Yliopistossa alkaa uusi data-arkkitehtuurin koulutus – datan hyödyntäminen kiinnostaa paitsi yrityksiä myös tavallista kansalaista

Data-arkkitehtuurin opintosuunta
Uusi data-arkkitehtuurin opintosuunta on yksi tekniikan energia- ja informaatiotekniikka -kandidaattiohjelman hakuvaihtoehdoista. Kyseessä on suomenkielinen koulutus, joka alkaa syksyllä 2022. Siihen haetaan kevään yhteishaussa 16.–30. maaliskuuta. Vaasan yliopisto valmistautuu ottamaan sisään 35 data-arkkitehtiopiskelijaa vuodessa.

Data on liiketoiminnallisesti arvokasta muun muassa tutkimuksessa ja tuotekehityksessä, laitteiden ja järjestelmien operoinnissa ja ennakoivassa huollossa, markkinoinnissa sekä tuotannon ja liiketoiminnan suunnittelussa ja optimoinnissa. Data-arkkitehtuurissa on kyse datan keräämisen, hallinnan ja analyysin suunnittelusta sekä palveluiden toteuttamisesta eri käyttäjäryhmien tarpeiseen.

– Datan määrä ja merkitys liiketoiminnassa kasvaa. Kuluttajilla ja organisaatioilla on tällä hetkellä haasteita hyödyntää suurta tietomäärää tehokkaasti, oli sitten kysymys kriittisistä potilastiedoista tai vaikkapa kiinteistömassan energiankulutuksesta ja säästömahdollisuuksista. Onkin tärkeää varmistaa tietoturvallinen tapa tarvittavan tiedon keräämiseksi ja välittämiseksi sekä suunnitella teknologian, tiedonhallinnan ja niiden mahdollistamien palvelujen kokonaisuus toimivaksi, sanoo Vaasan yliopiston tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikön dekaani Raine Hermans.

Siinä missä arkkitehti suunnittelee fyysisiä asuinrakennuksia kuluttajille ja toimistotiloja yrityksille, data-arkkitehti suunnittelee tietorakenteita ja niiden rajapintoja niin, että kuluttajat saavat pääsyn helppokäyttöisiin palveluihin ja yritykset voivat hallita reaaliaikaisesti ja jopa ennakoiden tuotantojärjestelmiään ja tuotteidensa jakelua.

– Suunnittelun mittakaava voi vaihdella merkittävästi. Kun arkkitehti voi suunnitella yksittäisiä rakennuksia tai kokonaisia kaupunginosia, niin data-arkkitehti voi puolestaan suunnitella tiedonhallinnan käyttöympäristön yksittäisen auton käyttöä varten tai koko liikennejärjestelmän toimivuuden takaamiseksi, Hermans jatkaa.

Uusi koulutus vastaa työelämän tarpeisiin

Uuden data-arkkitehtuurikoulutuksen myötä yliopisto kehittää ICT-alan koulutusta vastaamaan työmarkkinoiden tarpeisiin. Monen yrityksen liiketoiminta perustuu datan keräämiseen ja oikea-aikaiseen hyödyntämiseen.

– Vaasan yliopisto toimii keskellä Pohjois-Euroopan suurinta energia- ja ympäristöalan osaamiskeskittymää. Esimerkiksi keskittymän kansainvälisillä vientiyrityksillä on tarve diplomi-insinööreille, jotka osaavat hahmottaa datalähteitä ja järjestelmiä kokonaisuuksina sekä muuntaa asiakkaan tarpeet toteuttamiskelpoisiksi järjestelmäkuvauksiksi, kertoo koulutusohjelmavastaava Janne Koljonen Vaasan yliopistosta.

Samalla Vaasan yliopisto saa myös lisää aloituspaikkoja tekniikan alalle. Uuteen opintosuuntaan valitaan 35 opiskelijaa, jotka voivat jatkaa opintojaan diplomi-insinööriksi englanninkielisessä Data Architecture -maisteriohjelmassa, joka on suunniteltu alkavan lukuvuonna 2024–2025.

Lisätietoja: Dekaani Raine Hermans, p. 029 449 8622

Mitä mieltä olit jutusta?