Yliopisto mukana luomassa valtakunnallista Sähkön ja energian oppimispolkua peruskouluun ja toiselle asteelle
– Tämä on erityisen ilahduttava uutinen Vaasan yliopiston LUMA-keskus Pohjanmaalle, sillä sähkö- ja energia-alueelle suunnattu hankekokonaisuus osuu yhdelle yliopistomme keskeisistä fokusalueista. Koulutamme tekniikan osaajia näille painoaloille, ja sähkö- ja energia-alueella toimii myös useita aktiivisia tutkimusryhmiä, jotka toimivat läheisessä yhteistyössä alueen energiaklusteriin kuuluvien kansainvälisten yritysten ja organisaatioiden kanssa, kertoo professori, LUMA-keskus Pohjanmaan johtaja Seppo Hassi.
– Sähkön ja energian oppimispolku -hanke nimensä mukaisesti suuntautuu vahvasti herättämään nuorten kiinnostusta ja tietoisuutta siitä, kuinka merkittävässä asemassa sähkö- ja energiaosaaminen on yhteiskunnassa hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen takaamiseksi. Hankeen yhtenä pitkäaikaisena tavoitteena on tiedekasvatuksen kautta luoda nuorille oppimispolkuja ja sitä kautta kasvattaa uusia tulevaisuuden osaajia näille modernin yhteiskunnan kannalta tärkeille ydinalueille, Hassi jatkaa.
Oppimispolku tekee sähköstä konkreettista
Sähkön ja energian oppimispolun tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten ymmärrystä sähköstä, energiasta ja energiayhteiskunnan muutoksesta. Keskiössä ovat toiminnalliset ja tutkivat oppimiskokonaisuudet, joissa lapset ja nuoret pääsevät itse rakentamaan, mittaamaan, kokeilemaan ja ratkaisemaan ongelmia. Erilaisissa työpajoissa sähkö ja energia eivät näyttäydy pelkästään käsitteinä, vaan muuttuvat konkreettisiksi kokemuksiksi, jotka tukevat ymmärtämistä ja lisäävät kiinnostusta.
– Koordinoimme hankkeen käytännön toteutusta ja koostamme oppimispolun keskeiset sisällöt yhdessä kahden muun keskuksen kanssa. Vaasan seudulla pilotoimme työpajoja yhteistyössä koulujen kanssa ja levitämme niitä koko toimialueellemme Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle. Tuloksena syntyy opettajille valmiita, opetussuunnitelmaan kytkeytyviä sähkö- ja energiateemaisia toiminnallisia oppimiskokonaisuuksia, jotka on helppo ottaa käyttöön ja jotka jäävät osaksi LUMA-keskusten ohjelmatarjontaa, kertoo tiedekasvatuksen yliopisto-opettaja Hanna Hankaniemi Vaasan yliopiston LUMA-keskus Pohjanmaasta.
Oppimispolku etenee vaiheittain alakoulusta toiselle asteelle. Työpajoissa kohdataan myös roolimalleja, kuten opiskelijoita ja asiantuntijoita, jotka tuovat energia-alan lähemmäksi nuorten arkea ja auttavat hahmottamaan alan mahdollisuuksia.
Työpajoja tullaan tarjoamaan eri puolilla Suomea ja mukana ovat Vaasan yliopiston LUMA-keskus Pohjanmaan lisäksi Junior University Lappeenrannassa, Oulun yliopiston LUMA-keskus, Lounais-Suomen LUMA-keskus ja Skolresurs, Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus Joensuussa, Tiedekasvatuskeskus uJunnu Rovaniemellä, Helsingin yliopiston tiedekasvatus ja Aalto-yliopisto Junior pääkaupunkiseudulta sekä Keski-Pohjanmaan LUMA-keskus Kokkolasta. Myös ruotsinkielisiä työpajoja tullaan järjestämään.
Sähkön ja energian oppimispolku tarjoaa opettajille valmiita opetussuunnitelmaan kytkeytyviä kokeellisia töitä ja oppimateriaaleja oppitunneille vietäväksi. Materiaalit julkaistaan maksutta ja avoimesti syksyllä 2028, ja niiden käyttöönottoon tullaan järjestämään koulutuksia.
Vastauksia energia-alan osaajatarpeeseen
Hankkeen taustalla on kasvava tarve vahvistaa energia-alan osaajapohjaa. Sähköistyminen, energiamurros ja uudet teknologiat lisäävät alan osaajien kysyntää, mutta samalla nuorten tietoisuus alan mahdollisuuksista on edelleen rajallista. Oppimispolku vastaa tähän haasteeseen vahvistamalla matemaattisluonnontieteellistä osaamista, kehittämällä työelämävalmiuksia, lisäämällä ymmärrystä sähköistyvästä yhteiskunnasta ja tekemällä alasta saavutettavaa ja kiinnostavaa. Hankkeessa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että oppimiskokemukset ovat inklusiivisia ja tavoittavat monenlaisia oppijoita eri taustoista.
Hankkeen keskeinen tavoite on jättää pysyvä jälki suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Tuloksena syntyy avoin, skaalautuva ja pysyvä toimintamalli, joka juurtuu osaksi LUMA-keskus Suomi -verkoston perustoimintaa. Kaikki oppimispolun materiaalit ja toimintatavat jäävät käyttöön hankkeen jälkeen.
Seuraavat askeleet oppimispolulla
Hankkeessa tullaan teettämään sähkön ja energian teemoista tarvekartoitus syksyllä 2026, uusien työpajojen ja materiaalien pilotointi oppilasryhmien kanssa alkaa keväällä 2027 ja kaikille avoimet työpajat tulevat varattavaksi syksyllä 2027. Työpajoihin voi osallistua koko vuoden 2028 ajan. Kaikki hankkeen materiaalit tullaan julkaisemaan Avointen oppimateriaalien kirjastossa syksyllä 2028 opettajien vapaaseen käyttöön.
Lisätietoja
Sähkön ja energian oppimispolku -hankesivu.
Hanna Hankaniemi, Yliopisto-opettaja, tiedekasvastus, LUMA-keskus Pohjanmaa, koordinointi
puh. +358 29 449 8753, hanna.hankaniemi@uwasa.fi
Tilaa Vaasan yliopiston uutiskirje
Uutiskirje kokoaa yhteen Vaasan yliopiston ajankohtaiset uutiset tutkimuksen tuloksista, koulutuksesta sekä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Pysy kanssamme kehityksen eturintamassa.