Viestintä, brändi ja markkinointi

Tämä on Oivalluksia-podcastin jakson 30 Yhdessä tuotettua energiaa tekstivastine. Jaksossa innovaatiojohtamisen apulaisprofessori Jouni Juntunen kertoo kotitalouksien omasta energiantuotannosta ja energiayhteisöistä.

**

Miehen ääni: Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast.

Anssi Marttinen: Aurinkopaneelit katolla ja lämpöpumppu hurisemassa. Kotitaloudet ovat viime vuosina investoineet ahkerasti oman energiansa tuottamiseen. Eikä ihme, onhan sähkön myyntihinta välillä kivunnut hurjiin korkeuksiin ja siirtohinnat yhä vain kallistuneet. Mutta entäs jos olet kerrostaloasukas, jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi vain seurata sivusta omakotiasujien energiapöhinää?

Minä olen toimittaja Anssi Marttinen ja vieraana Oivalluksia-podcastin tässä jaksossa on Vaasan yliopiston innovaatiojohtamisen apulaisprofessori Jouni Juntunen, joka tutkii kestäviä innovaatioita ja kansalaisten roolia niiden kehittämisessä ja leviämisessä.

Viime aikoina hän on tutkinut etenkin kotitalouksien aktiivista roolia energiamurroksessa ja energiayhteisöjen toimintaa. Tervetuloa Jouni Oivalluksia-podcastin vieraaksi!

Jouni Juntunen: Kiitos, mukava olla täällä. 

Anssi Marttinen: Jouni, miksi kotitalouksien rooli ja energia-asiat kiinnostavat? 

Jouni Juntunen: No monestakin syystä. Miten me tuotetaan energiaa ja käytetään energiaa, niin se on ihan keskiössä, kun ajatellaan kestävää kehitystä ja ilmastonmuutoskysymyksiä. Minun omakin tutkimukseni ja motivaationi tutkimuksen tekemiseen lähti tästä näkökulmasta jo vuonna 2010. Mutta tässä matkan varrella, kun asiaa on tutkinut, niin itse asiassa aihe on muuttunut yhä ajankohtaisemmaksi. Ja tuossa mainitsitkin monia asioita, miksi. Ja nyt puhutaan ilmastoasioiden lisäksi ja fossiilisten alasajon lisäksi muun muassa energian riittävyydestä ja hinnasta ja paljon teknologian muutoksesta. Ja siinä on just näitä lämpöpumppukysymyksiä ja aurinkopaneeleita ja tuulivoiman yleistymistä ja sähkön varastointi ja akustot on muuttunut myös ajankohtaisemmiksi aiheiksi.

Ja tämä tutkimus sitten on nyt viime aikoina johtanut isompiin hankkeisiin, ja meillä on menossa tässä nyt Suomen Akatemian rahoittama hanke, jossa on mukana Vaasa-yliopiston lisäksi Aalto-yliopisto ja Suomen ympäristökeskus ja hankkeen nimi on Energiamurroksen digitalisoituneet energiayhteisöt, eli lyhyesti DigiDeCarbon, jossa me tutkitaan sitten energiamurrosta ja digitalisaatiota useammastakin näkökulmasta.

Anssi Marttinen: Jouni Juntunen, onko kotitalouden rooli vain kiltisti maksaa sähkö- ja lämpölaskunsa?

Jouni Juntunen: Hyvä kysymys. Kotitalouden rooli toki voi sellainenkin edelleen tänä päivänä. Kotitalouden rooli nyt kaiken kaikkiaan ei ole pysynyt samana. Se on aina muuttunut ja tulee muuttumaan.

Tässä nyt on ollut sellainen heiluriliike, että me lähdettiin liikkeelle tämmöisestä hyvin aktiivisesta kotitaloudesta vuosikymmeniä sitten, jos me ajatellaan omakotitaloja tai maatiloja, puulämmitystä. Siellä haettiin puut omasta metsästä, kuivatettiin ne. Ehkä vuoden päästä ne olivat riittävän kuivia, että pystyi tuottamaan sitä lämpöä siihen omaan taloon.

Sitten kehitys kulki eteenpäin, ja kotitalouden rooli oli juuri tällainen "kiltisti maksaa laskut"-tyyppinen, varsinkin kaupungissa kaukolämpö tuli taloon, jonka laskut maksettiin, sitten sähköenergiasta maksettiin sille tietylle sähköyhtiölle. Oli hyvin vähän kaupunkilaisella asujalla mahdollisuuksia aktiivisesti tuottaa omaa energiaa.

Nyt sitten lainsäädäntö on muuttunut ja ihmisten asenteet on muuttunut, mahdollisuudet on muuttunut siihen, että voidaan olla aika aktiivisia kuluttajia myös.

Ja voidaan asentaa oma aurinkopaneeli jopa siellä kaupungissa ja kerrostaloyhtiöissä ja hyödyntää siitä tulevaa sähköä sitten. Kaiken kaikkiaan, kun kotitalouksia ja kuluttajia on tutkittu, niin aika moniulotteisia, monipuolisia nämä roolit ovat. Eli sieltä löytyy ihmisiä, jotka tekevät omia aurinkokeräimiä ja menevät yhteistekemisen kursseille. Löytyy sellaisia Pelle Pelottomia, jotka ratkovat omia ongelmiaan liittyen energiaratkaisuihin. Tähän liittyy sellainen, että energiateknologia toki on sellaista hyvin geneeristä, kun sen kaupasta ostaa, mutta sitten omakotitalo saattaa olla hyvinkin omanlainen ja tarpeet hyvin spesifejä, niin sitten ihmiset alkavat kehitellä omanlaisia ratkaisuja siihen.

Eli kaupalliset ratkaisut eivät ole täydellisiä. Varsinkin tällaisia tuotannon optimointijärjestelmiin ja kulutuksen optimointiin liittyviä järjestelmiä löytyy paljon, mitä itse tekijät innovoivat.

Monesti nämä Pelle Pelottomat tai tämmöiset itsetekijät ovat tosi aktiivisia myös yhteisön mielessä. Eli he eivät vain ratkaise omaa ongelmaa, mutta ne auttavat myös toisia ratkaisemaan vastaavanlaisia ongelmia ja levittää tietoa eteenpäin. Siinä sitten mukana tulee digitaaliset alustat, mitä he hyödyntävät, ja keskustelufoorumit. Me ollaan tutkittu niitä paljon tässä viimeisen 14 vuoden aikana.

