Vaasan yliopisto kehittää toiminnallisesti kaksikielistä opetusta vahvistaakseen kansainvälisten opiskelijoiden suomen kieltä ja työllistymistä
Vaasan seudun työelämä on kansainvälistä ja monikielistä, mutta kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä suomalaisille työmarkkinoille hidastaa usein riittämätön suomen kielen taito. Toiminnallisen kaksikielisen opetuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille entistä paremmat edellytykset oppia suomea ja käyttää kielitaitoaan opinnoissa ja tulevassa työelämässä.
– Toiminnallisesti kaksikielinen opetus luo kielenkäyttötilanteita, joissa kieli ja substanssi limittyvät. Näin opiskelijat voivat kehittää suomen taitoaan osana kokonaisvaltaista oppimisprosessiaan, sanoo hankkeen suomen kielen yliopisto-opettaja Marjut Männistö.
Opetus- ja kulttuuriministeriön 300 000 eurolla rahoittama ja kielikeskus Linginnon koordinoima kaksivuotinen Kielipolku-hanke käynnistyi vuoden alussa. Vaasan yliopiston lisäksi rahoitusta sai kaksi muuta yliopistoa.
Hankkeessa luotavaa mallia pilotoidaan Vaasan yliopiston englanninkielisessä Bachelor’s Programme in Business Administration (BBA) -koulutusohjelmassa. Ohjelmaan sisältyy 10 opintopisteen verran pakollisia suomen kielen opintoja, ja niiden jälkeen opiskelijat voivat jatkaa opintojaan vapaasti valittavilla suomen kielen kursseilla. Suomen opinnot kulkevat rinnakkain toiminnallisesti kaksikielisen opetuksen kanssa, ja opiskelijoille tarjotaan monipuolisia tapoja vahvistaa kielen osaamistaan.
Pilotissa testataan uusia ratkaisuja vuosina 2026–2027
Suomessa toiminnallisesti kaksikielisiä koulutuksia on tähän asti kehitetty ja toteutettu sairaanhoitajakoulutuksissa ammattikorkeakoulukontekstissa. Kielipolku-hankkeessa kehitetään yliopisto-opetukseen soveltuvaa toiminnallisesti kaksikielistä mallia aiemman kehitystyön ja tutkimustiedon pohjalta. Vuosina 2026–2027 mallia pilotoidaan BBA-ohjelmassa, ja lisäksi opiskelijoita osallistetaan myös muista tutkinto-ohjelmista.
Vaasan yliopiston malli rakentuu neljästä toisiaan täydentävästä kokonaisuudesta, jotka yhdessä muodostavat suomen kielen oppimista ja aktiivista käyttöä tukevan rakenteen. Opiskelijat aloittavat opintonsa laatimalla kieli-HOPSin, jonka pohjalta opiskelija ja suomen kielen opettaja suunnittelevat yhdessä opiskelijalle yksilöllisen kielipolun. Kielen oppimiselle asetetaan selkeät tavoitteet, ja edistymistä seurataan opintojen aikana. Toiseksi suomen kieltä integroidaan oman alan sisältöjen opiskeluun niin, että opittaessa alakohtaista tietoa opitaan myös suomea. Kolmannen kokonaisuuden muodostaa kieliharjoittelu, jossa opiskelijoita tuetaan käyttämään suomea ja kehittämään kielitaitoaan työelämän tilanteissa. Tavoitteena on vahvistaa koko akateemisen työyhteisön kielitietoista toimintatapaa. Yliopiston henkilöstölle järjestetään koulutusta ja jaetaan tietoa siitä, kuinka toteuttaa toiminnallisesti kaksikielinen opintojakso ja kuinka tukea kielitietoista harjoittelua. Lisäksi Kielipolussa kehitetään kielikaveritoimintaa, joka tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia harjoitella suomea epämuodollisissa vuorovaikutustilanteissa.
Hankkeessa kehitetään myös substanssiopettajien ja suomen kielen opettajien yhteisopettajuutta uutena yhteistyömuotona.
– Haluamme rakentaa mallin, jossa kieli liittyy luontevasti osaksi opetusta ja oppimisprosesseja. Tavoitteemme on tukea opiskelijaa kokonaisvaltaisesti niin, että suomen kielen osaaminen voi kehittyä samanaikaisesti substanssiopintojen kanssa, sanoo suomen ja englannin kielen yliopisto-opettaja Susanna Mantila.
Hankkeen tavoitteena on luoda skaalautuva toimintamalli, jota voidaan hyödyntää sekä Vaasan yliopiston koulutusohjelmissa että valtakunnallisesti yliopistojen kaksikielisen opetuksen kehittämisessä.
Lisätietoja
Kielikeskuksen johtaja Nina Pilke, p. 029 449 8347
OKM: Yliopistoissa kehitetään toiminnallisesti kaksikielisiä tutkintoja
Tilaa Vaasan yliopiston uutiskirje
Uutiskirje kokoaa yhteen Vaasan yliopiston ajankohtaiset uutiset tutkimuksen tuloksista, koulutuksesta sekä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Pysy kanssamme kehityksen eturintamassa.