Susanna Kultalahden väitös Y-sukupolvesta sai kansainvälistä tunnustusta

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopiston tutkijatohtori KTT Susanna Kultalahden johtamiseen alaan liittyvä väitöstutkimus on saanut merkittävää kansainvälistä tunnustusta.

Emerald-kustantamo ja liikkeenjohdon yhteistyöverkosto EFMD ovat antaneet Kultalahden väitöskirjalle kunniamaininnan (Highly Commended Award) vuosittaisessa Outstanding Doctoral Research Awards -väitöskirjakilpailussa. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna seitsemällä eri liiketaloustieteen alalla.
Palkitun väitöstutkimuksen mukaan esimies on Y-sukupolven mielestä personal trainer, henkilökohtainen valmentaja, joka palautteen ja vastuiden kautta auttaa Y-sukupolvelaista paitsi nykyisessä työssä, myös koko työuralla. Kuva: Flickr CC

Kyseinen tunnustus on osoitus erittäin korkeatasoisesta tutkimuksesta. Kultalahden tutkimukselle tunnustus myönnettiin henkilöstöjohtamisen alaan keskittyvien väitöstutkimusten sarjassa, jonka palkintoraati koostui Emeraldin ja EFMD:n edustajien lisäksi Personnel Review -julkaisun toimituskunnasta.

Susanna Kultalahti väitteli joulukuussa 2015 Y-sukupolvesta. Väitöskirjan ohjaaja oli professori Riitta Viitala.

Y-sukupolvelaiset haluavat esimiehestä valmentajan

Kultalahden väitöskirjan otsikko on It’s so nice to be at work!” Adopting different perspectives in understanding Generation Y at work. Väitöskirjatutkimuksen mukaan Y-sukupolvelaiset arvostavat hyvää työilmapiiriä ja sosiaalisia suhteita työpaikalla. Y-sukupolvelaiset haluavat mieluiten työyhteisön, jossa saa olla oma itsensä ja jossa tuetaan ja autetaan toisia.

Myös esimieheen eli pomoon kohdistuu aivan uudenlaisia odotuksia ja tarpeita. Tutkimuksen mukaan esimies on Y-sukupolven mielestä personal trainer, henkilökohtainen valmentaja, joka palautteen ja vastuiden kautta auttaa Y-sukupolvelaista paitsi nykyisessä työssä, myös koko työuralla.

Väitöskirja-aineisto käsittää 252 Y-sukupolvelaisen 1004 tarinaa, jotka on kerätty eläytymismentelmän avulla. Vastaajia on tavoitettu Facebookin avulla.

Palkinnon myöntämisen perusteina olivat väitöskirjan merkittävyys ja hyöty sekä teorian että käytännön näkökulmista, omaperäisyys ja innovatiivisuus, tarkoituksenmukainen tutkimusote sekä aineiston ja tutkimuksen laatu.

Emerald kuuluu tärkeimpiin johtamisen ja liiketaloustieteen alalla toimiviin tieteellisiin kustantajiin. Se julkaisee satoja kansainvälisiä tieteellisiä lehtiä ja kirjoja. EFMD (The European Foundation for Management Development) on kansainvälinen liikkeenjohdon kehittämiseen tähtäävä verkosto, johon kuuluu noin 800 organisaatiota kahdeksastakymmenestä maasta. EFMD palkitsee kansainvälisesti ansioituneita oppilaitoksia ja myöntää muun muassa EPAS-akreditointeja, joita on myös Vaasan yliopistossa.

Kultalahti_Susanna.jpg

Susanna Kultalahti työskentelee Vaasan yliopiston Johtamisen yksikössä.

 

Susanna Kultalahden väitöstiedote

Väitöskirja, pdf-muodossa

Lisätiedot: Susanna Kultalahti, tutkijatohtori, Vaasan yliopisto
p. 040 750 7679, sähköposti: susanna.kultalahti(at)uwasa.fi

Mitä mieltä olit jutusta?