Hanna-Mari Soini yliopiston markkinointi- ja viestintäjohtajaksi

Image
Valtiotieteiden maisteri Hanna-Mari Soini on valittu Vaasan yliopiston markkinointi- ja viestintäjohtajaksi. Hän aloittaa työnsä 9. tammikuuta 2023.

Soinilla on vahva kokemus markkinoinnin ja viestinnän johtotehtävistä energia- ja teknologiateollisuudessa. Hän tulee Vaasan yliopistoon Wärtsilä Finland Oy:stä, jonka viestintäjohtajana hän on toiminut vuodesta 2018 lähtien. Nykyisessä tehtävässään Soini on vastannut Wärtsilän Suomen toimintojen sekä Vaasaan rakentuneen ainutlaatuisen teknologiakeskuksen, Sustainable Technology Hubin, sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä sekä markkinoinnista. 

Aiemmin Soini on toiminut erilaisissa markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä Wärtsilän lisäksi muun muassa EPV Energia -konsernissa ja Taloudellisessa tiedotustoimistossa.

– Hanna-Mari Soini on kovan luokan markkinoinnin ammattilainen, jota Vaasan yliopisto nyt tarvitsee suuntautuessaan vahvasti kansainvälisille markkinoille niin opiskelijarekrytoinnissa kuin tutkimuksessakin. Lisäksi monikanavainen markkinointi ja viestintä hyötyvät osaamisesta, jota Soini tuo yliopistolle, sanoo rehtori Jari Kuusisto.

Hanna-Mari Soini on yliopiston johtoryhmän jäsen. Hänen tehtävässään markkinointi- ja viestintäjohtajana painottuvat Vaasan yliopiston profiilin ja brändin vahvistaminen kansallisesti ja kansainvälisesti, yliopiston kokonaisvaltainen markkinoinnin kehittäminen sekä yliopiston tutkimusviestinnän edistäminen ja työnantajamielikuvan rakentaminen. Soini tulee myös toimimaan aktiivisesti yliopiston viestintään liittyvissä yhteistyöverkostoissa.

–  Arvostan Vaasan yliopiston kansainvälisyyttä, korkeatasoista tutkimusta, laadukasta opetusta sekä yhteistyötä yritysmaailman kanssa. On hienoa päästä osaksi tätä alueellisestikin merkittävää tiedeyhteisöä. Vaasan yliopistolla on erinomaiset edellytykset olla yhä vetovoimaisempi opiskelu-, tutkimus- ja työpaikka niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tartun innolla mahdollisuuteen päästä tekemään pitkäjänteistä kehitystyötä yliopiston brändin ja profiilin vahvistamiseksi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa, kertoo Soini.

Mitä mieltä olit jutusta?