Vaasan yliopiston kampusrantaan suunnitteilla ravintola

Havainnekuva makasiinista.
Vaasan yliopiston kampuksen punaiseen Makasiini-rakennukseen suunnitellaan ravintolatoimintaa. Tarkoituksena on, että yliopisto vuokraa alueen ulkopuoliselle yrittäjälle.

– Kehitämme kampuksesta vireää ja vetovoimaista aluetta, joka toimii avoimena kohtaamispaikkana henkilöstölle, opiskelijoille, kaupunkilaisille sekä yhteistyökumppaneille. Merenläheisyys on yliopiston ylpeyden aihe, ja kauniin kampuksen potentiaali halutaan hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla, sanoo yliopiston talousjohtaja Harri Salmela.

Tarkoitus on, että 1800-luvulla rakennettua Makasiinia remontoidaan pintapuolisesti, ja rakennus olisi käytössä kesäisin. Tämän lisäksi yrittäjä hakee poikkeuslupaa uudisrakennukselle, joka sijoittuisi vastapäätä Makasiinia. Tällöin ravintola voisi olla toiminnassa ympäri vuoden. Ravintolan lisäksi rakennuksiin tulisi muun muassa kokoustilaa.

Poikkeuslupaa käsitellään Vaasan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnassa 6. huhtikuuta. Lautakunta käsittelee rakennuslupaa myöhemmin keväällä. Rakentaminen alkaa heti, kun rakennuslupa on hyväksytty. Ravintolatoiminnasta vastaava yrittäjä tiedottaa tarkemmin hankkeen yksityiskohdista lupakäsittelyn edetessä.

Lisätietoja:

Talousjohtaja Harri Salmela, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8590
Päällikkö, rakennuttaminen ja kiinteistömanagerointi, John Öst, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8271

Mitä mieltä olit jutusta?