Löytyy paljon tämmöisiä energiaan liittyviä keskustelufoorumeita, missä yllättävän useat ihmiset ovat aktiivisia tuottamaan tietoa ja etsimään tietoa. Sitten on mielenkiintoista nähdä myös, miten ne ideat leviävät. Jotkut alkavat ihan yrittäjäksi sen idean pohjalta. Ehkä kuitenkin useammin se menee niin, että se leviää toiselle käyttäjälle, joka hyödyntää sen idean. Niin, se skaala on aika suuri, miten kuluttajat ovat aktiivisia, ja joskus tuntuu, että se on ihan poikkeava yksilö, jos hän vaan maksaa sen energialaskunsa ja on ihan perinteinen kuluttaja.Voi se kyllä todellisuudessa, jos tilastollisesti katsotaan, niin kuitenkin ollaan vielä ihan merkittävä kategoria kuluttajissa. 

Anssi Marttinen: Olet kiinnostunut myöskin energiayhteisöistä. Mitä nämä energiayhteisöt oikein ovat? Ja liittyvätkö ne jotenkin kotitalouksien energiantuotantoon? 

Jouni Juntunen: Energiayhteisöt ovat aika laaja käsite. Eli näin laajasti ajateltuna ne ovat energiaan liittyviä projekteja, joissa on yhdessä tekemistä. Ja se tekeminen ja energiayhteisöön liittyminen on vapaaehtoista.

Ja sillä ei oikeastaan ole merkitystä, että onko se yhteisö itsensä alulle paneva vai onko se jotenkin orkesteroitu muualta käsin, vaikka nyt sitten jostain yrityksestäkin käsin. Mutta ennen kaikkea niillä yhteisön jäsenillä pitää olla valta päättää, mitä tehdään ja milloin tehdään. Tai halutessaan astua ulos siitä porukasta, jos siltä tuntuu.

Usein energiayhteisöt ovat paikallisia ja ne liittyvät yhteiseen tuotantoon ja kulutukseen ja sen asian ympärille kehkeytyviä. Ja niissä saatetaan investoida yhdessä sitten johonkin tiettyyn teknologiaan. Mutta sitten löytyy myös tämmöisiä tiedon jakamiseen ja hyödyntämiseen liittyviä yhteisöjä, internet-yhteisöjä, jotka ovat sitten maanlaajuisia tai jopa maailmanlaajuisia.

Anssi Marttinen: No kannattaako tämmöinen energiayhteisö perustaa? 

Jouni Juntunen: No hyötyjä on aika monia yksilötasolla ja jopa yhteiskuntatasolla. Eli kun itse tuottaa energiaa, niin ymmärtää energiasta todennäköisesti sitten vähän enemmän. Ja osaa arvostaa sitä enemmän ja ymmärtää tiettyjä rajoitteita, mitä liittyy sitten energiantuotantoon. Eli se tuottaja suhtautuu kuluttamiseen eri tavalla.

Vähän sama juttu, että jos menet ja poimit mustikoita metsästä syksyllä, niin todennäköisesti arvostat niitä enemmän kuin niitä pensasmustikoita lähikaupasta ostettuna.

Ja yhteisöenergia kun yleistyy ja tämmöinen skaala kasvaa kotitaloudesta yhteisötasolle, niin siitä saadaan taloudellisia hyötyjä. Mutta sillä saattaa olla sitten kyllä ihan laajemmin sähköverkkotasolla myös hyötyjä.

Eli meillä on Suomessa aika hyvin asiat sähköverkossa, että kapasiteetti riittää aika hyvin. Mutta esimerkiksi Hollannissa ollaan tietyissä paikoissa sähköverkon siirtokapasiteetin osalta huonommassa asemassa. Se kapasiteetti ei enää riitä. Ja jos tuotanto ja kulutus pystytään tuomaan lähemmäs toisiaan, niin silloin voidaan vähentää siirtokapasiteetin tarvetta verkkojen tasolla. Eli tavallaan investointitarpeet siellä verkossa vähenevät. 

Anssi Marttinen: Mitkä ovat sitten tyypillisimpiä energiayhteisöjä Suomessa?

Jouni Juntunen: Tyypillisin on kyllä tämmöinen tiedon jakamiseen liittyvä yhteisö Internetin keskustelufoorumit. Lämpöpomput.info voisi olla hyvä esimerkki tästä. Siellä on keskusteluketjuja yli 30 000, viestejä yli 600 000, yli 9 000 jäsentä. Ja sitten jos me katsotaan niitä lukukertoja, niin niitä löytyy miljoonia. Että hirveän helposti, kun joku googlaa lämpöpumppuun liittyvistä ongelmista tietoa, niin ensimmäinen kohde sitten mihin mennään on tämmöinen internetin keskustelufoorumi. Mitä sitten tulee energiantuotantoon liittyviä energiayhteisöihin, niin kerrostaloyhtiö on hyvin tyypillinen tapa tai kohde.

Ja siellä kerrostaloyhtiössä hankitaan aurinkopaneelit katoille, ja niistä sitten jaetaan sitä sähköä taloyhtiöön tämmöisiin yleisiin tarpeisiin. Se saattaa olla sauna tai valaistus käytävillä, mutta nykyään pystytään myös jakamaan näihin asuntoihin sähköenergiaa ja tekemään se fiksulla tavalla sillä tavalla, että sen yhteisön jäsenet hyötyvät kaikki siitä. Sitten toinen teknologinen ratkaisu, mikä yleistyy nyt kovaa vauhtia, on tietysti maalämpö taloyhtiöissä. Senkin näkisin kyllä energiayhteisönä. Ja siinä mielessä se on mielenkiintoinen tuohon sähköön verrattuna, että siinä on vähemmän sääntelyä.

Toki tarvitaan luvat siihenkin, että voi porata maalämpöä, mutta sähköön liittyvät asiat yleisesti ottaen on tarkemmin säänneltyjä, ja kaikki asiat ei ole siinä ihan mahdollisia tänä päivänäkään vielä toteuttaa, mitä tulee energiayhteisöön.

