'

Uutiset

Artikkelin tyyppi
Vaasa International Business Conference 2023
Uutinen 16.08.2023
Vaasan yliopistossa alkoi keskiviikkona 16. elokuuta kansainvälisen liiketoiminnan konferenssi Vaasa International Business Conference, joka on noussut alan suurimmaksi konferenssiksi Pohjoismaissa. Jo seitsemättätoista kertaa pidettävä konferenssi järjestetään tänä vuonna perustajansa eli Vaasan yliopiston edesmenneen kansainvälisen markkinoinnin professorin Jorma Larimon muistolle.
Sorin Dan ja Hanna-Kaisa Pernaa
10.08.2023
Sosiaali- ja terveyspalveluiden katvealueet eli niin sanotut sote-erämaat (medical deserts) ovat iso ongelma monessa Euroopan maassa. Tyypillisesti kyse on ollut harvaan asutuista alueista, joissa asukkailla on vaikeuksia päästä hoitoon esimerkiksi palveluiden puutteen ja pitkien etäisyyksien vuoksi. Myös Suomessa on selkeitä alueellisia eroja etenkin perusterveydenhuollon palveluiden saatavuudessa.
Ihmisiä puutarhassa
10.07.2023
Vaasan alueelle suuntaa vuosittain paljon maahanmuuttajia opintojen tai työn perässä. Monet tuovat mukanaan puolison tai perheen. Sopeutuminen uuteen maahan ja kotikaupunkiin ei ole kuitenkaan se kaikkein helpoin tehtävä – suomalaiset kun eivät ole kuuluisia puheliaisuudestaan tai ulospäinsuuntautuneisuudestaan. Vaasan yliopisto onkin kehittänyt ratkaisun ongelmaan: Vaasa Spouse Programme.
Opiskelija pitelee kylttiä
Uutinen 06.07.2023
Kevään toisessa yhteishaussa Vaasan yliopiston kandiohjelmiin haki 5789 hakijaa, joista hyväksyttiin opiskelijoiksi 621. Suomenkielisiin maisteriohjelmiin haki kevään yhteishaussa yhteensä 1852 hakijaa, joista hyväksyttiin 178 uutta opiskelijaa. Kansainvälisiin maisteriohjelmiin haki tänä vuonna ennätysmäärä hakijoita 4728. Kansainvälisten ohjelmien valintatulokset on julkaistu jo aikaisemmin keväällä.
EUNICE-yliopistojen edustajat kokoontuivat Vaasassa helmikuussa 2023.
Uutinen 04.07.2023
Vaasan yliopisto on mukana eurooppalaisessa yliopistoverkostossa, joka saa Euroopan komissiolta 14,4 miljoonan euron rahoituksen toimintansa laajentamiseen ja kehittämiseen. Pilottihankkeena kolme vuotta toiminut EUNICE European University for Customised Education on yksi Eurooppalaiset yliopistot -aloitteeseen valituista verkostoista, jotka luovat pohjaa yhtenäiselle eurooppalaiselle koulutusalueelle.

Tilaa Vaasan yliopiston uutiskirje

Uutiskirje kokoaa yhteen Vaasan yliopiston ajankohtaiset uutiset tutkimuksen tuloksista, koulutuksesta sekä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Pysy kanssamme kehityksen eturintamassa.

Tilaa uutiskirje