Paradigmojen tuolla puolen: Vaasan viestintätieteiden kehitys politiikan ja tieteen murroksissa

Yliopistonlehtori emerita Teija Waaramaa pyysi minulta kesällä 2026 täydennystä Vaasan yliopiston viestintätieteiden historiasta professori Kaarlo Nordenstrengin työstämää tieteenalakatsausta varten. Siispä kaivelin kannettavan tietokoneen uumenista vanhoja tiedostojani, ja kohdalle osui viestintätieteiden 10-vuotisjuhlan puheen käsikirjoitus vuodelta 2000. Siinä juhlistetaan sitä, että viestintätieteiden laitos siirtyi hankerahoitukselta budjettirahoitukseen, ja iloitaan siitä, että laitos ”pääsee ennalta suunnitellun, tavoitteellisen ja systemaattisen opetuksen piiriin”.

Puheessa pohdinnan runkona toimii Piaget’n (1975) lapsen kognitiivisen kehityksen teoria. Siinä kuvataan, miten laitoksen toiminta käynnistyi konkreettisten operaatioiden vaiheella, jossa abstrakti ajattelu kehittyi ja syy-seuraussuhteet ymmärrettiin, vaikkakin ajattelu oli pitkälti intuitiivista. Kymmenen vuoden jälkeen laitos oppi vertailemaan asioita niin, että vertailussa otettiin huomioon enemmän kuin yksi ominaisuus. Se myös oppi korjaamaan väärinkäsityksiä ja omaksui empatian taitoja. Puheessa myös ennakoidaan siirtymistä formaalien operaatioiden kauteen, jossa looginen ajattelu ja ongelmanratkaisukyky vahvistuvat ja käsitteiden muodostuminen vakiintuu (Piaget'n mukaan noin 12–15 vuoden iässä, tässä tapauksessa vuonna 2003).

Kehitysteoriasta paradigma-ajatteluun

Tieteen- tai koulutusalan kehityksen näkökulmasta Piaget’n malli on vähintäänkin outo lähtökohta. Odotuksenmukaisempi olisi ollut Thomas Kuhnin (esim. 1962) tieteellisten vallankumousten ja paradigman ajatus. (Siis se ajatus, että tieteen kehitys tapahtuu paradigmanvaihdosten kautta eli vanhat ajattelumallit korvautuvat uusilla, kun ne eivät enää pysty selittämään havaittuja ilmiöitä.) Uuden oppiaineen, tai laitoksen, näkökulmasta varsinaista paradigmaa ei nimittäin alkuun ollut olemassa, vaan se haluttiin rakentaa erilaisista aineksista. Viestintätieteissä ajatus siitä, että olisi joku ”normaalitiede” tai edes yhteisesti hyväksyttyjä näkemyksiä siitä, mitkä kysymykset ovat mielekkäitä tai mitä pidetään kiinnostavana tutkimuksena, vaati edellä mainittua empatiaa ja väärinymmärrysten korjaamisen kykyä.

Kuhnin mukaan paradigma pysyy yhtenäisenä, koska tutkijoilla on yhteinen intellektuaalinen tausta. Heillä on samanlainen koulutus, he ovat lukeneet samat klassikot ja he ovat käyttäneet samoja tutkimusmenetelmiä. Vaasan viestintätieteiden osalta näin ei alkujaan ollut, koska henkilöstö tuli erilaisista taustoista ja perinteistä eri puolilta kieli- ja viestintätieteiden kenttää. Kuhn kutsui tällaista tilannetta tieteenalan esiparadigmaattiseksi vaiheeksi. Yhteiset perusoletukset, jaetut teoriat ja metodologiset periaatteet muodostavat tieteellisen tutkimuksen ytimen. Viestintätieteiden kohdalla voidaan pohtia, millaista tiedettä ja tutkimusta syntyy, jos tuota vahvaa perusrakennetta ei ole olemassa. Samalla voidaan miettiä, mikä ajaa tieteen- ja tutkimusalan ja institutionaalisten rakenteiden muutosta, jos se ei ole tieteellinen vallankumous ja paradigman muutos.

