvelkakirjoihin.

Anssi Marttinen: Uskotko turvasatamat toimineet nykyisessä Ukrainan sodan lietsomassa energiakriisissä?

Janne Äijö: Se on hyvä kysymys, koska näytti, että ensimmäisen viikon ajan ne kyllä toimi: USA:n valtionvelkakirjahinnat nousi ja samoin Saksan, mutta se kesti vain viikon ja kohonnut inflaatiopaine ja sodan aiheuttamat muut vaikutukset alkoi nostaa sijoittajien tuottovaatimuksia myös näille. Eli niiden hinnat laski.

Anssi Marttinen: Kriisit voivat olla luonteeltaan hyvin erilaisia. On pankkikriisejä, valuuttakriisejä, velkakriisejä, sotaa ja öljykriisiä. Nyt viimeksi tällä vuosituhannella on nähty esimerkiksi syyskuun yhdennentoista päivän hyökkäykset Yhdysvalloissa vuonna 2001. On ollut finanssikriisi, Koronakriisi sekä Ukrainan sota ja energiakriisi. Miten näissä markkinat ovat reagoineet, professori Sami Vähämaa?

Sami Vähämaa: Tyypillisesti käy silleen, mitä jonnekin tuossa mainitsi, että riskit hinnoitellaan uusiksi ja epävarmuus yleisesti kasvaa kaikenlaisissa eri rahoitusinstrumenteissa ja sijoitustuotteissa, mutta tyypillisesti tosiaan käy niin, että osakkeita aletaan myymään, joka johtaa siihen, että osakkeiden hinnat laskee ja rahaa hakeutuu sinne turvasatamiin, mistä Janne juuri äsken mainitsi. Että jos semmosia turvasatamia on näköpiirissä, niin sitten sijoittajat siirtää varallisuutta osakkeista sinne turvasatamiin ja niiden turvasatamien hinnat vastaavasti nousee. Mutta yleisesti voisi sanoa, että tämmöisissä kriisitilanteissa on äkillinen vaikutus markkinasentimenttiin, joka sitten johtaa siihen, että niitä riskejä todellakin hinnoitellaan uusiksi. Ja tämmöinen muutos siinä markkinasentimentissä voi olla hyvinkin pitkäaikainen ja johtaa semmoisiin pitkäaikaisiin negatiivisiin tunnelmiin markkinoilla, että vaikka osakkeiden hintareaktiot voi olla lyhytaikaisia, kestää päiviä tai kuukausia, niin tyypillisesti silti se semmoinen yleinen epävarmuus ja negatiivinen markkinasentimentti pysyy paikalla pidempään ja voi kestää useita kuukausia tai jopa vuosia semmoisessa negatiivisessa tunnelmassa.

Anssi Marttinen: Nyt ollaan kuultu siitä, miten iso osa sijoittajista reagoi kriiseissä ja epävarmuuden lisääntyessä, miten sijoittajien sitten kannattaa toimia kriisissä? Ovatko kriisit hyviä hetkiä olla ostajana markkinoilla, otetaan taas molemmilta mielipide, jos vaikka ensiksi Sami Vähämaa.

Sami Vähämaa: Vanha viisaus on, että kriisit ovat hyviä ajanhetkiä olla markkinoilla, että vanha sijoitussääntö ja sanonta on, että pitää ostaa osakkeita silloin, kun veri virtaa kaduilla, mutta kriisitkin on erilaisia ja tilanteet ovat erilaisia. Ja valitettavasti nyt ollaan tilanteessa, jossa veri oikeasti virtaa kaduilla Ukrainassa ja nyt ollaan ehkä hieman poikkeuksellisessa kriisissä. Eli nyt tosiaan tämä ajallinen konteksti, missä me puhutaan markkinatilanteesta, on syyskuun puoliväliin 2022. Jos tätä podcastia kuunnellaan myöhemmin. Voi olla, että tilanne näyttää erilaiselta ja me jutut me täällä sanotaan näyttää typeriltä siinä vaiheessa, mutta tässä vaiheessa, kun kriisi on vielä päällä, niitä tilanne on se, että ei osakemarkkinoiden pidemmän aikavälin kehityksestäkään oikein uskalla sanoa mitään. Perinteisesti se tilanne on ollut, että kun osakemarkkinat laskee voimakkaasti, niin ne on niitä hyviä ajanhetkiä ostaa. Kyllähän se vanha voittava konsepti on ostaa halvalla ja myy kalliilla. Ja nyt taas tietenkin markkinat on tullut alaspäin ja osakkeet näyttää halvoilta, mutta se sitä ei tässä vaiheessa vielä kukaan tietenkään pysty sanomaan, että minkälaiseksi myllerrys maailmassa ja taloudessa yleisesti menee ja miltä se nyt näyttää esimerkiksi osakkeiden kannalta, mutta siis perinteisesti tällaiset tilanteet on ollut hyviä ajankohtia alkaa sijoittaa osakkeille ja parempia kuin semmoset, että aletaan ostamaan silloin, kun markkinat on noussut pitkään ja kaikki hinnat on jo huipussaan. Esimerkiksi jos on ostanut Nokiaa 2000 keväällä, niin edelleen on reilusti tappiolla ja tuskin ikinä ei pääse voitolle, että kyllä tämä varmaan on parempi ajanhetki nyt on alkaa ostamaan pikkuhiljaa osakkeita, mitä se on ollut esimerkiksi joskus vuosi sitten.

Janne Äijö: Lisäisin tuohon Samin kommenttiin, että tosiaan riippuu siitä, millä osakepainolla on tähän kriisiin tullut, että jos on ollut täyspositio jo osakkeissa, niin on vaikea tehdä mitään, mutta jossa on ollut iso käteispaino, on helpompi kyllä näillä hinnoilla alkaa ostaa -  lisäämään sitä osakepainoa. Sitä ei voi kukaan oikein tietää, koska se pohja tulee vastaan. Se on mahdoton ennustaa. Helpompi kuin ajallisesti hajauttaa sitten. Lisää sitä painoa, jos kestää vaan sitä epävarmuutta mitä nyt on.

Anssi Marttinen: Niin tuli mieleen juuri tästä epävarmuudesta, että jos matti meikäläinen sijoittaa, niin varmasti tämmöisessä kriisitilanteessa, hän miettii sitä, että sitä rahaa pitää jäädä muuhunkin kuin sijoittamiseen.

Janne Äijö: Varsinkin nyt energiakriisin aikana täysin ymmärrettävää, että täytyy tietysti peruseläminen sujua ensin ja se turvata, ja sitten ylimääräistä ehkä kannattaa vaikka sijoittaa.

Anssi Marttinen: Niin Sami. Mitä kannattaa sijoittajan ylipäätään muistaa silloin, kun hän sijoittaa?

Sami Vähämaa: No, tietenkin pitää muistaa, että sijoittaminen on aina riskistä ja tosiaan rahoitusteorian, mitä me tutkitaan ja opetetaan, se peruslähtökohta on, että tuotto ja riski menee käsi kädessä, että jos haluaa sijoittaa ja saada tuottoa, niin silloin pitää pystyä ottamaan myös riskiä kannettavakseen. Se on se ensimmäinen lähtökohta, joka pitää muistaa, että tuoton ja riskin välillä on aina suhde. No, sitten tärkeää on vähän, mitä Jannekin jo mainitsi, eli huomioida se ajallinen hajauttaminen ja katsoa sitä, että sijoittaa tasaisesti yli ajan ja säästää tasaisesti yli ajan, niin sekin tasoittaa taas tämmöisten tilapäisten notkahdusten vaikutusta siihen omaan sijoittamiseen, että jos jatkuvasti ostaa vähän lisää, niin sitten välillä tulee ostettua halvalla ja välillä vähän kalliimmalla, mutta se keskimäärin pysyy järkevänä se sijoitukseen käytetty rahamäärä. Elikkä se ajallinen hajauttaminen on tärkeää ja sitten sijoituslajikohtainen hajauttaminen. Janne tuossa mainitsi, että tähänkin kriisiin tullaan, että riippuu minkälaisella hajauttamisella ollaan tultu, miten paljon on ollut rahaa osakkeissa ja miten paljon on käteisessä ja niin edespäin. Se tietenkin on hyvä muistaa aina, että pitää hajauttaa erilaisiin sijoituskohteisiin: pitää olla osakkeita ja pitää olla korkotuotteita. Kaikkein pahin virhe on se, että laitetaan kaikki munat yhteen koriin. On suomalaisten sijoittajien tyypillinen virhe se, että ollaan sijoitettu pelkästään muutamiin suomalaisiin osakkeisiin ja ei olla ollenkaan hajautettu esimerkiksi maantieteellisesti eri maihin. Sitten tosiaan ei olla järkevästi hajautettu eri omaisuuslajeihin. Semmoinen perinteinen neuvo on, että pitäisi olla 60 prosentteja osakkeissa ja 40 prosenttia korkotuotteissa ja muistaa, että sijoittaminen pitkän aikavälin toimintaa ja aina katsoa pitkällä vuosikymmenten periodilla, että miten ne sijoitukset tuottaa ja ottaa myös se sijoitussuunnitelmaan tämmöinen pitkä horisontti, mitä seurataan.

Anssi Marttinen: Kuinka sijoittaa epävarmoina aikoina. On tämä podcast ja vieraana jaksossa ovat Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen professorit Sami Vähämaa ja Janne Äijö, jotka ovat tutkineet ja opettaneet rahoitusmarkkinoita ja sijoitustoimintaa jo vuosikymmenien ajan. Janne, nyt näiden viime kriisien yhteydessä on puhuttu paljon siitä, kuinka arvo-osakkeet olisivat hyviä sijoituskohteita kriiseissä. Onko näin?

Janne Äijö: Joo, olen kuullut samaa ja itse asiassa tutkinut samaa ajatusta. Ja se vähän vaihtelee siitä kriisistä, että teknokuplan jälkeen vuonna 2000 arvo-osakkeet suoriutui tosi hyvin. Ne oli silloin epäsuosittuja. Sen jälkeen kun lähti laskumarkkina, iistä niistä tuli houkuttelevia ja niiden hinnat nousi. Sitten Finanssikriisi 2007-2008 arvo-osakkeet suoriutui taas huonommin. Arvo-osakkeet on halpoja ja ne on jostain syystä halpoja suhteessa taseeseen tai tulokseen. Joko niillä ei ole kasvua tai sitten niillä on erilaisia riskejä, kuten likviditeettiriski tai konkurssiriski, että ne realisoitui silloin finanssikriisin yhteydessä. No nythän tultiin Ukrainan kriisiin, niin arvo-osakkeet on myös laskeneet, mutta ne on paljon vähemmän laskeneet kuin kasvuosakkeet. Paljon johtuu tuosta korkojen noususta tämä lasku. Korkojen nousu rasittaa enemmän kasvuosakkeita kuin arvo-osakkeita. Siitä se johtuu. Niiden hinnoittelu nousi liian korkeaksi.

Anssi Marttinen: Janne, mitä eroa on arvo-osakkeilla ja kasvuosakkeilla?

Janne Äijö: Joo, tossa vähän sivusin asiaa. Arvo-osakkeet on halpoja suhteessa tulokseen tai tasearvoon ja ne on halpoja jostain syystä, että ne ei, ne ei kasva. Tai sitten niissä on jotain ylimääräistä riskiä, joita ei välttämättä kasvuosakkeissa ole, kuten vaikka likviditeetti tai konkurssiriski tai velkaisuus on korkeampi. Kasvuosakkeet on taas sellaisia yrityksiä, mitkä sitten kasvaa ja pyrkii kasvamaan nopeasti, ja niiden hinnoittelu on sellaista, että ne tulevat kassavirrat tulee niin kuin kaukana - ne isommat kassavirrat ja ne ei vielä välttämättä tuota niin kovaa tulosta tänä päivänä.

Anssi Marttinen: Sami Vähämaa, parhaillaan markkinoilla näkyy Ukrainan sota ja energiakriisi. Se näkyy myös inflaation nousuna, miten inflaatio vaikuttaa siihen, mihin kannattaa sijoittaa, eli miten aiempaa korkeampi inflaatio näkyy eri sijoitusinstrumenttien suosiossa tai epäsuosiossa?

Sami Vähämaa: No, silloin kun ollaan korkean inflaation ympäristössä, niin tyypillisesti osakkeet ovat hyviä sijoituskohteita ja se huonoin kohde on käteinen, mutta taas kun elämme Syyskuun puoliväliä 2022, niin se käteinenkään ei välttämättä ole huono sijoituskohde, vaikka inflaatio onkin ennätysmäisen korkealla. Ja nythän tosiaan eletään siinä mielessä poikkeuksellista aikaa, että inflaatio on korkea, korkotaso on nousemassa nopeaa vauhtia ja on noussut nopeasti, markkinoilla on paljon epävarmuutta, osakkeiden hinnat ovat laskeneet voimakkaasti, ja nyt esimerkiksi tässä viimeisten kuukausien aikana, huolimatta siitä, että inflaatio on ollut  poikkeuksellisen korkeaa. Ehkä käteinen on kumminkin ollut semmoinen hyvä sijoituskohde, vaikka se reaalituotto tietenkin siinäkin on negatiivinen, mutta ei se osakkeidenkaan inflaatiosuoja nyt ole toiminut, kun markkinat on Yhdysvalloissa tippunut 15 prosenttia ja Suomessa 25 prosenttia. Ne ei nyt tässä kriisissä ole ollut hyvä sijoituskohde, mutta tyypillisesti tosiaan osakemarkkinat korkea inflaation aikana on hyvä sijoituskohde. Tietenkin inflaatio pitkällä aikavälillä sitten syö yritysten kannattavuutta, ja osakkeista puhutaan, niin tällaisissa markkinaolosuhteissa pärjää parhaiten no, A, ne  arvo-osakkeet, mutta sitten myös sellaiset osakkeet, joissa on paljon brändiarvoa ja paljon hinnoitteluvoimaa, että voidaan niitä nousevia kustannuksia sitten myös siirtää nopeasti sinne tuotteiden hintoihin ja nostaa niitä tuotteiden hintoja. Nyt viimeisten kuukausien aikana esimerkiksi semmoiset luksustuotteita tuottavat yritykset on pärjännyt hyvin ja niiden osakekurssit on jopa noussut, että yhtenä esimerkkinä esimerkiksi LVMH, joka tuottaa paljon kaikkia eri luksusbrändejä ja omistaa paljon eri luksusbrändejä, niin tällaisten vastakohtana tietenkin kaikki halpayhtiöt. Siinä vaiheessa, kun kuluttajilla alkaa olla rahasta tiukkaa: sähkö nousee ja bensan hinta on korkealla, niin sitten ne, joilla ei ole maksukykyä, tietenkin joutuu alkaa säästämään muusta kuluttamisesta, kun taas ne ihmiset, jotka niitä luksustuotteita ostaa, niin siellä ei ihan heti tunnu taskun pohjalla, vaikka diesel maksaakin 2 euroa 10 senttiä litralta, niin silti pystytään vielä kuluttamaan aika lailla normaalisti niihin kalliisiin tuotteisiin. Toinen hyvä esimerkki on sitten tietenkin kaikki energia- ja raaka-aineita tuottavat yritykset. Ja nyt ollaan tällaisessa energia/raaka-ainekriisissä, niin sellaisten yritysten osakkeiden hinnat keskimäärin on noussut tai ainakaan ei on laskenut yhtä kovasti, mitä kaikki muut yritykset ja että ne on aika hyvä inflaatiosuoja semmoiset yritykset, koska ne yritykset itse on inflaation lähde ja sen tuotteet, mitä ne tuottaa, niin on se inflaatiota aiheuttava tekijä taloudessa tällä hetkellä.

