Image
save energy
18.10.2022

Energian säästö kuuluu kaikille – vaikka et maksaisikaan energialaskua, on säästöistä yhteiskunnallista hyötyä

Vieraskynä:
Juho Linsuri, Sustainability & Energy Manager, EG EnerKey

Image
Juho Linsuri, Sustainability & Energy Manager, EG EnerKey

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on aiheuttanut Eurooppaan ennennäkemättömän energiakriisin ja sitä myötä energian hinnan nousemisen. Energiaa ei nähdä enää itsestäänselvyytenä, jota saa johtoa tai putkea pitkin, vaan energian säännöstelylle on oikeasti tarvetta. Säännöstelyn ensimmäinen askel on energian hinnan nousu. Kysynnän ja tarjonnan lait pätevät tässäkin: mitä suurempi kysynnän ja tarjonnan välinen kuilu on, sitä korkeammaksi energian hinta nousee. Esimerkiksi maakaasun hinta on tällä hetkellä noin seitsemän kertaa kalliimpaa kuin vuosi sitten. Kuluttajilla joilla kahden vuoden määräaikainen sähkösopimus on vanhentunut, on uusi sähkön hinta voinut olla jopa 10-kertainen edelliseen nähden.

Hintaohjaus on kuitenkin toiminut. Uusimman tilastokeskuksen julkaisun mukaan energian kokonaiskulutus väheni 10 % tammi-kesäkuussa edellisvuoteen nähden. Myös leuto sää ja Paperiliiton työnseisaus vähensivät alkuvuoden energiankulutusta. Energiamarkkinoilla tapahtuu nyt ennennäkemättömän nopeita muutoksia, ja nyt viimeistään viimeisetkin ovat heränneet energian säästön tärkeyteen. Raha on hyvä motivaattori.

Uusiutuvaan energiaan ja energiansäästöön tehdään nyt siis enemmän investointeja kuin koskaan aikaisemmin. Rohkenen sanoa, että ilman energian hinnan nousua saman muutoksen tapahtumiseen olisi voinut mennä vuosikymmen. Kun saimme halpaa energiaa Venäjältä, ei meillä ollut todellista motivaatiota tehdä uusiutuvan energian investointeja. Ehkä tästä opimme katsomaan jatkossa tekemiämme valintoja pitkällä tähtäimellä eikä vain kvartaali kerrallaan.

Nyt tehtävillä uusiutuvan energian investoinneilla ja energian säästötoimilla on pitkälle kantavia seuraamuksia. Vaikka energiakriisi jossain vaiheessa päättyisi, pysyvät investoinnit silti Suomessa ja saamme tulevaisuudessakin nauttia vihreämmästä energiasta ja vähemmän kuluttavasta teknologiasta. Toivon myös, että esimerkiksi matalampi huonelämpötila ja energiaa säästävät toimintatavat jäävät jokaiselle pysyväksi toimintatavaksi myös energiakriisin jälkeen.

Jokainen pystyy omilla toimillaan vaikuttamaan siihen, kuinka paljon energiaa kuluu. Myös sillä on merkitystä, milloin energiaa käyttää. Sähkön kysyntä on suurimmillaan arki-iltaisin noin 18–20 välillä, joten esimerkiksi sähkösauna kannattaa lämmittää vasta tämän jälkeen. Myös esimerkiksi tiskikone kannattaa ajastaa käymään yöllä, jolloin energiaa on eniten saatavilla.

Vaikka ei itse olisi energialaskun maksajana, on säästöistä siitä huolimatta yhteiskunnallista hyötyä. Energian säästö näinä aikoina kuuluu kaikille, koska energia ei tule riittämään kaikille. Asian voi ajatella myös niin, että minun säästämäni energia jää jonkun toisen, sitä enemmän tarvitsevan käytettäväksi. Jokaisen tehtävänä on osallistua säästöön ja karsia tarpeeton kulutus minimiin. Säästöt eivät rajoitu vain oman kodin sisäpuolelle, vaan energiaa säästäviä toimintamalleja on syytä käyttää myös työpaikalla, oppilaitoksissa ja julkisissa tiloissa. Jos jokainen toimisi näin, vältymme tulevana talvena energian loppumiselta ja kiertäviltä sähkökatkoilta.

