– Uudet tutkimus- ja kehitysjohtajat tukevat yliopistomme strategista tavoitetta vakiinnuttaa asemamme kansallisissa ja kansainvälisissä innovaatioverkoissa sekä syventää yhteistyötä globaalien akateemisten tutkimuskumppaneiden kanssa. Strategisesti tärkein tehtävämme on palvella yrityksiä ja yhteiskuntaa korkeatasoisella tutkimuksella, jolla on nopea ja konkreettinen vaikutus talouskasvun edistämiseksi. Uudet asiantuntijamme toimivat keskeisessä roolissa tässä rajapinnassa: he tukevat tutkimusaloitteiden kehittämistä ja ulkopuolisen rahoituksen hankintaa tiiviissä yhteistyössä yliopistoyhteisön ja ympäröivän ekosysteemin kanssa, kehittävät tutkimusympäristöjä sekä vahvistavat tutkimustulosten vaikuttavuutta ja näkyvyyttä, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.
Henri Karimäellä on laaja kokemus tutkimus- ja kehitystoiminnan johtamisesta, uusien innovaatioiden kehittämisestä sekä projektinhallinnasta. Aikaisemmissa tehtävissä tutkimusyhteistyö yliopistojen kanssa on tullut tutuksi sekä yritysten että tutkimuslaitoksen näkökulmasta. Hän tulee Vaasan yliopistoon Epec Oy:stä, jossa hän on toiminut Senior Project Managerina vuodesta 2023 lähtien. Nykyisessä tehtävässään Karimäki on vastannut muun muassa erilaisista järjestelmäkehitysprojekteista asiakkaiden sähköisten työkoneiden ja ajoneuvojen kehitystyössä. Aiemmin Karimäki on toiminut erilaisissa teknologian tutkimus- ja kehitystoiminnan tehtävissä Epecin lisäksi muun muassa Wärtsilässä, PowerCell Sweden AB:llä ja VTT:llä. Karimäki aloittaa työnsä tutkimus- ja kehitysjohtajana yliopistolla 26. toukokuuta 2025.
– Odotan innolla, että pääsen tutustumaan uusiin kollegoihin ja sidosryhmiin sekä syventymään Vaasan yliopiston tutkimuksen vahvuusalueisiin ja valmiuksiin. Uskon, että yliopistojen ja yritysmaailman T&K-yhteistyössä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia – se on yksi niistä alueista, joissa näen voivani hyödyntää omaa osaamistani ja kokemustani, Karimäki kertoo.
Jan Segerstamilla on yli 25 vuoden kokemus liiketoiminnan sekä kansainvälisen tuotekehitys- ja tutkimusyhteistyön kehittämisestä sekä teollisuuden muutosprosessien johtamisesta. Hän siirtyy Vaasan yliopistoon kansainvälisestä teknologiayritys Voluesta, jossa hän on toiminut strategian ja liiketoiminnan kehittämisestä vastaavana johtajana (Vice President, Strategy and Business Development) vuodesta 2023 lähtien. Segerstam on vastannut Voluella kansainvälisestä strategiatyöstä sekä energia-alan palveluliiketoiminnan kehittämisestä. Aiemmin hän on toiminut liiketoiminta- ja palvelukehityksen sekä energia-alan kehitysprojektien johtotehtävissä muun muassa Enerim Oy:ssä ja Empower Oy:ssä. Lisäksi hänellä on laaja kokemus luottamustehtävistä kansallisten ja kansainvälisten energia-alan sekä teollisen kehittämisen yhteistyöelinten hallituksissa ja työryhmissä. Segerstam aloittaa työnsä tutkimus- ja kehitysjohtajana yliopistolla 1. kesäkuuta 2025.
– Yhteiskunnallisesti merkittävien muutosten keskellä akateemisesti riippumattoman, tieteeseen perustuvan asiantuntijatyön merkitys on valtava. Luotettava tieto, kokeileva tutkimus ja ratkaisukeskeinen tulevaisuuden rakentaminen ovat Vaasan yliopiston kaltaisen sitoutumattoman ja dynaamisesti johdetun yliopistoympäristön keskeisiä vahvuuksia, Segerstam toteaa.
– Uusien asiantuntijoiden myötä tutkimusosaamisemme ja verkostomme vahvistuvat entisestään, mikä luo erinomaiset edellytykset yliopiston strategisten vahvuusalueiden kasvulle. Vaasan energiasiirtymän tutkimuskenttä ja ekosysteemimäinen toimintamalli, jossa tiivis yhteistyö yritysten kanssa on keskeisessä roolissa, muodostavat vahvan ja vetovoimaisen toimintaympäristön, sanoo Vaasan yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Mika Grundström.