Yliopisto maailman 70 parhaan nuoren yliopiston joukossa THE-rankingissa

THE ranking young universities
Viime syksyn THE (Times Higher Education) World University Rankings -menestyksen lisäksi Vaasan yliopisto on nyt sijalla 70 maailman parhaiden nuorten yliopistojen joukossa THE Young Universities Rankingissa.

– Tämä ranking-tulos on osoitus henkilökuntamme erinomaisesta työstä ja tervetullut jatko aikaisemmalle menestyksellemme THE-rankingeissa. Osallistumalla kansainvälisiin yliopistorankingeihin ja pärjäämällä niissä saamme eväitä laajentaa ja kehittää yhteistyökumppanuuksiamme huippuyliopistojen kanssa, sanoo vararehtori Martin Meyer.

Vuoden 2022 THE Young Universities Rankings arvioi 790 yliopistoa eri puolilta maailmaa ja Vaasan yliopisto oli sijalla 70. Pohjoismaisten yliopistojen joukossa Vaasan yliopisto oli 7. sijalla.

THE Young Universities Rankings listaa maailman parhaita yliopistoja, jotka on perustettu korkeintaan 50 vuotta sitten. Siinä sovelletaan samaa metodologiaa kuin World University Rankingsissa, mutta arviointikohteiden painotuksia on muokattu vastaamaan erityisesti nuorten yliopistojen profiileja. Vaasan yliopisto nykyisessä muodossaan perustettiin vuonna 1991. Listalla on myös kaksi muuta suomalaista yliopistoa: Tampereen yliopisto ja Aalto-yliopisto.

THE-rankingeissa arvioidaan yliopistoja viidellä osa-alueella, jotka ovat tutkimus, viittaukset, opetus, kansainvälisyys ja yritysyhteistyön rahoitus. Ranking-listaukset laaditaan kaikkiaan 13 indikaattorin perusteella. Young Universities Rankingille ominaista on, että siinä maineeseen perustuvia indikaattoreita painotetaan vähemmän.

Lisätietoa: Kansainvälisistä suhteista vastaava vararehtori Martin Meyer, p. 029 449 8629

Young Universities Rankings -lista on luettavissa kokonaisuudessaan THE:n sivuilla.

Mitä mieltä olit jutusta?