Anssi Marttinen: Minä olen toimittaja Anssi Marttinen ja vieraana Oivalluksia-podcastin tässä jaksossa on Vaasan yliopiston innovaatiojohtamisen apulaisprofessori Jouni Juntunen, joka tutkii kestäviä innovaatioita ja kansalaisten roolia niiden kehittämisessä ja leviämisessä. Viime aikoina hän on tutkinut etenkin kotitalouksien aktiivista roolia energiamurroksessa ja energiayhteisöjen toimintaa. Jatketaan energiayhteisöistä Jounin kanssa.

Liittyykö energiayhteisön perustamiseen tai siitä saatavaan hyötyä jotain ongelmia tai haasteita? 

Jouni Juntunen: Kyllä näin voisi sanoa, että maailma ei ole valmis tältäkään osin. Eli kyllä energiayhteisön perustamiseen ja tietynlaisiin fiksuihin tapoihin tuottaa yhdessä sähköenergiaa liittyy lainsäädännöllisiä ongelmia edelleen. Me olemme tehneet tiettyjä lainsäädäntöaskeleita.

Yleensäkin on fiksua tuottaa taloyhtiöissä yhdessä rakennuksessa energiaa, kuten sanoin, ja jakaa sitä asuntoihin.

Mutta sitten jos on isompia taloyhtiöitä, jos on useampia rakennuksia tai haluttaisiin tehdä naapuritalojen kanssa asioita yhdessä, niin sittenpä se meneekin aika hankalaksi. Lainsäädäntö ei tue sitä, eli ruvetaan maksamaan täysimääräisesti siirtomaksuja ja sähköveroja. Teoreettisesti voi olla mahdollista, mutta käytännön tasolla ja kannattavuuden kannalta ei olekaan. Joissain tapauksissa on tietysti teknologiaspesifisiä rajoitteita.

Viime aikoina on ongelmina nostettu myös sähkön mittaamiseen liittyvä asia. Eli meillä perinteisesti mitattiin sähköenergiaa tunnin jaksoissa, ja nyt sitten siirryttiin 15 minuutin eli varttitaseeseen.

Tämä mittaustapa on tarkempi, ja siitä on ollut keskustelua, että tämä olisi muuttanut kannattavuutta radikaalisti, miten aurinkosähköä voi tuottaa.

Mutta esimerkiksi Lähienergialiitto tätä asiaa on tutkinut ja sanonut, että ei se kyllä suuresti kannattavuuteen vaikuta. 

Anssi Marttinen: Itse asun kerrostalossa, olenko siis kehityksessä väliinputoaja?

Jouni Juntunen: No joo, kyllähän ongelma energiatuotannossa on tämmöiset keskikokoiset yksiköt kuin kerrostalot. Eli kotitaloudet Suomessa on ollut valtavan aktiivisia jo pitkään. Meillä on yli miljoona asennettua lämpöpumppua ja tosi hyvä vauhti siinä päällä. Samoin aurinkoenergiaa asennetaan enemmän kotitalouksissa, mutta myös suuremmissa yksiköissä, öljystä luopuminen on tapahtumassa, on asennettu varaavia tulisijoja taloihin pitkään. Näitä esimerkkejä löytyy tosi paljon.

Ja sitten toisaalta, jos me katsotaan sitä suurta skaalaa, mitä me tuotetaan isommissa yksiköissä, niin meillä on tuulivoima lisääntynyt hurjaa vauhtia. Esimerkiksi vuonna 2022 tuulivoiman asennusmäärät Suomessa oli viidenneksi suurimmat koko maailmassa. Ja jos me suhteutetaan tämä asukaslukuun, me asennettiin sinä vuonna 20 kertaa nopeammin tuulivoimaa kuin Kiina, jota usein käytetään esimerkkinä sellaisesta maasta ja taloudesta, jossa energiamurros olisi kovassa vauhdissa.

Mutta sitten tosiaankin, kun tullaan näiden suurten yksikköjen ja kotitalouksen väliin kerrostaloihin, niin ne on ollut jollain lailla väliinputoajia ja hitaita tekemään ratkaisuja. Maalämpö on muuttanut tätä tilannetta ja aurinkosähkö on sitten toinen, mikä on siellä rinnalla.

Anssi Marttinen: Miten näihin energiayhteisöjen haasteisiin voitaisiin sitten vastata ja miten energiayhteisöjen syntymistä voitaisiin tukea, että tosiaan saataisiin taloyhtiökin tässä energiatuotannossa samalle viivalle? 

Jouni Juntunen: Joo, me ollaan meidän hankkeessa pohdittu näitä asioita ja haasteita. Ja nyt ihan tänä vuonna ollaan muodostettu politiikkaehdotuksia, mitä tulisi tehdä.

Ja yksi ehdotus on, että meillä tosiaankin tulisi tämmöinen kevytsiirtomaksu, joka helpottaisi sähkön siirtoa lähietäisyydellä. Vaikka nyt käytettäisiinkin olemassa olevaa jakeluverkkoa, mutta jos siirretään vaikka just sen naapuritaloyhtiön puolelle sähköä tai päinvastoin, niin sitten ei jouduttaisi maksamaan sitä ihan peruskokonaista jakeluverkkomaksua.

Sitten toinen, mitä ehdotimme olisi, että pitäisi selvittää, miten kerrostaloasujat voisivat saada energiaremontin asennuskuluista vastaavan hyvityksen, kun pientaloasujat saavat kotitalousvähennyksestä. Eli tuotaisiin jollain tavalla kannattavuus samalle tasolle kuin niissä omakotitaloissa. Ja me ei sanota, että pitäisi kotitalousvähennys ulottaa nyt sitten kerrostaloihin tai asunto-osakeyhtiöihin, joka voi olla ongelmallinen, mutta pitäisi miettiä, että miten se tehdään, jotta oikeastaan ei olisi väliä, että kummassa asuisi, että mikä se asumismuoto on.

Tämä varmasti kyllä sitten vauhdittaisi kerrostaloasujien puolella energiaremontteja.

