Nyyti vinkkaa 6/2022

Nyyti vinkkaa - Nyyti News
Aurinko lämmittää mieltä ja toivottavasti myös monen opiskelijan juhlapäivää. Monessa oppilaitoksessa on jo juhlittu tai tullaan vielä juhlimaan kevätkaudella 2022 opintonsa päättäviä opiskelijoita.

-Korkeakouluopiskelijat valmistuvat hyvin erilaisiin todellisuuksiin: osalla on taustallaan merkittävä määrä elämänkolhuja ja vuosien psyykkistä kuormaa, sosiaalisia vaikeuksia ja/tai tukea-antavien ihmissuhteiden puutetta, kirjoittaa Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opintokuraattori Annina Vilkas (@iamvilkas) Instagram-tarinassaan ja postauksessaan 27.5.2022.

Mediassa hehkutetaan huippuarvosanoin valmistuneita opiskelijoista. Kuten Vilkas kirjoittaa, niin olemassa on myös toisenlaisia huippusuorituksia, jotka nekin ansaitsevat hehkutusta. Vilkkaan mukaan näistä huippusuorituksista kertovat otsikot voisivat olla mm.

  • Opiskelija suoritti kevätlukukaudella puolet enemmän opintopisteitä kuin syyslukukaudella, vaikka kohtasi samaan aikaan vakavia mielenterveyden ongelmia
  • ADHD-diagnoosi, lääkitys, ja Kelan Oma Väylä -kuntoutus osuivat kohdilleen: Opiskelija edisti opinnäytettään ja jatkaa opiskelua lakisääteisen lisäajan puitteissa
  • Jaksamisen haasteet hidastivat opintoja ja opiskelumotivaatio oli ajoittain kadoksissa, mutta opiskelija läpäisi valtaosan keväälle suunnitelluista kursseista, ja opiskelut jatkuvat syksyllä kevennetysti omassa tahdissa
  • Opiskelija yllätti muut ja itsensäkin: OCD ja sosiaalinen ahdistus olivat vähällä estää opintojen jatkamisen, mutta nyt opiskelu jatkuu harkinnanvaraisella lisäajalla

Kaikki opiskelijat omine huippusuorituksineen ansaitsevat hehkutusta ja onnitteluja. On erityisen tärkeää, että muistamme hehkuttaa ja onnitella myös niitä opiskelijoita, joiden saavutusten takana on hurja määrä ponnisteluja. He tekevät monisatakertaisesti enemmän töitä!

-Arvosana tai tietty opintopistekertymä ei määritä kenenkään arvoa opiskelijana tai ihmisenä, totesi Vilkas – ja näin todellakin on!

Onnittelemme ihan jokaista opiskelijaa jokaisen omasta huippusuorituksesta!

Tulevaa toimintaa

Tästä uutiskirjeestä löydät tietoa uusista hankkeistamme, Nyytin kesän toiminnasta sekä ennakkotietoa syksystä.

Kesäkuussa Nyytissä pohditaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämistä niin liikunnan, levon, ravinnon kuin sosiaalisten suhteiden näkökulmasta. Lisäksi mietimme, mistä opiskelija voi saada apua kesällä, ja nostamme Nyytin tuottamia ruotsin- ja englanninkielisiä materiaaleja esille. Kannattaa siis seurata viestintäämme eri kanavissa ja verkkosivuillamme.

Kirjeestä löydät esimakua myös syksyn chateistämme, ryhmistämme ja avoimista koulutuksistamme. Tarkemmat tiedot syksyn toiminnoista löydät verkkosivuiltamme.

Jatka ihmeessä tämän uutiskirjeen lukemista, niin tiedät enemmän. 😊

Seuraa toimintaamme Instagramissa, Facebookissa, Twitterissä, Tuudossa, LinkedInissä ja tietenkin verkkosivuillamme.

