Tulevaisuus ei synny suunnittelemalla

Energia-alalla rakastamme suunnitelmia.
Laadimme tiekarttoja vuoteen 2035. Rakennamme skenaarioita vuoteen 2050. Optimoimme investointeja vuosikymmenten päähän.

Silti energiamurroksen kiinnostavin piirre on, että mikään niistä ei toteudu sellaisenaan.

Ei siksi, että suunnitelmat olisivat huonoja.
Vaas siksi, että maailma muuttuu samalla kun suunnittelemme sitä.

Maailma muuttuu suunnitelmien aikana

Vielä muutama vuosi sitten harva olisi uskonut, kuinka nopeasti sähköautot yleistyvät. Tai että datakeskuksista – yhä useammin tekoälyn ohjaamasta laskennasta – tulisi yksi energiajärjestelmän keskeisistä keskustelunaiheista ja sähkönkulutusennusteiden ajureista. Tai että tekoälypohjainen optimointi alkaisi muuttaa sitä, miten kuorma reagoi hintasignaaleihin, ja loisi mahdollisuuden äkillisiin, samanaikaisiin muutoksiin sähkönkulutuksessa.

Samaan aikaan energiakriisi muistutti, kuinka nopeasti geopoliittiset tapahtumat voivat muuttaa markkinoita, investointeja ja jopa ihmisten jokapäiväistä käyttäytymistä.

Jälkikäteen katsottuna moni kehityskulku näyttää lähes väistämättömältä.
Todellisuudessa ne eivät olleet sitä.

Ne olivat seurausta lukemattomista teknologisista läpimurroista, poliittisista päätöksistä, markkinareaktioista, yritysten investoinneista ja ihmisten valinnoista, jotka kietoutuivat yhteen tavoilla, joita kukaan ei pystynyt täysin ennustamaan.

Energiajärjestelmä muuttuu samalla, kun yritämme ymmärtää sitä.

Vuosi 2050 ei ole maaliviiva

Pitkään energia-alalla vallitsi ajatus, että tulevaisuus voidaan rakentaa vaihe vaiheelta. Ensin laaditaan visio.
Sitten suunnitellaan ratkaisut. Lopuksi toteutetaan ne.

Todellisuus on jatkuvaa vuoropuhelua suunnitelmien ja todellisuuden välillä. Jokainen uusi havainto muuttaa käsitystämme siitä, millainen tulevaisuus voi olla.

Vielä muutama vuosi sitten vuosi 2050 nähtiin energia-alalla lähes luonnollisena päätepisteenä. Nyt yhä useammat analyysit ulottavat tarkastelunsa jo vuoteen 2060.

Taustalla on yksinkertainen oivallus:
vuonna 2050 emme todennäköisesti ole perillä. Olemme edelleen matkalla.

Ehkä energiamurroksessa ei olekaan varsinaista maaliviivaa.

Ennustamisesta oppimiseen

Jos tulevaisuutta ei voi suunnitella valmiiksi, miten sitä pitäisi rakentaa?

Lentäjät eivät opi lentämään pelkästään tutkimalla lentoreittejä tai lukemalla ohjekirjoja. He harjoittelevat simulaattoreissa. He kohtaavat tilanteita, joita ei ehkä koskaan tapahdu, mutta joihin on silti varauduttava.

Harjoittelu ei poista epävarmuutta.
Mutta se auttaa ymmärtämään, miten järjestelmä käyttäytyy silloin, kun todellisuus poikkeaa suunnitelmista.

Ehkä energiajärjestelmien pitäisi tehdä samaa.
Ehkä energiajärjestelmien pitäisi saada oma lentosimulaattorinsa: paikka, jossa virheistä maksetaan ajassa ja ymmärryksessä, ei vielä verkossa tai investoinneissa.

Systeemikysymysten aikakausi

Energiamurroksessa puhumme paljon teknologioista kuten akuista, sähköautoista, vedystä, joustomarkkinoista ja tekoälystä. Todellisuudessa suurimmat haasteet eivät kuitenkaan synny yksittäisissä teknologioissa. Ne syntyvät niiden välissä.

Mitä tapahtuu, kun miljoonat sähköautot reagoivat samaan hintasignaaliin?
Miten datakeskukset, lämpöpumput, aurinkovoima, tuulivoima, akustot ja sähkömarkkinat vaikuttavat toisiinsa?
Entä miten ihmiset, yritykset, regulaatio ja teknologia muuttuvat samanaikaisesti?