Anssi Marttinen: Sijoittajia on tullut ihan parin viime vuoden aikana lisää markkinoille ja myös nuoret ovat innostuneet sijoittamisesta. Sami ja Janne, mitä sanoisitte näille uusille sijoittajille, jotka ovat nähneet lähinnä matalat korot, olemattoman inflaation ja nousevat kurssit?

Janne Äijö: Jo tässä on tullut parin vuoden aikana 105000 uutta sijoittajaa, mikä on hieno asia, mutta tietysti nyt heille on osittain valitettava, että tällainen nousukauden loppu ja mahdollisen laskukauden alkuun joutuivat näkemään vähän erilaista, mihin ehkä olivat varautuneet. Että kuitenkin tässä on nyt 2010-luvulla nollakorot, ja osa valtioista ja yrityksistä sai negatiivisella korolla lainaa. Ihan poikkeuksellisia aikoja on ollut ennen tätä. Nyt tilanne alkaa niin sanotusti vähän normalisoitumaan noiden korkojen osalta, että se vaan heijastuu nyt sitten ikävästi osakkeiden hintoihin muun muassa ja  samoin valtion velkakirjoihin. Itse olen ollut sitä mieltä, että valtion velkakirjoissa on ollut kaikista suurin kupla, mitä nyt on nähty ja siellä on ollut negatiiviset korot. Ei mene oikein maalaisjärkeen sellainen negatiivisen koron ympäristö. Samoin kasvuosakkeissa nyt on ollut selkeä kupla, että se hinnoittelu oli niin poikkeuksellista, että niitä nyt korjataan. Ja tässä nyt varmasti päästään jollain aikavälillä nyt sitten ihan hyviin tilanteisiin.

Anssi Marttinen: Niin uudet sijoittajat ovat kokeneet nyt uusia tilanteita, mutta niin kuin tuossa aikaisemmin jo puhuttiin, niin sijoittajienhan pitää aina olla valmiina siihen, että tilanne muuttuu ja huomioida riskit.

Sami Vähämaa: Kyllä ja tärkeintä muistaa taas sijoittamisessa se pitkä aikaväli ja ajallinen hajauttaminen, että nytkin pahin tilanne on se, että kaikki säästöt on pistetty tässä viimeisen parin vuoden sisällä osakkeisiin kiinni. Ja nyt esimerkiksi kun osakkeiden hinnat laskee ja niitä on halvempi ostaa, niin ei ole välttämättä käytössä pääomia, millä niitä voisi tässä tilanteessa ostaa. Se on tärkeää muistaa aina se ajallinen hajauttaminen, hajauttaminen yli ajan ja hajauttaminen eri omaisuuslajeihin ja hajauttaminen esimerkiksi osakemarkkinoilla silleen, että hajautetaan tosiaankin useisiin yhtiöihin ja useisiin eri toimialoihin ja useisiin eri maihin. Eikä olla siinä tyypillisessä suomalaisessa osakesalkussa, että siellä on kolmen suomalaisen yrityksen osakkeita. Pitkä aikaväli ja hajauttaminen, se on mun mielestä se tärkeä asia, mikä pitää muistaa. Ja tosiaan on myös se, että tuoton ja riskin välillä on aina se suhde. Ja nyt tässä on niitä riskejä realisoitunut, mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana ei ole niin paljon realisoitunut ja osakesijoittaminen on näyttänyt helpolta ja riskittömältä.

Anssi Marttinen: Tuossa Janne otitkin puheeksi korot. Mitä koroille ennustetaan nyt tapahtuvan? Markkinoilla on lisäksi nähty niin sanottu kääntynyt korkokäyrä, mikä se o ja mistä se kertoo sijoittajille?

Janne Äijö: Joo keskuspankit lähtee, nyt taistelemaan tätä inflaatiota vastaan, he nostavat niin sanottuja ohjauskorkoja. Sillä pyritään hillitsemään inflaatiota. Se aiheuttaa pelon siitä, että nostetaan liikaa ja sitten aiheuttaisi näillä koronnostoilla taantuman. Nämä taantumapelot sitten heijastuvat valtion velkakirjoihin ja niiden hintoihin ja sitä kautta tuottovaatimuksiin. Ja tämä käänteinen korkokäyrä tarkoittaa sitä, että kaksivuotisen USAn valtion velkakirjan tuottovaatimus tänä päivänä on noin neljä prosenttia, kun taas vastaavan kymmenvuotisen velkakirja tuottovaatimus on noin 3,5. Elikkä pidemmästä saat vähemmän tuottoa kuin lyhyemmästä velkakirjasta, ja se heijastelee sitä taantuman pelkoa, että jossain vaiheessa keskuspankit on pakotettu laskemaan taas kohta korkoja sitten lähitulevaisuudessa.

Anssi Marttinen: Olemme puhuneet tänään sijoittamisesta ja podcastin vieraana ovat olleet Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen professori Sami Vähämaa ja Janne Äijö, millaista rahoituksen tutkimusta Vaasan yliopistossa tehdään?

Sami Vähämaa: No, meillähän on tutkittu rahoitusmarkkinoita erilaisista näkökulmista jo neljänkymmenen vuoden ajan, jos ei pidempäänkin j tehty tutkimusta, jota on julkaistu kansainvälisissä tiedelehdissä jo sieltä 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Ja meillä nyt tutkitaan paljon rahoitusmarkkinoiden käyttäytymistä ja sijoittajien käyttäytymistä, erilaisten sijoitusstrategioiden toimivuutta ja riskisyyttä markkinoilla ja sitä riskien muodostumista ja riskisyyden käyttäytymistä esimerkiksi tällaisissa kriisitilanteissa, Mistä tänäänkin podcastissa olemme puhuneet, että me ollaan esimerkiksi Jannen kanssa itsekin tutkineet esimerkiksi terrorismiin vaikutusta osakemarkkinoihin ja siitä syntyneen epävarmuuden heijastumista markkinoihin ja osakkeiden hintoihin. Ja sit meillä tosiaan tutkitaan paljon yrityksiä ja sitä, että miten osakemarkkinoihin heijastuu sitten ne yrityksen tekemät konkreettiset rahoitus- ja investointipäätökset ja vaikkapa yrityksen erilaiset hallinto- ja ohjausmekanismit ja johdon kannustinjärjestelmät ja muut, että miten ne näkyy siellä sitten sijoittajien näkökulmasta rahoitusmarkkinoilla, mutta meillä on tutkittu tosiaan rahoitusmarkkinoita vuosikymmenten ajan ja hyvinkin laaja-alaisesti.

Anssi Marttinen: Janne, miten rahoitusta voi opiskella Vaasan yliopistossa?

Janne Äijö: Vaasan yliopistossa on laskentatoimen ja rahoituksen kandidaattiopintoihin tähtäävä tutkinto. Siinä saa hyvän peruskäsityksen talouksista ja yrityksen toiminnasta, ja erityisesti laskentatoimesta ja rahoituksesta. Ja sitten meillä on kansainvälinen rahoituksen maisteriohjelma, johon voi hakee maisterivaiheen opintoihin ja siellä erikoistutaan tietysti rahoitukseen, mutta siellä voi voi omien uratoiveiden mukaisesti vielä hakeutua tällaisiin erikoistumisjaksoihin, missä opiskellaan enemmän sitten pankkialaa tai laskentatoimea tai sitten data-analytiikkaa ja tilastotiedettä esimerkiksi. Meillä on kansainvälisesti tunnustettu ohjelma, ja se on tällainen efmd-akkreditoitu, mikä takaa sen laadun ja meillä on myös tällainen Certified Financial Analyst, mikä on maailmassa tunnetuin tällainen sijoittajien hyväksymä tutkinto ja me ollaan yhteistyökumppani sinne. Sitten meillä on hienoja trading-saleja siellä meillä yliopistossa: Bloomberg Lab, jossa voi sitten ihan käytännön tasolla toteuttaa näitä.

Sami Vähämaa: Mä voisin ehkä jatkaa tähän, että sitten taas ei tarvi olla edes tutkinto- opiskelija Vaasan yliopistossa, että jos kiinnostaa hieman saada pintaraapaisu siihen, minkälaista rahoituksen opiskelu on, niin Vaasan yliopiston avoimen yliopiston puolelta voi osallistua muutamiin rahoituksen opintojaksoihin kanditasoisiin, joita esimerkiksi Janne pitää kurssia nimeltä Rahoitusmarkkinat ja sijoitustoiminta ja itse vedän kurssia nimeltä Johdannaiset, joissa opiskellaan johdannaisinstrumentteja. Ja näihin meidän kursseihin molempiin on mahdollista rajallinen määrä ihmisiä osallistua myös avoimen yliopiston opintopolun kautta.

Anssi Marttinen: Tänään on puhuttu podcastissa sijoittamisesta ja vieraina ovat olleet Sami Vähämaa ja Janne Äijö. Kiitoksia tästä juttutuokiosta.

Sami Vähämaa: Kiitoksia.

Janne Äijö: Kiitos paljon.

Anssi Marttinen: Oivalluksia! Vaasan yliopiston podcast.

Miehen ääni ja musiikkia: Oivalluksia-podcast: Löylyn henkeä etsimässä

Toimittaja Anssi Marttinen: Sauna on suomalaisille merkityksellinen paikka, mutta miksi se liitetään niin vahvasti suomalaisuuteen? Millainen rooli saunalla ja saunomisella on ihmisten arjessa, ja millä tavalla saunasta oikein puhutaan? Tässä Oivalluksia-podcastin jaksossa puhutaan saunasta ja etsitään löylyn henkeä. Vieraina ovat Vaasan yliopiston kuluttajamarkkinoinnin tutkijat yliopistotutkija, dosentti Hanna Leipämaa-Leskinen, yliopistonlehtori Minna-Maarit Jaskari, yliopiston tutkija, dosentti Henna Syrjälä ja yliopiston lehtori Hannele Kauppinen-Räisänen. Teillä on käynnissä tutkimushanke, jossa selvitetään saunaan ja saunomiseen liittyviä merkityksiä ja käytänteitä suomalaisille. Tervetuloa Hanna, Minna-Maarit, Henna ja Hannele Oivalluksia-podcastin vieraiksi.

Tutkijat: Kiitos.

Toimittaja Anssi Marttinen: Ja minä olen muuten toimittaja Anssi Marttinen. Mikäs teitä innosti ja innostaa tutkimaan saunaa ja saunomista sekä tapoja jolla siitä puhutaan? Aloitatko sinä Hanna?

Hanna Leipämaa-Leskinen: Joo, voin aloittaa. Elikkä me ollaan kiinnostuneita saunasta tilana, ja siitä minkälaisia toimintoja ja tekemisiä se mahdollistaa. Ja meillä on tällaisena teoreettisena käsitteenä tilalliset käytänteet, joilla tarkoitetaan siis sitä, miten tietyssä tilassa tulisi toimia, mikä siellä on hyväksyttävää ja mikä taas ei. Ja myös että, miten siitä tilasta ja paikasta puhutaan. Ja tästä näkökulmasta katsottuna sauna on tosi mielenkiintoinen paikka, koska se on meille suomalaisille hyvin erityinen tilana. Ja Suomessahan on yli kolme miljoonaa saunaa, ja ihmisiä meillä täällä on noin 5,5 miljoonaa. Elikkä saunoja on kyllä vallan paljon. Ja tähän lukuun kuuluu sekä yksityiset saunat kodeissa ja mökeillä mutta myös julkiset saunat. Ja just tällä hetkellä sauna ja saunominen on oikeastaan hyvin ajankohtainen aihe nimenomaan täällä Suomessa, sillä suomalainen saunaperinne on valittu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon 20-luvun lopulla. Ja juuri tällä hetkellä se saunominen on semmoinen aihe selvästi, joka meillä korostuu ja varmasti sen arvostus jopa kasvaa. Jos mietitään tutkimusta tästä aiheesta, niin sitä on tehty itsessä aika hämmästyttävän vähän. Että eniten on lääketieteen näkökulmasta, mikä on ihan ymmärrettävääkin, mutta huomattavasti vähemmän tosiaan ihmisten arjen ja merkitysten näkökulmasta. Ja tää on se näkökulma, josta me halutaan tätä aihetta tarkastella. Ja me ollaan kerätty monenlaista aineistoa tähän tutkimusprojektiin, eli meillä on graduopiskelijoiden tekemiä hotelleissa ja Helsingissä sijaitsevan Löylyn saunaosastoilla kerättyjä haastatteluita. Elikkä opiskelijat ovat haastatelleet siellä vierailevia ihmisiä ja heidän saunakokemuksiaan. Ja lisäksi on analysoitu sitten hyvinkin laajasti Sauna-lehden vuosikertoja. Ja Sauna lehti on Suomen Saunaseuran virallinen jäsenlehti, eli me on tutkittu, minkälaisia kirjoituksia saunomisesta tässä lehdessä on julkaistu. Ja on ollut tosi hauska kyllä huomata, että kuinka mielellään ja avoimesti suomalaiset puhuvat saunomisesta, ja vaikuttaa tosiaan semmoiselta aiheelta, että suomalaiset saadaan avautumaan ja keskustelemaan. Yks semmoinen kiinnostava löydös, joka mikä on heti tässä alkuvaiheessa löydetty on se, että saunan merkitykset ja saunomisen tavat on toisaalta hyvin tuota muuttuvia ja eläviä eli dynaamisia, mutta toisaalta hyvin perinteisiä ja nostalgisia.

Toimittaja Anssi Marttinen: Minna-Maarit, mitä tutkimuksen paljastaa saunaan liitetyistä muistoista ja perinteistä?

Minna-Maarit Jaskari: Kyllähän se sauna meille suomalaisille on paljon enemmän kuin pelkät seinät ja lauteet. Se sauna kätkee paljo erilaisia merkityksiä meidän muistoista ja meidän käsityksistämme, sellaisia, joita välttämättä ei tulla itse edes ajatelleeksi. Tosiaan tässä meidän tutkimuksessa meidän ensimmäinen löydöskategoria liittyikin juuri tämmöiseen nostalgiaan ja sellaisiin käytäntöihin, joilla me ylläpidetään näitä saunaperinteitä osana tätä meidän omaa kulttuuria. Saunahan tosiaan tuli tuosta esille, niin kuuluu vahvasti suomalaiseen kulttuuriin, ja osa meistä on tottunut käymään saunassa esimerkiksi kerran viikossa. Meillä voi olla vaikkapa se kuuluisa saunalauantai, johon ehkä kuuluu saunamakkara tai joku saunajuomakin. Mulla itselläkin liittyy saunaan ihania lapsuudenmuistoja, ja meidän tutkimusaineistossakin puhutaan paljon menneestä ajasta, nostalgiasta, siitä, miten tää sauna on osa meidän perinnettä ja miten tässä suomalaisessa kulttuurissa kasvatetaan lapset saunomiseen aivan sieltä lapsesta saakka. Eli sauna liittyy meillä arkeen ja myös pyhään, että kuka voisi kuvitella joulua tai juhannusta ilman saunaa. Ja totta tosiaan juhannus on meille suomalaisille tärkeä osa- saunomisineen - osa näitä kesän rituaaleja.

Toimittaja Anssi Marttinen: Niin rituaalit luovat saunatunnelmaa, mutta tuliko esiin myös se, miten saunassa pitää käyttäytyä?

Minna-Maarit Jaskari: Kyllä todellakin, saunassa käymiseen liittyy paljon erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä, ja esimerkiksi se, että saunassa rauhoitutaan. Siellä pitää toimia hiljaa, siellä ei saa huutaa eikä siellä paljon leikitäkään. Ja jos heität löylyä, niin istut sitten loppuun asti. Meillä aika monella on varmaan kokemuksia siitä, että on yritetty heittää löylyä ja lähteä. Ei käy, takaisin pitää kiivetä sinne kestämään, että opitaan se. Ja sitten saunassa keskustellaan usein henkevästi tärkeistäkin asioista äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle. Näin ollen se sauna lähentää: nautitaan ja vihdotellaan ja jäähdytellään yhdessä. Tämmöiset saunakulttuurin meille tyypilliset asiat niin nehän huomaa helposti silloin, kun joku pyrkii rikkomaan niitä ja kyseenalaistamaan niitä, toimimaan eri tavalla, kuin mitä me ollaan totuttu. Ja tässä meidänkin tutkimuksessa haastateltiin ulkomaalaisia, jotka kävivät hotellisaunoissa, ja he osasivat havainnoida sellaisia asioita, jotka meille on ehkä itsestäänselvyyksiä, mutta sitten he taas saattoivat pitää vaikka kummallisena. Ja jos kertoisin tähän omakohtaisen kokemuksen vastaavasta, niin olin joskus aikoinaan vaihto-oppilaana Australiassa ja siellä sitten kävin myös saunomassa uimahallissa ja siellä oli valtavat ukaasit laitettu seinille, että kiukaalle ei saa sitten heittää vettä. Ja minä sitten ihmettelemään sitä, että mistä se löylynhenki tulee, jos sitä vettä ei saa heittää. Mutta oikeastaan se hetki paljasti aika paljon myös meidän omasta kulttuurista, koska olin hirvittävän närkästynyt siitä asiasta. Koin, että mun oikeaa tapaa toimia oli jotenkin - se oli kielletty tehdä niin kuin oltiin totuttu. Ja siinä kyseenalaistettiin näinkin pienimuotoisesti, mutta kuitenkin, niin meidän suomalaisten kulttuurin tapa toimia. Mehän monesti ajatellaan, että kiuas saunassa on yhtä tärkeää kuin alttari siellä kirkossa. Toinen asiassa herätti muuten huomiota siellä Australiassa, niin oli se, että menin sinne saunaan alasti. Meille suomalaisille se lienee aika niin kuin normaalia, että saunassa käydään alasti. Ja muistan kuin joskus pikkutyttönä, kun oma isä heitti uimahallin lauteilta pojanklopit pois, kun yrittivät tulla sinne uimahousut jalassa. Elikkä me suomalaiset suhtaudutaan muutenkin alastomuuteen hyvin luontevasti, ja saunaan mennessä riisutaan paitsi vaatteet niin arjen meriitit ja arvot. Me ollaan saunassa tasa-arvoisia sellaisena kuin me olemme. Mutta sitten siellä Australiasta lähinnä siellä sitten tirskuttiin oven takana, kun joku meni saunaan alasti. Jos mietin näistä muistoista ja nostalgiasta ja käytänteistä, mitä mä haluaisin siirtää omille lapsilleni, niin kyllä se on kaikki ne ihanat muistot, mitä siihen yhdessä saunomiseen liittyy, vaikkapa nyt näin juhannuksen kynnyksellä niin mökillä siellä ihanassa puusaunassa, jossa on lempeä kostea löyly. Se tunne, kun on pulahdettu raikkaaseen järviveteen ja lopuksi syödään yhdessä sitä saunamakkaraa oikein puhtoisina.

Toimittaja Anssi Marttinen: Itsellänikin on muistot Uumajasta, jossa mies luki kirjaa lauteilla ja hän ei oikein pitänyt siitä, un heitimme löylyjä ja kirjan sivut alkoivat siinä hieman käpristyä. Mutta siirrytään muistoista tähän päivään, niin mitä mieltä Hanna olet, onko tuo puhtoisuus ja puhdistautuminen sitä saunakokemuksen syvintä ydintä?

Hanna Leipämaa-Leskinen: Kyllä se on juuri sitä syvintä ydintä. Elikkä saunominen jopa rinnastetaan puhtauteen ja puhdistautumiseen. Ja tähän puhdistautumisen tilalliseen käytäntöön, niin siihenhän liittyy samanaikaisesti sekä fyysinen että henkinen puhdistautuminen. Ja juuri näiden samanaikaisuuden vuoksi niin tämä rituaali on tavallaan mahdollista toteuttaa vain saunassa. Eli sauna toimii erityisenä tilana, jossa sekä voi puhdistautua fyysisesti ja henkisesti. Ja tosiaan tämä fyysinen puoli on meille ehkä todellakin tuttu. Monet haastatellut kokivat, että vain saunomalla puhdistuu kunnolla, että pelkkä vaikka suihkussa käyminen ei riitä. Elikkä jos on ollut rankka työviikko takana, niin se saunominen on se, mikä sen sitten pesee pois. Mutta samalla tosiaan yhtä tärkeitä on - ellei jopa tärkeämpää -  tämä pään sisäinen puhdistautuminen. Hyvin hyvin paljon puhuttiin siitä, että huolet ja murheet jää aina saunan lauteille, että saunassa voi vain olla ja antaa mahdollisuuden päästä eroon kaikista ikävimmistäkin ajatuksista. Ja saunassa voi myös jakaa murheita toisten kanssa. Eli tässä meidän tutkimusaineistossa toistui montakin kertaa se, että monet tärkeät keskustellut - hyvin tämmöiset merkitykselliset puheet on käyty saunassa. Ja oli muun muassa yksi kaveriporukka, jolla oli nimenomaan tämmöinen perinne, että siellä kerrotaan kaikki tärkeät uutiset, mitä esimerkiksi omassa perheessä tapahtuu. Tai sitten isät ja pojat kertoi, että siellä on sitten käyty ne tuota syvällisimmät keskustelut siellä saunan lauteilla. Ja tähän puhdistautumisen käytäntöön liittyy myös se saunan pyhyys, joka oli hyvin vahvasti esillä tässä aineistossa. Ja varsinkin tosiaan ennen se sauna koettiin hyvin pyhäksi paikaksi, mutta vielä nykyäänkin pyhyys on selvästi läsnä. Näkyy esimerkiksi siinä, että kunnioitetaan muita saunojia, ei metelöidä turhaan, ja kuunnellaan löylyn henkeä, kuten Minna-Maarit tuossa kertoikin. Jotain vihtomisen perinne on tosiaan myös yksi tällainen pyhä rituaali, jota edelleenkin saunoissa toistetaan etenkin sitten juhannussaunassa. Tämmöisiä konkreettisia siihen tilaan liittyviä asioita, jotka liittyy myös tähän puhdistautumisen ja pyhyyteen on hämärä valaistus, tummat pinnat, pehmeys ja lämpö. Ja suomalaisille erityisesti tämmöiset kirkkaat ja värikkäät valot tai vaikkapa äänekäs musiikki ois aika kauhistus. Mutta kyllä muissa maissa kuten USAssa näitä lisätään saunoihin. Yks meidän aineiston erityinen juttu vielä oli, että tähän puhdistautumisen käytäntöön ei aina liity niitä muita ihmisiä, vaan se on enemmän semmonen yksityinen oman pohdiskelun ja rauhoittumisen käytäntö. Eli sekä tässä haastatteluaineistossa että tässä lehtiaineistossa tuli esille, että saunassa voidaan siis käydä joko yksin perheen kanssa tai kaveriporukalla, mutta nimenomaan tämä puhdistautumisen käytäntö oli yksityiseksi koettua, koska se vaatii hiljaisuutta.

Toimittaja Anssi Marttinen: Saunohan oli ennen vanhaan myös paikka, jossa peseytymisen lisäksi parannettiin sairauksia ja synnytettiin lapsia. Henna, liittyvätkö terveys ja sairaanhoito vielä saunomiseen?

Henna Syrjälä: Kyllä. Tässä ajassa puhutaan paljon niin sanotusti medikalisaatiosta eli lääketieteellistymisestä ja tällä tarkoitetaan semmosta yhteiskunnallista ilmiötä, jossa uusia ja ehkä aikaisemmin lääketieteeseen liittymättömiä asioita aletaan määritellä lääketieteellisesti ja niistä puhutaan terveyteen ja sairauteen liittyvillä käsitteillä ja termeillä. Kun me katotaan saunaa, niin tämä käsite tuntuu kytkeytyvän paitsi tämmöisenä tämän päivän arkisena käytäntönä, niin kyllähän se kumpuaa sieltä meidän syvästä historiastakin. Eli siinä missä ennen vanhaan saunassa parannettiin monenlaiset sairaudet vaikka kuppaamalla ja synnytettiin lapsetkin.

Minna-Maarit Jaskari: Jos ei viina terva ja sauna auta - niin se on kuolemaksi.

Henna Syrjälä: No niin Minna-Maarit kiitos tästä lainauksesta. Niin tänä päivänä se saa ihan uusia muotoja: hiljentymisestä, rentoutumisesta ja itsestä huolehtimisesta on tullut melkein niin kuin luksusta tähän nykypäivään. Ja on alettu arvostaa nimenomaan semmoisia hetkiä, jolloin ei tarvitse sanoa mitään eikä tehdä yhtään mitään. Ja niin kuin Hanna tuossa äsken kuvaili saunaa tilana. Niin se sauna tilana luo sille ihan ainutlaatuiset puitteet, ja voida ajatella, että se on ikään kuin konkreettisesti ja myös henkisesti ikään kuin sisäänrakennettu siihen saunaan. Ja näin markkinoinnin tutkijoina meitä kiinnostaa myös tämmöinen kaupallistaminen ja konseptointi. Ja tää hiljentyminen ja medikalisaation monet muodot on myös nimenomaan kaupallistettuja. Ja hyvä esimerkki tästä on saunajooga, jossa yhdistyy sekä saunaan että joogaan kiinteästi rakentuva ajatus siitä, että ollaan hiljaa ja kuunnellaan itseä. Samalla tavalla siinä aika kiinnostavasti yhdistyy eri puolilta maailmaa tulevat kulttuuriset käytännöt: suomalaisuudesta kumpuava sauna ja Intiasta lähtöisin oleva jooga. Toisaalta niin kuin etenkin nykypäivänä tähän rentoutumiseen ja itsestä huolehtimiseen voi liittyä ajatuksia tieteellisyydestä ja tehokkuudesta. Ja onhan nimenomaan saunan terveysvaikutukset juuri niitä, mitä on tieteellisesti todistettu, esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien tai stressin hoidossa. Me jos mietitään, niin mitä me nähdään markkinoilla, niin meillä on koko ajan kasvava markkina vaikkapa älykelloille tai muille erilaisille laitteille, joissa me mitataan meidän omaa hyvinvointia. Ja yks hauska lainaus meidän aineistossa oli kun eräs haastateltava kuvasi saunaa tehokkaana rentoutumisena. Eli jopa rentoutumisen olisi syytä tapahtua sormia napsauttamalla.

Toimittaja Anssi Marttinen: Hannele, mitenkäs sen demokratia tai demokratisointi ja saunominen liittyvät toisiinsa?

Hanna Leipämaa-Leskinen: Voi ehkä näin ensi alkuun kuulostaa oudolta assosiaatiolta, mutta voidaan varmaan sanoa, että jos Suomi on yksi maailman demokraattisimmista valtioista tai maista tai yhteiskunnista, niin suomalainen sauna on varmasti yksi maailman demokraattisimmista paikoista - tai ainakin näin se meidän aineisto meille kertoo. Sanonta sanoo, että sauna luo siltoja. Ja sehän juuri tarkoittaakin sitä, että saunassa me kaikki ollaan samanarvoisia, vaikka leikkisästi sitten sanotaan myös, että saunassa valta on sillä, keillä on kauha. No meidän aineistosta paljastuu, että se tunne siitä samanarvoisuudesta tulee saunansa juurikin siitä, että me ollaan kaikki siellä alastomina, vaikka Minna-Maarit puhuu tuosta pyyhkeestä, mutta suomalaisessa kulttuurissa siellä ollaan alasti, siellä ei oo siis vaatteita eikä siellä ole titteleitä eikä muitakaan tunnusmerkkejä, jotka eriarvoistaa tai paljastaa siitä saunojasta mitään. Ei elikkä ei mitään, mitä tehdään työkseen tai mikä se varallisuus on, tai missä asutaan tai minkälainen valta ihmisellä on. Ja mä uskon, että kaikki voidaan yhtyä siihen näkemykseen, että sauna on se paikka, joka kutsuu meitä olemaan sellaisena kuin me ollaan. Ihan vaan omana itsenämme, ja näin vaikka kyse olisi esimerkiksi nyt vaikka Vaasan uimahallin saunasta. Ja meillä eräs vastaaja sanoikin, että kun vaatteet riisutaan, niin tittelit lähtee samalla ja tullaan samalle tasolle muiden saunojien kanssa. Ja toinen vastaaja sanoo vähän samalla tavalla, että kun menemme saunaan, me unohdamme kaikki tittelit ja olemme samanarvoisia. Ja sitten toinen asia, joka liittyy löydöksemme tästä demokratiasta, niin se liittyy näihin jaettuihin sääntöihin, mistä tästä aikaisemminkin oli jo vähän puhetta. Elikkä niin, että ne säännöt on tosissaan kaikille samoja tasavertaisesti. Esimerkiksi se, että saunassa ollaan hiljaa, mutta ehkä niin, että säännötkin on pikkaisen muuttuvia. Jos saunassa ennen on pitänyt istua hiirenhiljaa. Erään sanonnan mukaan saunassa täytyy olla kuin kirkossa, mutta sitten jo toinen sanonta sanoo, että heitän miehen löyly, kun kutinat lakkaa, niin se kuvastaa jo ehkä eräänlaista uhoa, joka siellä saunassa on ollut sallittua. Ja ehkä tänä päivänä myös sallitaan jo pienoinen puhekin, ja meidän aineistoista paljastuukin, että jos suomalainen muuten on hiljaa, niin se sauna on se paikka, jossa avaudutaan, kuten tuossa Hannakin muun muassa kertoi.

Hanna Leipämaa-Leskinen: Eli siellä saunassa ei jutella vaan niiden perheenjäsenten kanssa, vaan myös tuntemattomien kanssa. Ja se, mikä on ehkä kiinnostavaa, on se, että siellä jutellaan myös henkilökohtaisia ja aika syvällisiä asioita. Mutta kuten sanottua, saunaetiketin mukaan tietysti niin kuin kuiskimalla hiljaisesti. Tähän asiaan liittyen eräs meidän vastaajista pohdiskeli, että kadulla emme keskustele ihmisten kanssa, mutta sitten kun me ollaan saunassa ja me ollaan alasti, niin siellä me keskustellaan jopa syvällisiäkin asioita. Aika mielenkiintoinen kulttuurinen näkökulma. Ja siten ehkä kolmas asia, joka liittyy tähän demokratiaan, liittyy siihen, että ei edes käyttäytymistä eriarvoista. Elikkä nämä säännöt saunassa on hiljaisesti lapsuudesta opittuja ja kokemusten kautta jaettuja. Elikkä riippumatta siitä, kuka olet tai mitä sä teet tai mikä valta on saunan ulkopuolella, niin kaikki tietää, miten saunassa käyttäydytään. Ja Hannalla olikin tällainen kiva esimerkki aineistosta, mitä hän nosti esille, oli se, että eräs vanhempi kertoi, että ihanaa kun saunassa saa olla ilman niitä puhelimia ja saa jutella rauhassa. Ja se ehkä kertoo jollain tapaa tästä nykyajan hälyisyydestä. Elikkä kukaan ei sinne saunaan tule sen puhelimen kanssa. Jos Anssi äsken kertoi siitä kirjasta, niin sekään ei kuulu sinne suomalaiseen saunaan. Eli niin, että saunassa ne hyvät tavat ovat todellakin tärkeitä. Tästä voisi ehkä vielä neljännen asian nostaa tähän demokratiaan liittyen. Se liittyy tähän turvapaikkaan, eli että sauna on eräänlainen turvapaikka sille saunojalle. Ja näen, että ehkä vaikka se sauna on sosiaalinen paikka, niin siellä kaikki saa olla ihan omana itsenään eikä ketään arvostella. Saunassa on myös yksityisyyden suoja, siellä on hämärää ja yleensäkin siellä on suojaisa tunne. Ja sitähän se demokratia parhaimmillaan on, elikkä että se tuo turvaa ja turvallisuuden tunnetta.

Toimittaja Anssi Marttinen: Tässä tuli todella monipuolisesti esiin asioita saunan ja saunomisen merkityksistä. Olenkin utelias kuulemaan, mikä on tehdä seuraava askeleenne saunatutkimuksessa. Suomalaisia kiukaita myydään ympäri maailmaa mutta voisiko niitä saunaperinteitäkin kaupallistaa?

Minna-Maarit Jaskari: Joo meidän on tarkoitus jatkaa tutkimusta parillakin saralla. Ensin on tämmöinen teoreettisten kehittelyjen kautta näihin tilallisiin käytäntöihin, mutta tosiaan myös kaupallistamiseen kehittelyä esimerkiksi turismin kontekstissa. Nämä aineistot, joita tähän mennessä ollaan kerätty, niin ne on myös aika paljon kiinnittyneet julkisiin saunoihin, vaikka siellä on puhuttu myös sitä yksityisestä saunasta. Saattaa olla, että perehdytään vielä vähän enemmän myöskin sinne yksityisen saunan puolelle.

Toimittaja Anssi Marttinen: Tänään Oivalluksia-podcastin jaksossa puhuttiin saunasta ja etsittiin löylyn henkeä. Vieraina olivat Vaasan yliopiston kuluttajamarkkinoinnin tutkijat: yliopistotutkija, dosentti Hanna Leipämaa-Leskinen, yliopiston lehtori Minna-Maarit Jaskari, yliopistotutkija, dosentti Henna Syrjälä ja yliopistonlehtori Hannele Kauppinen-Räisänen. Minä olin toimittaja Anssi Marttinen

Toimittaja Anssi Marttinen: Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast.

Miehen ääni ja musiikkia: Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast

Toimittaja Miia Kahila: Lohkoketjut mullistavat taloutta, kryptovaluuttojen kurssi nousee tai laskee, ja joku Jani-Petteri jossain äkkirikastuu tai äkkiköyhtyy. Teslan Elon Musk kahmii kryptoja ja Kiina puolestaan kieltää ne. Louhinta on energiasyöppöä ja kryptotaidemaailmasta kuuluu aivan kummia. Tällaisia uutisia ja tarinoita media on tarjoillut meille viime aikoina. Medialla ja journalismilla onkin hyvin tärkeä rooli siinä, kuinka uutta monimutkaista ja vaikeasti ymmärrettävää teknologiaa tuodaan ihmisten tietoon.

Toimittaja Miia Kahila: Tässä oivalluksia podcastin jaksossa puhutaan siitä, miten lohkoketjuteknologia ja sen monet eri sovellukset näkyvät journalismissa. Onnistuuko media uuden teknologian selittäjänä? Miten puhe on ajan kuluessa muuttunut, ja kenen suulla puhutaan ja millä sävyllä? Minä olen toimittaja Toimittaja Miia Kahila Kahila, ja vieraana on Vaasan yliopiston viestintätieteiden professori Tanja Sihvonen, joka on tutkimusryhmänsä kanssa tehnyt neljän vuoden ajan tutkimusta aiheesta: eli kryptovaluutoista ja lohkoketjuista yritysten vuosikertomuksissa, journalismissa ja sosiaalisessa mediassa.

Toimittaja Miia Kahila: Tervetuloa professori Tanja Sihvonen Oivalluksia-podcastiin.

Tanja Sihvonen: Kiitos.

Toimittaja Miia Kahila: Aloitetaan sillä, että kerrataan ihan lyhyesti kuulijoille että, mikä lohkoketju eli englanniksi blockchain oikein on?

Tanja Sihvonen: Lohkoketju on tietysti aika monimutkainen asia. Ehkä sitä voisi yksinkertaisesti hahmottaa hajautettuna ja läpinäkyvänä teknologiana, joka ylläpitää rekistereitä tai eräänlaista kirjanpitoa, eli mä ajattelen lohkoketjua tällaisena julkisena tietokantana, jossa nämä lohkot muodostaa jatkuvasti täydentyvän kokoelman mistä tahansa transaktioista, joita siellä ketjussa tapahtuu. Siinä on tärkeitä tavallaan se, että se on aikasidonnainen. Ne lohkot asettuu tiettyyn järjestykseen tietyssä kronologiassa, eli tietyssä aikaperspektiivissä. Eli se on kuin ikään kuin tämmöinen hajautettu lista transaktioista, joka on kaikkien osapuolten, eli niiden yksittäisten tietokoneiden vahvistama. Se on oikeastaan tallennettu sillä tavalla, että niitä lohkoja ei voi jälkeenpäin esimerkiksi väärentää. Tai oikeastaan muuttaa millään tavalla,se hajautettu takaa juuri sen. Eli jokainen lohko tallentuu kaikkien sen ketjun koneille tietynlaisena, eikä niitä voi jälkeenpäin siis muuttaa. Tai ainakin kaikki sen lohkon ylläpitäjät saisivat tiedon siitä. Tämän takia lohkoketjut ovat kauhean käteviä, koska ne ketjun jäsenet, jotka siinä on - eli ne periaatteessa anonyymit tietokoneet tai palvelimet, voivat ikään kuin luottaa toisiinsa sen järjestelmän ansiosta. Eikä se tarvitse mitään kolmansia osapuolia, niitä instituutioita ikään kuin takaamaan  niitä transaktioita tai sitä luottamusta. Ja tämän takia näitä ensimmäisiä lohkoketjusovelluksia ovat olleet kryptovaluutat tai virtuaalivaluutat. Ja tietysti raha on meidän yhteiskunnassa semmoinen ultimaattinen luottamuksen väline. Eli sehän on periaatteessa sopimukseen perustuva. Ei ole mitään sisäistä syytä sille, että raha on tietyn arvoista, vaan me ollaan sovittu, että se on arvokasta, ja sitä ylläpitää tietyt instituutiot. Niin lohkoketjun tai kryptovaluuttojen osalta se instituutio, joka ylläpitää sitä, on se lohkoketju itsessään.

Toimittaja Miia Kahila: Tanja Sihvonen. Mikä sai sinut tutkijana innostumaan lohkoketjuista ja kryptovaluutoista?

Tanja Sihvonen: No, mä olen ollut kiinnostunut teknologiasta jo 1990-luvulta lähtien, ja olen tutkinut sitä nimenomaan tämmöisestä kulttuurisesta ja sosiaalisesta historiallisesta näkökulmasta. Ja jos mä ajattelen lohkoketjuja tämmöisenä tietoteknisenä järjestelmänä, jossa on vertaisverkkojen piirteitä ja tosiaankin tällaisia rahatalouteen liittyviä piirteitä ja yhdistää niin kuin monella monella tavalla näitä mun kiinnostuksen kohteita. Toisaalta lohkoketjut on vielä aika salaperäisiä ja tämmöisiä ehkä vähän mystisiäkin. Niihin liittyy paljon tämmöisiä mielleyhtymiä ja mielikuvia ja ehkä ennakkoluulojakin. Niin toisaalta mun mielestä on kauhean kiinnostava tutkia tätä puolta tässä kentässä, että juuri sen takia olen kiinnostunut näistä diskursseista ja puhetavoista käsitteellistyksistä, jotka liittyy lohkoketjuihin ja kryptovaluuttaoihin. Että niistä kuitenkin puhutaan aika paljon, mutta aika tietyillä tavoilla.

Toimittaja Miia Kahila: Miksi sitten juuri nyt on erityisen tärkeää tutkia sitä, mitä ja miten lohkoketjuteknologiasta ja sen sovelluksista kerrotaan mediassa?

Tanja Sihvonen: No mun mielestä tätä on on tosi tärkeä tutkia sen takia, että mikään teknologiahan ei ole olemassa ikään kuin puhtaasti vain itsenään, vaan se on olemassa - ja kaikki teknologiat ovat olemassa diskursiivisina sosiaalisina kulttuurisena konstruktioina. Eli se tapa, millä me ymmärretään ne ja miten me puhutaan niistä, tuottaa myös niitä itse teknologioita ja vaikuttaa siihen, että millainen rooli me ollaan valmiita antamaan tietyille teknologioille vaikka meidän arjessa tai joissain tietyissä toiminnoissa, mitä me halutaan suorittaa. Esimerkiksi rahan osalta juuri eilen luin semmosta tekstiä appifikaatiosta, eli miten  meidän digitaalinen rahankäyttö on sidoksissa erilaisiin appeihin tänä päivänä. Me voidaan puhelimella maksaa erilaisia appeja käyttäen erilaisia maksuja. Niin tavallaan mun mielestä on kauhean kiinnostavaa ajatella sitä, että millaisia maksuja me ollaan valmiita antamaan tällaisilla apeille ja myös Mobilepaylle tai Applewalletille tai jollekin lähimaksujärjestelmille. Onko ne tosi pieniä ruokakauppaostoksia tai sitten oltaisko me valmiita ehkä käymään joitain lainaneuvotteluita jonkun napin kautta, joissa puhutaan aika isoista summista. Niin esimerkiksi liittyvissä teknologioissa tulee selvästi esiin se, miten tärkeitä ja merkityksellisiä ne voi olla sosiaalisesti.

Toimittaja Miia Kahila: Jos vielä puhutaan siitä lohkoketjuteknologiasta, niin mitä haasteita siihen sitten liittyy ja ylipäätänsä se että, kuinka siitä kerrotaan mediassa?

Tanja Sihvonen: Mä itse ajattelen, että lohkoketjuidea silloin, kun se pulpahti vuonna 2008, niin se on alusta alkaen ollut tietyllä tavalla jo ideologinen teknologia, eli se kytkeytyy niinkuin vertaisverkkojen rakentamiseen ja tavallaan vapaan lähdekoodin ihanteisiin ja tiedostojen jakamiseen. Ja tavallaan sen riippumattomuuden ihanteeseen, eli pyritään eroon tämmösistä keskusvallan hallitsemista niinkuin pankeista tai poliittisista järjestelmistä. Että ajatellaan, että olisi tosi hienoa, että meillä olisi niin kuin ihmisyksilöiden käsissä enemmän teknologista valtaa tai ylipäänsä valtaa, joka realisoituu sen teknologian kautta. Ja jos ajattelen tutkimuksen näkökulmasta, niin lohkoketjua sinänsä on aika vaikea tutkia tai, että niin kuin mäkin olen kiinnostunut käsityksistä siitä, tai siihen liittyvistä merkityksistä ja journalistisista tarinoista tai tämmösista, ennemmin kuin itse tavallaan siitä tekniikasta. Ja toisaalta sellainen tutkimusote, mitä mä olen kehittänyt, niin siihen liittyy omanlaisia haasteita, että mistä sitä aineistoa kerätään ja kenen lausumia otetaan niikun merkitsevinä suhteessa siihen uuteen teknologiaan, onko ne niitä kehittäjiä, siihen lohkoketjuun osallistujia tai näitä vertaisverkon louhijoita? Onko ne poliitikkoja? Onko ne talousasiantuntijoita esimerkiksi? Kaikilla heillä voi olla hyvin erilainen käsitys siitä, että mistä tässä on kyse. Eli tavallaan semmosta niin sanotusti neutraalia näkemystä tästä koko ilmiöstä on äärimmäisen vaikea muodostaa. Toki, jos me ajatellaan maailmanlaajuisesti, niin ollaan me aivan erilaisessa asemassa tarkastelemassa tätä teknologiaa kuin esimerkiksi Afrikassa asuvat ihmiset tai Aasiassa Kiinassa. Just mainitsit tämän kryptovaluuttoihin liittyvän negatiivisen asenteen, joka joka tulee eri tavoin esiin Yhdysvalloissa, Euroopassa. Eli toisaalta tähän aihepiiriin liittyy valtavia odotuksia ja sellaista  niinkuin huumaa ja innostusta. Ja toisaalta tähän aihepiiriin liittyy epävarmuuksia, pelkoja, huolta ja paljon semmosta huijauksen mahdollisuuksia tai petetyksi tulemisen tunteita. Ja kaikki tämä heijastui jollain tavalla niihin puhetapoihin, joita me nähdään ympärillä ja joihin me ehkä itsekin osallistutaan. Sehän ei voi olla vaikuttamatta siihen tavallaan, miten me ymmärretään näitä teknologioita.

Toimittaja Miia Kahila:  Ja varsinkin se varmasti, että kun tavallinen ihminen törmää yleensäkin teknologiaan, niin siihen voi tutustua etenkin, jos se tulee omaan kotiin, kuten vaikkapa ilmalämpöpumppu tai VR-lasit lohkoketjuissa. Haasteena tuntuu olevan just se, että ainakin itse teknologia näyttäytyy vielä todella kaukaisena. Mitä mieltä olet tästä?