Kohdennettu tuki taloyhtiölle voisi olla hyväksi. Eli suurimmissa kaupungeissa on saatu jo tähän mennessä hyviä kokemuksia korjausrakentamiseen ja energiaremonttien kohdennetuista tuista taloyhtiöille. Samanlaisia toimintamalleja voisi sitten käyttää energiayhteisön paikalliselle tuelle. Uskoisimme, että samalla autetaan liiketoimintaa ja kaupallisia toimia. Konsultointi voisi lisääntyä esimerkiksi tällä alueella. Ja sitten yksi suuri asia on kuitenkin se tieto. Pitää tietää, mikä kannattaa ja mitä voi tehdä. Ja tämmöiset energiayhteisö- ja korttelihankkeet, niin ne tarvitsevat tiedollista tukea, jota nyt aika hyvin joissain paikoissa onkin saatavilla. Mutta sen tiedollisen tuen alueellista saatavuutta ympäri Suomea voisi edelleen parantaa.

Ja sitten ne organisaatiot, jotka sitä tietoa antaa kansalaisille, niin niiden toiminta pitäisi olla jatkuvaa ja pitkäjänteistä. Liian usein edelleen on, että annetaan projektiraha, joka sitten häviää ja asia ei jatkukaan riittävän pitkälle.

Anssi Marttinen: Miltäs tulevaisuus näyttää kotitalouksille ja energiayhteisölle tässä energiantuotannossa? Itse olen huomannut, että kotitalouden itse tuottaman sähkön myynti, se ei välttämättä olekaan niin kannattavaa kuin vielä pari vuotta sitten. 

Jouni Juntunen: Tulevaisuutta on varmasti hankalaa ennustaa. Ja mitä nyt sitten kannattavuuteen tulee, niin teknologia varmasti kehittyy tästä eteenpäinkin. Ja kustannukset teknologian puolella laskevat.

Mutta sitten markkina on vähän eri asia ja mielenkiintoista nähdä, että mitä siellä sähkömarkkinalla sitten tapahtuu. Onhan se hyvin mahdollista, ja moni on ennustanut, että sähkön hinnan vaihtelu jatkossa on vielä suurempaa kuin mitä se tänä päivänä on. Sitten mitä markkinaan tulee, niin sehän on kysynnän ja tarjonnan balanssikysymys.

Ja sähkön kysynnän lisäystä sitä on ennustettu pitkään. Ja kun me katsotaan tilastoja, niin sitä ei sitten kuitenkaan ole tapahtunut. Kysyntä periaatteessa nostaisi hintoja.

Nyt on suuria tämmöisiä uusia trendejä, mikä voisi sitten tuoda sen suuremman kysynnän. Me ei oltu niinkään mukana siinä bitcoin- tai kryptovaluutta-louhinnassa, mistä on paljon puhuttu, kuinka energiasyöppöisiä oli. Mutta Suomessa tuskin tehtiin sitä kovin paljon. Joissain maissa se selkeästi näkyy kysyntää lisäävänä. Mutta mikä Suomessa nyt näkyy paremmin, niin on tekoäly ja tämmöiset datakeskukset. Ja ne ovat aika suuria energian käyttäjiä. Ja voi vetää sähkön kulutusta, kokonaiskulutusta nousuun.

Katsomalla tosiaankin historiaa taaksepäin, kun tätä sähköistymistä kuitenkin on tapahtunut pitkään. Ja periaatteessa sitä kysyntää on tullut lisää, niin sitten se kokonaiskysyntä on pysynyt Suomessa 15 vuotta samana. Sama tilanne Ruotsissa, sama tilanne Yhdysvalloissa. Kuitenkin se teollinen murros on ollut niin suuri. Ja sitten myös tämmöinen laitteiden energian käytön parantuminen. Että se lopputulos on ollut kutakuinkin plus miinus nolla viimeisen 15 vuoden aikana.

Hyvin hankala tässä nyt on mennä tietämään, että mihin suuntaan tämä energian hinta tulee menemään. Ja ajattelisin, että aika samassa tilanteessa me ollaan sitten energia-alan sisällä olevat tai tutkijat kuin kansalaisetkin. Että nämä epävarmuudet koskevat meitä kaikkia. 

Anssi Marttinen: Minä olen toimittaja Anssi Marttinen ja vieraana Oivalluksia-podcastin tässä jaksossa oli Vaasan yliopiston innovaatiojohtamisen apulaisprofessori Jouni Juntunen. Jouni, kiitoksia vierailusta ja oikein mukavaa jatkoa sinulle. 

Jouni Juntunen: Kiitos Anssi.

Vaasan yliopiston myöntää tohtoripromootiossa kunniatohtorin arvon henkilöille, jotka ovat tieteellisesti tai yhteiskunnallisesti ansioituneita. Kunniatohtorin arvo on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi myöntää.

Syyskuun 2024 tohtoripromootiossa kunniatohtorin arvo myönnetään seuraaville kahdelletoista henkilöille:

Yleisradion Strömsö-ohjelman kuvauspaikkana toimiva idyllinen huvila on oikeasti olemassa ja löytyy Vaasan Västervikistä, noin 10 kilometriä Vaasan keskustasta. Tarjoamme mahdollisuuden osallistua opastetulle kävelykierrokselle vuonna 1852 rakennettuun huvilaan.

Miehen ääni: Oivalluksia. Vaasan yliopiston podcast.

Musiikkia ---

Anssi Marttinen: Huijaukset ja väärinkäytökset työpaikalla ovat yllättävän yleisiä. Viimeisen kahden vuoden aikana joka toisessa yrityksessä on havaittu väärinkäytös. Näissä usein puhutaan myös suurista kustannuksista ja tappioista yrityksille. Väärinkäytöksillä saattaa olla myös kovia seurauksia uhreille ja tekijöille, unohtamatta heidän lähipiiriään.

Minä olen toimittaja Anssi Marttinen ja vieraana Oivalluksia-podcastin tässä jaksossa ovat Vaasan yliopiston laskentatoimen professori Annukka Jokipii sekä toimittaja ja filosofian lisensiaatti Nadja Paavola.

Jokipii ja Paavola ovat yhdessä kirjoittaneet kirjan Huijarien Suomi, jossa pureudutaan yrityksissä ja organisaatioissa tapahtuviin väärinkäytöksiin. Tervetuloa Annukka ja Nadja Oivalluksia-podcastin vieraiksi. 

Annukka Jokipii: Kiitoksia.

