Startupin idea lähti tutkimuksesta

Jarl Matti Anttila ja Jukka Vesalainen
Ohjelmistoyhtiö Jakamo kehitti yritysten tuotantoketjujen optimointiin palvelun, jonka idea perustuu Vaasan yliopiston tutkimukseen.

Keskeinen oivallus oli, että teollisuusyrityksen alihankkijasuhteissa operoi yleensä monta henkilöä. Tarvitaan hyvää ja avointa tiedonkulkua, jotta tuotantoketju on tehokas. Siksi tarkastelun kohteena tulee olla itse suhde, eikä vain sen toinen osapuoli.

Näin kuvailee startup-yritys Jakamon markkinointijohtaja Jarl Matti Anttila yrityksensä liikeideaa, joka pohjautuu Vaasan yliopiston professorin Jukka Vesalaisen tutkimuksiin. Johtamisen yksikössä työskentelevä Vesalainen on perehtynyt liiketoimintasuhteisiin ja yritysten verkostoihin 1990-luvulta lähtien.

Anttila opiskeli Vaasassa kauppatieteitä ja työskenteli valmistumisensa jälkeen Vesalaisen tutkimusryhmässä. Yliopiston jälkeen hän konsultoi yrityksiä aluksi yksin, mutta päätti sitten perustaa samasta bisnesideasta innostuneiden kumppaneiden kanssa konsulttiyhtiö MDI:n.

– Ajatuksena oli kehittää tutkimuksessa käytettyä menetelmää ja kaupallistaa se yritysten tarpeisiin, Anttila kertoo.

Monta vuotta aikaansa edellä

Pian alkoi hahmottua, että yritysten tuotantoketjujen optimointiin kannattaa kehittää verkkopalvelu. Tätä varten Jakamo irrotettiin omaksi yhtiökseen.

Vuonna 2012 julkaistussa palvelussa yritykset voivat luoda digitaalisen suhteen toistensa välille ja jakaa sen jälkeen päivittäistä tietoa keskenään. Ensimmäiset asiakkaat löytyivät Vaasan energiaklusterista.

– Kyse on eräänlaisesta teollisuuden Facebookista, jonka kautta yritykset jakavat tietoa vaikkapa tilauksista, reklamaatioista ja muutospyynnöistä, Anttila kertoo.

Jakamo on kasvattanut asiakaskuntaansa tasaisesti. Iso virstanpylväs oli vuonna 2016 saatu vahva patentti Yhdysvalloissa.

– Halusimme tietää, onko vastaavalla logiikalle toimivia palveluja muilla. Ei ollut.

Lentoon lähtö on vienyt aikansa, sillä Anttilan mukaan Jakamo on ollut monta vuotta aikaansa edellä. Perinteisiin malleihin juurtunutta toimialaa oli aluksi vaikea saada ymmärtämään, että yhteydet kumppaneihin voi hoitaa tehokkaamminkin.

– Vasta nyt yritykset alkavat olla valmiita uudenlaiseen ajattelumalliin.

Pilvipalvelujen käytöstä on tullut arkipäivää teollisuudessakin. Lisäksi moni yritys on luopumassa yhteydenpitoon käytetyistä kankeista extranet-portaaleista.

– Tämä on hyvä sauma Jakamolle. Meillä on valmiiksi hiottu tuote ja jatkuvasti kasvava ekosysteemi.

Vahva suhde yliopistoon

Jakamon ydinjoukon side Vaasan yliopistoon on vahva. Viidestä perustajajäsenestä Anttila ja Timo Rossi ovat valmistuneet sieltä kauppatieteiden maistereiksi. Tommi Ranta ja Jukka Vesalainen ovat puolestaan väitelleet kauppatieteiden tohtoreiksi Vaasassa. Anssi Uitto on tehnyt yliopistossa jatko-opintoja.

– Jakamon vahvuuksiin kuuluu ydinjoukosta löytyvä monipuolinen osaaminen liiketoimintasuhteista, teollisuudesta ja ohjelmistoista, yrityksen yhtenä osakkaana ja hallituksen jäsenenä jatkava Vesalainen sanoo.

Anttila käy luennoimassa yliopistolla pari kertaa vuodessa. Hän haluaa näin osoittaa kiitollisuuttaan saamistaan opeista ja kertoa kokemuksistaan.

– Startup-yrittäjän uraa en kuitenkaan kenellekään tuputa, se on jokaisen oma valinta. Kerron rehellisesti, että tässä työssä menestyminen vaatii paljon sitkeyttä sekä halua ja kykyä oppia koko ajan uutta.

Hyvä tiimi ratkaisee menestyksen

Keksintö voi syntyä yhdenkin ihmisen päässä, mutta innovaation jalostaminen kaupalliseksi menestykseksi edellyttää yleensä taitavaa ja toistensa osaamista täydentävää tiimiä.

Tätä mieltä on professori Jukka Vesalainen, jonka mukaan yrittäjyydessä on tapahtunut viime vuosina selkeä muutos.

– Etenkin innovatiivisissa startupeissa tiimityö on korvannut one-man-shown. Monelle riskirahoittajallekin osaava tiimi on vähintään yhtä tärkeä kuin liikeidea.

– Toki yritys tarvitsee asiaansa uskovia vahvoja tyyppejä.

Mutta kun heitä sattuu kimppaan useampia, onnistumisen mahdollisuus kasvaa huomattavasti.

Vesalaisen mielestä kauppatieteiden opiskelu Vaasan yliopistossa antaa innovatiivisuuteen ja uuden liiketoiminnan kehittämiseen hyvän teoreettisen pohjan. Lisäksi nykyisin korostetaan ilmiölähtöistä tutkimusta ja opetusta, mikä tarjoaa erinomaisen hautomoympäristön monialaisuutta edellyttäville innovaatioille.

– Tekniikan ja liiketalouden kohtaamisessa syntyy kaupallisesti hyödynnettäviä oivalluksia. Yrittäminen ja innovointi eivät ole kuitenkaan kaikkien lajeja, sillä ne vaativat tietynlaista kiinnostusta. Asenne ja tahto ovat asioita, joita on vaikea opettaa.

Teksti Matti Remes, kuvat Mikko Lehtimäki, Anssi Kumpula
Mitä mieltä olit jutusta?

Eniten reaktioita tällä viikolla