Kielikeskuspäivien teemana Languages across borders – tapahtuma kokosi yli 200 osallistujaa kampukselle

Ihmisiä auditoriossa.
Vaasan yliopiston kielikeskus Linginno järjesti 21. valtakunnalliset Kielikeskuspäivät 18.–19.5.2022 Palosaaren kampuksella. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Vaasassa ja hybridinä. Paikan päälle Vaasan yliopiston kampukselle saapui noin 200 osallistujaa.

Kielikeskuspäivien teemana oli tänä vuonna ”Tahto & Tila: Språk över gränserna - Languages across borders”. Sponsoreina toimivat Vaasan yliopiston lisäksi Vaasan kaupunki ja Dermoshop.

Tapahtumassa kuultiin yli 50 kieliin ja viestintään liittyvää esitelmää suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja puhujat edustivat yli 20 eri korkeakoulua Suomessa tai ulkomailla.

Keskiviikkona plenaristien Maria Järlströmin ja Rebecca Piekkarin sekä Gavin Furukawan aiheena oli toisaalta monikielisyys yliopistoissa henkilöstön näkökulmasta ja toisaalta kielikouluttajien ihanteet ja käytänteet.

Torstaina Tanja Sihvonen käsitteli rajallisuutta positiivisessa mielessä muun muassa ihmisen muistin ja turvallisuuspolitiikan näkökulmista. Mari K. Niemi ja Joakim Strand puhuivat puolestaan yhteisöllisyyden rakentamisesta ja mahdollisuuksien avaamisesta monikielisessä ympäristössä.

Tapahtumassa jaettiin myös erilaisia palkintoja:

Paras esitysotsikko: Eva Braidwood & Katrin Korkalainen, Oulun yliopisto
Paras posteri -design: Grainne Hiney, Helsingin yliopisto
Kielikeskuspäivien paras somettaja: Turun yliopiston kieli- ja viestintäopintojen keskus
Paras kielitarina: Tiina Sorvali, Vaasan yliopisto

Taideyliopisto ja Maanpuolustuskorkeakoulu järjestävät yhteistyössä seuraavat Kielikeskuspäivät Helsingissä joulukuussa 2023.

Katso kuvia tapahtumasta:

Image

Kielikeskuksen johtaja Nina Pilke. 

Image

Vararehtori Annukka Jokipii.

Image

Plenaristina yliopistonlehtori Maria Järlström. 

Image

Plenaristina professori Tanja Sihvonen. 

Image
Mitä mieltä olit jutusta?