
Markkinointi- ja kulutustutkimus

Esittely
Olemme kunnianhimoinen, dynaaminen ja kannustava markkinoinnin- ja kulutustutkijoiden yhteisö. Tutkimusryhmämme vahvuutena on monimuotoisuus, mikä näkyy niin lähestymistavoissa, tutkimusalueissa, metodologioissa kuin analyyttisissä näkökulmissakin, joiden kautta tarkastelemme markkinoinnin ajankohtaisia tutkimushaasteita. Missiomme on edistää liiketoiminnan pitkäjänteistä menestystä ja rakentaa yhtäaikaisesti sosiaalista ja ekologista kestävyyttä huippuluokan markkinointitutkimuksella, ja siten hyödyttää kuluttajia, yrityksiä ja yhteiskuntaa laajasti. Olemme perinteisesti tunnettuja vahvasta kulutustutkimuksen osaamisestamme, ja tutkimuksemme tarjoaakin kolme erilaista näkökulmaa kuluttajamarkkinoinnin tieteenalaan. Nykyään tutkimusryhmämme osaaminen on laajentunut kuluttajamarkkinoiden lisäksi tarkastelemaan ekosysteemejä, joissa moninaiset markkinatoimijat, niin kuluttajat kuin yrityksetkin toimivat. Uskomme vahvasti tutkimukseen perustuvaan opetukseen ja toteutamme tätä myös käytännössä tutkimalla markkinoinnin koulutusta.
Tutkimuksemme kytkeytyy tiiviisti liiketoiminnan uudistamisen, kestävän kulutuksen ja yhteiskunnan digitalisoitumisen ilmiöihin. Tutkimusryhmä keskittyy erityisesti seuraaviin teemoihin:
- Kestävät liiketoimintamallit ja ekosysteemit
- Vastuullinen kuluttajamarkkinointi
- Transformatiivinen kulutuskulttuuri ja yhteiskunta
- Dataohjautuvat persoonat kestävään kasvuun
- Merkityksellinen markkinoinnin koulutus
Ajankohtaista
Tutkimushankkeet
Hanke | Kesto | Toimijat |
---|---|---|
Misleading Consumers | - | Markkinointi- ja kulutustutkimus, Viestintätieteet, Taloustiede, Julkinen toiminta ja hallinta, Kyberfyysiset järjestelmät |
Sustain-a-bite | - | Markkinointi- ja kulutustutkimus, Markkinointi ja viestintä |
Circler | - | Markkinointi ja viestintä, Markkinointi- ja kulutustutkimus |
STOPP | - | Markkinointi ja viestintä, Markkinointi- ja kulutustutkimus |
Endurance | - | Markkinointi ja viestintä, Markkinointi- ja kulutustutkimus |
Kestävä ja vastuullinen ruokaprovinssi | - | Markkinointi ja viestintä, Markkinointi- ja kulutustutkimus |
Organizing REKO | - | Markkinointi- ja kulutustutkimus, Markkinointi ja viestintä |
Twin Revolution | - | Markkinointi ja viestintä, Markkinointi- ja kulutustutkimus |
4everPack - Circular business from reusable packaking for fast moving consumer goods | - | Markkinointi- ja kulutustutkimus, Markkinointi ja viestintä |
Kohti hiilivapaita koteja: Asukaskeskeiset ratkaisut lähiöiden ja maaseudun ilmastoviisaaseen asumiseen (DECARBON-HOME) | - | Markkinointi ja viestintä, Markkinointi- ja kulutustutkimus, Viestintätieteet |
Julkaisut
Julkaisuvuosi | Julkaisu | Kirjoittajat |
---|---|---|
2025 | What drives firm power across multiple levels of B2B analysis? Structured systematic literature review | Mitręga, Maciej; Wegner, Douglas; Faccin, Kadigia; Makkonen, Hannu; Siemieniako, Dariusz |
2025 | “I became a child again!” How to stage engaging restaurant experiences: modeling the service management process | Björk, Peter; Pitkäkoski, Tuija; Luomala, Harri |
2025 | How Can Intelligent Persona Systems Support Online Advertisers’ Daily Work Tasks? | Salminen, Joni; Kaate, Ilkka; Olkkonen, Rami; Yang, Yanwu; Jung, Soon-Gyo; Jansen, Bernard J. |
2025 | Emerging technologies in sharing economy: a review and research agenda | Hossain, Mokter; Ahmad, Farhan; Aleem, Majid; Bask, Anu; Rajahonka, Mervi |
2025 | Leadership and Work-Life Balance | Tillotson, Jack; Toyoki, Sammy |
2025 | Power and Leadership | Tillotson, Jack |
2025 | Participative Leadership | Tillotson, Jack |
2025 | Leadership Development Models | Tillotson, Jack; Toyoki, Sammy |
2025 | Leadership and Organisational Learning | Tillotson, Jack; Bhatnagar, Kushagra |
2025 | Leadership in the Digital Era | Tillotson, Jack |
Tutkimusryhmän johtajat
Tutkimusryhmän johtaja: Henna Syrjälä Oppiainevastaava: Hannu Makkonen

Hannu Makkonen

Henna Syrjälä
Tutkimusryhmän jäsenet
Huma Adeel

Ibrar Ahmad
Farhan Ahmed
Hanna Ahtosalo
Waleed Akhtar
Danial Amin
Tohtoriopiskelijat
- Huma Bano Adeel
- Farhan Ahmed
- Hanna Ahtosalo
- Tiia Alkkiomäki
- Danial Amin
- Joel Anderssén
- Ann-Sofi Backgren
- Päivi Borisov
- Laura Forsman
- Audur Hermannsdóttir
- Maija Kantola
- Suzi Kimura
- Niklas Kurki
- Roosa-Maaria Malila
- Tamara Minina
- Rajat Rewaram Patil
- Evianna Pehkonen
- Nayeem Rahman
- Anna-Mari Rimppi
- Tiina Shen
- Ekaterina Sofroneeva
- Katariina Sorvari
- Elina Tikkanen
- Essi Vesterinen
- Leena Viitaharju
- Denise Villikka
- Tiia Vuorinen
- Thi Thu Trang Xuan
- Emiliia Zemskova
Tutkijoiden ja tutkimushankkeiden podcasteja
Blogi: Marketing goes...
Blogi kertoo markkinoinnin uusimmista tuulista niin opetuksen kuin tutkimuksenkin saralla.