Ainutlaatuinen kampushanke askeleen lähempänä valmistumista

Image
Vaasan yliopiston kampushankkeessa on takana intensiivinen vuosi. Hankkeen kaksi ensimmäistä vaihetta on edennyt suunnitelmien mukaan. Tärkeä rajapyykki kuluvana vuonna oli tiedekirjasto Tritonian valmistuminen. Syyslukukauden alussa avattu uusi kirjasto on saanut myönteisen vastaanoton.

– Kuluvana vuonna toimistorakennuksen eli entisen Tritonian uudistaminen on edistynyt harppauksen verran. Rakennuksen kehitysvaihe saatiin loppuun kesällä ja varsinainen rakentaminen pääsi alkuun alkusyksystä, toteaa hankkeen projektipäällikkö Minna Nygård Peabilta.

Toimistorakennus nimettiin Ankkuriksi

Yliopiston entinen kirjastorakennus Tritonia tulee kokemaan suuren muodonmuutoksen talven ja kevään aikana. Jatkossa Ankkuriksi nimetty rakennus muuntuu remontin myötä monitilaympäristöksi.

– Rakennuksen olemassa olevien puitteiden sisällä luodaan uusi ja moderni, aikaan sopiva työskentelytila, joka huomioi tulevaisuuden tarpeet, Nygård kuvailee.

Entinen kirjastosali muutetaan henkilökunnan monitilatoimistoksi, joka jakautuu erilaisiin työskentelyalueisiin. Ankkurin neljänteen kerrokseen rakentuu laaja neuvottelutila, joka leijuu ylimmän porrastuksen päälle. Tilasta tulee avautumaan upea näköala merenlahdelle.

– Henkilökunta ja opiskelijat on osallistettu mukaan uudistamisen suunnitteluun. Se on ollut tärkeää alusta saakka, kertoo Nygård.

Viimeinen vuosi käynnistymässä

Kehityshankkeen kolmas vaihe on Tervahovi-rakennuksen uudistaminen. Kehitysvaihe on loppusuoralla, ja toteutusvaiheeseen siirtyminen odottaa vielä Merikampus Oy:n ja Vaasan yliopiston hallituksen päätöksiä. Tervahovista rakentuu remontin jälkeen opiskelun talo, jonka kaikki tilat ovat muuntojoustavia ja monikäyttöisiä.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan koko hankkeen on tarkoitus olla valmis vuoden 2023–2024 vaihteeseen mennessä.

Mitä mieltä olit jutusta?