Uutiset
Työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius on valittu vuoden 2022 alumniksi. Helenius on kauppatieteiden maisteri, kansantaloustiede pääaineenaan. Hän on valmistunut vuonna 1992.
Vaasan yliopiston hallitus on valinnut yliopiston uudeksi rehtoriksi Minna Martikaisen. Viiden vuoden määräaikainen toimikausi alkaa vuoden 2023 alussa.
Tuntuuko sinusta, että olet huono innovoimaan työpaikalla? Maria Pajuojan johtamisen väitöskirjan mukaan syynä tunteelle on, että vallitseva käsitys yksilön innovoinnista on liian yksipuolinen.
Helsinkiläinen Reetta Marttinen tiesi jo varhain olevansa kiinnostunut kaupunkisuunnittelusta. Hän tuli Vaasaan opiskelemaan aluetiedettä, jotta saisi kannuksia haaveidensa toteuttamiseen. Valmistumisen jälkeen Reetan työura on johtanut omaan unelmatyöpaikkaan: hän on tutkijana Helsingin kaupungin asumisen yksikössä.
Vaasan yliopiston kampuskehittämishankkeen ensimmäinen vaihe on saatu valmiiksi aikataulussa. Avaraan ja valoisaan Luotsi-rakennukseen siirtyvä tiedekirjasto avaa ovensa asiakkaille lukuvuoden alussa. Luotsi-rakennus on remontoitu kokonaisuudessaan, ja sen yhteyteen on valmistunut uusi lasiseinäinen lisäosa.
Vaasan yliopisto oikaisee tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen kandidaattiohjelman opiskelijavalintapäätöstä yhdeksän hakijan kohdalla.
Useat viimeaikaiset kriisit ovat heiluttaneet turvallisuuden tunnettamme. Taisteluaseitamme epävarmuuden keskellä ovat yhteiskunnan ja kansalaisten varautuminen sekä resilienssi eli palautumiskyky – taito kohdata kriisejä ja vastoinkäymisiä sekä selviytyä niistä.
Mistä tietää, onko kyseessä veron kiertäminen? Siru Kaunisto on tutkinut Vaasan yliopistoon tekemässään väitöskirjassa veron kiertämisen tunnistamista ja tarkastellut veron kiertämisen tunnusmerkkejä. Lisäksi hän on käsitellyt EU-oikeuden vaikutusta veron kiertämisen tunnistamiseen.
Elämme jätekulttuurin seurausten keskellä: Aasian kaupungeissa ahdistaa henkeä ja maailman meret täyttyvät muoviroskalla. Kiertotalous voisi tarjota lupaavia keinoja, mutta sen leviämistä eri toimialoille pitäisi tehostaa.
Tilaa Vaasan yliopiston uutiskirje
Uutiskirje kokoaa yhteen Vaasan yliopiston ajankohtaiset uutiset tutkimuksen tuloksista, koulutuksesta sekä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Pysy kanssamme kehityksen eturintamassa.