Nadia Paavola: Kiitos. 

Anssi Marttinen: Lähdetään tarinalla liikkeelle.

"Olen päiväkodissa töissä ja vien usein askartelutarvikkeita, kuten huopaa ja kartonkia kotiin, jos on tarvetta, muutamia ruokailuvälineitä itselle, kun ne ovat unohtuneet eväsrasiaan. Käsipaperin autoon otan aina töistä. Perustelen nämä idioottimaisuudet sillä, että palkka on paska ja kohtelu työnantajan puolelta paskaa."

Tämä äskeinen tarina on osa teidän kirjanne Huijarien Suomi, joka on nyt kirjakaupoissa. Mistä olette saaneet tarinat tähän kirjaan, Annukka?

Annukka Jokipii: Itse asiassa tarinahan on aika pitkä, mistä nämä on tullut. Minun tausta on sisäisessä valvonnassa ja sisäisessä tarkastuksessa, josta olen tehnyt pitkään tutkimusta. Puhuessani näistä aiheista siihen liittyivät myös väärinkäytökset. Usein ihmiset esityksen jälkeen vetivät minut syrjään ja halusivat kertoa kokemistaan väärinkäytöksistään. Nämä tarinat olivat aika raadollisia ja aika koskettaviakin usein. Silloin aloin miettimään, että näitä pitäisi kirjata johonkin ylös.

Aloitinkin sitten väärinkäytöksiin liittyvän tutkimusprojektiin. Siinä yhtenä aineiston keruumenetelmänä oli kansalaiskysely, jossa ihmiset saivat kertoa kokemistaan väärinkäytöksistä työpaikoilla ja muuallakin elämässä.

Anssi Marttinen: Mitenkä sinä, Nadia, tuli mukaan? 

Nadia Paavola: Olen vapaa toimittaja ja Annukka pyysi minua kirjoittajaksi mukaan. Siinä vaiheessa tämä tutkimusprojekti oli jo siinä mallissa, että näitä kyselyn vastauksia oli jo tullut jonkin verran ja niitä tuli sitten lisää siinä. Sitten siinä vaiheessa huomattiin, että tarvitaan myös lisää tällaista syventävää haastattelua siihen mukaan ja alettiin semmoisia kerätä.

Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että me saatiin siis ihan mahtavaa materiaalia, että ihmiset oikeasti lähtivät avaamaan niitä omia kokemuksiaan, aika kipeitäkin kokemuksia. Me ollaan kyllä tosi kiitollisia, että meille näin paljon niitä saatiin yhteensä. Ja sitten vielä tietenkin tuollaisia asiantuntijahaastatteluja siihen, että saatiin lihaa luitten ympärille.

Anssi Marttinen: Mistä oikein puhutaan silloin, kun puhutaan työpaikoilla ja yhteisöissä havaituista väärinkäytöksistä? Ja kuinka isosta ja yleisestä ilmiöstä on kysymys?

Annukka Jokipii: No väärinkäytös on yleissana epärehelliselle toiminnalle. Se kattaa monta nimitystä, joista joillakin on selkeästi rikosoikeudellinen merkitys, esimerkiksi petos tai anastaminen. Mutta kaikki väärinkäytökset ei ole tuomioistuimissa käsiteltäviä rikoksia, vaan ne ovat esimerkiksi ihan epäeettistä toimintaa tai organisaation arvojen vastaista toimintaa. Kaikki tunnistaa sen, että kun olemme siellä harmaalla alueella, niin se on väärinkäytös, vaikka se ei veisi linnaan.

Ja erityisesti tässä kirjassa me ollaan keskitytty sellaisiin väärinkäytöksiin, joita työntekijät voi havaita työpaikoilla ihan siellä työntekijän arjessa. Ja tällaisia ovat siis ihan varojen ja erilaisten resurssien väärinkäyttö tai sitten erilaisten ohjeiden ja määräysten rikkominen.

Koska nämä tarinat ovat hirvittävän yleisiä, niin minä luulen, että meistä jokainen on kohdannut uransa jossain vaiheessa jonkinlaisen väärinkäytöksen tai on havainnut tai on kuullut väärinkäytöksistä. Ja toiset meistä toimii sitten sellaisella aloilla, jotka ovat ehkä enemmän alttiimpia väärinkäytöksille. Tutkimusten mukaan tällaisia ovat esimerkiksi ravintola-ala tai rakennusala. Ja toki kaikilla aloilla väärinkäytöksiä esiintyy, mutta sitten toisilla aloilla se on vaan useammin tapahtuvaa.

Ja niin kuin tuossa alussa sanottiin, niin joka toisessa yrityksessä on viimeisen kahden vuoden aikana havaittu väärinkäytös. Ja nyt puhutaan havaituista väärinkäytöksistä. Eli luulen, että se on vain jäävuoren huippu. Eli yrityksissä tapahtuu asioita, mutta niistä ei välttämättä kerrota ulkopuolisille.

Esimerkiksi semmoisia faktoja, että vain noin 5-10 prosenttia havaitusta väärinkäytöksistä viedään poliisin käsittelyyn. Eli 90 prosenttia käsitellään sitten siellä yrityksen sisällä. Ja sitten kun näitä on arvioitu, että paljonko rahallista menetystä näistä olisi, niin noin 5 prosenttia liikevaihdosta. Eli 5 miljoonaa, jos yrityksessä on 100 miljoonaa liikevaihtoa, niin summat saattavat nousta kovinkin korkeiksi.

Anssi Marttinen: Te olette tosiaan kirjoittaneet kirjan Huijarien Suomi. Ja tuossa alussa otin yhden esimerkin. Nadia, kerro joku muu tarina.

Nadia Paavola: Joo, tässähän on tosiaan hyvin erityyppisiä nämä tarinat. Eli nyt tosiaan niin kuin Annukka tuossa sanoi, on ihan sieltä, että viedään vaikka työpaikalta jotakin pieniä klemmareita tai vessapapereita. Mutta sitten meillä oli myös semmoisia aika hurjia avautumisia. Että aika moni varmaan muistaa, oli uutisissakin aikanaan tämä Pyynikin munkkikahvilan tapaus, jossa hyvin luotettu ja pidetty tehokas työntekijä oli sitten pikkuhiljaa viiden vuoden aikana kavaltanut sieltä kassasta ohimyynnillä 300 000 euroa. Toki niin kuin ajan kuluessa. Tässä oli huvittavaa se, että nämä uhrit, eli siis nämä yrityksen omistajat, niin heillä oli se, että viimeiseksi he olisivat epäilleet tätä työntekijää. Että hän oli jotenkin niin semmoinen luotettava ja pidetty. Tuo on vähän sitä, että miltä se ehkä tuntuu niistä omistajista.

