Opiskelija, ehdota graduasi kulttuuripolitiikan gradupalkinnon saajaksi

Uutisen oletuskuva
Kulttuuripolitiikan tutkimuksen seura palkitsee opiskelijan, joka pro gradu -tutkielmassaan on käsitellyt ansiokkaalla tavalla kulttuuripolitiikan tutkimukseen liittyviä aiheita. Palkittavaksi voi tulla kulttuuripolitiikan alaan liittyvä opinnäyte, joka on hyväksytty missä tahansa Suomen yliopistossa vuoden 2018 aikana. Kulttuuripolitiikan käsite ymmärretään laajasti; opinnäyte voi käsitellä kulttuuripolitiikkaa esimerkiksi sosiaalitieteiden, politiikkatieteiden, taiteen ja kulttuurien tutkimuksen, liiketaloustieteiden, oikeustieteiden tai taiteellisen tutkimuksen viitekehyksessä.

Jokainen gradun vuonna 2018 kirjoittanut opiskelija voi itsenäisesti asettaa oman opinnäytteensä ehdolle, tämän lisäksi gradujen ohjaajat voivat ehdottaa opinnäytteitä. Kilpailuun voi osallistua lähettämällä gradun ja sen arvostelulausunnon pdf-muodossa seuran sähköpostiosoitteeseen kulttuuripolitiikan.t.seura@gmail.com.

Jos opinnäyte on luettavissa verkossa riittää, että lähettää arvostelulausunnon lisäksi linkin sivustolle, jossa gradu on luettavissa.

Ehdotukset tulee lähettää 17.6.2019 mennessä.

Gradupalkinnon saajalle luovutetaan kunniakirja ja 300 euron stipendi 13.–14.12.2019 kulttuuripolitiikan tutkimuksen päivien yhteydessä Tampereella.

Palkinnon saaneella on mahdollisuus tarjota gradunsa pohjalta tai sen aihepiiristä artikkelia Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirjaan. Vuosikirja noudattaa tieteellisten artikkeleiden osalta TSV:n hyväksymää referee-käytäntöä.

Palkintoraatiin kuuluvat julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen (Tampereen yliopisto), johtaja, professori Kai Lehikoinen (Taideyliopisto) ja kulttuurituottaja Vilja Ruokolainen (Jyväskylän Kangas).

Toivomme runsasta osanottoa!

Mari Aholainen
seuran puheenjohtaja


Kulttuuripolitiikan tutkimuksen seura on vuonna 2012 perustettu tieteellinen seura, joka pyrkii edistämään ja tekemään tunnetuksi kulttuuripolitiikkaan kohdistuvaa tutkimusta Suomessa sekä tukemaan alan kansainvälistä yhteistyötä. Seura järjestää vuosittain kulttuuripolitiikan tutkimuspäivät. Seuran jäseneksi voi liittyä seuran Internet-sivujen kautta osoitteessa:
http://www.kulttuuripolitiikantutkimus.fi

Mitä mieltä olit jutusta?