Kuhnin mukaan tieteenalojen muutokset perustuvat tieteen sisäisiin jännitteisiin ja niistä seuraaviin paradigmaattisiin murroksiin. Uudet tutkimussuunnat syntyvät, jos ja kun vallitsevat käsitteelliset ja teoreettiset kehykset eivät enää kykene selittämään tutkimuskohteitaan riittävän vakuuttavasti. Voimakkaampia muutoksia tuntuu silti ajavan yliopistopolitiikka, joka ei suoraan vaikuta paradigmoihin mutta vaikuttaa toimintaympäristöön. Erilaiset muutokset muokkaavat sitä, minkälaista tutkimusta milloinkin pidetään arvossa ja mitä rahoitetaan. Samalla yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset luovat painetta paradigmanmuutoksille ja uudelleenarvioinnille.

Vaasan viestintätieteet yliopistopolitiikan muutoksissa

Vaasan kauppakorkeakoulu perustettiin vuonna 1968 osana suomalaisen korkeakoulukentän alueellista laajentumista. Vuonna 1980 nimi muutettiin Vaasan korkeakouluksi, kun humanistinen koulutus käynnistyi.  Vaasan viestintätieteet sai alkunsa osana tätä alueellisen laajentamisen projektia. Vuonna 1985 silloiselle Vaasan korkeakoulun kielten laitokselle perustettiin soveltavan kielitieteen yliassistentuuri, jota hoiti Anita Nuopponen. Myöhemmin tehtävästä muotoutui Rebekah Rousin professuuri. Kaksi vuotta myöhemmin 1987 perustettiin professorin virka, jonka ensimmäinen haltija oli Hartmut Schröder; vuodesta 2000 tehtävää on hoitanut Merja Koskela.

Vuonna 1990 käynnistyi tiedottajakoulutus, jossa pääaineena oli soveltava kielitiede. Tämän koulutuksen käynnistämisen taustalla oli kilpailu siitä, mikä yliopisto saisi journalistiikan koulutuksen. Opetusministeriön päätöksellä ja sanomalehti Keskisuomalaisen lahjoituksen siivittämänä uusi koulutusala avattiin Jyväskylän yliopistoon.

Vaasan tiedottajakoulutusta tukemaan perustettiin 1991 informatiikan professorin virka, jota aluksi hoiti mm. Tuula Laaksovirta ja myöhemmin tehtävään valittiin Tarmo Malmberg (professorina 1994–2011). Vuonna 1992 perustettiin viestintätieteiden laitos, viestintätieteistä tuli pääaine ja samana vuonna valmistui jo ensimmäinen filosofian kandidaatti sekä ensimmäinen lisensiaatintutkinto. Ensimmäinen väitöskirja valmistui 1995, jolloin Brett Dellinger väitteli siitä, miten suomalaiset tulkitsevat CNN:n uutislähetysten amerikkalaista kaupallista uutisdiskurssia.

Tässä Vaasan viestintätieteiden esiparadigmaattisessa vaiheessa tutkimuksen kohteita ja tavoitteita määritti enemmän kiinnostus teknologisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin ilmiöihin kuin jaettu teoreettinen tai metodologinen viitekehys. Yhtenä esimerkkinä tästä oli multimediaviestinnän opetuksen ja tutkimuksen käynnistäminen.

Multimediaviestinnän opintokokonaisuus perustettiin aluksi kansainvälisille vaihto-opiskelijoille tarjottavaksi vuonna 1993, ja sen pohjalta vuonna 1996 syntyi viestintätieteiden pääaineen rinnalle monitieinen Teknisen viestinnän ja multimediajärjestelmien pääaine (Tevi vuoteen 2019 asti; ainejärjestönä Giga) yhteistyössä silloisen tietotekniikan ja tuotantotalouden laitoksen kanssa.

