Yhteishenki kantaa läpi elämän - Kasarialumneilta lahjoitus yliopistolle

Image
Tyrniät Tryskööt -tapahtuma keräsi toukokuussa mukaan 220 kasariopiskelijaa (80-luvulla opiskellutta) Helsingin Bottalle. Alusta alkaen tapahtumaa valmistelleelle keskuskomitealle oli selvää, että tapahtuman mahdollinen positiivisen tulos lahjoitetaan lyhentämättömänä yliopistolle. Lahjoituksen loppusummaksi tuli 4232 euroa.

​​​​​​– Tapahtuman ideointi lähti aidosta halusta tavata toisiamme. Vaasan tiiviin opiskelijayhteisön hyvä yhteishenki on vahva, ja se on kantanut meitä läpi elämämme. Haluamme näin omalta osaltamme olla mukana tukemassa yliopiston kehittämistä ja varainhankintaa. Toivomme myös, että esimerkkimme kantaa ja seuraavien vuosikymmenten opiskelijat ja kaveriporukat tekevät saman perässä,  sanoo Rauno Haapanen, keskuskomitean jäsen.

Tapahtuma saa varmasti jatkoa tämän porukan osalta, ja seuraavaksi ainakin 90-luvulla opiskelleet ovat miettimässä omaa tapahtumaansa.  Timo Saranpää, viimeinen kasaripääsihteeri ja keskuskomitean jäsen, on samoilla linjoilla Haapasen kanssa.

– Haluamme välittää terveiset nykyvaasalaisille opiskelijoille: pitäkää huolta Vaasan hengen säilymisestä. Me olemme ylpeitä ja kiitollisia tästä yhteishengestä. Oli ilo kuulla rehtori Kuusiston puheesta, että syksyllä yliopistolla palataan uuteen hybridiaikaan, jonka tavoitteena on tuoda opiskelijat takaisin kampukselle. Yhteisöllisyys on merkittävä osa yliopistoelämää, niin opiskellessa kuin sen jälkeenkin.

Sekä Haapanen että Saranpää lisäävät vielä, että yhteisöllisyys on edullista mielenterveystyötä. Pidetään kaverista huolta – opiskeluaikana ja sen jälkeen.  

– On hieno nähdä ja kuulla, kuinka vahva Vaasan yliopisto henki yhdistää ja rakentaa elämänmittaisia verkostoja. Tätä ei rahassa mitata. Kiitos lahjoituksesta ja ennen kaikkea kiitos siitä, että pidätte jatkossakin huolta tästä yhteishengestä, sanoo rehtori Jari Kuusisto.

Image
Kasarialumnien lahjakirja.
Tietolaatikko

Varainhankintakampanjamme on käynnissä kesäkuun loppuun, vielä ehdit lahjoittaa tutkimukseen ja koulutukseen.

Lue lisää ja lahjoita tästä

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on kerätä 5−7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan. Jokainen lahjoitettu euro enintään 11 miljoonaan euroon saakka voi tuottaa valtion vastinrahaa jopa 2,5 euroa. Tärkeänä varainhankintakampanjan tavoitteena on myös rakentaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia.

Mitä mieltä olit jutusta?