Image
Marina Kinnunen
13.02.2023

Johtaja Marina Kinnunen väitteli tohtoriksi työn ohella – tutkimus auttaa saavuttamaan paremmat palvelut ja voi olla myös mukava harrastus

Kirjoittajat
Nina Jokiaho
Marina Kinnusen uran punaisena lankana on ollut ymmärtää kokonaisuuksia ja sitä kautta löytää keinoja toiminnan ja palvelujen parantamiseen. Vaasan yliopistosta väitellyt Kinnunen johtaa Pohjanmaan hyvinvointialuetta, jossa hänen väitöstutkimuksensa tulokset ovat jokapäiväisessä käytössä.

Marina Kinnunen siirtyi hyvinvointialueen johtajaksi Vaasan sairaanhoitopiirin johtajan paikalta.  Hänellä on yli 20 vuoden kokemus sosiaali- ja terveysalalta. Marina ei suunnitellut johtajan uraa alun perin. Hänen ensimmäinen ammattinsa oli sairaanhoitaja, työ, jota hän aina välillä vielä ikävöi. Työssä kuitenkin syntyi vahva tahto ja motivaatio kehittää toimintaa toimintoja paremmaksi, mikä vei opintojen pariin. Tie johti Vaasan yliopistoon, josta hän oman työn ohella väitteli kauppatieteiden tohtoriksi vuonna 2010.

Kysymykseen, miten hän sai ajan riittämään tohtoriopinnoille ja työlleen, Marina vastaa kertomalla omasta kilpaurheilijataustastaan. Hän on nuoresta asti tottunut siihen, että päivät ovat täynnä ohjelmaa ja siihen, että aina on tavoite, jonka eteen tehdään töitä.

– Muistan kun tulin yliopistolle tekemään väitöskirjaani ja kysyin ohjaajaltani, että onkohan minusta tähän ylipäätänsä.  Olen käytännön ihminen, en mikään tutkija. Siinä sitten yhdessä ohjaajani kanssa pilkottiin tutkimusprojekti palasiksi, ja samalla tavalla se sitten eteni osatavoite kerrallaan. Lopuksi kyllä koin, että käytännön osaaminen auttoi minua eteenpäin myös tutkimuksessa.

Mitä mieltä olit jutusta?