

Sivuille on koottu perustutkinto-opiskeluun liittyvää tietoa opintojen aloittamisesta valmistumiseen asti.
Löydät sivuilta myös opiskelijoille suunnatut uutiset ja tapahtumat.
Täältä löydät tietoa yliopisto-opiskelusta. Näiden ohjeiden avulla etenet opintojen aloittamisesta valmistumiseen saakka.
Opintosuunnan opintojen lisäksi tutkintoihin sisältyy mm. kieliopintoja, liiketoimintaosaamisen opintoja ja kansainvälistymisvalmiuksiin liittyviä opintoja sekä harjoittelua. Opintoja on mahdollista suorittaa myös kesäisin tai tutkinnon suorittamisen jälkeenkin.
Yliopistolla on tarjolla monenlaista tukea opintojen sujuvan etenemisen ja suunnittelun tueksi.
Kun kirjoitat opinnäytetyötäsi ja valmistuminen alkaa lähestyä, tutustu valmistuvan muistilistaan ja sieltä löytyviin linkkeihin. Muistilistan ohesta löydät myös lukuvuoden valmistumispäivät. Näin saatat opintosi sujuvasti loppuun!
Hyvinvointi on henkilökohtainen kokemus. Opiskelijan kokonaisvaltainen hyvinvointi käsittää terveyteen, jaksamiseen, taloudelliseen toimeentuloon ja turvallisuuteen liittyviä sekä opintoja tukevia palveluja. Myös opiskelukyky on osa opiskelijan hyvinvointia.
Palosaaren kampukselle pääset esim. paikallisliikenteen linja-autoilla. Kampukselta löydät mm. opetus- ja itseopiskelutiloja, IT-palvelut, kirjastopalvelut ja opiskelijaravintolat. Kiinteistöjä koskevia pyyntöjä varten on sähköinen palautejärjestelmä.