Sitten meillä oli myös näitä tekijöitä, jotka kertoivat meille sitten oman tarinansa: tällainen laivan varustamossa työskennellyt mies. Tämä oli siis 80-luvulta, että rikos oli vanhentunut ja hän uskalsi puhua sitä aika vapaasti. Siellä oli sellainen toimintakulttuuri, joka oli aika lailla pielessä. Ja kun hän meni sinne töihin, niin annettiin ymmärtää, että jos sä et osallistu tähän vilunkipeliin, niin täällä ei sitten tarvitse työskennellä. Hän oli siellä baarissa töissä ja homma meni niin, että siellä baarissa myytiin kyllä kovasti. Siellä oli tosi kova myynti. Ja hänen mukaansa varustamo myös luotti siihen, että tämä on niin hyvä yksikkö, että vaikka siellä olisikin vähän sitä ohimyyntiä, niin se ei haittaa. Ja tässä oli tosiaan kaikki mukana. Ihan siis jopa siellä satamassa olevat työntekijät vähän katsoivat sormien läpi, että se toiminta sai jatkua. Ja tällä tavalla sitten pystyttiin saamaan sen palkan päälle hyvinkin iso lisäosa, jopa toinen tupla siihen. 

Annukka Jokipii: Sitten meillähän on siellä myös tarkastajan näkökulma, jossa käsiteltiin tätä Cargotecin 14 miljoonan (euron) väärinkäytöstä. Ja siinä tilanne lähti käyntiin siitä, että ilmoittaja kertoi havainnoistaan ja tarkastaja lähtee sitten selvittämään sitä, mitä siellä on sitten yrityksessä tapahtunut.

Ja sisäistä tutkintaa johti silloin Pia Haataja, joka toimi tuolloin Ethics & Compliance -tiimissä. Ja tutkinta kesti aika pitkään, reilusti yli vuoden. Ja tekijät tosiaan saivat sitten tuomion tekaistuista ostotilauksista.

Mutta miksi me nostettiin tämä tarina myös tähän kirjassa olevien joukkoon, niin siinä tarkastaja puhuu siitä tarkastusprosessista ja siitä, miltä tuntuu tutkia tapausta, johon saattaa liittyä esimerkiksi kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus. Ja esimerkiksi oma tai perheen turvallisuus saattaa olla uhattu. Että miltä se tuntuu siitä tarkastajasta tehdä sitä työtä.

Anssi Marttinen: Minä olen toimittaja Anssi Marttinen ja vieraana oivalluksia podcastin tässä jaksossa ovat Vaasan yliopiston laskentatoimen professori Annukka Jokipii sekä toimittaja ja filosofian lisensiaatti Nadia Paavola. Jokipii ja Paavola ovat yhdessä kirjoittaneet kirjan Huijarien Suomi, jossa pureudutaan yrityksissä ja organisaatioissa tapahtuviin väärinkäytöksiin.

Tuossa aiemmin kuultiin väärinkäytösten taloudellisista seurauksista. Mitä kaikkea muuta nämä huijaukset ja väärinkäytökset yrityksissä ja yhteisöissä aiheuttavat?

Nadia Paavola: Se on tosiaan näin, että vaikka ne taloudelliset tappiot voi olla sellaisia helposti mitattavia silloin kun jää kiinni ja ne pystytään osoittamaan, niin ne ei tosiaan ole niitä ainoita.

Eli tässä on paljon sellaista henkistä kuormaa, mikä kohdistuu sitten. Oli kyseessä sitten se tekijä tai sitten se uhri tai sitten ihan se lähipiiri tai esimerkiksi organisaatiossa niin koko siihen työyhteisöön. Jos miettii esimerkiksi tuollaista huijatuksi tulemista, niin siinähän sulla monesti saattaa pudota ihan elämältä pohja pois niin sanotusti.

Siinä on monenlaiset tunteet pelissä, että moni on sitä kuvaillut, että tietyllä lailla käy aika syvissä vesissä niin sanotusti. Ja miettii, että voiko tässä nyt luottaa mihinkään ja voiko luottaa omaan arvostelukykyynsä. Että tässä on tämä tämmöinen henkinen puoli, joka on kyllä mun mielestä tosi kiinnostava ja siitä pitäisi puhua enemmänkin. Josta ehkä jonkin verran puhutaan, kun puhutaan vaikkapa näistä digihuijauksista ja rakkaushuijauksista, mutta ei ihan hirveästi sitten kun käsitellään vaikka organisaatioiden väärinkäytöksiä.

Sitten tekijä voisi ajatella, että no hänhän nyt on huijari, että mitäpä hänestä. Mutta kyllä meillä on aika koskettavia semmoisia avautumisia tuli siitäkin, että mitä se tarkoittaa. Jotkut jopa vähän niin kuin puoliksi salaa toivoo, että jäisi kiinni, koska sitten se homma ratkeaisi. Kaikki tulisi ilmi, sä et enää eläisi yksi sen paineen kanssa. Että tämmöinenkin tarina meillä oli, että hän oli niin kuin tosi jotenkin siitä, että nyt se on ohi. Että nyt kaikki tulee esiin ja joutuu kohtaamaan sen tekonsa ja sen seuraukset.

Sitten taas, kun miettii sitä yhteisöä. Niin kyllähän tämmöinen, että esimerkiksi sä tiedät, että joku sun työkaveri tekee väärin jatkuvasti. Niin sekin syö semmoista työmoraalia, huonontaa ilmapiiriä. Ja tekee niinku siitä eettisestä toimintakulttuurista semmoista hankalaa. Koska miettii, että missä tässä nyt itse on. Pitäisikö mennä mukaan tohon vilunkipeliin vai ei. Pitäisikö munkin ruveta esimerkiksi leimaamaan itseni väärin sisään, kun muukin tekee niin. Että olisiko me nyt hölmö, kun mä en tee näin. Tai jos mä meen kertomaan tästä pomolle, oonko mä sitten vasikka, kun kantelen tästä, mitä tässä pitäisi tehdä. Että senkin takia siinä olisi tosi tärkeätä, että noista puuttuu avoimesti siellä työpaikalla ja mietitään niitä yhdessä.

