Yliopistolle uutta vauhtia lahjoituspääoman tuottovaroista

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopiston hallitus on hyväksynyt viime vuoden varainhankinnalla saadun pääoman tuottojen kohdentamisen tuleville vuosille. Osansa yli 600 000 euron tuotoista saavat mm. geoenergia, kansainvälisten professorien rekrytointi, johtamisinstituutti, tohtorikoulutus, liiketoimintaosaaminen ja koulutusyhteistyö. Lisäksi Viljo Syreniuksen rahastosta osoitetaan tekniikan tukemiseen 150 000 €.

Vaasan yliopiston varainhankinta onnistui yli odotusten. Kokoon saatiin 5,3 miljoonan euron lahjoitukset, ja yhdessä valtion lupaaman 2,5-kertaisen summan kanssa yliopiston peruspääoma kasvoi lähes 18 miljoonaan euroon. Hajautetusti sijoitetun pääoman vuosituotto-odotus on noin miljoona euroa, josta nyt tehdyllä päätöksellä kohdennetaan yli 600 000 euroa suoraan yliopiston toimintaan. Pääomaa ei käytetä, vaan menot sopeutetaan käytettävissä oleviin varoihin. Sijoitukset on tehty YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteita noudattaen.

Tuettavat kohteet perustuvat tiedekuntien ehdotuksiin ja niissä on huomioitu Vaasan yliopiston painoalat. Nelivuotisen rahoituksen saa mm. geoenergia uuden laboratorion käynnistämiseen sekä maaenergiamahdollisuuksien tutkimiseen ja käyttöönottoon yliopistokampuksella.

Mitä mieltä olit jutusta?