Vaasan yliopisto siirtyy sähköisiin tutkintotodistuksiin

Publiikki Levón-auditoriossa
Vaasan yliopisto on siirtymässä sähköisiin tutkintotodistuksiin ensimmäisten yliopistojen joukossa elokuusta 2022 alkaen. Uudistus lisää todistusten luotettavuutta, nopeuttaa todistuksen saamista ja helpottaa sen käsittelyä myöhemmin esimerkiksi työelämässä.

Sähköinen tutkintotodistus sisältää liitteenä suomen- ja englanninkielisen suoritusotteen sekä englanninkielisen Diploma Supplementin. Kansainvälisestä ohjelmasta valmistuva saa myös englanninkielisen tutkintotodistuksen. Sähköinen tutkintotodistus on virallinen alkuperäinen todistus, jonka dekaani on sähköisesti allekirjoittanut. Sähköistä tutkintotodistusta ei siis tarvitse enää erikseen todistaa oikeaksi. Sähköinen tutkintotodistus täyttää korkeimmat EU:n komission standardin mukaiset vaatimukset ja sen aitouden voi tarkistaa kuka tahansa, jolle todistus on toimitettu. 

Lukuvuoden 2022–2023 aikana opiskelijat saavat myös tulostetun kopion tutkintotodistuksesta. Tutkintotodistus on kuitenkin virallinen vain sähköisessä muodossa. Viimeiset pelkästään paperiset todistukset myönnetään heinäkuun lopussa valmistuville (todistuspyyntö tulee jättää viimeistään 1.7.2022). 

Hyödyt ja uudistukset opiskelijalle

- Sähköisellä tutkintotodistuksella on monia hyötyjä meiltä valmistuvalle opiskelijalle. Sähköinen tutkintotodistus on paperista todistusta luotettavampi tapa todistaa tutkintonsa. Valmistunut opiskelija voi hyödyntää sähköistä tutkintotodistusta mm. työ- ja opiskelupaikan haussa, joihin yhä useammin halutaan liitteet sähköisessä muodossa, kertoo koulutuksesta vastaava vararehtori Annukka Jokipii.

Myös todistuksen säilyttäminen helpottuu. Sähköisen tutkintotodistuksen voi tallentaa useaan paikkaan kuten tietokoneelle, pilveen tai muistitikulle. Jokainen tallennettu tutkintotodistus on virallinen alkuperäinen tutkintotodistus, jonka aitouden ja muuttumattomuuden voi helposti varmentaa Vaasan yliopiston sivulta löytyvällä validointipalvelulla tai Digi- ja väestötietoviraston “tarkasta PDF-asiakirja" -palvelulla. 

Sähköinen tutkintotodistus on opiskelijalla Pepin opiskelijan työpöydällä valmistumispäivänä.  Todistus tulee ladata itselle talteen valmistumispäivänä tai sen jälkeen. Todistus tulee ottaa talteen kuitenkin ennen käyttäjätunnusten voimassaolon päättymistä, mikäli opiskeluoikeus Vaasan yliopistossa samalla päättyy. Valmistumispäiviä on entiseen tapaan vähintään kerran kuukaudessa; lisäksi joulu-, touko- ja kesäkuussa on kaksi valmistumispäivää. 

Ensi lukuvuoden alusta uudistuu myös valmistumisen hakeminen. Jatkossa valmistumista haetaan Pepin työpöydän valmistuminen –palvelussa. Uudessa palvelussa opiskelija pystyy seuraamaan hakemuksen käsittelyä ja saa valmistumispäivästä vahvistuksen myös sähköpostiinsa. Tästäkin uudistuksesta tiedotetaan opiskelijoille lisää kesän aikana. 

Lisätietoja:

Vararehtori, Annukka Jokipii, p. 029 449 8482, annukka.jokipii@uwasa.fi

Päällikkö, opiskelun ja koulutuksen palvelut, Nina Nässlin, p. 029 449 8163, nina.nasslin@uwasa.fi

Mitä mieltä olit jutusta?