Liikesivistysrahastolta 150 000 euron lahjoitus Vaasan yliopistolle kauppatieteisiin

Kesäinen kuva Tritoniasta
Liikesivistysrahasto on lahjoittanut 10 suomalaisen yliopiston varainhankintakierroksella yhteensä 2,5 miljoonaa euroa kauppatieteelliselle tutkimus- ja koulutusalalle. Vaasan yliopistolle tehtävä lahjoitus on 150 000 euroa.

Päätös osallistua yliopistojen 30.6. päättyvään varainhankintakampanjaan tehtiin Liikesivistysrahastossa joulukuussa 2021, ja lahjoitusten allokaatiosta päätettiin 28.4.2022. Lahjoituskriteerejä olivat yliopistojen akateeminen menestys tieteellisessä tutkimuksessa, niiden yhteiskunnallinen vaikuttavuus mitattuna ekonomien ja tohtorien lukumäärällä sekä Liikesivistysrahaston vastaanottamat lahjoitukset yliopistojen alueilta viimeisten 10 vuoden aikana.

Liikesivistysrahasto on viimeksi vuosina 2016–2017 lahjoittanut yliopistoille 5,0 miljoonaa euroa vastaavin kriteerein. Rahaston vuosittaiset apurahat ovat noin 5,0 miljoonaa euroa.

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on kerätä 5−7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan. Jokainen lahjoitettu euro enintään 11 miljoonaan euroon saakka voi tuottaa valtion vastinrahaa jopa 2,5 euroa. Tärkeänä varainhankintakampanjan tavoitteena on myös rakentaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia.

Lisätietoja:
Rehtori Jari Kuusisto, Vaasan yliopisto, jari.kuusisto@uwasa.fi, puh. 029 449 8291

Mitä mieltä olit jutusta?