Annukka Jokipii: Vastauksissa tuli tosi paljon erilaisia tunteita esiin, kun nämä havaitsijat siellä omalla työpaikallaan niistä kertoivat. Ja se vaihteli jollain tavalla semmoisesta pettymyksestä raivoon. Että se oli jännä, miten tunteikkaasti niistä kerrottiin. Ja moni oli todella yllättynyt sitten, kun tämä työkaveri oli jäänyt kiinni. Että miten tämä henkilö, joka oli näin pidetty ja mukava ja kaikille ystävällinen, niin sitten sillä olikin tämmöinen salattu puoli. Ja tavallaan, että voiko luottaa enää kehenkään.

Että se oli tavallaan se luottamuksen menettäminen semmoinen iso teema siinä. Oikeastaan surullisimpia tarinoita, mitä siellä tuli esiin, oli sitten se, että kun nämä paineet on käynyt ylivoimaiseksi useimmiten tällä tekijällä, niin hän päätyy sitten todella kurjaan ratkaisuun ja tekee tämmöisen viimeisen päätöksen esimerkiksi itsemurhan muodossa. Sillä on sitten taas omia johdannaisvaikutuksia sitten siihen koko perhepiiriin ja ystäviin ja työpaikkaan. Että ne on niitä surullisimpia päätöksiä tämmöisille tapahtumille.

Anssi Marttinen: Mitä sitten yritys tai yksittäinen työntekijä voi tehdä estääkseen tällaisia väärinkäytöksiä?

 Annukka Jokipii: Jos minä kerron ensin, että mitä yritys voi tehdä, että siinä on oikeastaan kolme kohtaa. Ja minä lähtisin liikkeelle tuosta sisäisestä valvonnasta. Eli jos yrityksen sisäinen valvonta on kunnossa, niin sillä pystytään jo aika paljon näitä väärinkäytöksiä estämään.

Mutta sivuhuomautuksena tässä täytyy sanoa, että kaikkia väärinkäytöksiä tuskin koskaan pystymme estämään millään lailla. Että aina kun ihminen on siellä toiminnassa mukana, niin väärinkäytöksille on mahdollisuus.

Sisäisessä valvonnassa on oikeastaan kaksi semmoista nyrkkisääntöä, mitä voidaan pitää. Että siellä on se kahden silmäparin periaate. Eli tarkoittaa sitä, että kun yritykseen tai organisaatioon tulee lasku, niin toinen toimii tarkastajana ja sitten toinen maksaa. Niin siinä on semmoinen oletus, että toinen niistä huomaa sitten sen, että jos se ei ole asiallinen lasku tai jos siinä on jotakin hämärää. Mutta voi olla, että koska yli 60 prosentissa tapauksissa on useampi tekijä näissä väärinkäytöksissä, niin silloin, jos molemmat ovat siinä mukana, niin sittenhän sillä ei mahda mitään. Mutta että toiveissa on, että näin ei olisi. 

Sitten on tämmöinen vaarallisten työyhdistelmien välttäminen. Että esimerkiksi jos katsotaan erilaisia yhdistyksiä, niin siellä ei pitäisi puheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan olla sama henkilö. Eli tämmöisillä ikään kuin eri roolituksilla pystytään sitten vähän valvomaan sitä, että asiat olisivat kunnossa.

Sitten näistä kolmesta kohdasta, niin toinen olisi eettisen kulttuurin merkitys. Eli se henki, mikä siellä yrityksessä on. Tietääkö kaikki, mikä on hyväksyttävää toimintaa, mikä ei ole hyväksyttävää toimintaa. Ja näyttääkö johto minkälaista esimerkkiä.

Meillä on monesti semmoinen kuvitelma, että asiat vain ovat sisäsyntyisesti. Kaikki ymmärtävät, että näin ei tule toimia. Mutta minä en ole ihan varma nykyaikana, että pitääkö se enää paikkaansa. Että pitääkö se kuitenkin sanoittaa myös työpaikoilla, että meillä toimitaan näin. Ja tämä hyväksytään ja tämä ei.

Sitten kolmas on nyt vuonna 2023 voimaantullut whistle blowing -laki, joka sitten edellyttää, että 50 henkilöä ja yli työllistävissä organisaatioissa pitää olla tällainen ilmiantokanava. Eli sinne voi jättää ilmoituksen, jos huomaa tämmöisen väärinkäytöksen tai epäeettistä toimintaa. Tällä ilmoituskanavalla on oikeastaan kahdenlainen merkitys.

Sillä on se, että toki saadaan ilmi näitä mahdollisia tapauksia. Mutta sitten toisaalta siinä on myös semmoinen pelotevaikutus, että ikään kuin jokainen meistä voi tehdä sen ilmoituksen. Niin se ikään kuin pelottaa ehkä tekijää, että hän ei ehkä niin hanakasti lähde sitä sitten tekemään.

Nadia Paavola: Joo, ja jos tämä whistle blowing -kanava on olemassa siellä yrityksessä esimerkiksi tai omalla työpaikalla, niin sehän on helppo keino myös lähteä sitten kertomaan sitä kautta. Mutta ainahan näin ei ole. Tosiaan se koskee vain niitä yli 50 työntekijän yrityksiä, eli ei pienempiä. Ja myös niin, että se ei koske kaikkia tilanteita. Että toi tulee ihan EU-direktiivistä, joka on 2019 tullut voimaan, ja siitä sitten kansallinen laki on säädetty. Se ei ainakaan tässä muodossa kata kaikkia mahdollisia tilanteita. Ja niin kuin Annukka tuossa sanoi, niin tämä, että puhuttaisiin asioista, että mikä meillä on oikein ja mikä ei, niin se olisi hirveän tärkeää. Koska kyllähän se yksittäinen työntekijä voi olla juuri siinä samassa tilanteessa, missä minä tuosta jo äsken mainitsin.

