'

Uutiset

Artikkelin tyyppi
Uutisen oletuskuva
Uutinen 04.05.2011
Vaasan yliopistolehden vuoden 2011 ensimmäinen numero on ilmestynyt. Teemana on jälleen yksi yliopiston strategisista painoaloista - monikielisyyden ja -kulttuurisuuden vahvistaminen.
Uutisen oletuskuva
Uutinen 20.04.2011
Vuosi 2010 oli uuden yliopistohallinnon ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Vuotta leimasi Vaasan yliopistossa uuteen talous- ja henkilöstöhallintoon siirtyminen, uusien tietojärjestelmien käyttöönotto sekä uusien periaatteiden mukaisen yliopiston hallituksen toiminnan käynnistäminen.
Uutisen oletuskuva
Uutinen 19.04.2011
Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen yksikön tutkijat KTM Jukka Sihvonen ja professori Sami Vähämaa palkittiin yhdysvaltalaisessa Eastern Finance Associationin konferenssissa parhaasta rahoitusinstituutioita käsittelevästä tutkimuksesta Outstanding Paper Award -tunnustuksella. Palkinto luovutettiin tutkijoille Yhdysvalloissa Savannahissa huhtikuun alussa pidetyssä konferenssissa.

Tilaa Vaasan yliopiston uutiskirje

Uutiskirje kokoaa yhteen Vaasan yliopiston ajankohtaiset uutiset tutkimuksen tuloksista, koulutuksesta sekä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Pysy kanssamme kehityksen eturintamassa.

Tilaa uutiskirje