Nissin Säätiöltä 300 000 euron lahjoitus yliopistollemme – lahjoitusten yhteissumma huimat 800 000 euroa

Tritonia mereltä päin kuvattuna.
Evald ja Hilda Nissin Säätiö lahjoittaa Vaasan yliopiston varainhankintaan yhteensä 800 000 euroa. Summa koostuu vuonna 2021 lahjoitetusta 500 000 eurosta ja nyt keväällä 2022 lahjoitettavasta 300 000 eurosta. Säätiön hallitus teki päätöksen uudesta lahjoituksesta kokouksessaan 21.4.2022.

– Nissin säätiössä pidämme tärkeänä tukea yliopistojen kehittämistä, ja yhteistyömme Vaasan yliopiston kanssa on jatkunut jo yli usean vuosikymmenen. Vastinrahakampanjat ovatkin loistava mahdollisuus tukea yliopistojen arvokasta työtä tieteen hyväksi, kannustaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Juhani Lassila.

Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto kiittää Nissin Säätiötä.

– Olemme kiitollisia erittäin merkittävästä lahjoituksesta sekä pitkäjänteisestä tuesta ja yhteistyöstä. Yliopistomme menestys perustuu oman tuloksellisuuden rinnalla yhä enemmän myös saamiimme lahjoituksiin.

– Vaasan yliopisto on merkittävässä roolissa globaaleihin muutostrendeihin vastaamisessa. On hienoa, että Nissin Säätiö tukee meitä työssämme luoda kestävämpää tulevaisuutta, Kuusisto jatkaa.

Evald ja Hilda Nissin Säätiö jakaa vuosittain apurahoja kaupallisten opintojen, tutkimuksen ja liikesivistyksen edistämiseen Vaasan seudulla sekä tiedekirjasto Tritonialle, jonka auditorio on nimetty säätiön mukaan.

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on kerätä 5−7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan. Jokainen lahjoitettu euro enintään 11 miljoonaan euroon saakka voi tuottaa valtion vastinrahaa jopa 2,5 euroa. Tärkeänä varainhankintakampanjan tavoitteena on myös rakentaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia.

Lisätietoja:
Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto, p. 029 449 8291, jari.kuusisto@uwasa.fi

Mitä mieltä olit jutusta?

Eniten reaktioita tällä viikolla