Nissin Säätiöltä puoli miljoonaa Vaasan yliopistolle

Kuusisto ja Lassila
Evald ja Hilda Nissin Säätiö lahjoittaa Vaasan yliopistolle 500 000 euroa.

– Investoimme tulevaisuuteen ja korkeatasoiseen tieteeseen. Vastuulliseen liiketoimintaan suuntautunut Vaasan yliopisto on lahjoituksellemme luonteva kohde. Yliopisto on toiminut yli 50 vuotta alueen koulutustason kehittäjänä ja kansainvälisenä edelläkävijänä, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Juhani Lassila.

Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto kiittää Nissin Säätiötä erittäin merkittävästä lahjoituksesta.

– Vaasan yliopistolla on ratkaiseva rooli globaaleihin muutostrendeihin vastaamisessa. On hienoa, että Nissin Säätiö haluaa olla mukana tukemassa työtämme kestävämmän tulevaisuuden luomiseksi. Tieteen korkea taso edistää kansainvälisen kilpailukyvyn ja uusien innovaatioiden syntymisen.

– Erityisen iloisia olemme Nissin Säätiön pitkäjänteisestä yhteistyöstä yliopistomme kanssa, sillä se on tukenut yliopistomme toimintaa aina yliopiston perustamisesta alkaen, Kuusisto jatkaa.

Evald ja Hilda Nissin Säätiö jakaa vuosittain apurahoja kaupallisten opintojen, tutkimuksen ja liikesivistyksen edistämiseen Vaasan seudulla sekä tiedekirjasto Tritonialle, jonka auditorio on nimetty säätiön mukaan.

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on kerätä 5−7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan. Jokainen lahjoitettu euro enintään 11 miljoonaan euroon saakka voi tuottaa valtion vastinrahaa jopa 2,5 euroa. Tärkeänä varainhankintakampanjan tavoitteena on myös rakentaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia.

Kuvassa (vas.) rehtori Jari Kuusisto ja säätiön hallituksen puheenjohtaja Juhani Lassila. (Kuva: Mikko Käkelä)

Lisätietoja:
Säätiön hallituksen puheenjohtaja Juhani Lassila, p. 046 712 1111, juhani.lassila@nissinsaatio.fi
Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto, p. 029 449 8291, jari.kuusisto@uwasa.fi

Mitä mieltä olit jutusta?