Yliopistolle lähes 50 000 euroa yrityslahjoituksina

Uutisen oletuskuva

Vaasan yliopiston peruspääomaa kartuttivat jälleen useat yritykset yhteissummaltaan lähes 50 000 euron lahjoituksella. Yritykset allekirjoittivat lahjakirjat yliopistolla 31. maaliskuuta.

Lahjoituksillaan yliopiston toimintaa tukevat Rinta-Joupin Autoliike Oy Tervajoelta, H J Tuominen Oy Vähästäkyröstä, Wapice Oy Vaasasta, Muovilami Oy Ähtäristä, Konica Minolta Business Solutions Finland Oy Espoosta, Laihian Osuuspankki sekä Pohjankyrön Media Oy Isostakyröstä yhdessä kurikkalaisen Kurikka-lehti Oy:n ja laihialaisen Kyrönmaa-Laihia Oy:n kanssa.

Yliopiston varainhankinnan johtaja Jouko Havunen totesi lahjoitustilaisuudessa, että vanhan Vaasan läänin alueen toimijoilta yliopistolle on tullut laajasti tukea. Hän korosti myös kumppanuuden ja vastavuoroisuuden merkitystä yliopiston ja yritysten yhteistyön perustana.

Varainhankinnassa lähestytään kolmea miljoonaa euroa

Yliopiston tähän mennessä saamien ja jo tiedossa olevien lahjoitusten määrä lähestyy kolmea miljoonaa euroa. Vuoden 2010 aikana yliopiston peruspääomaan on tullut lahjoituksia myös yksityishenkilöiltä ja muilta tahoilta runsaat 6 000 euroa. Erityisesti yliopiston alumnit ovat aktivoituneet lahjoitusten antajina.

Vuoden loppuun asti kestävällä kampanjalla kerätään yliopistolle peruspääomaa, jolle valtio on luvannut 2,5-kertaisen vastineen. Peruspääomasta saatavalla tuotolla voidaan kehittää yliopiston toimintaa esimerkiksi uusien tutkimusavausten suuntaan.

Mitä mieltä olit jutusta?