Vaasan yliopistolle useita tutkimusrahoituksia yli 2,2 miljoonan euron edestä

Image
Vaasan yliopisto on saanut kesän alussa mittavan määrän rahoitusta useisiin eri hankkeisiin. Uusissa hankkeissa tutkitaan esimerkiksi mikroverkkoja, energian varastointia ja pakkausten uudelleenkäyttöä, kehitetään uutta biopolttoainetta, kvanttiteknologian opetusta ja konsepteja koulujen lautashävikin hallintaan sekä edistetään kasvihuonekaasujen vähentämistä pk-yrityksissä. 

– Tutkijamme ovat tehneet erinomaista työtä ulkoisen rahoituksen hankkimisessa tutkimushankkeille. Saadut rahoitukset kehittävät ja vahvistavat Vaasan yliopiston tutkimusta ja sen vaikuttavuutta, kiittää Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.

Sähkötekniikan professori Hannu Laaksonen on saanut noin 573 000 euron rahoituksen EU:n Horisontti Euroopan Marie Sklodowska-Curie Actions -ohjelmasta osana IDEAL4GREEN-hanketta, jossa keskitytään uusiutuvan energian hallinnalle ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle tärkeiden mikroverkkojen kehittämiseen ja integrointiin sekä luodaan kattava tohtorikoulutusverkosto. Nelivuotisessa hankkeessa on Vaasan yliopiston lisäksi mukana muita yliopistoja Euroopan eri maista sekä lukuisa määrä kumppaniyrityksiä.

– Hankkeessa palkataan yhteensä 15 tohtorikoulutettavaa, joista kaksi on tulossa Vaasan yliopistoon. Tohtorikoulutettavat viettävät merkittävän osan ajasta myös kumppaniyrityksessä. Vaasan yliopiston kumppaniyritys hankkeessa on Danfoss, kertoo professori Laaksonen. 

Apulaisprofessori Ahm Shamsuzzoha on puolestaan saanut EU:lta 104 000 euron Erasmus+ -rahoituksen osana Vaasan yliopiston vetämää QUANTUM+-hanketta, joka käynnistyy lokakuussa. Kolmivuotisessa hankkeessa aiotaan opettaa korkeakouluopiskelijoille ja yritysjohtajille kvanttiteknologian perusteita ja mahdollisia sovelluksia kehittämällä uudenlainen kurssi. Kurssi sisältää perusteita kvanttifysiikasta ja kvanttilaskennasta, ja siinä huomioidaan myös yritysten palaute mahdollisten sovellusten tutkimiseksi. Tarkoitus on myös luoda käytännön laboratorioita ohjelmointiin simulaattorien avulla. Mukana hankkeessa on kumppaneita Kreikasta, Italiasta ja Espanjasta.

Interreg Aurora -hankkeissa tutkitaan uutta biopolttoainetta ja energian varastointia

Interreg Aurora -ohjelmasta on myönnetty äskettäin rahoitusta kahteen uuteen hankkeeseen. Vaasan yliopiston energiatekniikan vanhempi tutkija Carolin Nuortila vetää FOR-BLEND-hanketta, jossa tavoitteena on kehittää toteuttamiskelpoinen prosessi metsäperäisten jätteiden paikallista käsittelyä ja niistä jalostettavan kestävän polttoaineseoksen tuottamista varten. Vaasan yliopiston osuus EU:lta saadusta rahoituksesta on noin 156 000 euroa. Hankkeessa ovat mukana Vaasan yliopiston lisäksi ruotsalainen tutkimusorganisaatio RISE sekä Åbo Akademi.

Vaasan yliopisto aikoo analysoida hankkeessa uuden biopolttoaineen ominaisuuksia ja kehittää polttoaineseoksen, joka täyttäisi nykyiset polttoainestandardit. Uusi polttoaineseos, joka olisi yhdistelmä biopolttoainetta ja fossiilisia dieselpolttoaineita, on tarkoitettu muille kuin maantiekäyttöön tarkoitetuille moottoreille, eli esimerkiksi voimalaitosmoottoreille, laivamoottoreille ja työkonemoottoreille. Tarkoitus on täyttää EU:n edistyneille biopolttoaineille asetetut tavoitteet ja siten osittain korvata fossiilisia polttoaineita.

Toinen uusi Interreg Aurora -ohjelmasta rahoitettu hanke on RESILIFY, jossa tutkitaan energian varastointiratkaisuihin liittyviä tarpeita ja luodaan yleiskuva toimijoista ja verkostoista. Vaasan yliopisto tekee hankkeessa teknisiä ja taloudellisia toteutettavuusselvityksiä, kehittää optimointimalleja ja tekee tapaustutkimuksia pilottihankkeineen.

– Johdamme syrjäisten arktisten alueiden monienergia- ja energiavarastointijärjestelmien arviointia. Tutkimme järjestelmien toteuttamiskelpoisuutta ottaen huomioon energiantarpeen, uusiutuvan energian potentiaalin ja ympäristövaikutukset, kertoo Vaasan yliopiston energiatekniikan professori Xiaoshu Lü.

Hanketta johtaa Luulajan teknillinen yliopisto, mukana ovat Vaasan yliopiston lisäksi Tromssan yliopisto, Västerbottenin maakunta sekä yrityksiä. Vaasan yliopiston osuus hankkeen ulkoisesta rahoituksesta on noin 314 000 euroa. 

Professori Lü sai lisäksi kesäkuussa Suomen Akatemialta 300 000 euron rahoituksen DISCAS-yhteishankkeelle Aalto-yliopiston kanssa. Monivuotisessa tutkimushankkeessa rakennuselementit valjastetaan osaksi sisätilojen langatonta 6G-infrastruktuuria.

Uudet hankkeet edistävät kestävää kehitystä

Vaasan yliopisto kertoi myös hiljattain käynnistäneensä yhteistyössä VTT:n ja 21 muun organisaation kanssa laajan Reusify-tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta pakkausten uudelleenkäytön edelläkävijä. Hankkeen pääasiallinen rahoittaja on Business Finland. Vaasan yliopiston saama osuus rahoituksesta on 450 700 euroa.

Yliopisto aloittaa elokuussa Nahistuneet naatit -hankkeen, johon on saatu noin 68 000 euron EAKR-rahoitus. Hankkeessa aiotaan tuottaa uusi lähestymistapa ja neljä käytännössä kokeiltua ja arvioitua toimintakonseptia ruokahävikin, etenkin lautashävikin hallintaan kouluissa. Mukana ovat hankkeessa ovat Lapuan kaupunki ja Taideyliopisto. Samaten syksyllä alkaa MINCA-hanke, jonka tavoitteena on edistää kasvihuonekaasupäästöjen pienentämistä yritysten toimitusketjuissa.  Hanke kohdistuu etenkin Etelä-Pohjanmaalla toimiviin pk-yrityksiin. Vaasan yliopisto on saanut MINCA-hankkeeseen noin 267 000 euron julkisen rahoituksen.

Tietolaatikko

Lisätiedot

Rehtori Minna Martikainen, Vaasan yliopisto
puh. 029 449 8611

Mitä mieltä olit jutusta?