Voi miettiä, että eihän tämä nyt mitään, tai että ei näin ainakaan saa tehdä, mutta joku muu kuitenkin ehkä tekee. Ja silloin olisi hirveän tärkeää, että noista asioista keskustellaan, mutta myös tehdään se selväksi, että kenelle tästä kerrotaan. Että jos jotakin on sellaista, että miettii, että onkohan tämä ihan oikein, niin onko se oma lähiesihenkilö vai onko se sitten joku vähän siitä ylempänä oleva. Jos tuntuu, että häneen ei voi luottaa, niin onko se joku muu sitten ehkä siitä samalta työpaikalta, jonka pariin voisi sitten kääntyä ja kysyä.

Että kieltämättä se, että jos siellä on eettinen toimintakulttuuri sillä mallilla, että ei oikein asioista pysty puhumaan, eikä ole tehty millään tavalla selväksi niitä pelisääntöjä, niin kyllä se hankalaa sitten on. Että mieluummin näin, että ajettaisiin ensin sitä semmoista avointa toimintaa ja avointa keskustelua. Ja myös sitten katsottaisiin, että jos näitä tulee ilmi, niin se käsiteltäisiin se asia loppuun asti. Että sitä ei tavallaan jätetä siihen sitten, että ahaa, että nyt tuossa kaveri teki väärin ja mitä sitten. Vaan oikeasti nähtäisiin, että myös opitaan niistä tilanteista.

Annukka Jokipii: Tuo on muuten aika mielenkiintoista, että selvityksen mukaan yksi kolmasosa jättää ilmoittamatta, jos havaitsee väärinkäytöksen työpaikallaan. Ja kun niitä syitä sitten selviteltiin, niin siinä oli esimerkiksi semmoista, että pelkää, että oman työpaikan maine menee, jos tulee ilmi, että siellä on väärinkäytöksiä.

Tai sitten mikä oli yllättävää, että tämän työkaverin maine menee, joka on tehnyt sen väärinkäytöksen. Ja sitten oli, että saa itse potkut ja tulee jotain seurauksia. Yksi mielenkiintoinen on sitten se, että hän ajattelee, että tällä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä, jos mä kerron tästä asiasta.

Eli sekin jo kertoo vähän siitä ilmapiiristä, että okei, että kerrotaan näistä, että täällä on havaittu tämmöistä, mutta mitään ei tapahdu. Kukaan ei tee mitään. Niin eikö se ole aika iso signaali siitä, että jotain on eettisessä kulttuurissa pielessä?

Anssi Marttinen: Annukka Jokipii ja Nadja Paavola ovat yhdessä kirjoittaneet kirjan Huijarien Suomi – Rehellisen kansan petolliset kasvot (Docendo), jossa pureudutaan yrityksissä ja organisaatioissa tapahtuviin väärinkäytöksiin. Kirja on ollut nyt myynnissä jonkun aikaa. Millaista palautetta olette saaneet?

Nadia Jokipii: No siis tosi moni on sanonut, että on ollut yllättynyt siitä, että tämmöisiä Suomessa tapahtuu. Ja että miten yleistä se on. Että meillä elää edelleen semmoinen myytti rehellisistä suomalaisista. Tuossahan tuon kirjan alaotsikkona on Rehellisen kansan petolliset kasvot aika raflaavasti, mutta vähän niin kuin myös haluttu haastaa sitä, että aina kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää tai sitä, miltä on totuttu ajattelemaan.

Tuohon on moni tarttunut, että se on yllättävän yleistä. Ja sitten on ollut näitä omia tarinoita. Elikkä aika moni on kertonut, että on nähnyt kaikenlaista siellä omallakin työpaikalla, mutta sitten jotenkin ollut kanssa, että mitenköhän tässä käy ja voiko tästä kertoa. Ja sitten tuosta on kanssa puhuttu, tuosta mainehaittapuolesta on ollut keskustelua. Elikkä kun ajatellaan, että jos väärinkäytös tulee ilmi, niin se on huono yritykselle.

Mutta sitten taas me on ainakin koitettu vähän kääntää sitä niin päin sitä ajatusta, että jos se asia käsitellään ja siitä opitaan, niin sehän on hyvä asia sille. yritykselle ja myös sille maineelle. Elikkä että sille jää semmoinen maine, että me ollaan nyt oikeasti kohdattu tämä ongelma ja koitetaan parantaa asioita.

Annukka Jokipii: Kyllä. Ja sitten aika moni on sitten sanonut sitä, että vihdoinkin joku puhuu tästä ääneen. Ja tulee kiittämään siitä, että ollaan rohkeasti astuttu nyt semmoiselle alueelle, josta täytyisi puhua enemmän. 

Anssi Marttinen: Oivalluksia-podcastin tässä jaksossa vieraana ovat olleet Vaasan yliopiston laskentatoimen professori Annukka Jokipii sekä toimittaja ja filosofian lisensiaatti Nadia Paavola. Annukka ja Nadia, kiitoksia. 

Annukka & Nadia: Kiitos.

Miehen ääni: Oivalluksia Vaasan yliopiston podcast.

Ammattimainen projektinjohtaminen on keskeistä hankkeiden sujuvalle ja laadukkaalle toteutukselle. Tutkimusryhmän operatiivisesta projektinhallinnasta vastaavat useat kokeneet projektipäälliköt.

Projektipäälliköt koordinoivat projektihakemusten valmistelua, mukaan lukien budjetointi, seuraavat projektien etenemistä ja kustannusten toteutumista, varmistavat asianmukaisen tiedonhallinnan ja raportoivat rahoittajille. He huolehtivat tehokkaasta viestinnästä ja ylläpitävät yhteistyösuhteita konsortiokumppaneiden kanssa. Lisäksi projektipäälliköt koordinoivat tulosten levittämistä ja lisäävät projektien näkyvyyttä jakamalla päivityksiä eri kanavissa, kuten sosiaalisessa mediassa, hanketiedotteissa ja uutisartikkeleissa.

Projektit suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä suomalaisten ja kansainvälisten yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten kanssa. Keskeisimpiä rahoituslähteitä ovat Business Finland, EU:n Horisontti-ohjelma, EU Interreg Aurora ja Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR).