Eurooppalainen korkeakouluverkosto EUNICE

Vaasan yliopisto on osa eurooppalaista EUNICE-verkostoa, joka tuo yliopistolaisille monipuolisia kansainvälisiä mahdollisuuksia.

Eurooppalaisen EUNICE-korkeakouluverkostontavoitteena on ratkaista yhteiskunnallisia haasteita vahvistamalla koulutusta, tutkimusta ja kansainvälisyyttä. Kymmenen EUNICE-korkeakoulua ympäri Eurooppaa työskentelevät yhdessä luodakseen joustavia opintopolkuja yli korkeakoulujen ja valtioiden rajojen. 

EUNICE-verkosto tekee monipuolista yhteistyötä koulutuksen ja tutkimuksen saralla. Toiminta perustuu alueelliseen vaikuttavuuteen, innovaatiotoimintaan ja kestävyyteen. Osa EUNICE-verkoston tarjonnasta, kuten MOOC-kurssit (massive open online course), ovat kaikille avoimia. Osa toiminnasta, kuten vaihtomahdollisuudet, on suunnattu EUNICE-yliopistojen opiskelijoille ja henkilökunnalle.

EUNICE tarjoaa:

Vaasan yliopiston lisäksi EUNICE-yliopistoon kuuluvat:

Polku kohti tiivistä eurooppalaista verkostoa alkoi EUNICE-projektista. EUNICE valittiin Euroopan komission Erasmus+-rahoitusta saavaksi eurooppalaiseksi korkeakouluverkostoksi pilottihakukierroksella vuonna 2020. Vuonna 2022 EUNICE-yliopistot perustivat kansainvälisen voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen.

EUNICE European University, logo

Lisätietoa

EUNICE-verkostoyliopiston englanninkielisiltä verkkosivuilta saat tietoa ajankohtaisesta opintotarjonnasta, liikkuvuusmahdollisuuksista sekä kumppaniyliopistojen kuulumisista. Voit myös tilata kahdesti vuodessa lähetettävän EUNICE-uutiskirjeen.

Ota yhteyttä

Kuva
Ivanka Capova

Ivanka Capova

Kehityspäällikkö
Yliopistopalvelut, Jatkuva oppiminen
etunimi.sukunimi@uwasa.fi
Puhelin
+358294498521
Toimisto
Konttori K116
Avaa profiilisivu
Kuva
Mona Enell-Nilsson

Mona Enell-Nilsson

Vanhempi tutkija
Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Markkinointi
etunimi.sukunimi@uwasa.fi
Puhelin
+358294498400
Toimisto
Tritonia T605
Avaa profiilisivu
Kuva
Pablo Cisneros Chavira

Pablo Cisneros Chavira

Asiantuntija
Yliopistopalvelut, Jatkuva oppiminen
Puhelin
+358294498392
Toimisto
Konttori K206
Avaa profiilisivu
Kuva
Jonas Weissmantel

Jonas Weissmantel

Asiantuntija
Yliopistopalvelut, Jatkuva oppiminen
etunimi.sukunimi@uwasa.fi
Puhelin
+358294498762
Avaa profiilisivu
Kuva
Riccardo Notarangelo

Riccardo Notarangelo

Projektitutkija
Innovation and Entrepreneurship InnoLab
etunimi.sukunimi@uwasa.fi
Puhelin
+358294498693
Toimisto
Ankkuri
Avaa profiilisivu