Mistä apua kesällä

Kesä aikana monien auttavien tahojen aukioloajat saattavat muuttua tai palvelut ja toiminnot voivat olla kokonaan tauolla. Kartoita itsellesi turvaverkko kesäksi hyvissä ajoin. Mieti myös, millaisten tahojen kanssa sinulla saattaa olla tarvetta asioida. Kokosimme sinulle pari vinkkiä:

  • Jos tarvitset akuuttia apua, hakeudu lähimpänä olevaan päivystykseen tai soita 112.
  • Mieli ry:n kriisipuhelin 09 2525 0111 tarjoaa tukea kriisitilanteissa 24 h vuorokaudessa.
  • Sekasin–chat päivystää ma-pe klo 9-24 ja viikonloppuisin klo 15-24.
  • Verkkosivustomme Löydä apua -osiosta löydät tietoa aihealueittain erilaisista auttavista tahoista.
    • Aihealueet:
      • Äkillinen kriisitilanne
      • Lähisuhdeväkivalta
      • Mielenterveys
      • Opiskelu ja urasuunnittelu
      • Parisuhde ja perhe
      • Päihteet ja riippuvuudet
      • Raha ja asuminen
      • Seksuaalisuus ja seksuaaliterveys
      • Seurakuntien oppilaitostyö
      • Terveydenhoito
      • Testit
  • YTHS palvelee opiskelijoita koko kesän.
  • Korkeakoulujen henkilöstön, kuten opintopsykologien ja opinto-ohjaajien, tavoitettavuus vaihtelee kesän aikana. Parhaan tiedon tarvitsemasi henkilön paikallaolosta tai hänen mahdollisesta sijaisestaan saat omalta korkeakoulultasi.
  • Kela, Vero.fi ja TE-palvelut palvelevat arkisin myös kesäaikaan.
  • Vinkkejä oman mielenterveyden ja jaksamisen ylläpitämiseen löydät Elämäntaitokurssimme oma-apukurssista tai verkkosivujemme Opi elämäntaitoa -osiosta.

Tukea yksinäisyyteen on saatavilla – myös kesällä

Moni opiskelija kokee nyt yksinäisyyttä eikä tiedä millaista apua on saatavilla tai mistä sitä saisi. Yksinäisyys vaikuttaa opiskelukykyyn, - motivaatioon ja jaksamiseen, mutta usein sen muodostamasta haitallisesta kehästä on vaikea omin avuin päästä pois. Tukea ja apua nimenomaan opiskelijoille on kuitenkin saatavilla – jo nyt.

  • Kahdenkeskistä keskustelutukea koulutetun ammattilaisen kanssa. Saatavilla välittömästi ja myös läpi kesän!
  • Vertaistuellista ryhmätoimintaa heti alkusyksystä lähtien Discordissa ja Zoom-välitteisesti – ennakkoilmoittautuminen ryhmiin on käynnissä jo nyt!

Lisätietoja toiminnoista ja ilmoittautuminen mukaan Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankkeen verkkosivujen kautta.

Opiskelijoiden parissa toimiville on tulossa myös Yksinäisyys puheeksi -puheeksiottokoulutuksia. Ensimmäinen toteutetaan jo kesäkuussa 15.6. klo 14-16 erityisesti opiskelijajärjestötoimijoille suunnattuna. Ilmoittaudu mukaan tai varaa jo nyt kalenteriisi sopivin ajankohta syksyltä, lisätiedot koulutuksista löydät toimijoille suuntautuvan verkkosivumme kautta.

Ole yhteydessä, mikäli yhteistyö aiheen tiimoilta kiinnostaa tai kaipaat lisätietoja hankkeen toiminnoista!

Annina Lindberg, hankepäällikkö
Korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyttä vähentämässä -hanke
annina.lindberg(at)nyyti.fi, p. 050 341 7473

Nyytin Chat

Kesäkuun chateissämme jaetaan ajatuksia omien vahvuuksien etsimisestä ja löytämisestä sekä keskustellaan siitä, miten tulevaisuustoiveesi voisi sovittaa yhteen maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuuden kanssa. Klikkaa alta chatin nimeä ja saat lisätietoa chatin sisällöstä.

Chatit toteutetaan torstaisin klo 18–20.

Heinäkuussa chatimme ovat tauolla. Syksyn ensimmäinen chat järjestetään torstaina 18.8.2022, ja se on suunnattu erityisesti uusille opiskelijoille.  Chatin aiheena on: Uudet opinnot alkamassa ja perhosia vatsassa.

