'

Uutiset

Artikkelin tyyppi
Tareque Mahmud töissä Vaasan kaupungilla
Uutinen 03.11.2021
Vaasan yliopisto on toteuttamassa vaasalaisten korkeakoulujen yhteistä Vaasa International Talents -hanketta. Sen päämääränä on helpottaa kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden integroitumista alueen työmarkkinoille. Yhtenä osana Vaasan yliopiston strategiaa yliopisto haluaa edistää vastuullisesti ulkomaalaisten osaajien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Niina Mäntylä - kuva Riikka Kalmi
Uutinen 29.10.2021
Kuka oikein valvoo perusopetusta kouluissa? Valvooko kukaan? Toteutuvatko lasten oikeudet? Onko kyseessä jopa samanlainen valvonnan ongelma kuin esimerkiksi vanhusten hoivakodeissa? Juuri ilmestyneen Vaasan yliopiston tutkimuksen mukaan koulujen valvonta ei riittävästi turvaa heikommassa asemassa olevien lasten oikeuksia. Julkisoikeuden apulaisprofessori Niina Mäntylä kertoo aiheesta lisää yliopiston Oivalluksia-tiedepodcastissa.

Pirkko Vartiainen
Uutinen 28.10.2021
Vaasan yliopiston sosiaali- ja terveysjohtamisen emeritaprofessori Pirkko Vartiainen on huolestunut koronatilanteen kiihdyttämästä hoitajapaosta ja hoitajapulasta. Yksi ratkaisu tilanteeseen voi olla parempi palkkaus, mutta Vartiaisen mukaan se ei yksin riitä. Kyseessä on pirullinen ongelma, jonka ratkaisemiseen vaaditaan akuutin koronatilanteen hallinnan lisäksi myös tarttumista työyhteisön ongelmiin sekä organisaatioon tulevien nuorten harjoittelijoiden tukemiseen.
verkkokauppa
Uutinen 20.10.2021
Sosiaalinen media on oiva keino kuulua kiinnostaviin yhteisöihin, pitää yhteyttä ystäviin, käydä kauppaa tai seurata oman suosikkibrändin julkaisuja. Tietovuotokeskustelut kuitenkin tuovat turvattomuuden tunnetta – millaista tietoa verkossa uskaltaa julkaista, kuka sitä käyttää ja mihin tarkoituksiin. Seuraavaksi yliopisto-opettaja ja tuleva tutkijatohtori Jack Tillotson kertoo kymmenen vinkkiä, kuinka selvitä kuluttajana dataviidakossa.
Opiskelija Noora Ketola Bloomberg Labissa
Uutinen 15.10.2021
Datan ymmärtämiselle ja analyysiosaamiselle on yhä enemmän kysyntää työelämässä. Vaasan yliopiston uusi Bloomberg Lab tarjoaa opiskelijoille, opettajille ja tutkijoille pääsyn kansainvälisen taloustietopalvelu Bloombergin reaaliaikaisiin markkina- ja taloustietoihin, uutisiin, analyyseihin ja analyysityökaluihin.
Heidi Kuusniemi professori johtaja Digital Economy -tutkimusalusta
Uutinen 24.09.2021
Avaruusdatalla on monta tärkeää tehtävää. Sitä tarvitaan matkapuhelimissa, lentokoneissa, autojen navigointijärjestelmissä, sään ennustamisessa tai vaikkapa luonnonkatastrofien seuraamisessa ja kaupunkisuunnittelussa.

Tilaa Vaasan yliopiston uutiskirje

Uutiskirje kokoaa yhteen Vaasan yliopiston ajankohtaiset uutiset tutkimuksen tuloksista, koulutuksesta sekä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Pysy kanssamme kehityksen eturintamassa.

Tilaa uutiskirje