Tanja Sihvonen: Tämä on ilman muuta totta, että tässä liikutaan hyvin abstraktilla tasolla varsinkin lohkoketjujen osalta, että yksittäisiä sovelluksia ja ja tavallaan tämmöisiä lohkoketjujen päälle rakennettuja pieniä järjestelmiä on paljon helpompi tutkia ja niitä niinkuin tietyissä konteksteissa voidaankin mielekkäästi ajatella. Toisaalta se ongelma on on juuri se, että ne kontekstit voi olla usein aika rajattuja. Että ne ei koskaan niinkuin ikäänkuin välity meidän suuren kansanosan tai suuren yleisön arkeen, eikä meillä on mitään kosketuspintaa niihin. Ne voi olla esimerkiksi yritysten sisäisiä tai joihinkin hyvin tiettyihin tarkoituksiin rakennettuja lohkoketjusovelluksia. Eli kyse ei missään tapauksessa sellaisesta arkisessa käytössä olevasta laajasta teknologiasta, johon meillä kaikilla olisi jotenkin automaattisesti kosketuspinta ja mielipide.

Toimittaja Miia Kahila: Olet tosiaan tehnyt tutkijakollegoidesi kanssa jo useamman vuoden tutkimusta kryptovaluutoista ja lohkoketjuista yritysten vuosikertomuksissa, journalismissa ja sosiaalisessa mediassa journalismissa. Teillä oli aineistona useamman suomalaisen median tekstejä useammalta vuodelta. Millainen tutkimus tässä oikein oli kyseessä?

Tanja Sihvonen: Joo, meillä on ollut tosiaan tämmöinen Coblo-hanke käynnissä vuoden 2018 tammikuusta lähtien. Sitä ovat rahoittaneet muun muassa Vaasan Aktiasäätiö, OP-ryhmän tutkimussäätiö, Liikesivistysrahasto ja Pörssisäätiö. Eli tästä listasta jo vähän arvaa, että minkä tyyppisiä kysymyksiä siinä on käsitelty. Aika paljon ollaan menty sillä kryptovaluutta- tai virtuaalivaluuttakärjellä, jos näin saa sanoa, eli me ollaan ajateltu yhtäläisesti sitä, että millainen lohkoketju on teknologiana ja sitten käytännössä se sovelluskohde on ne kryptovaluutat ensisijaisesti. Ja tästä journalistisesta aineistosta tosiaan on ilmestynyt yksi artikkeli. Me ollaan kerätty aineistoa siis suomalaisista lehdistä: Taloussanomista, Kauppalehdestä, Tivistä, Helsingin Sanomista, Digitodaysta vuosilta 2015-2018. Eli lähetty ihan hakemaan digitaalisista lehtiaineistoista lohkoketju-hakusanalla kaikki jutut, mitkä on ilmestynyt tällä aikavälillä. Ja me saatiin 292 osumaa. Ja me ollaan katsottu, että keitä ne kirjoittajat on, missä konteksteissa lohkoketju tulee esille. Puhutaanko nissa kryptovaluutoista, vai joistain muista sovelluksista? Onko niiden tekstien sävy neutraali, negatiivinen, positiivinen. Tämäntyyppisiä asioita.

Toimittaja Miia Kahila: No mitä tuosta aineistosta ja tutkimuksesta oikein selvisi?

Tanja Sihvonen: Me ollaan katsottu siis tavallaan määrällisesti sitä, että kuinka paljon lohkoketjusta puhutaan ja toisaalta sitä laadullisesti, että missä yhteydessä siitä puhutaan ja miten? Yleisesti ottaen siitä voi sanoa, että lohkoketju nähdään sinällään hyvin neutraalina tai positiivisena, kun taas kryptovaluutat eli sillon 2018-2019 se oli käytännössä bitcoin, josta kirjoitettiin. Se oli voittopuolisesti negatiivinen asia journalismissa. Ja toisaalta Bitcoin on ollut kiinnostava, koska se nousee otsikoissa esiin, ingressseissä puhutaan lähes pelkästään bitcoinista, eli ne jutut ikäänkuin myydään sillä bitcoinilla, vaikka ne käsittelis lohkoketjua. Ajatellaan, että bitcoin on semmonen, minkä ihmiset tunnistaa ja josta ne ovat kiinnostuneita, ja sitten käytännössä kuitenkin puhutaan siitä lohkoketjusta. Ehkäpä aika toisenlaisella tavallakin kun siitä Bitcoinista ,eli tämmöinen ristiriita siellä oli tavallaan havaittavissa, mikä oli meidän mielestä kiinnostava. Ja sitten toisaalta siellä oli myös aika isoja eroja siinä, miten meillä oli tavallaan kaksi ryhmää lehtiä tässä, eli tekniikkalehdet ja talouslehdet. Tekniikkalehdissä puhuttiin lohkoketjusta, talouslehdissä puhuttiin bitcoinista, ja siinä oli tavallaan myös iso ero siinä. että miten näissä erityyppisissä lehdissä tästä aihepiiristä puhuttiin, eli yleisesti ottaen tekniikkalehdet kirjoitti lohkoketjusta positiivisesti erityisesti Tivi. Talouslehdet taas kirjoitti bitcoinista ja suhteellisen positiivisesti, myös negatiivisesti. Toisaalta sitten meitä kiinnosti se, että Hesarissa nousi aika vahvasti lohkoketju tämmöisten kirjanpitoon liittyvien metaforien kautta, joka kytkee sen talouteen ja tilikirjoihin tämmösiin asioihin, vaikka tavallaan lohkoketju voisi olla hyvin monta muutakin asiaa eli se konteksti, missä näitä teemoja ollaan on käsitelty Suomessa on ollut todella tiukasti talousasioihin kytkeytyvä ja hyvin vaatimattomalla tavalla tekninen konteksti.

Toimittaja Miia Kahila: Entä millaisia asenteita ja tarinoita media tarjoaa meille tässä aihepiirissä? Mitä haasteita näihin mahdollisesti liittyy?

Tanja Sihvonen: No ehkä voisi lyhyesti sanoa näin, että tässä tutkimuksessa me katsottiin sitä, että keitä nää aiheesta kirjoittaneet henkilöt on. Hehän on voittopuolisesti miehiä ja he kirjoittaa talousnäkökulmasta, ja sit siellä on hyvin vähän, hyvin pieni osuus aiheesta kiinnostuneita naistoimittajia. Tämmöisiä haasteita tavallaan liittyy tähän tämän aihepiiriin tarkasteluun journalistisessa kontekstissa. Eli jos jos vetää johtopäätöksiä siitä meidän aineistosta, niin ylipäätään tää aihe on ollut aika vähän esillä, siitä on kirjoitettu aika varovasti, erittäin vähän toistaiseksi on ollut keskustelua tavallaan niistä kaikista erilaisista mahdollisuuksista, joita lohkoketju voisi tarjota ja nimenomaan ehkä semmosen jonkun arkisen kuluttajan näkökulman kautta. Ne tarinat, joita mediassa on tulleet esille on on tämmöisiä niin kuin järjestelmätason tai instituutiotason keskusteluita, ja ne ei ehkä parhaalla tavalla tuo esiin sen ilmiön kaikkia puolia.

Toimittaja Miia Kahila: Olette tutkineet median lisäksi myös yritysten ja organisaatioiden lohkoketjupuhetta. Yksi tutkimuksen haara liittyy sosiaaliseen mediaan. Miten lohkoketjut näkyvät esimerkiksi organisaatioiden twiiteissä?

Tanja Sihvonen: Joo, tämä on taas hyvin toisenlainen näkökulma tähän samaan aiheeseen, eli sama aikajänne 2015-18 kerättiin Twitteristä samalla periaatteella aineistoa. Eli lähdettiin hakemaan lohkoketju-hakusanan avulla suomenkielisiä tviittejä. Tai siis itse asiassa ne twiitit on lähes kaikki suomenkielisiä, siellä on myös englanninkielisiä twiittejä, mutta joka tapauksessa se hashtag oli suomeksi. Ja tviittejä löytyi tarkistuksen jälkeen 5 186, joissa pystyttiin varmistamaan, että se twiitin lähettäjä oli organisaatio tai henkilö, joka edusti jotain organisaatiota Twitterissä. Tämä on vielä julkaisematon tutkimus, mutta muutama nosto sieltä voidaan tehdä. Tavallaan me tarkasteltiin tällaista lohkoketjupuhetta siellä Twitterissä organisaatioiden näkökulmasta kun siinä mielessä, että mikä voi olla organisaation syy osallistua tai twiitata lohkoketjuaiheesta? Eli millaisia funktioita niillä twiiteillä mahdollisesti on? Ja toisaalta oltiin kiinnostuttu siitä, että mitä toimialoja ne organisaatiot edustaa? Ja kolmanneksi mietittiin, että miten se organisaation toimiala ja sen twiitin funktio mahdollisesti liittyy yhteen. Tämä oli jo aika monimutkaisen ajatustyön tulos tämä tutkimuskysymys, mutta me saatiin hienoja tuloksia siitä. Eli vaikka vaikka se aineisto oli niinkin rajallinen niin ehdottomasti suurin osa näistä organisaatioiden twiiteistä oli tämmösiä informatiivisia. Niissä kerrottiin neutraalisti joku ikään kuin uutisasia lohkoketjuihin liittyen.

Tanja Sihvonen: No toisaalta sitten taas siellä tehtiin tämmöistä promootiotyötä, PR:ää. Eli kerrottiin, miten juuri meidän organisaatio on osallistunut johonkin lohkoketjuihin liittyvään projektiin tai kehittänyt jopa jotain itse. Ja sitten toisaalta siellä promotoitiin toisia organisaatioita, että katsokaa miten upea tuote näillä on. Sitten lisäksi meillä oli sellaisia twiittejä, joissa vain jaettiin resursseja tai merkittiin ikään kuin muistiin sinne Twitteriin, joku lohkoketjuihin liittyvä asia, joku tilaisuus tai joku hyvä puheenvuoro tai joku selityssivu. Eli ne on aika monenlaisia ne twiitit, joita organisaatio tekee. Mutta hyvin pienessä osassa on kuitenkin sellaiset twiitit, joissa organisaatiot ikään kuin promotoisivat suoraan sitä omaa toimintaansa tai omaa  lohkoketjuihin liittyvää kehitystyötään. Se on enemmän sellaista, että ne organisaatiot haluaa näyttää, että he ovat mukana tässä hypeasiassa. He ovat mukana muutoksessa, edelläkävijöiden joukossa. Ja tämä oli mun mielestä hyvin mielenkiintoista, että sen sijaan, että ne organisaatiot ja yritykset olis puhuneet konkretiasta, niin he niinkuin halusivat signaloida tämmöstä edelläkävijyyttään, ja tämä oli mun mielestä tosi mielenkiintoista. Erityisesti sosiaalisessa mediassa tällaista itsensä tai oman aseman korostamista tai oman aseman varmistelua tapahtuu aika paljon sekä yksilöiden että organisaatioiden osalta.

Toimittaja Miia Kahila: Media on tuonut esiin myös kryptotaiteen, eli niin sanotun Nft-taiteen läpimurron ja teoksista saadut miljoonatulot. Korona on tätä ilmiötä entisestään kuumentanut. Kerrotko lisää tästä minkäänlaisesta taiteesta on oikein kyse? Paljastatko samalla, mitä tämä lyhenne Nft tarkoittaa?

Tanja Sihvonen: Joo, tää on tosi mielenkiintoinen aihepiiriä ja jotain sellaista, mitä tutkin just tällä hetkellä. Tämä on tosiaan hyvin uusi ilmiö. Voi sanoa, että se on kuin räjähtänyt tämmöiseen isoon mediahuomioon tänä vuonna (2021). Viime keväänä oikeastaan tapahtui isoja liikahduksia ja tämä näkyy myös journalismissa ja tosiaan sosiaalisessa mediassa mielenkiintoisilla tavoilla. Eli oikeastaan, kun ei ole kyse vanhasta ilmiöstä, joka olisi hiljalleen kehittynyt jossain, vaan jotenkin sellaisesta hajanaisesta löyhästi yhteen liittyvästä kehityskulusta, jossa erilaiset voimat törmää. Mutta ehkä NFT on aika monimutkainen asia myös. Ehkä voisi ajatella, että se on sellainen tekniikka, jossa voidaan yksilöidä virtuaalisia kohteita ja kirjata niiden omistussuhteita sen lohkoketjun avulla eli tavallaan jos ajatellaan, että kryptovaluutta on kuin ikäänkussa muiden oheistuote sille lohkoketjulle, samoin on tää NFT, eli se on tapa kirjata esimerkiksi omistusoikeus siihen lohkoketjuun niin, että se on uniikki, lähes mahdoton väärentää ja se on helposti todennettavissa. Ja mä itse ajattelen sitä non-fungiblea ainutkertaisena. Eli siinähän on se kans kantasana fungii, joka tarkoittaa kaiketi sientä, ja jos ajattelee sitä fungible-etuliitettä, niin sen voi ymmärtää ehkä helpoiten kryptovaluuttojen kautta, ne fungible-tokeneita, ne ovat kaikki samanlaisia ja jokainen bitcoin on ihan samanlainen kuin toinen bitcoin. Ne on niinkuin kuin sieniä, jotka pulpahtelee sieltä rihmastosta, ne on kaikki samanlaisia.

Tanja Sihvonen: Non-fungible on taas uniikki. Se on teknologisesti tai teknisesti varmistettu, että maailmassa ei ole toista juuri sellaista asiaa. Tämä tokenhan on hirveän vaikea suomentaa, tai ainakaan mä en oo löytänyt sille oikein hyvää suomennosta. Mä ajattelen sitä sellaisena kuin merkitsijänä tai  suomeksikin käytetään Token-sanaa- Eli se on joku asia, joka on tallennettu yhdeksi datapisteeksi sinne lohkoketjuun ja joka voi edustaa mitä tahansa digitaalista. Eli siellä voi olla joku digitaalinen teos tai gif tai kuva-, äänitiedosto, mitä tahansa, mitä voidaan ylipäänsä digitaalisesti levittää. Hassuintahan tässä on niinkuin se, että ne teokset itsessään ei oo siellä lohkoketjussa. Ne teokset voi olla missä tahansa vapaassa jakelussa netissä, eli ne voi olla esimerkiksi niitä giffejä, mitä me nähdään joka päivä tai meemejä, meemikuvia. Mutta joku on silti voinut rekisteröidä sen alkuperäisen meemikuvan nimiinsä lohkoketjun avulla sillä NFT:lle eli sillä tokenilla. Ja tämä tekee siitä todella kiinnostavan uudenlaisen dynamiikan. Eli NTF on tapa tuoda niinkuin digitaaliseen maailmaan ikään kuin ainutkertaisuus, niukkuus, resurssien vähäisyys. Ja jo tavallaan sitä kautta arvonnousu, koska jos ajatellaan niinkuin taloudessa niin se niukkuushan on suhteessa kysyntään ja arvoon.

Toimittaja Miia Kahila: Onko tämä NTF-taide vain oman genrensä, vai voisiko sitä soveltaa uuden virtuaalitaiteen lisäksi myös perinteisempään taiteeseen?

Tanja Sihvonen: Tätä mun mielestä voi ajatella just sen sen sen kautta, mitä me äsken sanoin. Eli perinteiset taidemarkkinathan perustuu siihen, että maailmassa on vain yksi uniikki taideteos, joka on vaikka Leonardo da Vincin maalaus. Ja jos joku kopioi sen, niin se on väärennös. Se ei ole alkuperäinen työ, eikä sillä arvoa samalla tavalla kuin sillä alkuperäisellä. Jos vaikka Mona Lisasta tehtäisiin digitaalinen kopio, joka olisi äärimmäisen tarkka, se olisi silti kopio, jota ei missään tapauksessa voisi pitää siinä alkuperäisenä. Ja jokaisella meillä voi olla vaikka makuuhuoneen seinällä tällainen painokuva, vaikka oikean kokoinen painokuva siitä Mona Lisasta, mutta silti me kaikki tiedetään, että maailmassa on vain yksi alkuperäinen aito oikea, mittaamattoman arvokas Mona Lisa. Jos me ajatellaan tätä NFT-maailmaa. Niin siinä taas kopioiminen on normi ja niiden kopioiden leviäminen itse asiassa auttaa sen alkuperäisen työn arvonnousua. Eli se on tavallaan niinkuin täysin toisenlainen arvonmuodostuksen kenttä, tai se se niin sanottu taidemarkkina toimii täysin toisenlaisella tavalla. Siinä alkuperäisyydellä alkuperäisellä teoksella on toisenlainen arvo kun tällä kopiolla. Digitaalisestihan näitä ei voi erottaa toisistaan.

Toimittaja Miia Kahila: Kryptovaluutoista on mediassa ollut jo paljon juttua, mutta muista lohkoketjuteknologiaa käyttävistä sovelluksista vähemmän. Miten media on mielestäsi onnistunut kertomaan esimerkiksi juuri tästä NFT-taiteesta. Olisiko sinulla jotakin vinkkiä medialle tarjota jatkoa ajatellen?

Tanja Sihvonen: No mun mielestä toistaiseksi, toki on kyse hyvin uudesta ilmiöstä, kuten äsken sanoin ja monille varmasti kyse on aivan tuntemattomasta asiasta. Siitä kertominen on vaikeaa, mutta mielestä silti tosi tarpeellista, koska kyllähän meidän täytyy ymmärtää, miten maailmalla kymmeniä miljoonia dollareita on vaihtanut omistajaa kryptovaluuttoina, kun näitä NFT-teoksia on myyty ja ostettu. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kun lanseerasi tämän Vision talouden erikoisliitteen, niin siinä on ollut aika paljon juttua NFT-teoksista viime vuonna (2020) ja tänä vuonna (2021). Näissä jutuissa on puhuttu usein tästä NFT-stä esimerkiksi ei korvattavissa olevana kolikkona tai ei-vaihtokelpoisena rahakkeena. Ja mun mielestä nää ei oikeastaan avaa sitä asiaa kauhean hyvin. Näistä ei niinkuin semmoinen tavallinen lukija, joka ei jo tiedä mistä asiassa on kyse, pysty päättelemään, että mitä ihmettä ne tarkoittaa. Eli tavallaan jokaiseen tällaiseen kun lohkoketjuja tai kryptovaluuttoja tai NFT-ilmiötä käsittelevään juttuun mun mielestä olisi ehkäpä hyvä sisällyttää joku kainalo, missä olisi näitä keskeisiä termejä ja mediahan vois kehittää tämmösen kampanjan, että meille luotaisiin suomenkieleen hyviä käännöksiä näille englanninkielisille sanoille, jotka ovat aika vaikeita, ja sitten ne vähitellen ehkä vakiintuisi ja tulisi ihmisille ymmärrettävämmäksi, että se tapa millä näistä asioista kirjoitetaan, ei voi ikuisesti olla semmonen ihmettelevä ja kauhisteleva ja yllättynyt, vaan kyllä niitä täytyy aidosti myös selittää lukijoille ja kuulijoille.

Toimittaja Miia Kahila: Oliko tutkimuksessanne jotain, mikä yllätti sinut?

Tanja Sihvonen: No mä oon ajatellut esimerkiksi kryptovaluuttoja ja tätä NFT-ilmiötä kuin historiallisessa kontekstissa, että mun mielestä niissä on yllättävän samoja piirteitä kuin esimerkiksi pörssin toiminnassa on ollut pitkään tai tämmösissä sijoitusbuumeissa ja kaikessa kaikessa siinä spekulatiivisessa, mikä liittyy osakkeisiin, osakemarkkinoiden toimintaan, tämmösiin niinkuin massailmiöihin. Suuri joukko ihmisiä kiinnostui jostain tietystä tietystä yrityksestä, tietystä osakkeesta. Tämmösiä hän on ollut niinkuin kautta aikain eri muodoissa, ja jotenkin se, miten ihmiset niinkuin investoivat omaa aikaansa ja ehkä sitten rahojaankin tämmöisiin ilmiöihin, on mun mielestä tavattoman kiinnostavaa. Mikä saa sen  impulssin liikkeelle, että joku päättää esimerkiksi sijoittaa kryptovaluuttoihin. Kryptovaluutathan ei toimi vaihdannan välineenä, vaan ne on ensisijaisesti sijoitusinstrumentteja. No siinä mielessä tämmöisiä tokeneita poletteja, joita voidaan laittaa joihinkin kohteisiin, joiden toivotaan tulevaisuudessa nostavan arvoaan. Suuria tunteita etenkin liittyy tähän kokonaisuuteen ja tähän ilmiöön, mutta ne tunteet harvoin ehkä näkyy siellä semmoisen mainstream-median parissa- että ne on enemmänkin siellä somessa usein keskusteluryhmissä tai tai tämmöisissä omissa omistautuneissa Facebook-ryhmissä, joissa näitä puhutaan. Että toki ihmisiä motivoi esimerkiksi oman varallisuuden kasvattaminen, voitontavoittelu, mutta toisaalta heitä jännittää ja toisia kiinnostaa ja toisia pelottaa ne nopeat kurssivaihtelut, isot syöksyt jompaankumpaan suuntaan. Ja totta näistähän löytyy todella paljon keskusteluja ja spekulaatioita tuolta netistä. Erityisesti. että jos ajatellaan niinkuin sitä rahan käyttöä esimerkiksi mikä meidän arjessa tällä hetkellä näkyy, joka on tämmöisten instituutioiden turvaamaa, niin kyllä se aika erilainen mielenmaisema hahmottuu, kun näistä esimerkiksi kryptovaluuttoihin liittyvistä online-keskusteluista. Ja mun mielestäni nämä ovat valtavan kiinnostavia ilmiöitä, ja jotenkin sen, mitä sen vähän mitä itse olen olen tutkinut lohkoketjuja ja niistä ymmärrän niin.  mä oon nähny että se on ilmiö, se ei ole teknologia, joka ei ole niinkuin häviämässä vaan se on tulossa yhä uusilla ja uusilla tavoilla osaksi osaksi meidän maailmaa.

Toimittaja Miia Kahila: Jos tässä aihepiirissä pysytään, niin mitä pitäisi mielestäsi seuraavaksi tutkia?

Tanja Sihvonen: No yksi semmoinen alustava havainto, jonka mä oon tehny näistä NFT-teoksista, niiden markkinoista ja niiden myymisestä ja ostamisesta, on se, että ne toimii niin kuin tietynlaisina sijoitusinstrumentteina myös tässä kuin kryptovaluuttaskenessä ja eräiden alustavien arvioiden mukaan näyttää siltä, että niitä ostaa isoilla summilla semmoset niinkuin aika hiljattain vaurastuneet kryptomiljonäärit, jotka tavallaan etsii sijoituskohdetta sille kryptovarallisuudelle, eli silloin heitä tietenkin kiinnostaa se lohkoketjuissa tai niiden varassa toimiva teosten kauppa. Ja tavallaan tämmöisten henkilöiden tai tämmöisen tämmöisten markkinapaikkojen elinehto on tietynlainen sidos sosiaaliseen mediaan. Jos mä katson millaisia teoksia siellä NFTnä on on niinkuin myyty korkealla summilla, niin niitä on esimerkiksi Doge-meemi tai Disaster Girl, jossa sellainen pikkutyttö katsoo kameraa virnistäen kuin siellä taustalla palaa tulipalo. Tämmösiä niinkuin alkuperäisteoksia on myyty tosi isoilla summilla, tai yks lehtijuttukin on koeluontoisesti myyty. Oliko se New York Timesin toimittaja ja tällä hetkellä sen arvo on yli puoli miljoonaa dollaria, eli tavallaan kuin mitä ne teokset on, mistä ne syntyy, kuka niitä tekee. Ja toisaalta kuka niitä ostaa? Tämähän tarjoaa kuten niille, siis kelle tahansa luovalle ihmiselle, joka voi tuottaa jotain aivan uudenlaiset markkinat, koska hän voi luoda digitaalisen teoksen ja asettaa sen myyntiin. Tämmöiseen tiettyihin NFT-markkinapaikoille ja sieltä löytyy ostajia, koska maailmassa on valtavasti kryptovarallisuutta, joka etsii kohteita ja on tarve sellaiselle tietylle statuksen pönkittämiselle. Tässä kryptomaailmassa tämä on ehkä sellainen uusi ilmiö, jonka kehittymistä on uskomattoman kiehtova seurata ja josta tarvittaisiin todella paljon lisää tutkimusta.

Toimittaja Miia Kahila: Tänään Oivalluksia-podcastin vieraana oli Vaasan yliopiston viestintätieteiden professori Tanja Sihvonen. Kiitos kun tulit vieraaksi!

Tanja Sihvonen: Kiitos paljon!

Vaasan yliopisto on yksi Seinäjoen yliopistokeskuksessa toimivista yliopistoista. Seinäjoen yliopistokeskukseen kuuluvat Vaasan yliopiston lisäksi myös Tampereen ja Helsingin yliopistot sekä Taideyliopisto. Yhteistyöhön osallistuvat lisäksi Turun yliopisto, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, alueen kehittäjäorganisaatioita sekä mittava joukko yrityksiä, jotka yhdessä muodostavat Epanet-verkoston.  

(musiikkia, Miehen ääni)

Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:00:19.46] Onko kaupungissa riittävästi väestösuojia? Riittävätkö lääkkeet, polttoaineet ja viljavarastot kriisitilanteessa Suomessa? Onko kaikille varattu maskeja [00:00:30.00] tai hengityskoneita? Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat tuoneet nämäkin kokonaisturvallisuuteen ja varautumiseen liittyvät huolenaiheet niin mediaan kuin kahvipöytäkeskusteluihinkin. Pitäiskö nyt itse varautua pandemialta sodalta tai vaikka ilmastokatastrofin aiheuttamalta pakolaisaallolta? Vai voiko yhä tyynesti luottaa siihen, että yhteiskunta kyllä varautuu ja viranomaiset tietävät mitä tekevät? Minä olen toimittaja Anssi Marttinen ja vieraana ovat tutkimusjohtaja Petri Uusikylä ja professori Harri Jalonen Vaasan yliopiston kompleksisuustutkimuksen ryhmästä. Sekä Uusikylä ja Jalonen ovat parhaillaan mukana Vaasan yliopiston johtamassa Irwin-hankkeessa, jossa tutkitaan tiedon huoltovarmuutta eli niin sanottua informaatioresilienssiä kompleksisessa ympäristössä ja samalla kehitetään osallistavaa kansallisen varautumisen mallia. Tervetuloa Harri Jalonen ja Petri Uusikylä Oivalluksia-podcastiin.

Petri Uusikylä: [00:01:39.35] Kiitos.

Harri Jalonen: [00:01:40.07] Kiitos.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:01:41.21] Nämä tuoreet kriisit ovat tuoneet turvallisuuden ja varautumisen uudella tavalla tai ainakin uudestaan näkyville. Millaisia huomioita teillä on tästä?

Petri Uusikylä: [00:01:52.16] Se pitää paikkansa ja siinä on ehkä myönteisenä puolena se, että kansalaisten ja yhteiskunnan muiden toimijoiden [00:02:00.00] kriisitietoisuus on lisääntynyt - että ymmärretään ne nyky-yhteiskunnan uhkat ja vaikuttamisen keinot eri tavalla kuin ehkä vielä muutama vuosi sitten samaan aikaan. Se on omiaan lisäämään myös kansalaisten huolta ja pelkoa - ja osin irrationaalista pelkoa siltä osin, kun ei oikein täysin ymmärretä, että miten konkreettinen uhka ja miten se kohdistuu juuri meihin.

Harri Jalonen: [00:02:24.74] Joo, tämä on ihan totta. Ja me voidaan ehkä ajatella, että näissä kaikissa kolmessa kriisissä, jos ajatellaan koronapandemiaa, sitten Ukrainan  sotaa ja sitten taas kolmanneksi ilmastonmuutosta. Niissä on vähän erilaisia piirteitä. Koronapandemia tuli ikään kuin kulman takaa. Me tulimme todellakin yllätetyiksi sen asian edessä. Sitten taas Venäjän uhka on tietyllä tavalla ollut niinkuin kuin suomalaisessa kansanperinteessä tässä vuosikymmeniä ellei jopa vuosisatoja. Ja tietyllä tavalla me olemme varautuneet ehkä henkisesti erilaisiin asioihin. Sitä taas tää ilmastonmuutos, sehän on aika aika aukottomasti osoitettu tosiasia, että [ se on käynnissä. Ja se on näistä ehkä se jollain tavalla kuitenkin kaikkein hankalin. Mutta tässä on sellainen vinouma, että me tietysti ajatellaan ajallisesti tai maantieteellisesti kaikkein lähimpänä olevia asioita. On ihan inhimillistä, mutta se ei välttämättä kerro siitä, että ne olisivat suurimmat uhkat.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:03:17.63] Olen käymässä tuollaisessa paikassa, joka myy kaasunaamareita ja minulle sanottiin, että eläkeläiset ovat ostaneet kaasunaamareita. Aika erikoinen ajatus siitä , että nyt tulee se uusi Tšernobyl.

Harri Jalonen: [00:03:32.44] Kieltämättä, jos asiaa olisi kuukausi sitten pohtinut tai vähän yli, niin olisi tuntunut kovin vieraalta. Toisaalta tutkimuksessa tiedetään, että meillä ihmisillä on sellainen - kutsutaan negatiiviseksi vinoummaksi meidän ajattelussa, joka tarkoittaa sitä, että me kiinnitetään kauheasti huomiota sellaisiin asiaa, jotka uhkaa meitä. Esimerkin omaisesti, jos me törmäämme lenkkipolulla karhuun, se synnyttää myös erilaisen reaktion kuin jänis - tämmöinen pakenereaktio.  Vähän nämä uhkat ovat nyt samanlaisia, että meidän huomio kiinnittyy niihin kielteisiin asioihin ja me usein unohdetaan sitten kaikki se hyvä, mikä meillä koko ajan kuitenkin ympärillämme on.

