Rehtori Jari Kuusisto vuosipäivän juhlassa: Uudistuva kampus palvelee uusia tapoja tehdä työtä ja opiskella

rehtori Jari Kuusisto vuosipäivän juhlassa
Kampuksen uudistuminen, uusi strategia ja kansainvälisyys nousivat vahvasti esille Vaasan yliopiston vuosipäivän juhlassa keskiviikkona. Juhlapuheen pitänyt ylijohtaja Atte Jääskeläinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä korosti, että korkeakoulutus tarvitsee lisäresursseja, jotta korkeakoulutettujen määrä nousee tavoiteltuun.

− Meillä on uusi strategia, uusi tulossopimus, uudet tavat tehdä työtä ja opiskella sekä uudistuva kampus, Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto korosti puheessaan.

Yliopisto miettii parhaillaan, minkälaiset oppimisympäristöt ja toiminnot tekevät kampuksesta jatkossakin houkuttelevan paikan.

− Tulevaisuuden ennustaminen on aina vaikeaa, mutta jotain voimme kuitenkin sanoa. Kampuksella tulee korostumaan sen rooli kohtaamispaikkana. Siellä on hyvä tehdä työtä ja opiskella osana yliopistoyhteisöä.

Yliopisto on julkaissut uuden strategian vuodelle 2030. Polkuja menestykseen -strategian mukaan yliopiston perimmäinen tehtävä on luoda uutta osaamista ja vaalia sivistystä. Kansainvälisyys on tärkeimpiä kehittämiskohteita.

− Tartumme globaaleihin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Edistämme kilpailukykyä, innovaatioita ja kestävää kehitystä liiketoiminnassa, teknologioissa ja yhteiskunnassa. Visionamme on, että Vaasan yliopistoa arvostetaan kansainvälisesti menestyvänä ja vaikuttavana tiedeyliopistona, Kuusisto avasi strategiaa.

OKM:n Jääskeläinen: Korkeakoulutus tarvitsee lisäresursseja

Juhlapuheen verkkolähetyksessä piti korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston ylijohtaja Atte Jääskeläinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Jääskeläinen kertoi, että ministeriön tavoitteena on, että vähintään puolet nuorista aikuisista suorittaisi korkeakoulututkinnon vuoteen 2030 mennessä.

− On realismia todeta, että tätä tavoitetta sekä riittävää laatua ja osaamistason nousua ei saada aikaan ilman lisäresursseja ja nykyisten resurssien parempaa käyttöä.

Jääskeläinen korosti tutkitun tiedon merkitystä.

− Käynnissä on tutkitun tiedon ja valheisiin perustuvan manipulaation suuri kamppailu. Tutkittu tieto on ottanut pieniä voittoja, mutta kamppailu ei suinkaan ole ohi. Vain koulutettu, sivistynyt kansa voi katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti, mutta liian yksinkertaisia ratkaisuja karttaen.

Jääskeläinen sanoi, että korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vaikuttavuus on nähtävä monipuolisena.

− Suomi tarvitsee tiedettä ja tutkimusta ollakseen tulevaisuudessakin menestyvä maa. Vaikuttavuus synnyttää vaurautta ja hyvinvointia, laventaa maailmankuvaa ja luo sivistystä ja tukee päätöksentekoa.

Image

Uusi varainkeruukampanja käyntiin

Vaasan yliopisto käynnisti vuosipäivän juhlassa uuden varainkeruukampanjan, joka jatkuu kesään 2022 saakka. Pathways to success -kampanjalla on tavoitteena kerätä 5−7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan. Jokainen lahjoitettu euro voi tuottaa valtion vastinrahaa jopa 2,5 euroa.

Varainkeruukomitean puheenjohtaja, hallitusammattilainen Anne Berner muistutti talouskasvun ja elintason perustuvan tietoon, mihin tarvitaan koulutusta ja tieteellistä tutkimusta.

− Vaasan yliopisto on erinomainen esimerkki yhteistyöstä alueellisesti ja kansainvälisesti. Yliopiston rahoitusta on vahvistettava, toivon kampanjalle menestystä, Berner sanoi.

Juhlassa palkittiin vuoden opetustekona Vaasan yliopiston digitaalisen opetuksen tuen ja kehittämisen tiimi. Ryhmään kuuluvat digitaalisen opetuksen valmentaja Sanna Eronen, tietohallintopäällikkö Ari Hovila, asiantuntija Timo Salonen, asiantuntija Ove Ritola, pedagogi Sanna West ja pedagogi Sören Granlund.

Vuoden tutkimusteosta palkittiin VEBIC-tutkimusalustan johtaja Suvi Karirinne, joka on edistänyt aktiivisesti yliopiston eri yksiköiden välistä yhteistoimintaa yliopiston strategian mukaisesti. Vaasan yliopiston ylioppilaskunta myönsi Hyvä opettaja -huomionosoituksen Niina Nissilälle, joka on poikkeuksellisena aikana edistänyt etäopintojen sujuvuutta ja onnistunut etäopetuksessa.

Teksti: Tiina Rantakoski
Kuvat: Sami Pulkkinen

Lisätietoja:

Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto
p. 029 449 8291
jari.kuusisto@uwasa.fi

Jari Kuusiston puhe vuosipäivän juhlassa

Uudet professorit esittäytyvät

Tapahtumasivu (tallenne tulee 28.1.)

Image
Image
Mitä mieltä olit jutusta?