 

Energiansäästö toimistotyössä

Toimiston energiatehokkuuden tekijät

  • Toimistoissa kulutus jakautuu karkeasti kolmeen osa-alueeseen
  • ​Tietokoneet ja oheislaitteet
  • Valaistus
  • Muut toimistolaitteet
  • Käyttäjien toiminta
  • Kiinteistöjen käyttäjillä on merkittävä vaikutus erityisesti valaistuksen ja toimistolaitteiden energiankulutukseen.
  • Opastus laitteiden ja järjestelmien energiatehokkaaseen käyttöön on tärkeää.
  • Työyhteisöön sopivat toimintatavat ja vastuuhenkilöt.

Vinkkejä energiansäästöön toimistotyössä

  • Toimiston suositeltu lämpötila talvella on 21 astetta.
  • Paikallaan istuminen aiheuttaa helposti kylmän tunnetta, vaikka lämpötila onkin suositellulla tasolla. On hyvä pitää taukoja lihasten verryttelemiseksi ja verenkierron parantamiseksi.
  • Huolehdi, että valot ovat pois päältä tiloista, joita ei käytetä.
  • Toimiston taukohuone voi kuluttaa enemmän kuin kerrostaloasunto:
    • Keitä kahvia vain tarpeen mukaan
    • Huolehdi, että jääkaapin ja pakastimen lämpötilat ovat oikealla tasolla (jääkaappi + 5 ja pakastin -18)
    • Laitteiden koko tulisi mitoittaa tarpeen mukaan
    • Astianpesukone päälle täytenä
    • Älä juoksuta vettä turhaan
  • Kesällä muista sulkea verhot auringonpaisteen puolelta vähentääksesi jäähdytyksen tarvetta.
  • Myös turhien sähkölaitteiden sulkeminen vähentää niiden tuottamaa hukkalämpöä.
  • Käytä portaita hissin sijaan.

Vinkkejä energiansäästöön - toimistolaitteet

  • Kannettava tietokone kuluttaa 50–80 % vähemmän sähköä kuin pöytäkone.
  • Ota energiansäästötilat käyttöön (valmiustila, automaattisammutus).
  • Sammuta laitteet ja näytöt virtanapista yöksi ja viikonlopuksi (säästää jopa 66 % sähkönkulutuksesta).
  • Valmiustilakin kuluttaa sähköä, "näytönsäästäjä" ei säästä energiaa.
  • Suurimmat valinnat tehdään usein hankintatilanteessa!

Vinkkejä energiansäästöön - tulostaminen

  • Älä tulosta dokumentteja turhaan, käytä kahta näyttöä usean asiakirjan samanaikaiseen selailuun.
  • Käytä kaksipuoleista tulostamista.
  • Yksittäisistä laitteista kopiokone kuluttaa eniten (jopa 90 % pelkkään valmiustilaan).
  • Yksi isompi monitoimilaite on parempi kuin monta pientä erillistä tulostinta
  • Kun lopetat käytön, kytke virransäästö päälle, jollei se kytkeydy itsestään.
  • Sammuta kone työpäivän päätteeksi ja viikonlopun ajaksi tai säädä laite sammumaan automaattisesti.
  • Keskitä kopiointityöt. Sähkönkulutus kasvaa joka kerta, kun kone lämpenee lepotilasta toimintatilaan. 

