Työnteko opiskeluiden ohella

Soundcloud
Työnteko opintojen ohella tuo mukavaa lisätienestejä ja siitä saa myös arvokasta työkokemusta – työskenteli sitten millä alalla tahansa.

Vilma Tyrväinen opiskelee Vaasan yliopistossa viestintätieteitä kolmatta vuotta, kirjoittaa parhaillaan kandityötään ja valmistautuu lähtemään vaihtoon Islantiin. Opintojen ohella Vilma työskentelee markkinointitoimistossa sisällöntuottajana ja joillekin hän voi olla tuttu Vaasan yliopiston Tiktok-tilin takaa.

- Olen aloittanut työt vaasalaisessa markkinointitoimistossa elokuussa. Kuten arvata saattaa, teen siellä työkseni somesisältöjä meidän omalle yritykselle ja yrityksemme asiakkaille. Pääasiassa teen TikTokia. Työ onkin Tiktokien ideointia ja niiden tuottamista, mutta myös konsultointia ja workshopeja. Olen myös työpaikassamme ainoa, jonka äidinkieli on suomi, niin teen jonkun verran käännöstöitä ruotsin ja suomen välillä.

Image

Ennen yliopistoon tuloa Vilma piti pari välivuotta lukion jälkeen. Välivuosien aikana hän pääsi Linkedinin kautta töihin business to business -markkinointiyritykseen, jossa työskenteli myynnin, somen sisällöntuotannon ja jopa rekrytoinnin parissa.

- Tein töitä aika paljon ja tuntuu, että vähän jopa väsähdin. Onneksi pääsin sitten yliopistoon lepäämään, Vilma naurahtaa.

Uusi ympäristö teki hyvää ja rauhoitti työtahtia. Opintojen alettua Vilma omien sanojensa mukaan kuitenkin ikään kuin sujahti mukaan erääseen start up -yritykseen, jossa hän teki töitä taas somen parissa. Pian hän huomasi, että yliopistoon haettiin Tiktok-tilin ylläpitäjää ja tekijään. Miksipä hän ei hakisi paikkaa, kun aikaa tulee vietettyä yliopistolla muutenkin paljon.

Seuraavan kesän Vilma vietti työharjoittelussa ELY-keskuksessa. Kesän päätyttyä vaasalaisesta markkinointitoimistosta soitettiin ja kysyttiin, voisiko Vilma kenties tulla heille töihin tekemään Tiktokia. He olivat nähneet Vilman Vaasan yliopistolle tekemät Tiktokit ja olivat vakuuttuneita. Vilma vastasi myöntävästi ja näin työsuhde sai alkunsa.

- Kyllä tässä huomaa, miten ikään kuin ajautuu paikasta toiseen.

Työstä muutakin iloa kuin palkka

Suomessa opiskelija saa opintotukea, joka koostuu opintorahasta ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintorahan määrään vaikuttaa esimerkiksi ikä, oppilaitos ja asuuko vanhempien luona vai yksin – ja toisinaan myös vanhempien tuet. Muuten on se ja sama, asuuko opiskelija sitten Helsingissä vai Vaasassa – jossa muuten asumiskustannukset ovat pääkaupunkiseutua edullisemmat.

Opiskelupaikkaa miettiessä kannattaa siis kiinnittää huomiota paikkakunnan asumis- ja elinkustannuksiin.

Vilma asuu yhdessä poikaystävänsä ja koiransa kanssa lähellä Vaasan keskustaa.

- Vuokramme on noin 700 euroa ja kaikkien opiskelijan tukien jälkeen meille jää maksettavaksi noin 16 euroa per henki. Tiedän monia kavereita, jotka asuvat VOASilla (Vaasan opiskelija-asuntosäätiö) ja heille jää vuokranmaksun jälkeen jopa tukirahoja muuhun käyttöön.

Lähtökohtaisesti opiskelijan ei siis ole välttämätöntä käydä töissä opintojen ohessa turvatakseen taloutensa. Siitä kuitenkin saa arvokasta kokemusta työelämästä, mukavaa lisäraha sekä onnistumisen kokemuksia.

Millaisia oppeja ja oivalluksia Vilma sitten on saanut työelämästä ammennettua opintoihinsa -tai toisin päin?

- Yliopistossa kirjoitetaan tosi paljon, joten oma kieli on sujuvoitunut. Työelämästä olen oppinut priorisointia ja tehokkuutta. Minusta jopa tuntuu, että joillain yliopisto kursseilla on itselleni jopa vähän liian hidas tähti. Esimerkiksi teen jotkut itseopiskelukurssit viikossa, koska haluan ne alta pois, että sitten on tilaa ottaa lisää tilalle.

Taitoja työelämää varten

Se, mikä yliopistossa on yllättänyt, on ryhmätöiden määrä – eikä ne kuulu Vilman suosikkeihin

- Olen huomannut, että työskentelen yksin tehokkaammin. Mutta toisaalta ryhmätyöt opettavat taitoja työelämää varten, koska siellä kaikki tehdään yhteistyössä muiden kanssa. Yliopistossa siis harjoitellaan ja sitten työmaailmassa tekemisestä on karsittu turha vatvominen pois. Jaetaan roolit ja mennään suoraan tekemään.

Vilman arjen sujumisen perusta onkin nimenomaan priorisointi.

- Onneksi työpaikkani on todella joustava opiskeluiden suhteen. Käyn töissä sovitusti muutamana päivänä viikossa ja ehdin siten myös opiskella. Priorisointia täytyy tehdä jatkuvasti eli ottaa pois sieltä, mistä juuri sillä hetkellä pystyy.

Osa Vilman ystävistä käy töissä ja osa taas ei. Opintojen alussa vain harva teki töitä opintojen ohella, mutta nyt useamman opiskeluvuoden jälkeen se on yleisempää. Töitä tehdään viestinnän parissa tai sitten muilla aloilla, molemmista on hyötyä.

- Jotkut tekevät esimerkiksi pari asiakaspalveluvuoroa kuntosalin vastaanotossa ja saavat siitä rahaa sekä ilmaisen salikortin. On sellainen win-win -tilanne.

Tulevaisuuden suunnitelmat

Vilman päivät tuntuvat aika täysiltä, ehtiikö hän koskaan pitää hauskaa?

- Ehdin, mutta se on ehkä erilaisempaa kuin stereotyyppisen opiskelijan hauskanpito. Mun hauskanpito on sitä, että mä olen kotona neulomassa tai menossa ajoissa nukkumaan. Tai käyn salilla, niin se on hauskaa.

Tulevaisuuteen Vilma suhtautuu avoimin mielin.

- Olen huomannut, että jotenkin tässä ihanasti vaan ajautuu aina uusiin haasteisiin. Unelmoin tulevaisuudessa siitä, että haasteita tulee tarpeeksi ja ne on tarpeeksi jännittäviä, kiinnostavia ja niiden parissa on kiva tehdä töitä.

Entä mikä on Vilman lempipaikka Vaasassa?

- Koti. Mutta siis kaikki merenrannat. Niitä on ihan katsella.

Mitä mieltä olit jutusta?