Nämä eivät ole enää laitekysymyksiä.
Ne ovat systeemikysymyksiä.

Ja systeemikysymyksiin löytyy harvoin vastauksia yhdestä laboratoriosta, yhdestä mallista tai yhdestä organisaatiosta.

Samalla energiajärjestelmää muokkaavat voimat ovat muuttuneet. Teknologian ja talouden rinnalle ovat nousseet geopoliittinen kilpailu, energiaomavaraisuus, toimitusketjut, turvallisuus, datakeskukset ja teollisuuspolitiikka.

Yhä useammin energiajärjestelmän kehitystä selittää se, miten nämä tekijät vaikuttavat toisiinsa.

Verkot muistuttavat todellisuudesta

Moni energiamurroksen teknologioista etenee tällä hetkellä nopeammin kuin niiden mahdollistava infrastruktuuri.
Aurinkovoima kasvaa ennätysvauhtia. Akustojen hinnat laskevat. Sähköautojen määrä lisääntyy nopeasti.

Silti keskustelu palaa yhä uudelleen sähköverkkoihin. Hyvästä syystä – ne muodostavat energiajärjestelmän fyysisen selkärangan, johon kaikki muu lopulta kytkeytyy.

Teknologiat voivat olla valmiita.
Markkinat voivat olla valmiita.
Mutta järjestelmä ei ole.

Tämä on ehkä yksi energiamurroksen tärkeimmistä opetuksista: suurimmat pullonkaulat eivät aina synny yksittäisistä innovaatioista vaan niiden välisistä riippuvuuksista.

Missä tulevaisuutta voidaan kokeilla?

Perinteisesti energia-alalla on testattu yksittäisiä komponentteja.
Mutta energiamurroksen haasteet syntyvät vuorovaikutuksesta. 

Siksi tarvitsemme yhä enemmän mahdollisuuksia testata kokonaisia järjestelmiä – ei vain sitä, toimiiko jokin teknologia, vaan sitä, miten teknologia, markkinat, sääntely ja käyttäjät toimivat yhdessä.

Tutkimusinfrastruktuurit, pilotit, simulointiympäristöt, living labit ja erilaiset yhteiskehittämisen ekosysteemit ovat nousseet niin tärkeään rooliin juuri tästä syystä.

Niiden arvo ei ole pelkästään siinä, että niillä voidaan testata uusia teknologioita.
Ennen kaikkea ne auttavat meitä ymmärtämään ja oppimaan.

Ne tarjoavat paikkoja, joissa voidaan kokeilla vaihtoehtoisia tulevaisuuksia turvallisesti.
Paikkoja, joissa voidaan ymmärtää, mikä toimii, mikä ei – ja ennen kaikkea miksi.

Yhteisen oppimisen merkitys

Mitä monimutkaisemmaksi energiajärjestelmä muuttuu, sitä vähemmän tulevaisuutta voidaan rakentaa yksittäisten organisaatioiden tai toimialojen sisällä.

Tarvitaan tutkijoita, yrityksiä, järjestelmäoperaattoreita, viranomaisia, ohjelmistokehittäjiä, teknologiatoimittajia ja käyttäjiä.
Tarvitaan erilaisia näkökulmia.
Tarvitaan kykyä oppia yhdessä.

Ehkä energiamurroksen tärkein resurssi ei olekaan uusi teknologia.
Ehkä se on kyky rakentaa yhteistä ymmärrystä epävarmassa maailmassa.

Tärkein kilpailuetu

Usein kysytään, miltä energiajärjestelmä näyttää vuonna 2050.
Rehellinen vastaus on, ettei kukaan tiedä.

On vain joukko mahdollisia tulevaisuuksia, joihin voimme valmistautua eri tavoin.

Mutta ehkä tärkeämpi kysymys onkin toinen:
miten opimme riittävän nopeasti, jotta pystymme rakentamaan hyvän energiajärjestelmän riippumatta siitä, millaisia yllätyksiä tulevaisuus tuo tullessaan?

Sillä lopulta energiamurroksessa ei välttämättä menesty se, joka osaa ennustaa tulevaisuuden tarkimmin.
Vaan se, joka oppii nopeimmin silloin, kun tulevaisuus ei käyttäydykään ennusteen mukaisesti.