Uutiset

Artikkelin tyyppi
Opiskelija pitelee kylttiä
Uutinen 06.07.2023
Kevään toisessa yhteishaussa Vaasan yliopiston kandiohjelmiin haki 5789 hakijaa, joista hyväksyttiin opiskelijoiksi 621. Suomenkielisiin maisteriohjelmiin haki kevään yhteishaussa yhteensä 1852 hakijaa, joista hyväksyttiin 178 uutta opiskelijaa. Kansainvälisiin maisteriohjelmiin haki tänä vuonna ennätysmäärä hakijoita 4728. Kansainvälisten ohjelmien valintatulokset on julkaistu jo aikaisemmin keväällä.
EUNICE-yliopistojen edustajat kokoontuivat Vaasassa helmikuussa 2023.
Uutinen 04.07.2023
Vaasan yliopisto on mukana eurooppalaisessa yliopistoverkostossa, joka saa Euroopan komissiolta 14,4 miljoonan euron rahoituksen toimintansa laajentamiseen ja kehittämiseen. Pilottihankkeena kolme vuotta toiminut EUNICE European University for Customised Education on yksi Eurooppalaiset yliopistot -aloitteeseen valituista verkostoista, jotka luovat pohjaa yhtenäiselle eurooppalaiselle koulutusalueelle.
Keltaisia kesäkukkia
Uutinen 21.06.2023
Kesälomakausi tuo muutoksia myös avoimen yliopiston aukioloaikoihin. Olemme koonneet tähän uutiseen tärkeitä päivämääriä.
Arto Ojala
Uutinen 20.06.2023
Vaasan yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan professorin Arto Ojalan ja Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden tuore, arvostetussa Global Strategy Journalissa (ABS4) julkaistu tutkimus valaisee digitaalisten tuotteiden ja palveluiden eli digitaalisten artefaktien ominaisuuksia sekä niiden vaikutusta yrittäjävetoisten kasvuyritysten kansainvälistymisessä.
Sundom smart grid
Vaikuttavuustarina 19.06.2023
Sundom Smart Grid oli hajautetun energiatuotannon "living lab" -tyyppinen testialue Vaasassa Sundomin kylässä. Sen kautta on testattu ja pilotoitu nykyaikaisten älyverkkoteknologioiden käyttöä yhdistettynä uusiutuviin energialähteisiin, kuten tuuli- ja aurinkovoimaan. Sundom Smart Grid on ainutlaatuinen esimerkki siitä, miten älyverkot voivat auttaa siirtymisessä kestävämpään energiantuotantoon ja -kulutukseen. Paikallinen yhteistyö on ollut menestyksen kannalta ratkaisevaa.

Tilaa Vaasan yliopiston uutiskirje

Uutiskirje kokoaa yhteen Vaasan yliopiston ajankohtaiset uutiset tutkimuksen tuloksista, koulutuksesta sekä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Pysy kanssamme kehityksen eturintamassa.

Tilaa uutiskirje