Petri Uusikylä: [00:04:13.19] Se on ihan totta. Sopiiko, että jatkan tästä Harrin erinomaista avauksesta. Muistan 90-luvulla Vesa-Matti Lahti väitteli tohtoriksi, ja aiheena oli riskiyhteiskunta ja kansalaisten suhtautuminen yhteiskunnallisiin riskeihin. Se oli taustalla semmoinen Ulrich Beckin [00:04:30.00] vanha 80-luvun riskiyhteiskuntakirja, joka herätti paljon huomiota. Lahti totesi siinä loppuyhteenvedossaan, että voidaan tunnistaa neljä kansalaisten tasolla neljä tapaa suhtautua tällaisiin uhkiin ja riskeihin. Ensimmäinen on riskejä vähättelevä. Ja ainakin siltä osin, että tämä ei koske minua, tämä on jotain sellaista, joka on minun ulkopuolella. Toinen tapa suhtautua on sitten tämmönen nöyrä fatalismi. Että asioita tapahtuu ja mä en voi vaikuttaa [00:05:00.00] niihin ja tässä on ihan mahdoton tehdä yhtään mitään. Ja sitten oli erilaisia muita muotoja ja mm. se, että suhtauduttiin niin kuin karnevalistisesti, että tehtiin siitä parodiaa ja koetettiin sillä tavalla lievittää pelkoa. Ja viimeinen, jonka haluaisin nostaa tässä keskustelussa esiin, on kaikkein kiinnostavin ja siinä hän nosti esiin tämmöisen uusyhteisöllisyyden ja riskien voimaannuttaman vaikutukseen. Tämä on musta äärimmäisen tärkeä myös näissä niin koronapandemian jatkuessa kuin tän Ukrainan sodan [00:05:30.00] ollessa käynnissä, niin nostaa tätä yhteisöllistä ulottuvuutta myöskin esiin.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:05:35.66] Onko yhteiskunta sitten muuttunut jotenkin monimutkaisemmaksi? Tuossa tosiaan sanoitte, että koronahan yllätti meidät täysin. Ehkä tämä Ukrainan sota ei yllättänyt, vaan siitä oli nähtävissä jonkinlaisia piirteitä jo aikaisemmin, mutta kaikki vaikuttaa vähän kaikkeen. Käsi pystyyn, kuka ajatteli, että joku venäläinen urea tai pikemminkin sen puute voi että rekkakuski hätään täällä Suomessa? [00:06:00.00]

Harri Jalonen: [00:06:00.53] Kysymys siitä, että onko joku aikakausi monimutkaisempi kuin joku toinen, se on hankala. Meillä on jonkinlainen aikalaisharha, että kun me eletään tiettyä aikaa, niin me helposti tunnistetaan siinä sellaisia piirteitä, että tämä on poikkeuksellista aikaa. Mutta on totta että esimerkiksi, jos tätä ureasta nyt ajatellaan, niin esimerkiksi globaalit toimitusketjut - tosin maailma oli kyllä sata vuotta sittenkin aika globaali ja taloudet olivat toisiinsa kytkeytyneitä, mutta se nopeus, jolla tällä hetkellä [00:06:30.00] kaikki sokit leviävät erilaisissa ketjuissa, niin se on kyllä tälle ajalle tyypillistä, jonka teknologia on mahdollistanut. Siinä mielessä kyllä voidaan sanoa, että ollaan monimutkaisemmassa maailmassa.

Petri Uusikylä: [00:06:41.21] Ja se on juuri näin. Jos katsotaan tutkimuksen näkökulmasta, niin se tuo myös tutkimukselle ihan uudenlaisia haasteita. Että vähän liiotellen voi sanoa, että meidän nteoriat ja tutkimuksen työkalupakki on pitkälti valjastettu sen niin sanotun vanhan [00:07:00.00] maailman, voisiko tämmöisen reduktionistisen maailman tarpeisiin. Ja meidän pitäs myös tutkimuksissa ymmärtää paremmin tän järjestelmän systeemisuus ja kompleksisuus ja kehittää uusia työkaluja ja analyysivälineitä ymmärryksen lisäämiseksi, mutta myös sitten yhteiskunnan vaikeiden ongelmien joko ratkaisemiseksi tai ainakin, että kyetään elämään niiden kanssa ja hallitsemaan niitä jollain tapaa.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:07:26.60] Voimmeko sitten yhä luottaa siihen että yhteiskunta varautuu [00:07:30.00] ja viranomaiset tietävät mitä ovat tekemässä? Tulee mieleen esimerkiksi koronan alkupuolella Huoltovarmuuskeskus, tuntuu, että se oli jäänyt jonnekin melkein 40-,50-luvulle?

Petri Uusikylä: [00:07:41.12] Tästä olen kyllä eri mieltä. Tämä on pitkälti semmoinen myös niin kuin median luoma kuva, joka liittyy tähän maskikohuihin. Ja siinä totta kai oli onnettomia onnettomia yhteensattumia ja niihin nyt ei kannata tässä yhteydessä palata sen enempää, mutta kansainvälisessä vertailussa meillä on erittäin toimiva ja arvostettu [00:08:00.00] huoltovarmuusjärjestelmä. Ja sen yksi ihan keskeinen vahvuus on se, että meidän yritykset ovat vahvasti mukana tässä kansallisessa huoltovarmuustoiminnassa. On niin sanottuja huoltovarmuuspooleja, jotka kokoaa eri toimialojen yrityksiä mukaan. Ja tämä on ihan poikkeuksellista myöskin tuota,jos verrataan muihin EU-jäsenmaihin tai OECD-maihin, niin tämä meidän yksityisen sektorin mukanaolo.

Harri Jalonen: [00:08:27.32] Toi on totta. Ja jos kansainvälisessä vertailussa asiaa [00:08:30.00] vielä vähän tarkastelee niin, esimerkiksi tässä taannoin Financial Times -lehdessä oli laajahko artikkeli, jossa havainnollistettiin suomalaista kokonaisturvallisuuden mallia. No onko sitten todellisuus aivan sellainen kuin kansainvälisissä laatulehdissä esitetään, niin sitä voidaan aina hieman hieman problematisoida,  mutta noin niinkuin isossa kuvassa voi kyllä sanoa, että suhteellisen hyvin varmaan suomalainen yhteiskunta on varautunut erilaisiin kriiseihin. Mutta tietysti kriiseihin liittyy [00:09:00.00] aina se ulottuvuus, että ne ovat niinkuin  määritelmällisesti yllätyksellisiä. Ja meillä ihmisillä ja yhteisöllä on vaikea kuvitella jotakin, mitä ei ehkä ole aiemmin koettu. Kaikissa ikävissä asioissa vaan usein jokin myönteinenkin puoli. Ja esimerkiksi tämä koronapandemia, joka meillä vielä on päällä. Se jollain tavalla ehkä oli stressitesti myös meidän yhteiskunnalle, joka viritti meidän yhteiskunnan. Kaikki ei mennyt putkeen, ainakaan siinä alkuvaiheessa, mutta se synnytti uusia yhteistyömalleja. Tiedonkulku on huomattavasti parantunut [00:09:30.00] valtionhallinnon eri sektoreiden välillä, samoin alueiden ja keskushallinnon välillä. Ne ovat kaikki sellaisia asioita, jotka toimivat myös muunlaisissa kriiseissä - että siinä mielessä meitä on koeteltu.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:09:43.76] Jos ajatellaan esimerkiksi nyt tätä bensakriisiä, niin aika usea on huutamassa yhteiskuntaa apuun. Laskekaa verotusta, onko kansalainen liikaa yhteiskunnan varassa tällä hetkellä?

Petri Uusikylä: [00:09:58.49] Tämä on hyvä [00:10:00.00] kysymys. Tämä on semmoinen ehkä tässä kuin resilienssi- ja varautumiskeskustelussa vähän vähemmälle jäänyt huomio on tällainen omaehtoinen varautuminen ja se, että miten kansalaiset voisi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että tietyt uhkaskenaariot eivät toteudu tai ainakin tietyt suojaukset pitää, jos mennään tuonne hybridiuhkiin ja kyberturvallisuuden osalle, niin ihan perustietoturvaan liittyvät liittyvät varautumistoimet, mutta tähän bensaesimerkki ehkä laajemmin ymmärrettynä [00:10:30.00] tarkoittaa myös sitä, että kansalaisten pitäisi myös ymmärtää, että on tällaisia poikkeus- tai häiriötilanteita, jossa täytyy joustaa siitä omasta mukavuudestaan ja arjen sujuvuudesta ja luottaa siihen, että kun toimitaan niin kun maltillisesti ja pitkäjänteisesti, niin asiat palautuu, jossei nyt samaan pisteeseen, niin ainakin kuitenkin asettuu uomiinsa. Semmonen niinkuin luottamus - mä nostaisin luottamuksen käsitteen aivan keskeiselle sijalle.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:10:59.22] Puhutaan uudenlaisesta [00:11:00.00] uhkista. Nytkin lentokoneet eivät Itä-Suomessa lentäneet satelliittihäiriön vuoksi tai pankkimaksaminen takkusi palvelunestohyökkäyksen vuoksi. Vieras valta maalailee uhkakuvia Suomesta tai suomalaisista ympäri internetiä. Turvallisuus ja varautuminen eivät taida olla enää pelkästään varautumista sotilaallisiin uhkiin?

Harri Jalonen: [00:11:23.43] Ei missään missään nimessä. Ka ikki nuo ilmiöt, joita kuvasit,on totta, ja luultavasti [00:11:30.00] käy niin, että me emme vielä tiedä kaikkea minkälaista ehkä tässä tulevaisuudessa tulee - erilaisia informaatiovaikuttamisen muotoja vaikkapa. Otan tuosta Petrin luottamusteemasta hieman hieman kiinni. Ja jos ajatellaan kansakunnan tällaista kriisinsietokykyä, niin meidän kannattaa kiinnittää myös huomiota niihin hyviin asioihin, jotka jollain tavalla suojelee meitä myös tällaiseltä erilaisilta informaatiovaikuttamiselta. [00:12:00.00] Meillä on maailman huippua oleva koulutusjärjestelmä. Erityisesti peruskoulu, joka tuottaa suhteellisen yleissivistynyttä väestöä, meillä on vapaa ja riippumaton media. Meillä on legitiimi hallinto, korruptoitumaton päätöksentekojärjestelmä ynnä muuta vastaavaa. Nämä on kaikki sellaisia tekijöitä, joiden varaan voidaan sitten rakentaa sellaista kestävyyttä, että kun meitä koetellaan vaikkapa erilaisen disinformaation keinoin, niin me emme ehkä mene samalla [00:12:30.00] tavalla niin helposti tämän tyyppisten operaatioiden alttiina näille. Mutta kuten todettua, niin me emme tiedä kaikkea, mitä edessä edessä on vai onko mitään?

Petri Uusikylä: [00:12:41.67] Kiitos tämä oli hyvä. Me jatkan tästä Harrin erinomaisesta analyysistä juuri sen sen suhteen, että uskon että nämä kriisit jo koronapandemia ja nyt tämä Ukrainan sota ovat herätelleet kansalaisia ymmärtämään tämän mis- ja disinformaation käsitteitä ja olemaan vähän tarkempia sen [00:13:00.00] suhteen, että ketä ja mitä uskoo. Ja siinä kyllä, kuten Harri sanoi, niin meillä on hyvät lähtökohdat. Meillä on kuitenkin tuon koulutuspohjan lisäksi meidän kansalaisilla on aika hyvää medialukutaito. Ja ehkä haasteen aiheuttaa nyt sitten perinteisen median ja sosiaalisen median yhteenkytkeytyneisyys. Sitä voisi kutsua tällaiseksi hybridimediaksi, joka saa aikaan sen, että ei aina tiedetä missä se raja menee ja mikä on siellä somessa [00:13:30.00] käytyä loiskiehuntaa, jos käyttää tämmöistä Urho Kekkosen aikoinaan käyttämää termiä, ja mikä on sitten niin kun jollain tavalla verifioitua tai testattua tietoa? Tai oikeasta tiedosta on tässä maailmassa enää turha puhua, mutta tuota, että oppii ymmärtämään tiedonlähteet ja luonteet ja käsittelemään niitä sillä tavalla järkevällä tavalla.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:13:52.71] Jos lyhyesti käydään vielä läpi tuo kokonaisturvallisuus, niin mitä se kokonaisturvallisuus oikein tarkoittaa?

Petri Uusikylä: [00:13:59.97] Se [00:14:00.00] on hyvin laaja käsite. Ja tuota nyt parhaillaan Suomessa ollaan päivittämässä yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa, ja se on ollut meidän kokonaisturvallisuuden yksi kulmakivi. Turvallisuuskomitea johtaa sitä työtä, ja siellä on määritelty nämä kokonaisturvallisuuden eri osa-alueet. Ja siinä on sitten, jos niitä käy läpi niin kuin kohta kohdalta, niin siinä on nämä turvallisuusjärjestelmän ja kansakunnan johtamiseen liittyvät elementit -päätöksentekojärjestelmä,  sen toimivuuden [00:14:30.00] varmistaminen. siinä on kansainvälinen ja EU-ulottuvuus. Sit siellä on ihan omana kohtanaan on sotilaallisen turvallisuuden osio, joka niin kuin tuossa Harri äsken hyvin sanoi, niin nyt tässä nykymaailmassa ja hybridiuhkien maailmassa sotilaallinen ja ei-sotilaallinen turvallisuus sillä tavalla sekoittuu, että joskus on vaikea vaikea tietää aina kummasta on kyse, kun on  ei-sotilaallisiin toimiin puettua  - sitten selkeästi taas niin kuin sotilaaista vaikuttamista esimerkin informaatiosodankäynnin [00:15:00.00] kautta. Sisäinen turvallisuus ihan omana asianaan ja sitten huoltovarmuus ja talous, infrastruktuurikysymykset. Ja tää väestön toimintakyvyt, palvelut ja sitten tämmöinen henkinen kriisinkestävyys, jota ei voi korostaa liikaa. Se on ehkä, jos ajatellaan meidän kokonaisturvallisuusjärjestelmää, niin niin soisin itse, että tästä henkisistä kriisinkestävyydestä puhuttaisiin vielä enemmän ja nostettaisiin kansalaiset ajattelun keskiöön.  [00:15:30.00]

[00:15:31.41] Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:15:50.53] Oivalluksia-podcast on käynnissä. Tänään puhutaan kompleksisesta kokonaisturvallisuudesta. Minä olen toimittaja Anssi Marttinen [00:16:00.00] ja vieraana ovat tutkimusjohtaja Petri Uusikylä ja professori Harri Jalonen Vaasan yliopiston kompleksisuustutkimuksen ryhmästä. Puhutaan seuraavaksi kotivaraista. Nimittäin netissä puhutaan kolmen päivän kotivarasta. Paljonko pitäisi olla vettä ja ruokaa, ja vertaillaan sitä, että  kuinka kukin selviäis kriisin tullessa. Pitäiskö esimerkiksi olla transistoriradio siellä valmiina, nyt [00:16:30.00] on kuulemma patteriradioiden myynnit kasvussa. Mitä ajattelette tällaista omaehtoisesta varautumisesta ilmiönä?

