Väitös: Onko kotiinpaluu kansainväliseltä työkomennukselta ongelma? – ...

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan kotiinpaluu näyttää sujuvan juohevasti kansainväliselle työkomennukselle lähetetyiltä kaksoisurapariskunnilta.

– Yhteensä 36 ekspatriaatin ja heidän uraorientoituneiden puolisoidensa kanssa tehdyt syvähaastattelut osoittavat, että palaaminen on itse asiassa paljon ennakoitua mukavampaa, toteaa 16. maaliskuuta väittelevä Agnieszka Kierner.
Agnieszka Kierner väittelee Vaasan yliopistossa 16. maaliskuuta johtamisen alalta.

Maailma on vuosi vuodelta kansainvälisempi, ja yhä useampi kaksoisurapariskunta, jonka molemmat osapuolet ovat sitoutuneita uraansa, päättää kokeilla kansainvälistä elämää ja lähteä töihin ulkomaille. Päätös lähtemisestä on vaikea, mutta koska nämä pariskunnat ovat urasuuntautuneita, päätös on useimmiten harkittu ja rationaalinen.

Nämä kunnianhimoiset ja huolellisesti päätöksiään harkitsevat pariskunnat, joilla on usein myös lapsia, saapuvat uuteen paikkaan täynnä toivoa.

– Muutaman kuukauden jälkeen innostus kuitenkin laimenee ja todellisuus iskee, kun toinen puolisoista ei etene urallaan. Kun uuden kulttuurin, matkustelun ja ekspatriaattielämän tarjoamien kokemusten hohto haihtuu, toinen puolisoista alkaa puhua kotiinpaluusta. Tarve palata aktiiviseen työelämään ja itsensä toteuttaminen nousevat tärkeämmiksi kuin rationaalinen ymmärrys kansainvälisen kokemuksen tärkeydestä puolisolle ja perheelle, Kierner sanoo.

Kypsät päätökset ja puolison uraodotusten täyttyminen auttavat paluussa

Kiernerin mukaan aiempi tutkimus on osoittanut, että kansainväliseltä työkomennukselta palaaminen voi olla haasteellista, koska yrityksillä ei tavallisesti ole hyviä ohjelmia ekspatriaattien kokemusten hyödyntämiseen eikä heidän perheitään varten. Työkomennukseen liittyvien monien etujen menettäminen ja kotimaan muuttuneisiin olosuhteisiin sopeutuminen tekevät yleensä kotiinpaluusta hyvin vaikeaa.

Kiernerin väitöstutkimus osoittaa, että kansainväliselle työkomennukselle lähteneiden kaksoisurapariskuntien kohdalla tilanne on erilainen. Haastatelluilla pariskunnilla oli yllättävän positiivisia kokemuksia kotiinpaluusta.

"Voin rehellisesti sanoa, että koko kotiinpaluuprosessi oli meille todella helppo...". Tämä on selvästi hallitseva mielipide tutkimuksen osallistujien keskuudessa.

Positiivisten kokemusten taustalla on muutamia tekijöitä, jotka koskevat nimenomaan kaksoisurapariskuntia.

– Ensinnäkin he tekevät kypsiä päätöksiä ja valitsevat itse, milloin ja miten he haluavat lähteä työkomennukselle.  Toiseksi monet heistä ovat kansainvälisesti suuntautuneita, koska heillä on aiempaa kansainvälistä kokemusta, he ovat opiskelleet ulkomailla tai he ovat kohdanneet ekspatriaatteja työpaikallaan, Kierner toteaa.

Kolmanneksi työ- ja perhe-elämän yhdistäminen onnistuu heiltä hyvin. Palatessaan kotimaahan he esimerkiksi hoitavat kodin valinnan koordinoidusti tai aloittavat jonkin henkilökohtaisen projektin, kuten mökin rakentamisen järven rannalle.

– Viimeinen ja kenties tärkein tekijä on se, että ainakin kotiinpaluuta ehdottanut puoliso on todella onnellinen siitä, että hän voi toteuttaa tulevaisuuden uraodotuksensa, Kierner sanoo.

"Ulkomailla asuminen oli mukavaa, mutta työpaikka on minulle henkilökohtaisesti tärkeä. Kotiinpaluu oli oikeastaan helpotus", sanoi yksi vastaajista.

Kiernerin tutkimuksessa esitellään myös naisten työkomennuksiin liittyviä potentiaalisia haasteita ja kuvataan rooleja, joiden avulla heidän puolisonsa voivat tukea komennuksen onnistumista.

Kierner toteaa, että yritysten ei kannata pelätä kaksoisurapariskuntien valitsemista.

– On aika heittää romukoppaan se stereotyyppinen ajatus, että kaksoisurapariskuntien on vaikea muuttaa. Nämä korkeasti koulutetut ja kokeneet yksilöt ovat erittäin arvokkaita – meidän on vain ymmärrettävä heidän tarpeensa ja miten voimme vastata niihin. Johtajat, jotka todella välittävät henkilöstönsä monimuotoisuudesta, eivät voi sivuuttaa mahdollisuutta toivottaa kaksoisurapariskuntien osapuolia tervetulleiksi tiimeihinsä, Kierner sanoo.

Kuvateksti: Agnieszka Kierner väittelee maanantaina 16. maaliskuuta Vaasan yliopistossa. Väitöstutkimuksen aiheena on kaksoisurapariskuntien kansainvälinen uraliikkuvuus. (Kuva ladattavana linkkinä alla)

Väitöstilaisuus

KTM Agnieszka Kiernerin johtamisen alaan kuuluva väitöstutkimus "Expatriation of Dual–Career Couples" tarkastetaan maanantaina 16.3. klo 15 Vaasan yliopiston päärakennuksessa salissa D219.

Vastaväittäjänä toimii professori Svetlana Khapova (Vrije University Amsterdam) ja kustoksena professori Vesa Suutari. Väitöstilaisuus on englanninkielinen.

Lisätietoja tutkimuksesta

Agnieszka Kierner, puh. +1 4256586500, sähköposti: kierner.a(at)gmail.com

Agnieszka Kierner (2020). Expatriation of Dual-Career Couples. Acta Wasaensia 442. Väitöskirja. Vaasan yliopisto.

Julkaisun PDF: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-476-908-2

Lisätietoja

Agnieszka Kierner on syntynyt vuonna 1975 Puolan Łódźissa. Hänellä on kaksi Łódźin yliopistossa suoritettua maisterintutkintoa (johtamisessa ja sosiologiassa). Lisäksi hän on suorittanut liikkeenjohdon Executive MBA ‑tutkinnon Yhdysvalloissa Marylandin yliopiston Robert H. Smith School of Businessissa. Kierner on työskennellyt uransa aikana HR-johtajana. Tällä hetkellä hän toimii strategisena ja henkilöstöjohtamisen neuvonantajana sekä hallituksen jäsenenä. Hän on myös vieraileva luennoitsija Boston Collegessa Yhdysvalloissa.

Mitä mieltä olit jutusta?