Uusien opintojen aloittaminen lähestyy! Haluaisitko jakaa tuntemuksiasi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa? Mietitkö millaista elämä opiskelijana tulee olemaan ja kuinka se sopii nykyiseen elämäntilanteeseesi? Vai etkö ole edes ehtinyt vielä ajatella asiaa? Ei hätää - kaikki uusia opintoja aloittavat opiskelijat ovat tervetulleita juttelemaan tuntemuksistaan chattiin. Voidaan jakaa vinkkejä toisillemme tai sitten olla vain yhdessä ihan yhtä pihalla asioista.”

Tästä syksyn ensimmäisestä chatistämme saa vinkata erityisesti opintoja aloittavalle tuttavalle!

Kurkkaa myös kaikki ensi syksyn teemat ja chattien ajankohdat verkkosivuiltamme.

Miehen Tila -hanke on alkanut

Hankkeessa tehdään verkkovälitteistä sukupuolisensitiivistä mielenterveystyötä 18–29-vuotiaille mielenterveydestä huolissaan olevia tai niistä kärsiville miehille ja miehiksi identifioituville. Tavoitteena on vähentää sukupuolispesifien tekijöiden kuten tiukkojen rooliodotusten, yksinpärjäämisen kulttuurin ja häpeän vaikutusta kohderyhmän mielenterveyteen ja avunhakemiseen.

Lisätietoja:
Samuli Hietala, hankepäällikkö, Miehen Tila -hanke
samuli.hietala(at)nyyti.fi

Miehen Tila -hankkeen vertaistukiryhmät alkavat elo-syyskuun vaihteessa

Ryhmissä keskustellaan yksinpärjäämisen kulttuurista, korkeasta kynnyksestä hakea apua, yksinäisyydestä, itseluottamuksen puutteesta ja kuinka miesten ongelmiin kiinnitetään apua vasta myöhäisessä vaiheessa. Nämä aiheet nousivat esille hanketta varten tehdystä laajasta tarvekartoituksesta. Tarkoituksena on vertaisina puhua miehiin ja miehuuteen liittyvistä asioista.

Tavoitteena on edistää osallistuneiden mielenhyvinvointia, osallisuuden kokemusta ja kykyä puhua mielenterveydestä. Vertaistuella pyritään madaltamaan avunhakemisen kynnystä.

Ryhmät starttaavat elo-syyskuun vaihteessa. Yhteen ryhmään mahtuu kuusi osallistujaa. Ryhmiä on kaikkiaan viisi tulevana syksynä. Ryhmä tapaa aina kahden viikon välein, yhteensä 8–10 kertaa. Ennakkoilmoittautumislinkki julkaistaan Nyytin nettisivuilla kesäkuun aikana.

Lisätietoja:
Atte Rimppi, asiantuntija, Miehen Tila -hanke
atte.rimppi(at)nyyti.fi, p. 050 476 0627

Ryhmätoimintaa syksyllä 2022 & toivekartoitus

Ensi syksy tulee olemaan ryhmätoimintaa täynnä ja siksi kannattaa ottaa Ryhmät -sivustomme seurantaan! Sivulle päivittyvät ajankohtaiset tiedot ryhmistä ja niihin ilmoittautumisista.

Tulossa ovat ainakin kaikille opiskelijoille avoimena Elämäntaitokurssi sekä Yksinäisyys mielessä -vertaistukiryhmät. Lisäksi kohdennetusti toimintaa on tulossa mieheksi itsensä identifioiville opiskelijoille Miehen Tila -vertaistukiryhmissä sekä aikuisemmiksi opiskelijoiksi itsensä identifioiville vertaiskeskustelutuokioita, joihin otetaan toiveita aikataulujen ja teemojen osalta vastaan mielellään!

Vastaa lyhyeen anonyymiin kyselyymme ryhmätoiminnoista 11.8.2022 mennessä ja vaikuta tuleviin ryhmiin!

Kohtaatko toiminnassasi tai omassa lähipiirissä ajankohtaisiin ympäristöasioihin liittyvää huolta ja ahdistusta? Kiinnostavatko ympäristötunteet? Entä miten tunnetaidot voivat auttaa meitä selviytymään kriisien ajassa? Varaa jo nyt kalenteriin syksyllä tulossa olevat Ympäristöahdistuksen mieli -hankkeen koulutukset!