Petri Uusikylä: [00:16:38.74] No voisin vaikka aloittaa. Se on ilman muuta niin kuin järkevää huolehtia siitä, että häiriötilanteissa on niin kuin elintarvikkeita ja energiaa ja muuta, että se oman arjen jatkuvuus on turvattu, mutta siinäkin menee rajansa. Silloin täytyy miettiä, että mikä on niihin [00:17:00.00] riskeihin mitoitettuna niin kuin liiallista toimintaa. Se, että,jos kaasunaamarit loppuu alan liikkeistä tai ei joditabletteja enää saa, niin voi kysyä, että kuinka todennäköinen se uhka on, johon varaudutaan. Mun mielestä siinä on myös meidän päätöksentekijöillä, medialla ja asiantuntijoilla keskeinen rooli. Että kun puhutaan tilannekuvasta ja tilannetietoisuudesta, niin se ei ole ainoastaan ylätason päätöksentekojärjestelmä. Valtioneuvoston [00:17:30.00] alueellisen ja kunnallisen tason päätöksentekijöiden asia, vaan myös kansalaisille täytyy antaa realistista ajantasalla olevaa tilannekuvaa ja sitä kautta tilanneymmärrystä. Ja tämä on ehkä semmoinen nyt tässä kriisiyhteiskunnassa yks semmonen haaste, joka meidän pitäisi yhdessä ja kollektiivisti ottaa haltuun.

Harri Jalonen: [00:17:51.52] Mä korostaisin tämän kollektiivisen haltuunoton yhteydessä myös kansalaisten roolia, että me ollaan yhteiskunta ja myös kansalaisilla [00:18:00.00] on oma tehtävänsä tässä asiassa. Ja nyt kun meillä valtaosa suomalaisista taitaa olla jossakin sosiaalisen median palveluissa. Niin sehän tarkoittaa sitä, että me olemme tietyllä tavalla oman elämämme päätoimittajia joka päivä ja me kerromme, mitä ajattelemme ja mitä me teemme. Niin on vähän merkkejä myös siitä, että varautumisen kohdallakin on ehkä hieman myös sosiaalisessa mediassa paikoitellen näkynyt ylilyöntiä, että ollaan esitelty omia kotinvaroja ynnä muuta vastaavaa. Sinällään [00:18:30.00] harmiton asia saattaa muodostua sitten, kun sitä tulee riittävästi, se saattaa muodostaa sellaista kansakunnan kollektiivisessa ymmärryksessä tietynlaista ehkä tarpeetonta huolta, että siinä mielessä katsoisin myös peiliin kansalaisena.

Petri Uusikylä: [00:18:46.68]  Kyllä. Ja ainakin jos me jatkan tästä vielä niin huolehtii siitä että itse ei ole niin kuin tietämättään tai tai tahatta myötävaikuttamassa siihen. Otetaan nyt vaikka niin kuin tietoturva ja kyberturvallisuus, että huolehdit [00:19:00.00] oman laitteesi,oli se älypuhelin tai että ei tuota tietokone suojauksista niin, että sun konetta ei valjasteta jonkun bottiarmeijan käyttöön, että se on nyt ensimmäinen niin kuin semmoinen konkreettinen toimi, mitä täällä täällä kyberturvallisuuden alueella itse kukin meistä voi tehdä.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:19:17.02] Niin te olette IRWIN-hankkeessa tutkimassa informaation resilienssiä eli tiedon huoltovarmuutta.  Mitäs tuo tiedon huoltovarmuus käytännössä tarkoittaa, onko se juuri tätä mitä kerroit?

Petri Uusikylä: [00:19:29.02] Tämä on yksi ulottuvuus [00:19:30.00] siitä. Tässä meidän hankkeessa tämä on sillä tavalla palasteltu. Meillä on tässä yhteistyökumppaneina Vaasa yliopiston lisäksi Itä-Suomen yliopisto, joka katsoo että tiedon huoltovarmuutta sääntelyn näkökulmasta ja säädösvalmistelun näkökulmasta, meillä on Maanpuolustuskorkeakoulu, joka keskittyy disinformaation ja misinformaatiokysymyksiin ja siellä ennen kaikkea sosiaalisen median roolin. Sitten meillä on Laurea-ammattikorkeakoulu, jonka tutkimuskohteena on nimenomaan kansalaisten kokema [00:20:00.00] turvallisuus ja luottamus kansalaisyhteiskunnassa. He puhuu kansalaisten kollektiivisesta toimijuudesta ja tää viittaa juuri tähän henkiseen kriisinsietokykyyn ja  näihin ilmiöihin, johon tuossa viitattiin. Mutta kyse on nyt vähän laajemmasta ilmiöstä kuin siitä, että onko oikeaa tietoa saatavilla oikeaan aikaan. Se liittyy laajemminkin siihen, miten taataan meidän järjestelmän varautumiskyky niin normaaliaikoina kuin häiriö- ja poikkeustiloissa [00:20:30.00] niin että yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ei vaarannu. Ja tässä on paljon erilaisia ulottuvuuksia ja päätöksentekojärjestelmän toimivuuden,  säädösvalmistelun ja disinformaation suhteen.

Harri Jalonen: [00:20:44.23] Kyllä ja yksi tärkeä ulottuvuus, jos me ajatellaan ikään kuin perinteistä huoltovarmuutta, joka on siis viljaa ja öljyä ynnä muuta vastaavaa ,varmuusvarastoja ja näin. Kun me sitten puhutaan  tiedon huoltovarmuudesta. Se keskeinen ero perinteisen ja tiedon huoltovarmuuden kohdalla on se, että tietoa ei [00:21:00.00] voida tuottaa varastoon. Me emme voi tuottaa varastoon sellaista tiedollista huoltovarmuutta, joka sitten kaivetaan kun kriisi koittaa. Se on koko ajan päivittyvää. Se on tilannekohtaista, se elää. Me voimme tiettyjen järjestelemiä ynnä muuta vastaavaa rakentaa kriisinkestäväksi, mutta viime kädessä se tilannekuva kulloisessakin kriisissä niin se on aina ainutkertainen ja se koko ajan muuttuu. Tämä on nyt ainakin tärkeää huomata.

[00:21:26.52] Silloimme tullaan ja tämä oli hyvä Harri todella hyvä nosto, ja silloin tullaan [00:21:30.00] tällaisiin tekijöihin, kun järjestelmän mukautumiskyky puhutaan adaptiivisuudesta - joustavuus ja kyky uudelleen asemoida itsensä suhteessa muuttuviin uhkakuviin. Otetaan esimerkki: Onnettomuustutkintakeskus Otkes kritisoi raportissaan sitä, että meillä oli olemassa valmis kriisijohtamisen malli, jota ei sovellettu. Ja se on tärkein huomio että ei sovellettu, voidaan käydä keskustelua että miksi ei sovellettu. Mutta mutta on [00:22:00.00] myös huomattava, että ei voi olla mitään ennalta määriteltyä toimintamallia, joka sellaisenaan laitetaan toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa, vaan se vaatii näistä tilanneherkkyyttä ja ymmärrystä, että miten sitä mallia sovelletaan. Tämä on sen nyt sen järjestelmän näkökulmasta keskeisin kehittämishaaste.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:22:19.56] Siitä ollaan varmasti samaa mieltä, että tiedon huoltovarmuus on erittäin tärkeää, mutta mitäs sitten yhteiskunnassa tapahtuu jos informaatioresilienssiä [00:22:30.00] ei ole.

Harri Jalonen: [00:22:32.70] Silloin me varmaan altistumme sellaiselle meidän yhteiskunnan kannalta haitalliselle vaikuttamiselle, ja ehkä se voi näkyä niin, että meidän vaikkapa yhteiskunnallinen keskustelu somessa ja muutoinkin polarisoituu. Tulee vahvoja toisilleen vastakkaisia tulkintoja siitä, mikä on yhteiskunnalle hyväksi ja se saatetaan kärsiä tällaisen jonkinlaisen yhteiskunnallisen [00:23:00.00] koheesion menettämisestä. Meidän luottamuksemme esimerkiksi keskeisiin instituutioihin saattaa osittain rapautua ja ne ovat pitkävaikutteisia ongelmia, joiden häntä on pitkä ja näkyy pitkälle tulevaisuuteen. Tätä meidän pitäisi kyllä kaikin keinoin pyrkiä välttämään. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi olla itsesensuurissa. Meidän pitää käydä demokratialle tyypillistä keskustelua ja me saamme olla eri mieltä asioista. Me [00:23:30.00] voimme debatoida, se se kuuluu - sitähän me puolustamme. Meidän pitää olla tietoisia niistä tilanteista,  joihin ikään kuin meillä lyödään jostakin ulkoapäin kiilaa ja sitä tapahtuu tällä hetkelläkin, jos uskomme Supon varoituksia. Tämä on jatkuvasti käynnissä, tämä ei ole  mitenkään näihin kriiseihin liittyvä. Tätä vaikuttamista tapahtuu koko ajan, nyt se saa ehkä vähän näkyvämpiä muotoja.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:23:54.12] Mites sitten tätä tiedon huoltovarmuutta voitaisiin tukea?

Petri Uusikylä: [00:23:59.71] Tässä [00:24:00.00] on hyvin erilaisia erilaisia keinoja. Jos ajatellaan, että yhtäältä mitä tehdään siellä kansalaisyhteiskunnan tasolla, siellä on käyty aika paljon tässä keskustelussa niitä elementtejä, joka liittyy siihen kuin tiedonlähteiden varmentamiseen ja siihen kyetään reagoimaan oikealla tavalla, ettei tule näitä ylilyöntejä ja  vältetään tahallista vastakkainasetteluja ja ilmiöiden kärjistämistä, se on ihan keskeinen. Mutta kun [00:24:30.00] me mennään tänne järjestelmätasolle, niin silloin me keskeinen kysymys liittyy siihen, että kuinka varmistetaan, että se päätöksentekojärjestelmä, joka toimii normaalioloissa, toimii myös häiriö- ja  poikkeusoloissa. On olemassa selkeä ymmärrys siitä, että mitä tarvitaan silloin kun yhteiskunnassa on häiriö- ja poikkeusolot. Ja mun mielestä tämä valmiuslakikeskustelu on nyt omalta osaltaan osoittanut sen, että tuota meillä täytyy olla valmius sitten  aika nopeastikin [00:25:00.00] muuttaa tiettyjä  -  oli nyt sitte säädösvalmisteluun liittyviä asioita tai päätöksentekoprosessiin liittyviä asioita - silloin kun tilanne niin vaatii. Mutta se täytyy olla hyvin tarkkana, koska niitä ei voi ihan kuin heppoisin perustein lähteä muuttamaan.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:25:15.81] Kokonaisturvallisuus on Vaasan yliopistossa yksi nousevista tutkimuskohteista ja aloista ja IRWIN-hanke on yksi tutkimushankkeista, jotka liittyvät tähän. Millaista muuta tutkimusta te teette tai aiotte [00:25:30.00] tehdä kokonaisturvallisuuteen liittyen? Ja Mikä teitä siihen innostaa?

Petri Uusikylä: [00:25:34.74] Tehdyt semmoinen uusi avaus, joka on vielä nyt nyt työn alla  - ihan keskeinen Vaasan yliopiston uus strateginen avaus, sekä tutkimuksen että opetuksen alueella ja nyt parhaillaan. Tässä parhaillaan tätä tutkimusohjelmaa ja opetussisältöjä muotoillaan tämän vuoden aikana, vielä hiotaan tätä ohjelmaa, mutta siinä on nyt tarkoitus tämän kokonaisturvallisuuden ympärille [00:26:00.00] synnyttää sellaista aitoa monitieteistä tutkimusta, joka kytkee Vaasan yliopiston eri yksiköitä ja alustoja yhteen. Vaasan yliopistohan on sillä tavalla hyvin hyvin poikkeuksellinen yliopisto, että meillä on sekä vahvoja yksiköitä niin sanottuja schooleja, mutta  sitten meillä on myös alustoja,  jotka liittyy sitten energiaan, digitaalisuuteen tai innovaatioihin. Ja näitten ympärille rakennetaan kokonaisturvallisuuden tutkimus- ja opetusohjelma niin, että [00:26:30.00] siihen saadaan myös vahva  tuki näiltä substanssiyksiköiltä. Tämä Irwin-hanke on siis Suomen Akatemian rahoittama hanke. Tämän lisäksi meillä nyt on alkamassa tässä ihan ihan lähiaikoina kaksikin Valtioneuvoston tutkimus ja selvitystoiminnan rahoittamaa rahoittamaa tutkimushanketta, joilla on kokonaisturvallisuuteen liittyvä ulottuvuus. Toinen on sosiaalisen median hyödyntäminen viranomaisviestinnässä kriisi- poikkeustiloissa ja sitten on siviilivalmiuteen liittyvä tutkimushanke. [00:27:00.00] Jos vähän vielä hakee yhtymäkohtaa turvallisuuteen niin myös strategisen tutkimusneuvoston rahoittama hanke niin sanottu WELGO-hanke, jossa me tarkastellaan nimenomaan koronapandemiaa ja pyritään kokoamaan kumppaneiden kanssa Helsingin yliopiston, Tampereen yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja THL:n ja Demos Helsingin kanssa oppeja siitä, että mitä Suomessa on pandemianhallinta onnistunut ja minkälaisia pullonkauloja on ollut ja valuvikoja mahdollisesti, että  monenlaista k [00:27:30.00]okonaisturvallisuuteen liittyvää tutkimus- ja koulutustoimintaa on kyllä. Jos haluaisi vielä nostaa sen esiin, että kun nämä teemat ovat semmosia hyvin globaaleja ja kansainvälisiä niin tässä tutkimuspuolella ennen kaikkea myös kansainvälisen yhteistyöverkoston hyödyntäminen jo olemassa olevien kontaktien ja partnereiden mukaanotto mutta myös uusien kumppanuuksien rakentaminen kokonaisturvallisuuden alueella on äärimmäisen keskeistä. Ja tietenkin kotimaassa, kun ajatellaan, [00:28:00.00] että meillä kyllä Suomessa tehdään turvallisuustutkimusta niin Maanpuolustuskorkeakoulussa kuin Jyväskylän yliopistossa, Tampereen yliopistossa, Laurea ammattikorkeakoulussa, niin kaikkien näiden kotimaisten tahojen yhteen kytkeminen on kansallinen intressi.

Toimittaja Anssi Marttinen: [00:28:16.13] Olet kuunnellut Vaasan yliopiston Oivalluksia-podcastiä. Minä olen toimittaja Anssi Marttinen ja vieraana ovat olleet tutkimusjohtaja Petri Uusikylä ja professori Harri Jalonen Vaasan yliopiston kompleksisuustutkimuksen [00:28:30.00] ryhmästä. Kiitoksia mainioista juttutuokiosta.

Petri Uusikylä: [00:28:34.01] Kiitos oikein paljon ja kiitos kutsusta tulla tänne.

Harri Jalonen: [00:28:36.86] Kiitoksia.

Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast