'

Martin Meyer jatkaa kansainvälisistä suhteista vastaavana vararehtorina

Image
Professori Martin Meyer jatkaa hallituksen päätöksellä Vaasan yliopiston kansainvälisistä suhteista vastaavana vararehtorina. Hänen kautensa jatkuu 31.12.2027 saakka.

–  Olen iloinen saadessani jatkaa tehtävässä. Viiden viime vuoden aikana olemme rakentaneet vahvan perustan: laajentaneet läsnäoloamme verkostoissa, kuten HERMES ja Scancor, käynnistäneet uusia yhteistyöhankkeita kumppaniyliopistojen kanssa kolmella mantereella ja saavuttaneet ensimmäisenä pohjoismaisena yliopistona BSIS-sertifioinnin. 

Meyer nostaa esiin myös uudet kaksoistutkinto- ja liikkuvuuskumppanuudet, jotka tarjoavat opiskelijoille aidosti kansainvälisiä opintopolkuja. Yliopiston kansainvälisten opiskelijoiden määrä on yli kolminkertaistunut, ja yliopisto on saanut merkittäviä tutkimusrahoituksia, mukaan lukien ASAP Global Center Alliance -hankkeen, jota rahoittavat Yhdysvaltain National Science Foundation ja Suomen Akatemia. 

Jatkossa Meyer haluaa keskittyä entistä tarkemmin alueisiin, joilla Vaasa voi saavuttaa aitoa kansainvälistä erottuvuutta – erityisesti energiaosaamisen ja kestävän innovaation rajapinnoilla. 

– Kokomme mahdollistaa ketteryyden ja strategisen toiminnan laaja-alaisuuden sijaan. Odotan innolla yhteistyötä kollegoiden, opiskelijoiden ja kumppaneiden kanssa tämän agendan toteuttamiseksi tulevien kahden vuoden aikana.

Vararehtorin tehtäviin kuuluu tutkimuksen ja koulutusohjelmien kansainvälistymisen edistäminen, strategisten kansainvälisten kumppanuuksien ja verkostojen vahvistaminen sekä akkreditointien ja ranking-sijoitusten kehittäminen. Vararehtori edustaa Vaasan yliopistoa aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa.

Tilaa Vaasan yliopiston uutiskirje

Uutiskirje kokoaa yhteen Vaasan yliopiston ajankohtaiset uutiset tutkimuksen tuloksista, koulutuksesta sekä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Pysy kanssamme kehityksen eturintamassa.

Tilaa uutiskirje