Muita väyliä kauppatieteisiin

Kauppatieteiden kandidaattiohjelman opintoihin voi hakea myös muiden ansioiden perusteella kuin ylioppilastutkintotodistuksella tai valintakokeella.

Eri hakuväylät on esitelty lyhyesti alla. Väylien tarkat valintaperusteet löytyvät Opintopolusta.

Haku erityisten saavutusten perusteella

Erityisten saavutusten perusteella voi hakea ylioppilastutkinnon suorittanut tai hakukeväänä suorittava hakija, joka on saavuttanut erityisen huomattavia ansioita lukio-opintojensa aikana. Erityinen saavutus voi olla saavutettu esimerkiksi yrittäjyyden tai johtajuuden alalla, urheilussa, musiikissa, taiteessa, tieteessä tai tekniikassa tai muulla valtakunnallista/kansainvälistä huomiota saaneella alalla.

Valinta erityisten saavutusten perusteella on mukana korkeakoulujen kevään yhteishaussa, ja se on oma hakukohde. Hakukohde lisätään yhteishaun hakulomakkeelle.

Talousguru-kilpailussa menestyneiden valinta

HYOL ry:n järjestämässä Talousguru-kilpailussa enintään kolmelle (3) kilpailun finalistille voidaan myöntää opiskeluoikeus suorittamaan kauppatieteiden kandidaatin ja kauppatieteiden maisterin tutkintoa Vaasan yliopistossa sinä vuonna, jolloin he ovat suorittaneet hyväksyttävästi lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon.

Haku avoimen yliopiston opintojen perusteella

Avoimen yliopiston opintojen perusteella voivat hakea sellaiset hakijat, jotka ovat suorittaneet vaaditun määrän kandidaattiohjelman opintoja avoimessa yliopistossa. Opinnot voivat olla Vaasan yliopiston tai toisen yliopiston avoimesta yliopistosta.

Jos olet avoimen yliopiston opintojen lisäksi suorittanut Varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelman (PV JOKO), voit hakea ns. inttiväylässä.