Osana valtakunnallista Bolognan prosessia, vuonna 2000 laitoksen opetuksen ja tutkimuksen rakenne selkeytettiin käsittämään soveltavan kielitieteen, multimediaviestinnän ja mediatutkimuksen opintoja, jonka lisäksi tarjottiin teknisen viestinnän opintoja. Tässä vaiheessa ministeriö vahvisti yliopistojen tulosohjausta, kehitettiin opetuksen ja tutkimuksen laadunarviointia ja korostettiin kansainvälistymistä. Alettiin myös puhua yliopistokoulutuksen työelämärelevanssista.

Yliopistolain muutoksen vaikutuksia

Myös seuraava suomalaisen yliopistosektorin murrosvaihe näkyi Vaasan viestintätieteiden laitoksella, kun vuonna 2010 voimaan tuli uusi yliopistolaki, yliopistoista tehtiin julkisoikeudellisia yhteisöjä, johtamisjärjestelmä uudistui ja virkasuhteet muutettiin työsuhteiksi.

Vuonna 2010 viestintätieteet siirtyi Humanistisen tiedekunnan lakattua osaksi Filosofista tiedekuntaa yhdessä kielten ja hallintotieteiden kanssa. Tässä vaiheessa yhteistyö kieliaineiden kanssa oli edelleen kiinteää, mistä esimerkkinä oli Viestinnän, nykysuomen ja englannin yhteinen kandidaattiohjelma VINE vuodesta 2012 alkaen. Filosofisen tiedekunnan aikana kahden professorin oppiaine laajeni kolmen professorin oppiaineeksi. Soveltavan kielitieteen professorina toimi Merja Koskela (2000–), informatiikan professorina Tarmo Malmberg (1994–2011) ja teknisen viestinnän professorina Anita Nuopponen (2014–2020).

Vuoden 2016 Sipilän hallituksen valtiontalouden säästöohjelma leikkasi yliopistojen perusrahoitusta ja johti moniin yt-neuvotteluihin.  Yliopistoja profiloitiin voimakkaasti ja käyttöön otettiin uusi tehokkuutta ja tuottavuutta korostava rahoitusmalli.  Nämä rakenteelliset muutokset kulminoituvat Vaasassa siihen, että vuonna 2017 kielten tutkintoon johtava koulutus ja tutkimus henkilöstöineen siirrettiin Jyväskylän yliopistoon.

Viestintätieteiden osalta se tarkoitti laitoksen muuttumista oppiaineeksi ja paluuta omaan erilliseen kandidaattiohjelmaan (Viestintätieteiden kandidaattiohjelma, 2017–). Samalla vakiinnutettiin koulutuksen tieteellinen pohja, jonka muodostavat organisaatioviestintä, mediatutkimus ja tekninen viestintä (nyk. vuorovaikutussuunnittelu). Yliopiston rakenteessa viestintätieteet sijoitettiin osaksi Markkinoinnin ja viestinnän akateemista yksikköä.

Vuodesta 2017 lähtien viestintätieteiden oppiaine on kasvanut henkilöstömäärältään ja vahvistanut tutkimustoimintaansa. Alle kymmenen henkilön oppiaineesta on vuoteen 2026 mennessä kehittynyt yli 25 henkilön tutkimus- ja opetusyhteisö, jonka toiminnassa ulkoisella tutkimusrahoituksella on merkittävä rooli. Sekin osaltaan vuoden 2017 perusrahoitusleikkausten heijastuksia.

