Miten korona vaikuttaa kansainväliseen liiketoimintaan? – Vaasan yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan konferenssi järjestetään jo 16. kerran

Arkistokuva vuoden 2019 Vaasa IB Conferencesta
Kansainvälisen liiketoiminnan aiheisiin keskittynyt konferenssi Vaasa Conference on International Business järjestetään 17.–18. elokuuta.

Vaasan yliopiston kansainvälisen markkinoinnin professori Jorma Larimo isännöi konferenssia ja sen yhteydessä järjestettävää tohtoritutoriaalia jo 16. kerran.

Vaasassa jo 90-luvulta asti pidetty konferenssi järjestetään tänä vuonna koronatilanteen johdosta kokonaan verkossa. Koronatilanne näkyy Larimon mukaan myös konferenssin teemoissa.

Tiistaiaamun paneeliaiheena on koronapandemian vaikutukset kansainvälisen liiketoiminnan eri sektoreilla. Paneelissa kuullaan muun muassa Aalborgin yliopiston professori Svetla Marinovan esitys koronan vaikutuksista globalisaatioon. Marinova on yhdessä professori Marin A. Marinovin kanssa toimittanut aivan hiljattain teoksen Covid-19 and International Business, johon myös Vaasan yliopiston tutkijat ovat kirjoittaneet tutkimusartikkelin.  Vaasan yliopiston professori Arto Ojala kertoo kansainvälisten liiketoimintamallien muutoksesta koronapandemian aikana ja professori Larimo suomalaisten yritysten kokemuksista koronapandemian aikana. Lisäksi kuullaan koronan vaikutuksista monikansallisiin yrityksiin Itä-Euroopassa, etätyön vaikutuksista kansainväliseen liiketoimintaan ja koronan vaikutuksista Kiinassa.

Muita tärkeitä teemoja konferenssissa ovat kansainväliset liiketoimintamallit sekä kestävän kehityksen tutkimus kansainvälisen liiketoiminnan eri osa-alueilla.

Konferenssiin on ilmoittautunut yli 100 tutkijaa yli 20 maasta. Professori Larimo kertookin olevansa iloinen, että kansainvälisen liiketoiminnan konferenssi houkuttelee alan tunnetut tutkijat osallistumaan yhä uudestaan.

– Tämä heijastaa konferenssin ja Vaasan yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan tutkimuksen arvostusta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, Larimo toteaa. 

Lue lisää konferenssin ohjelmasta:

16th Vaasa Conference on International Business https://sites.uwasa.fi/internationalbusinessconference/

Mitä mieltä olit jutusta?