Catalysing Innovation -tapahtumassa visioitiin tulevaa

Antti Sinisalo, Leena Kunttu, Philipp Holtkamp kertomassa Innovaatiot ja ekosysteemit -tiimistä
Vaasan yliopisto järjesti Catalysing Innovation -hybriditapahtuman osana Wasa Future Festivalia torstaina 5. elokuuta 2021. Tilaisuudessa kuultiin kansainvälisesti tunnettuja innovaatioasiantuntijoita, sekä yliopiston uutta Innovaatiot ja ekosysteemit -tiimiä.
Image
Kaliforniassa asuva yrittäjä Ari Tulla puhui tapahtumassa aiheesta "From University of Vaasa to Serial Entrepreneur in Silicon Valley".

Catalysing Innovation -verkkotapahtuman avasi Vaasan yliopiston alumni Piilaakson yrittäjä ja Elo Healthin perustaja Ari Tulla. Hän visioi, että tulevaisuudessa datan merkitys kasvaa terveydenhuollossa. Tulla arvioi, että esimerkiksi kotitestauksen ja tekoälyn käyttö tulevat lisääntymään. Muut alat ovat jo voimakkaasti digitalisoituneet, joten niin tulee tapahtumaan myös terveydenhoidossa. Se voi tarkoittaa Tullan mukaan isoja säästöjä yhteiskunnalle sekä ihmisten pidempää elinajanodotetta.

Viime syksynä perustettu Innovaatiot ja ekosysteemit -tiimi esittäytyi myös tilaisuudessa. Tiimi perustettiin, koska yliopisto haluaa vahvistaa innovaatio- ja kaupallistamistoimintaa, edistää innovaatiokulttuuria, tukea alueen yrittäjiä ja olla aktiivinen toimija alueen verkostoissa eli ekosysteemeissä. Tiimin tavoitteena on toimia katalyyttinä innovaatioille ja ekosysteemeille. Tilaisuudessa tiimi kertoi konkreettisten toimien tarkoittavan muun muassa avustamista tutkimushankkeiden hakemisessa sekä opiskelijoille suunnattua pilottihanketta, jossa opiskelijat saavat lisäpotkua työelämää.

Tämän lisäksi tilaisuudessa kuultiin paneelikeskusteluja, joissa pohdittiin muun muassa sitä, miltä innovaatiot ja ekosysteemi voivat näyttää Vaasassa. Panelistit keskustelivat siitä, mikä tekee alueesta erityisen ja miten sitä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa. Lisäksi keskusteltiin erityisesti pienempien vaasalaisten startup-yritysten roolista innovaatioiden luomisessa. 

Image
Innovaatiotoiminnan erityisasiantuntija Leena Kunttu kertoi Innovaatiot ja ekosysteemit -tiimin toiminnasta.
Image
Paneelissa istuivat puhumassa (vasemmalta oikealle): Stefan Lindegaard, Jussi Loukiainen, Rathan Kumar, Kenneth Salonius, Antti Sinisalo ja moderaattorina Philipp Holtkamp.

 Voit katsoa tapahtuman jälkikäteen Wasa Future Festival YouTube-kanavalta.

Mitä mieltä olit jutusta?