Perinteisistä ennalta määritellyistä ohjelmarakenteista poiketen uusi malli perustuu yhdisteltäviin ja moduulimuotoisiin opintokokonaisuuksiin, jotka tarjoavat osallistujille enemmän valinnanvapautta oman osaamisensa kehittämiseen. Uudistuksen myötä osallistujille myönnetään todistuksia ja diplomeja opintopolun eri vaiheissa. Uusi malli vastaa aiempaa paremmin ajankohtaisiin teemoihin ja globaaleihin liiketoimintatrendeihin sekä mahdollistaa tarvittavan osaamisen kehittämisen nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.
– Tämä malli vahvistaa kykyämme vastata nopeasti työelämän muuttuviin tarpeisiin ja tarjota kohdennettuja oppimismahdollisuuksia eri asiantuntijuuden alueilla. Samalla se antaa eri alojen ammattilaisille enemmän joustavuutta kehittää omaa osaamistaan henkilökohtaisten kehitystarpeidensa ja uratavoitteidensa mukaisesti, sanoo Vaasan yliopiston vararehtori Martin Meyer.
Koulutukset rakentuvat joustavasti yhdisteltävistä opintojaksoista, joista kertyy opintopisteitä. Suoritetut opintopisteet on mahdollista hyödyntää esimerkiksi haettaessa co-doc-ohjelmaan ohjelman valintakriteerien mukaisesti.
Uusi koulutustarjonta pohjautuu Vaasan yliopiston kansainvälisesti tunnustettuihin vahvuusalueisiin. Vaasan yliopisto kuuluu Suomessa kolmen korkeakoulun joukkoon, joilla on sekä EQUIS- että AACSB-akkreditointi. Lisäksi yliopisto on tutkimuksen laadulla mitattuna Suomen paras yliopisto ja ainoa pohjoismainen yliopisto, jolle on myönnetty vaikuttavuudesta kertova BSIS-tunnustus.
Osana uudistusta Vaasan yliopisto uudistaa myös Executive MBA (EMBA) -ohjelmansa. Yliopisto on sitoutunut tukemaan nykyisiä EMBA-opiskelijoita ja varmistamaan sujuvan siirtymävaiheen. Nykyiset opiskelijat saavat henkilökohtaisesti lisätietoa käytännön järjestelyistä sekä tarjolla olevasta tuesta. Kaikkien opiskelijoiden tavoittamisen jälkeen tiedotamme tarkemmin myös käynnissä olevien EMBA-opintojen loppuun saattamiseen liittyvistä järjestelyistä ja aikataulusta.
Vaasan yliopisto kiittää lämpimästi EMBA-opiskelijoitaan, alumnejaan, henkilöstöään ja yhteistyökumppaneitaan sitoutumisesta sekä odottaa innolla mahdollisuutta tarjota uusia koulutusratkaisuja Advanced Management Program -mallin kautta.
Lue lisää Advance Management Program -tarjonnasta
Lisätietoja EMBA-opinnoista:
Koulutuspäällikkö Ida Söderholm
p. +358 29 449 8730
ida.soderholm@uwasa.fi
Asiakkuuspäällikkö Eeva Kuorikoski
p. +358 29 449 8725
eva.kuorikoski@uwasa.fi
Lisätietoja Advanced Management Programs (AMP) -kokonaisuudesta:
Vararehtori Martin Meyer
p. +358 29 449 8629
martin.meyer@uwasa.fi
Tilaa Vaasan yliopiston uutiskirje
Uutiskirje kokoaa yhteen Vaasan yliopiston ajankohtaiset uutiset tutkimuksen tuloksista, koulutuksesta sekä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Pysy kanssamme kehityksen eturintamassa.