  • Eväitä ympäristöahdistuksen kohtaamiseen sosiaali- ja terveysalojen toimijoille 26.9. klo 13–16. Kouluttajina Hanna Rintala Nyyti ry:stä ja ympäristöahdistustutkija Panu Pihkala Helsingin yliopistosta.
  • Eväitä ympäristöahdistuksen kohtaamiseen kasvattajille ja opettajille ke 9.11. klo 13–16. Kouluttajina Taneli Saari Tunne ry:stä ja Sinikka Kunttu FEE Suomesta.
  • Ympäristö ja tulevaisuus mielessä - hankkeen päätöswebinaari to 8.12. klo 13–16

Tulossa jälleen syksyllä kaikille avoimia työpajoja ja ryhmiä! Katso lisää: ympäristöahdistus.fi

Kesän ja syksyn avoimet koulutukset ja webinaarit

Järjestämme kesän ja tulevan syksyn aikana monenlaista koulutusta ja eri aiheisia webinaareja.

Ympäristöahdistuksen mieli –hankkeen kevätkauden päätöswebinaari: Maailmanlopun skenaarioista toivon rakentamiseen II tiistaina 7.6.2022

Webinaarissa keskustellaan tunnetaitojen ja mielenterveyden merkityksestä ilmastokriisin ja muiden nykyisten kriisien aikana. Miten yhteiskunnan eri toimijat voivat ottaa oman osaamisensa käyttöön, kun haetaan ratkaisuja monimutkaisiin kysymyksiin?

Näkökulmia aiheeseen tuovat Ilmakehän ja ilmaston osaamiskeskus ACCC-lippulaivan tutkija Anna Lintunen, sote-järjestöjen ilmastotyötä koordinoiva erityisasiantuntija Simo Rissanen, tunnesäätelytaitojen ja dialektisen käyttäytymisterapian kouluttaja Miikka Häkkinen ja dramaturgi, työnohjaaja Helena Ihala. Lisäksi webinaarissa kuullaan vuoropuhelua siitä, miten voimme varustautua tulevaisuuden epävarmuuksiin hyvinvointia vahvistaen ja kokea merkityksellisyyttä tässä ja nyt.

Päivämäärä ja aika: ke 7.6.2022 klo 13.00 - 16.00.

Lisätietoa, ohjelma ja ilmoittautuminen täältä.

NyytiCast -podcastit

Kuluneen vuoden aikana on julkaistu kaksi uutta NyytiCast-jaksoa.

Itsemyötätunnon monia puolia avattiin NyytiCast #49: Itsemyötätunto -jaksossa. Riittämättömyyden tunteen syitä, seurauksia ja tapoja sen kanssa pärjäämiseen pohtivat opiskelija- ja mielenterveysvaikuttaja Sanni Lehtinen sekä psykologi ja terapeutti Patrick Zilliacus NyytiCast #48 -jaksossa.

Klikkaa tästä itsesi verkkosivuillemme ja kuuntele yllä mainitut uusimmat podcast-jaksomme. Sivultamme löydät linkit myös kaikkiin aiemmin julkaistuihin NyytiCast-jaksoihin

Webinaarien tallenteet

Kuluvan vuoden aikana olemme pitäneet webinaareja seuraavista aiheista:

  • Psykoosisairaudet ja opiskelu
  • Opiskelu ja mielenterveys: Toivo, opiskelu ja toipuminen
  • Opiskelu ja mielenterveys
  • Itsekritiikki ja perfektionismi

Vuoden 2021 aikana järjestimme webinaareja seuraavista aiheista:

  • Erityksistä yhteisöllisyyteen
  • Itsemyötätunto opinnoissa
  • Autisminkirjo ja opiskelu
  • ADHD ja opiskelu
  • Jaxuhaleista konkretiaan

Kaikkein näiden webinaarien tallenteet löytyvät Nyytin YouTube-kanavalta. Käyhän katsomassa!

Mitä mieltä olit jutusta?