Helka Kalliomäki

Apulaisprofessori, aluetiede (tenure track)

Johtamisen yksikkö, Aluetiede
etunimi.sukunimi@uwasa.fi
029 449 8411
Wolffintie 34, 65200 Vaasa
Ankkuri 3.krs

Olen tutkimuksen yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta kiinnostunut kaupunki- ja aluetutkija, jolla on laaja-alainen osaaminen tiede- ja innovaatiopolitiikasta. Johdan Julkisen toiminnan ja hallinnan tutkimusryhmäämme yhdessä tutkimusjohtaja Petri Uusikylän kanssa, sekä toimin Vaasan yliopiston edustajana johtavien eurooppalaisten tiede- ja innovaatiopolitiikan tutkimuskeskusten verkostossa Eu-SPRIssä. Olen toiminut vierailevana tutkijana Marylandin ja George Washingtonin yliopistoissa Yhdysvalloissa ja University College Londonissa Englannissa. Minulla on monipuolinen kokemus monitieteisten ja yhteiskunnallisesti verkottuneiden konsortiohankkeiden koordinoinnista ja johtamisesta. Tutkimusintressini liittyvät kaupunkien ja alueiden strategiseen kehittämiseen, tutkimuksen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen sekä tiede- ja innovaatiopolitiikkaan ja sen tilallisuuteen.

Koulutus

Filosofian tohtori: Turun yliopisto, Maantieteen ja geologian laitos, 2012

Filosofian maisteri: Oulun yliopisto, Maantieteen laitos, 2007

Johtamiskoulutus:

Academic and service leadership Unilead, Vaasan yliopisto, 2020-2021

JOKO42 Leadership Education, Turun yliopisto, 2014-2015

Opetus

HTK2107 Johdatus kestävään kaupunkikehittämiseen

Pro gradu -tutkimusseminaari

Innolab module:

Fundamentals of User and Open Innovation

Collaborative Innovation for Societal Transformation

Viimeisimmät tutkimusprojektit

Business Finland, 2022-2024, MISS - Practicing mission-oriented innovation policy (CO-I, UVA & international consortium joint project)

Nordic Council of Ministers/Nordic Information on Gender, 2022-2023, AGDA - Addressing the gender and diversity paradoxes in innovation - towards a more inclusive policy design (CO-I, responsible person of UVA, networking project between several Nordic organisations)

Business Finland, 2020-2022, Evolving innovation space, RDI policies and impact evaluation (CO-I, UVA & international consortium joint project)

ERDF/Interreg Botnia-Atlantica, 2020-2022, FAIR - Finding innovations to Accelerate Implementation of electric Regional aviation (CO-I, responsible person of UVA, UVA & Umeå University & cross-border consortium joint project)

Viimeisimmät julkaisut

Okonkwo E, Mäenpää A, Kalliomäki H & Tukiainen T 2024. Analysis of place-based factors in transitions through the lens of a transition space: Insights from Finland's emerging battery industry. Norwegian Journal of Geography, https://doi.org/10.1080/00291951.2024.2362756

Kalliomäki H, Kalliokoski J, Woodson T, Kunttu L & Kuusisto J 2024. Inclusion as a Science, Technology and Innovation Policy Objective in High-Income Countries: The Decoupling Dilemma. Science and Public Policy, https://doi.org/10.1093/scipol/scae019

Kalliomäki H, Oinas P & Salo T 2024. Innovation districts as strategic urban projects: The emergence of strategic spatial planning for urban innovation. European Planning Studies, https://doi.org/10.1080/09654313.2023.2216727.

Kalliomäki H, Airaksinen J & Ruoppila S 2023. Vuorovaikutteinen tiedontuottaminen ja tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Teoksessa Mäntylä N, Viljanen J & Perttola L (toim.). Tieto, valta ja vaikuttaminen oikeusvaltiossa, 116-137. Gaudeamus.

Tuurnas S, Jäntti A, Kalliomäki H, Kurkela K & Lehtonen P 2022. Asukastiedon hyödyntämisen kipupisteet yhteiskehittämisessä. Teoksessa Jäntti A, Kork A-A, Kurkela K, Leponiemi U, Paananen H, Sinervo L-M & Tuurnas, S (toim.). Hallinnon tutkimuksen tulevaisuus. Vastapaino, Tampere.

Jokinen L, Mäkelä M, Heikkilä K, Apostol O, Kalliomäki H & Saarni J 2022. Creating futures images for sustainable cruise ships: Insights on collaborative foresight for sustainability enhancement. Futures 135, 102873.

Kettunen-Matilainen E, Oinas P & Kalliomäki H 2022. Circuits of architecture and urban planning: Internationalization of Finnish architectural offices. Global Networks 22, 150-165.

Kalliomäki H, Ruoppila S & Airaksinen J 2021. It Takes Two to Tango: Examining Productive Interactions in Urban Research Collaboration. Research Evaluation, 30(4), 529-539.

Kunttu L, Kalliomäki H, Dan S & Kuusisto J 2021. Developing societal impact evaluation methods for research - commercialization and sustainability viewpoints. Tim Review, May 2021.

Hirvensalo A, Teerikangas S, Reynolds, N-S, Kalliomäki H, Mäntysalo R, Mattila H & Granqvist K 2021. Agency in Circular City Ecosystems - A Rationalities Perspective. Sustainability 5, 1-15.

Granqvist K, Mäntysalo R, Mattila H, Hirvensalo A, Teerikangas S & Kalliomäki H 2021. Multiple Dimensions of Strategic Spatial Planning: Local Authorities Navigating between Rationalities in Competitive and Collaborative Settings. Planning Theory & Practice, Online 30 March, 1-19.

Apostol O, Mäkelä M, Heikkilä K, Höyssä M, Kalliomäki H, Jokinen L & Saarni J 2021. Why to communicate? A sensemaking perspective to sustainability communication. Accounting, Auditing and Accountability Journal, 34: 3, 849-876.

 

ResearchGate: Helka Kalliomäki on ResearchGate

Julkaisut ja asiantuntijatehtävät

» Tutkimustietokanta SoleCRIS