Haku kansainvälisiin maisteriohjelmiin käynnissä

Haku kansainvälisiin maisteriohjelmiin
Haku Vaasan yliopiston syksyllä 2022 alkaviin kansainvälisiin maisteriohjelmiin on käynnissä 21. tammikuuta saakka. Haussa on kuusi englanninkielistä maisteriohjelmaa.

Kauppatieteellisellä alalla haettavana ovat EFMD-akkreditoidut Finance, International Business sekä Strategic Business Development maisteriohjelmat. Tekniikan alalla haussa ovat ASIIN-akkreditoidut Industrial Systems Analytics ja Industrial Management maisteriohjelmat, joista ensimmäinen johtaa DI-tutkintoon ja jälkimmäinen kauppatieteiden maisterin tutkintoon. Lisäksi tekniikan alalla haussa on DI-tutkintoon johtava Smart Energy maisteriohjelma.

– Maisteriohjelmat ovat suoritettavissa kahdessa vuodessa päätoimisena opiskeluna. Kansainväliset maisteriohjelmat ovat kasvattaneet suosiotaan lähivuosina, ja viime vuonna hakijamäärä kasvoi 23 prosenttia edellisestä vuodesta, kertoo asiantuntija Katariina Kempus hakijapalveluista.

Suomessa korkeakoulut perivät lukuvuosimaksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta uusilta tutkinto-opiskelijoilta. Vaasan yliopistossa lukuvuosimaksu vaihtelee 10 000–12 000 euron välillä. Ohjelmissa on tarjolla apurahoja akateemisesti menestyneille maksuvelvollisille opiskelijoille.

Opiskelupaikkoja kansainvälisissä maisteriohjelmissa on tammikuun haussa auki 145. Koulutusohjelmat valitsevat parhaat hakijat perustuen soveltuvaan alempaan korkeakoulututkintoon, kielitaitoon ja motivaatioon.

Haku maisteriohjelmiin tapahtuu Opintopolku-palvelun kautta. Hakuohjeet ja valintaperusteet löytyvät verkosta https://www.uwasa.fi/en/education/international-masters-programmes.

Lisätietoja:
Asiantuntija Katariina Kempus, Opiskelun palvelut, p. 029 449 8080
Palveluvastaava Helena Höglund, Opiskelun palvelut, p. 029 449 8152
 

Mitä mieltä olit jutusta?