Moninaisuudesta elinvoimaa

2020-luvun puolivälissä voidaan sanoa, että Vaasan viestintätieteiden tutkimusryhmä hyödyntää edelleen tietoisesti Kuhnin esiparadigmaattista vaihetta ryhmän toiminnassa ja linjauksissa. On älyllisesti kiinnostavaa, että eri tutkijoiden työt ovat perinteisesti ajateltuna keskenään yhteen sopimattomia. Terminologisen tutkimuksen ytimessä oleva ajatus siitä, että samoista ilmiöistä käytetään eri käsitteistöjä ja samalla termillä tarkoitetaan eri asiaa, laajentaa ajattelua ja tarjoaa uusia näkökulmia.  Vaikka tutkimuksella on erilaisia päämääriä ja onnistumiskriteereitä, tämän päivän yhteiskunnan kiihtyvä muutos ja ilmiöiden kasvava kompleksisuus korostavat tarvetta teoreettiselle avoimuudelle ja tieteenalarajat ylittävälle ajattelulle, sillä vakiintuneet selitysmallit eivät yksinään riitä jäsentämään nopeasti muuttuvaa todellisuutta.

Tästä syystä viestintätieteiden tutkimusryhmä kokoaa yhteen erilaisia viestintätieteellisen tutkimuksen lähestymistapoja. Monitieteinen toimintatapa näkyy erityisesti tutkimushankkeissa, joissa tarkastellaan viestintään liittyviä yhteiskunnallisia, teknologisia ja organisatorisia kysymyksiä useista näkökulmista. Tämän hetken keskeisiä tutkimusteemoja ovat media, teknologia ja algoritminen viestintä, merkitykset, diskurssit ja toimijuus sekä strateginen, vastuullinen ja kestävä viestintä.

Mitä näistä voidaan päätellä Kuhnin paradigma-ajattelun pohjalta?

Ainakin sen, että viestintätieteellinen tutkimus näyttää kehittyvän useiden rinnakkaisten teoreettisten näkökulmien ja metodologisten ratkaisujen vuoropuheluna. Tätä moninaisuutta pidämme vahvuutena tilanteessa, jossa digitalisaatio, alustatalous, tekoäly ja yhteiskunnalliset murrokset synnyttävät jatkuvasti ilmiöitä, joita ei voida täysin ymmärtää yhden vakiintuneen teoreettisen viitekehyksen avulla. Ollaan siis yhteiskunta- ja humanististen tieteiden ytimessä: ne eivät pyri luonnontieteille tyypilliseen yhden paradigman normaalitieteeseen, vaan muodostavat useiden kilpailevien ja toisiaan täydentävien lähestymistapojen kentän.

Bio ja yhteystiedot

Image

Merja Koskela on soveltavan kielitieteen professori Vaasan yliopistossa ja Markkinoinnin ja viestinnän yksikön dekaani. Hänen tutkimuksensa käsittelee asiantuntijaviestintää, erityisesti talous-, vastuullisuus- ja julkishallinnon viestintää sekä viestinnän läpinäkyvyyden ja saavutettavuuden kysymyksiä.

Sähköposti: merja.koskela@uwasa.fi

Lähteet

Kokkonen, T. (2009). Tieteen kehitysdynamiikka. https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/tieteen-kehitysdynamiikka

Koskela, M. (2000). Viestintätieteet 10 vuotta. Juhlapuhe laitoksen 10-vuotisjuhlassa. (Julkaisematon käsikirjoitus.)

Kuhn, T. (1962). The Structure of Scientific Revolutions. University of Chicago Press, Chicago. Toinen, korjattu painos 1970. Suomeksi: Tieteellisten vallankumousten rakenne. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Art House, Helsinki. 1994.

Nuopponen, A. (2020). Systemaattinen käsiteanalyysi tutkijan työssä. VAKKI Publications 11, 94–122.

Piaget, J. (1972). The Psychology of the Child. New York: Basic Books.

Tekoäly: Blogia kirjoitettaessa on käytetty Copilot-tekoälyä suomalaisen yliopistopolitiikan suuntausten ajoituksen tarkistamiseen ja muiden vuosilukujen tarkastamiseen. Artikkelikuva luotu Canvalla.