Kodin ja kiinteistön katsastuslista

Lämmitys

  • Säädä sisälämpötila sopivalle tasolle. Riittävä sisälämpötila on noin 21 astetta.
  • Nyrkkisääntö: 1 asteen sisälämpötilan pudotus vähentää lämmönkulutusta noin 5 %.
  • Käyttöveden lämmitys on tilojen lämmityksen jälkeen toiseksi suurin energiankuluttaja asuinrakennuksissa.
  • Käytä vettä säästeliäästi suihkussa ja valitse pyykin- ja astianpesukoneiden eko-ohjelmat.
  • Tuuletusta vain tarpeen mukaan, lyhyesti ja tehokkaasti. 
  • Tarkasta ovien ja ikkunoiden tiivisteiden kunto. Kokeile kädellä ikkunan reunan ympäriltä kylmällä säällä, tuntuuko vetoa. Jos vetoa tuntuu, on tiivisteet vaihdettava.
  • Säädä ilmalämpöpumpun 1–2 astetta korkeammalle kuin patteritermostaatit.
  • Käytä erillistä jäähdytystoimintoa kesällä ja lämmitystoimintoa talvella. Automaattiasetusta ei kannata käyttää, koska se saattaa alkaa tarpeettomasti jäähdyttämään tilaa, jos esimerkiksi takka tai uuni on päällä.
  • Hyödynnä passiiviset keinot lämpötilan hallitsemiseksi, kuten kaihtimien ja verhojen käyttö.
  • Varastoissa ja rappukäytävissä riittää matalampi lämpötila.

Ilmanvaihto

Tulo-poisto ilmanvaihtokoneet:
  • Älä lämmitä tuloilmaa yli +18 asteen.
  • Puhdista lämmöntalteenoton kenno ja vaihda suodattimet kaksi kertaa vuodessa.
  • Laita ilmanvaihto minimiteholle, kun ketään ei ole kotona.
Poistoilmanvaihto:
  • Talvella korvausilmaventtiilit voi pitää pienemmällä, mutta ei kokonaan kiinni.
  • Älä säädä itse poistoilmaventtiileitä (esimerkiksi keittiössä ja märkätiloissa), ne vaikuttavat koko talon ilmanvaihdon tasapainoon. Venttiilin puhdistamisen voi tehdä itse.

Sähkölaitteet

  • Kylpyhuoneen lattialämmitys voi vastata jopa puolta kaukolämmitteisen asunnon sähkönkulutuksesta.
  • Älä pidä lämpötilaa tarpeettoman korkeana ja sulje lämmitys, jos olet pidempään pois kotoa.
  • Sammuta laitteet ja valaistus aina käytön jälkeen.
  • Vaihda lamput LED-valaisimiin.
  • Ota pistorasia pois seinästä, jos olet pidempään pois. Esimerkiksi television valmiustila kuluttaa myös vähän sähköä.
  • Kodin viihdejärjestelmät kuluttavat noin 10–15 % asumisen sähköstä.
  • Astianpesu- ja pyykkikoneiden käyttö vain täytenä.
  • Laitteiden pitäminen puhtaana, esimerkiksi jääkaapin taustan imurointi säännöllisesti.
  • Älä pidä autoa tarpeettoman kauan esilämmityksessä, huomioi ulkolämpötila.
  • Sauno säästeliäästi.
  • Sähkösauna kuluttaa kerralla paljon energiaa, joten saunaa kannattaa pitää mahdollisimman lyhyen aikaa päällä.
  • Sauno mieluummin myöhemmin iltaisin tai viikonloppuisin, kun sähkön kysyntä ja hinta eivät ole huipussaan.

Veden kulutus

  • Huolehdi ettei missään vesikalusteessa ole pientäkään vesivuotoa (hanat, wc-pöntöt jne.)
  • Tiputtava hana aiheuttaa vuodessa sadan euron vesilaskun
  • Uudet vesikalusteet kuluttavat vähemmän.
  • Mittaa vesikalusteiden virtaama
  • Suihkussa ja keittiön hanassa maksimivirtaama on 12 litraa minuutissa, WC-hanassa 6 litraa minuutissa.
  • Jos virtaama on suurempi, pyydä ammattilaista säätämään virtaamat tai pienentämään koko rakennuksen veden painetasoa.
Mitä mieltä olit jutusta?