Liikesivistysrahasto jakoi useita apurahoja Vaasan yliopiston tutkijoille

Image
Liikesivistysrahasto on syksyn apurahajaossa myöntänyt merkittävän määrän apurahoja Vaasan yliopiston tutkijoille ja työryhmille, yhteensä ainakin 658 100 euroa. Suurimman apurahan sai apulaisprofessori Mikko Ranta yhdessä työryhmänsä kanssa.

Kaikkiaan Liikesivistysrahaston hallitus on myöntänyt marraskuussa apurahoja yhteensä yli viisi miljoonaa euroa. Myönnöt kattavat 17,7 prosenttia kierroksella haetusta 28,48 miljoonasta eurosta.

Tutkimusryhmien haussa apurahan sai 15 tutkimusryhmää, joista kaksi oli Vaasan yliopistosta. Kauppatieteiden tohtori, apulaisprofessori Mikko Ranta ja tutkimusryhmä saivat 150 000 euroa hankkeeseen Harmonizing Profit and Planet: A Geo-Informed Machine Learning for Environmental Accounting

– Laskentatoimi on seurannut rahavirtojen liikkeitä tarkasti. Nyt rinnalla tulisi seurata yritysten vastuullisuutta ja ympäristöjalanjälkeä. Uudessa hankkeessamme kehitämme ympäristölaskentatoimea yhteistyössä Monashin yliopiston kanssa hyödyntämällä koneoppimista ja satelliittidataa. Tuomme uusia työkaluja yritysten ohjausjärjestelmiin, sanoo Mikko Ranta.

Image
Apulaisprofessori Mikko Ranta sai tutkimusryhmineen 150 000 euroa kolmivuotiseen tutkimushankkeeseen, jossa satelliittidataa ja koneoppimista hyödynnetään yritysten ympäristövaikutusten seuraamisessa.

Rannan mukaan satelliittidatan avulla saadaan ajankohtaista tietoa esimerkiksi tehtaiden ympäristövaikutuksista kuten päästöistä, veden laadusta tai tavaroiden liikkeistä. Tutkimus keskittyy Euroopan terästeollisuuteen ja Australian kaivossektoriin. -> Lue lisää aiheesta Mikko Rannan tuoreesta blogikirjoituksesta.

Kauppatieteiden tohtori, professori Tomi Kallio sai puolestaan Liikesivistysrahastolta 60 000 euroa hankkeeseen Työnjaon uudelleenlöytäminen julkissektorin asiantuntijatyössä.

Lisäksi yli 10 000 euron apurahan saivat seuraavat seuraavat tutkijat:

Väitöskirjatutkimusta varten:

  • Khaled Abed Alghani, 13 000 euroa
    Unraveling B2B Platform Business Models: Factors Influencing Adoption and Mechanisms for Embracing Platforms in B2B Contexts
  • Imtiaz Ahmed, 14 000 euroa
    Post-Failure Recovery and Reentry in International Entrepreneurship: A Perspective of Fear of Failure, Sustainability, and Bricolage
  • Rakibul Hasan, 26 000 euroa
    Artificial intelligence and firm internationalization: A perspective of sustainable development in international business management
  • Johanna Jansson, 20 000 euroa
    HRM practices in the era of remote work ─ Examining implications of the “new normal“
  • Feroj Mahmood, 26 000 euroa 
    Internationalization of Social Ventures from Finland: A Business Model Change Perspective
  • Essi Nousiainen, 13 000 euroa
    Essays on firms' textual disclosure
  • Giovalla Pinilla de la Cruz, 26 000 euroa
    Public-private partnerships (PPPs) for energy infrastructure development
  • Tayyab Warraich, 13 000 euroa
    Data Monetization in Product-Service Systems: Balancing Performance, Competitiveness and Revenue Generation While Managing Technological, Ethical and Trust-Related Dynamics
  • Hassan Yousaf, 26 000 euroa
    Accelerating energy transition: the role of intermediaries in fostering the diffusion of solar PV in Finland
  • Zhe Zhu, 13 000 euroa
    How does AI enable and enhance knowledge co-creation in project management? An exploratory study in the high-speed railway industry

Väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen:

  • Tuire Hautala-Kankaanpää, 12 000 euroa
    Digitalization of Small and Medium-sized Enterprises (SMEs)
  • Emmanuel Kusi Appiah, 30 000 euroa
    International sustainable business model innovations in early internationalizing firms enabled by digital capabilities
  • Niranjan Sapkota, 30 000 euroa
    NFTs Beyond Digital Arts: Dealing with Financial Uncertainty of Farmers of Developing Nations by Creating an Entrepreneurial Ecosystem with Non-Fungible Tokens (NFTs)

Tutkimusvierailuun tai muuhun tarkoitukseen:

  • Heini Pensar, 20 000 euroa 
    Työn ja muun elämän tasapainon uusi näkökulma etätyössä: Henkilökohtaisten resurssien yksilön toimijuuden tukemisessa
  • Laura Urrila, 17 000 euroa, 
    SCANCOR research visit to Stanford University
  • Jouni Juntunen, 12 000 euroa, 
    Understanding dynamic capabilities and stakeholder engagement for sustainability-oriented product innovation
  • Rimsha Naeem, 26 000 euroa, 
    The Operationalization and Impact of Artificial Intelligence (AI) Enabled Product-Service Innovation (PSI)
  • Shahzad Khuram ja työryhmä, 26 000 euroa, 
    InnoDigi-driven inter-organizational network solutions: creating entrepreneurship ecosystem by SME-HEI collaboration

Lisäksi lukuisa määrä Vaasan yliopiston tutkijoita sai pienempiä matka-apurahoja tai rahoitusta konferenssin järjestämiseen.

Liikesivistysrahasto tukee sääntöjensä mukaisesti korkeampaa taloudellista sivistystä, jota kehitetään yliopisto- ja korkeakoulutasolla. Tavoitteena on erityisesti Suomen talouskasvun ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn edistäminen. 

Lue myös

Liikesivistysrahaston uutinen tutkimusryhmien apurahoista 27.11.2023
Liikesivistysrahaston vuoden 2023 apurahat 24.11.2023

Mitä mieltä olit jutusta?