Suomen Akatemia

Päivitetty 5.2.2022 | 14:02
Suomen akatemia

Suomen Akatemia edistää korkealaatuista, vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta sekä sen hyödyntämistä yhteiskunnan parhaaksi.

Suomen Akatemian tehtävät ovat:

  • myöntää rahoitusta tieteelliseen tutkimukseen, tutkijankoulutukseen ja tutkimusedellytysten kehittämiseen avoimen haun ja kilpailullisen menettelyn kautta
  • toimia asiantuntijana kotimaisissa ja kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa
  • kerätä ja analysoida tiedettä ja tieteen tekemistä koskevaa aineistoa
  • toteuttaa muut sille osoitetut asiantuntijatehtävät

Akatemian tavoitteena on, että suomalainen tutkimus uudistuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Rahoituksella edistetään tutkimusympäristöjen kehittämistä, nuoren tutkijasukupolven itsenäistymistä ja tutkimustiedon hyödyntämistä yhteiskunnan eri osa-alueilla.